UltraNoir - Vapaus vaatii enemmän
20.12.2004
Tamperelainen UltraNoir pysäytti marraskuisella Semifinalin keikallaan allekirjoittaneen tyystin. Yhtyeen gootahtava kitararock, joka flirttailee kovasti synapopin kanssa, nosti mieleen sellaisia vertailukohtia kuin Joy Division, Cure sekä nuori ja näkemyksellinen New Order. Tästä bändistä oli siis saatava tietää välittömästi lisää.
Seuraavaksi kuunteluun päätyi yhtyeen uusin EP, kolmen biisin pituinen But They All Can't Be Loved. Kiekko vastasikin joihinkin kysymyksiin, mutta nostatti samalla yhä vain uusia. Niinpä olikin suorastaan välttämätöntä lähestyä yhtyettä ja kysellä hieman menneistä, nykyisistä ja tulevista. Kysymyksiin vastailivat bändin vokalisti Anton ja kitaristi Jan.
Kysytäänpäs näin heti kärkeen viimeaikaiset kuulumiset. Olitte käsittääkseni äskettäin heittämässä pistokeikan Italiassa, mitä muuta erikoista tai vähemmän erikoista kuuluu UltraNoirin leiriin?
Anton: - Italiassa sompailimme ja kuten itse alkuun naureskeltiin siitä tulevan korkeanpaikan leiri, siitä tuli myös sellainen. Mutta vahvisti porukkaa kaikesta hajoittavuudestaan huolimatta. Erikoista lienee, että vihdoin pitäisi ensi viikolla saada painosta 7"-split, jossa iki-ihanan Romantic Visionin kanssa haikaillaan.
Jan: - Levyä saa sitten sivuiltamme, sekä ainakin Stupidosta (HKI), Platasta (TRE) ja Blue Cow:sta (TKU). Juhlistimme julkaisua torstaina 16. päivä Discoma-klubin joulujuhlissa Turkoosissa.
Vuoden 2003 syksyllä bändin kokoonpanoa tuuletettiin oikein kunnolla. Miksi näin ja mitä tuolloin lopulta oikein tapahtui yhtyeelle nimeltä UltraNoir?
Anton: - Silloin oikeastaan syntyi Ultra sellaisena, kun sen joskus aikojen alussa haaveilin. Mutta tosiaan, oltiin jääty johonkin paitsioon, missä kukaan ei voinut hengittää ja jäsenistöä kiinnosti enemmän päihteet kuin mikään aktiviteetti, plus musiikki "rokkasi" melkoisen rumasti. Siinä lopulta oli luovuttava kaveruudesta ja erotettava kaikki. Jan tilalle, itselleni basso, veronpalautuksilla rumpukone, ja uudet biisit kolmessa viikossa. Outoa aikaa, samalla vittumaista ja mahtavaa.
Jan: - Olin jo pitkään pitänyt Ultrasta. Harmitti katsella sivusta mihin yhtye oli ajautunut ja kuinka se turhautti Antonia. Löimme siis päämme yhteen ja aloitimme bändin nimen puhdistamisen. Utu oli myös pian mukana, kokeili ensin vaan livesoittajana kolmen keikan verran. Viime kesästä lähtien Jesi on helpottanut Antonin urakkaa ottamalla basson vastuulleen. Hän on epävirallinen neljäs jäsen.
UltraNoir merkitsee suoraan käännettynä jotakuinkin sysimustaa tai erittäin mustaa. Onko nimellä kenties muitakin merkityksiä ja mitä se tahtoo sanoa, vai onko kyseessä vain pelkkä nimi?
Anton: - On se myös Turbonegro ranskaksi. Ja eräässä ranskalaisessa elokuvassa taannoin joku veti itsensä koomaan lääkkeillä ja tuo tila oli "ultra noir". Mutta silmiin se osui mascarasta, kun meikkasin joskus pienenä.
EP "But They All Can't Be Loved" on viimeisin julkaisunne. Onko sille lähitulevaisuudessa suunnitteilla kenties jatkoa?
Anton: - Tuon em. splitin lisäksi tarkoituksena on nauhoitella vuoden vaihduttua läjä biisejä. Julkaisuformaatti vain on avoin, koska päällimmäinen pointti on taas ja ikuisesti kiusata aivottomia kusipäitä, joilla on rahaa laittaa musiikkia pihalle.
Jan: - Onneksi on internet.
Vieläkö olette tyytyväisiä EP:hen, vai olisiko jotain näin jälkikäteen ajateltuna pitänyt tehdä toisin?
