TV-Resistori - Kyllä se Turkulaisuus näkyy

Tv-Resistorin tuore äänite Intiaanidisko syleilee söpösti keinahtelevaa lo-fi-popmaailmaa videopelielektro-mausteilla. Kuvaavin adjektiivi, minkä samantien nostaisin esiin, on söpö. Häiritseekö söpöksi nimittely?

Yrjö: - Eipä oikeastaan. En tunne viiltävää pistoa miehisessä olemuksessani vaikka söpöksi sanotaan.

Päivi: - Ei häiritse. Kyllä mä pahempia nimityksiäkin tiedän kuin söpö (esim. taideopiskelijabändi..)

Aleksi: - Ei häiritse kun tietää itse ettei jäsenissä ole mitään söpöä. Päinvastoin olemme melko iljettävää porukkaa.

Kuunneltuani Intiaanidiskoa aktiivisesti vajaan viikon ajan voisin liittää ainakin osan kappaleista yhteen ja samaan tarinaan. Onko levyllä saman kertomuksen ympärillä polveileva teema?

Yrjö: - Ei sinne ole laitettu tietoisesti mitään teemaa. Sanotukset on suoraan meidän elämästä ja ne meidän elämät on niin yksitoikkoisia kertomuksia viikonlopuista, että siksi se vaikuttaa niin kuin olisi joku teema.

Levymuodossa Resistori ei riehaannuta aivan keikkojen tapaan. Mistä omasta mielestänne tulee keikkojen musiikille antama lisälataus?

Yrjö: - Aleksista.

Päivi: - Yleisöstä varmaankin, riippuen tietysti niitten mukana olosta. Toisaalta keikoilla on (yleensä) koko bändi koossa, kun nauhotuksissa on tuskin edes 3/5 osaa paikalla. Joten kaipa se fiilari tulee siitä kun saadaan yhessä luukuttaa. Ja kaipa siitä esiintymistilanteesta on oppinut nauttimaan niin paljon, ettei se jännitys ole enään mielessä vaan pikemminkin fiilistely.

Aleksi: - Riehaantunut fiilis syntyy kaaoksesta kun huomataan ettei mikään pysy koossa ja on pakko vaan pyristellä biisin loppuun.

Mitä teille merkitsevät tänä päivänä sellaiset artistit kuin Karkkiautomaatti, bob hund, Belle & Sebastian tai vaikkapa Resistorin tavoin Fonalille levyttävä Risto?

Yrjö: - Mä just vähän aikaa sitten kuuntelin elämäni ensimmäistä kertaa yhden Belle & Sebastianin levyn. Se bändi ei ole nimittäin ikinä merkinnyt mulle paljon mitään. bob hund on sellanen ikisuosikki, jota ei ole vähään aikaan tullut hirveesti kuunneltua. Karkkiautomaatilta en omista itse yhtäkään levyä, joten ei tule kuunneltua, mutta jumangegga että RISTO ON IHAN MAINIO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Päivi: - Mä oon ainakin ihan lovena Ristoon, mahtava bändi. Ne sanotukset koskettaa mua ainakin henk.koht. Ja ne tyypitkin on ihan tosi koskettavia, varsinkin kun ne puhuu sitä savonmurretta.

Aleksi: - bob hund on inspiroinut ainakin soitannollisesti hyvin paljon. Risto tuntuu kadoksissa olleelta isoveljeltä.

Entäpä Black Sabbath? Ihailin näes keikalla Martin fanipaitaa...

Aleksi: - Sen pändin diggailu taitaa jäädä Martin ja minun hommaksi. Rytmiryhmästä varmaan kuulee että sapattia on tullu kuunneltua.

Vuosi sitten olette Turun Sanomien haastattelussa kieltäneet olevanne todellinen “bändi“. Vieläkö kuljette samoilla linjoilla?

