Kevin: We Come In Peace

Gashopper

Vinkeä Kevin. Kevin-fanien ruokahalua on kiihotettu erilaisilla pikkujulkaisuilla, mutta debyyttialbumi on odotuttanut itseään. Nyt se on vihdoin valmis ja We Come In Peace rokkaa yllättävän retrosti. Ensimmäisenä mieleen tulevat The Rolling Stonesin huippuvuodet 60- ja 70-luvuilta. Vanhanaikaisen rock'n'roll-levyn tuntua lisää lämmin analogisoundi, joka on saatu aikaan nauhoittamalla kappaleet 16-raidan kelanauhalle. Detroitin garage-perinne kohtaa luontevasti Englannin mod-muodot, ja tuloksena on ehtaa Keviniä.

Star Trekin Spockia ennen kovastikin muistuttanut Ville Särmä hoitaa vokaaliosuudet erittäin hyvin, ja muutenkin yhtyeen soittopuoli on kunnossa. Yhtyeen jäsenillä on aikaisempaa kokemusta muista indie-kokoonpanoista, kuten basisti Finn Anderssonilla Tunaflakesista. Thee Ultra Bimboosin Marian ja Suffelin antama taustalaulutuki toimii ja kuulostaa erittäin hyvältä.

All-Consuming Love aloittaa iloisen energisesti, ja nousee yhdeksi levyn kohokohdiksi. Muita huippuhetkiä ovat Theme From Foreverin romanttinen agentti-pop, Robin Hood In Reversen psykedeelisesti suriseva 60's-happo-pop, Billy Lossin tarttuva jeppis-meininki-pop ja Straighten My Headin purkka-pop, jossa Kevin on rock'n'rollin kingi. Hail Mary on kuin kunnianosoitus brittiläiselle traditionaaliselle psykedelialle – tyylipuhdas pastissi, jossa kuitenkin on jotain omaa.

Yhtäkään huonoa kappaletta ei levylle ole täytteeksi tarvinnut laittaa, mutta liian monessa biisissä yhtyeen loihtima soundi menee kappalemateriaalin edelle. Tyyli ja toteutus nousevat kiinnostavammaksi kuin korean pinnan alla oleva substanssi. Kevinin retro-pop kuulostaa hyvältä, mutta se ei aiheuta tarpeeksi vieroitusoireita levyn loputtua. Ensi kerralla enemmän särmää, jooko Ville?

Kommenttien keskiarvo:

mpkoskin kommentoi 30.05.2005:

Pisteet:

Kevinin debyyttiä tuli kyllä odotettua niin pitkään, että pahin innostus ehti jo lopahtaa, mutta jälkikäteen täytyy sanoa, että kolahti kuitenkin. Rytmiryhmän soitto on tarkkaa, mutta saundi juuri sopivan tuhnuinen. Särmän fraseerauksessa on tiettyä skandinaavista eksotiikkaa, ja erityismainninan ansaitsevat riemastuttavan sutjakat stemmaosuudet. En yhdy kommenttiin biisimateriaalin löyhyydestä, sen verran luontevasti soljuvat osaset kohdalleen. Kevinin perinnetietoisuus on tietysti sitä luokkaa, että omat ansiot jäävät helposti esikuvien saavutusten varjoon, mutta kyllä tämän levyn ässäraidat nousevat selvästi yli keskiverto-retroiluin. Ainakin omalla kohdallani näiden biisien tenho on vain kasvanut kuuntelukertojen myötä.