Anton: - Tyytyväisiä lähinnä ajankuvana. Dizin kanssa oli jotenkin söpöä puhaltaa yhtä hiiltä ja vaarantaa poloisen avoliittoa hervantalaisessa opiskelija-asunnossa. Musiikista en suuremmin puhu. No joo, lauloin aivan liian hissukseni.
Jan: - EP:n kappaleista jokainen on tarkoitettu kaikin puolin paljon vahvemmaksi. Ihan ok se kuitenkin on. Pitää muistaa, että bändillä on nyt ikää kolme kertaa enemmän kuin levyä tehdessä. Olen muuten huomannut, että EP kuulostaa sitä paremmalta, mitä kovemmalla sitä kuuntelee.
Kyseisen EP:n aloitusbiisi Angst Macht Frei eroaa mielestäni melkoisesti muusta tuotannostanne. Onko tämä biisi nähtävissä jonkinlaisena tienviittana tulevalle? Ainakin levyn saatteesta olin ymmärtävinäni jotain tuon kaltaista...
Anton: - Angst eroaa ehkä siksi, että se on ainoa tuolloin kyhäämäni tekele. Taustani on aika punk, joten tikapuuhermosto-osasto on Janin heiniä. Ehkä viitteenäkin se toimii, uusi materiaali kun taipuu pitkälti nihilisti-diskoon.
Jan: - EP:n kappaleet ovat kohta kaikki yli vuoden vanhoja, joten minusta niistä ei tulevaa kannata ennustaa. Muutenkin se on hankalaa, koska myös uudet rallit ovat toisiinsa nähden erilaisia. Tämä johtuu mm. siitä, että Utukin on innostunut viime aikoina säveltämään. Yhdistelemme usein ääripäitä ja mietimme kappaleemme tarkkaan. Angst tarkoitettin tarttuvaksi hokemabiisiksi diskoklisheitä säästämättä, että ihmiset voisivat tanssia ja samalla laulaa mukana raadollisia sanoja.
Angst Macht Frei alkaa Prisoner tv-sarjasta napatulla puhepätkällä; "I am not a number, I'm a free man!" Olemmeko siis numeroita vai vapaita ihmisiä?
Anton: - Me ollaan vapaita valitsemaan vapaus tai numerot. Vapaus vain vaatii enemmän.
EP:n saatteessa alaotsikkona lukee "We want to rub the human face in its own vomit to force it to look in the mirror", mikä on aika rajusti sanottu. Mikä siis on UltraNoirin idea?
Anton: - Sitaatti tulee J. G. Ballardin Atrocity Exhibitionista. Kiteytys on, että me olemme kovin lempeitä, mutta niin huolissamme, että turhautuminen saa miltei väkivaltaisia piirteitä.
Jan: - Itse sitaatin kuitenkin pongasimme Manicsien The Holy Biblestä, joka on yksi lempilevyistämme.
Musiikissanne on mielestäni kuultavissa vaikutteita Joy Divisionin, Curen ja varhaisen New Orderin suunnista. Minne suuntaan itse katsoisitte olevanne eniten musiikillisesti velkaa?
Anton: - Nimiä on niin tylsä listata, että oikeastaan olet löytänyt juuri oikeat. Lisäksi vielä Manic Street Preachers, joka on hengellisesti äärettomän tärkeä. Ja heidän uusi Lifeblood tulee musiikillisestikin meitä lähelle, sitä levyä tulee kuunneltua nyt päivittäin.
Jan: - Jori Sjöroos ja This Empty Flow:n Magenta Skycode-levy ovat meille todella tärkeitä myös. Meillä oli kunnia tavata tämä Sideshow Bob-lookalike ja nauhoittaa vinyyliämme varten kappale hänen kanssaan. Tämä on ehkä hienoin muisto menneeltä vuodelta.
Miten UltraNoirin kappaleet tavallisesti syntyvät?
Anton: - Joku, yleensä Jan, istuu kotona patjansa reunalla ja soittaa. Koko bändillä ne sitten katsotaan lopulliseen muotoonsa. Itse yleensä ohjelmoin rummut ja lopulta kaivan sanat vihkosistani, joihin kirjoitan joka päivä rivejä.
Entä kuinka paljon kappaleet yleensä muokkaantuvat kantaesityksen jälkeen?
Anton: - Hmmm... riippuu pitkälti biisistä. Jotkut eivät ollenkaan, toiset ovat telakalla kuukausikaupalla.
Mistä ideat ja inspiraatiot sävellyksiin ja sanoituksiin tulevat?