Yrjö: - Kyllä tää meidän touhu on alkanut vähän enemmän muistuttaa bänditoimintaa viime aikoina. Mä oon aina ollu ihan hirvee natsi kun oon tehnyt biisit enkä oo antanut ihmisten tuoda omia ideoitaan julki ja sellasta ja sellasena mä varmaan aina vähän pysynkin, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Päivi: - Hmm.. no varmaan riippuu siitä mitä tarkoitetaan sanoilla "todellinen bändi". Mä ainakin toivon että tää homma ei muutu liian "todelliseksi" jolloin kaikki hauskuus katoaisi tästä.

Aleksi: - Amatöörimainen suhtautuminen on vieläkin jäljellä vaikka jotain asioita alkaa rutiininomaisesti jo toistamaan ainakin keikoille mentäessä. Silloin joku voi saada kuvan että meillä on homma hallussa.

TV-Resistori on alunperin Naantalilainen yhtye. Miltä yhtyeen kahdeksanvuotinen historia näyttää vuoden 2004 silmien läpi katsottuna?

Yrjö: - Monisäikeiseltä.

Päivi: - Noh, kymmenvuotisjuhlia odotellessa ihan hyvältä. Itse olen ollut mukana vuodesta –99, joten oma viisivuotinen taipaleeni on sujunut hyvin, ainakin elämä ollut paljon mielenkiintoisempaa. On saanut tutustua mahtaviin ihmisiin matkan varrella. Ja sitten on kivaa kun on oma toimenkuvanikin muuttunut matkan varrelle, esimerkiksi laulunsaralla olen ottanut askelia eteenpäin.

Aleksi: - Jos alkaa muistelemalla muistelemaan niin kyse on enemmän kaveriporukasta jolle on tapahtunut kaikenlaista vuosien varrella ja siinä sivussa sitten on vähän soiteltu musiikkiakin. Kaikki on hengissä ja puhutaan toisille ihan pakottamattakin joten hyvin on varmaan mennyt.

Missä yhtyeenne on viiden vuoden kuluttua?

Yrjö: - Yhtye on yrittänyt vaihtaa kielen suomesta englantiin ja maailmanvalloitus on epäonnistunut, kuin 4r:llä aikoinaan.

Päivi: - No toivottavasti homma vielä innostaa ja levyä pukkaa. Ellei me olla jo sit luovutettu ja vedetään jotain muisto keikkaa jossain Tvo:lla.. musta ainakin tuntuu että kaikki jännä on vasta edessä.

Aleksi: - Sama tilanne kuin nyt, paitsi pari levyä tehty.

Vieläkö TURKU –kyltti kulkee keikoilla mukana? Ei ollut ainakaan Yo-talolla heinäkuun lopulla...

Yrjö: - Meillä on nykyään niin jämptin kokoinen tila-auto, ettei kyltti mahdu mukaan. Ois kyl kiva ottaa se joku kerta taas mukaan.

Päivi: - Kyllä se turkulaisuus näkyy muutenkin, joten ei Turku -kylttiä edes tarvita.

Aleksi: - Sitku mennää johonki uuteen kaupunkiin keikalle ni täytyy varmaan ottaa mukaan. Eiköhän tamperelaiset ja hesalaiset ole saanu jo tarpeeksi turkupropagandaa.

Jos saisitte tai teidän olisi pakko soittaa keikalla yksi cover –biisi, kenen se olisi ja mikä?

Yrjö: - Dead Kennedys: Too Drunk To Fuck.

Päivi: - Mulla olis kaks idistä: Cody Chestnutin Look Good In Leather (minkä mä vaatisin laulaa) tai sit mun lemppari Girl From Ipanema. Tai no en tiä miten ne Respalle istuis.. Noi olis vaan sellasia mitä ite haluaisin vetää.

Aleksi: - Tällä hetkellä maistuis joku Talking Headsin biisi 77-levyltä.

Ilkka Valpasvuo