Anton: - Kaikesta. Kun olet, niin luet, kuulet, haistatkin niin paljon, ettet ehdi kaikkea käsittelemään. Minua inspiroi huolestuttavat asiat, ne ei lopu koskaan... Voi kuulostaa ryppyotsaiselta, mutta niin se vain on. Ja toivo, että joku joskus lukee sanat, saa jotenkin yrittämään lujaa. Sävellyspuoli voi pohjautua enemmän pienen ihmisen tunnekirjoon.
Jan: - Itse keskityn ääniin, säveliin ja sointuihin ja niiden keskinäisiin suhteisiin. Näillä yritän sitten kertoa tunnelmia. Kieleni kun harvoin tähän pystyy.
Kuuluuko settiinne covereita?
Anton: - Harvoin. Alussa täytettiin ohjelmistoa The Curen biisillä Cold.
Jan: - Niin ja soitimme juuri disko-teemaisella keikallamme The Candles Burning Bluen Disco Deathin.
Minkä biisin haluaisitte kääntää coveroimalla UltraNoiriksi ja miksi?
Anton: - Helmikuuksi varattiin Tampereen YO-talolta ilta muistellaksemme Richey Edwardsia ja siellä soitetaan Manicsien Judge Y'rself, 4st 7lb ja Comfort Comes. Syynä kyseisten laulujen uskomaton intensiteetti, johon heijastuu tekijöidensä valitettava biografistinen tragedia.
Jan: - The Curen ja Joy Divisionin coveroimiset ovat usein mielessäni. Tämä
ei kuitenkaan nyt ole ajankohtaista.
Mikä keikkatilanteissa on kaikkein palkitsevinta, entä mikä niissä vuorostaan harmittaa eniten?
Anton: - Toistuvaa harmia ei juuri ole. Lähinnä risoo, jos tekniikka tökkii. Kuitenkin ajatus muutamasta hullusta edessä antaa uskoa, että olisimme menossa jonnekin. Ja tietysti lämmittää mieltä jonkun kertoessa tykänneensä.
Jan: - Lavalta on kaunista nähdä ihmisiä kuuntelemassa, kiinnostuneina. Haluan yleensä ennen tai jälkeen keikan nähdä kaikki paikalle tulleet ihmiset, edes vilaukselta. Se lämmittää, kun tietää jonkun vaivautuneen paikalle meidän takia.
Pääsevätkö kappaleidenne kaikki nyanssit ja yksityiskohdat mielestänne riittävästi esille livenä?
Anton: - Ei. Koska ei ole omaa miksaajaa. Laitteistomme vaatimattomuus myös estää sen. Ja sanoja tuskin kukaan kuulee tai muutenkaan noteeraa livenä. Myös ohjelmointeihin omasta mielestä hyvin upotetut koukut taitavat jäädä alle.
Jan: - Keikat ovat kuitenkin eräänlaisia kutsutilaisuuksia uusille ihmisille. Hankalissakin olosuhteissa yritämme tehdä selväksi mistä meissä on kyse ja toivomme jonkun kiinnostuvan kuuntelemaan levyä ja käymään kotisivuilla. Niistä sitten voi löytää yksityiskohtia helpommin.
Jos UltraNoirin sielu pitäisi tiivistää kolmeen sanaan mitkä ne olisivat?
Anton: - Huoli, epätoivo, rakkaus.
Mikä on pahinta mitä yhtyeelle voisi tapahtua?
Anton: - Ettei se osaa hajota ajoissa. Tai jos jollekin tapahtuu kamaluuksia, tämä joukkio on toisinaan liian huolestuttavaa väestöä.
Jan: - Eli myös se, että hajoamme liian aikaisin.
Ette tunnu juurikaan arvostavan "ison maailman" musiikkiteollisuuden tekosia. Mitä siis tapahtuisi jos joku nimeltämainitsematon ylikansallinen levy-yhtiö tarjoaisi teille sopimusta?
Anton: - Ah! Sille me elämme. Jos UltraNoir levyttää, yhtiön on oltava iso. Ajattele kapinan kannalta: jos haluat ottaa kantaa, jättäisitkö äänestämättä vai laittaisitko LSD:tä eduskunnan juomavesiin? Musiikkiteollisuuden paskamaisuutta ei voi lievittää millään muulla kuin vaihtoehtoisilla bändeillä, jotka pääsevät isoon rotaatioon. Mutta realistisesti en suuremmin
mieti jättiläisten meistä kiinnostuvan.
Jan: - Jätetään realismi omaan arvoonsa. Me laitamme LSD:tä Sonyn ja BMG:n pääkonttorien juomavesiin.
Ja lopuksi on sana vapaa.
Anton: - Menkää naimisiin ja lakatkaa välittämästä.
Jan: - Muistattehan hämmennyksenne ja tuhotkaa rock 'n' roll.
Mika Roth
Kuvat: UltraNoir
