Pienet II - Syyskuu 2026

Airi�s: Tour of Your Thoughts Live
V.R. Label Finland

Espoolainen rock-b�ndi Airi�s julkaisi loppuvuodesta 2024 Sea of Your Thoughts -levyn, jolla b�ndi kiristi menoaan. 70-lukulainen kitararock pienill� progepitoisuuksilla kulki mallikkaasti, mutta samalla kiekko tuntui j��v�n hivenen piippuun. Liek� yhtyeen leiriss� tultu samaan p��telm��n, sill� tuore live-EP koostuu pitk�lti juuri kyseisn albumin materiaalista.

Nostan yh� valokeilaan vahvan b�ndisoundin ja napakan yhteensoiton, joka on parhaimmillaan liki maagista kuunneltavaa. Kes�n 2025 sinkkubiisi Son oli syksyll� 2025 Airi�sin uusin julkaisu, kun ryhm� ��nitti keikkojaan. Son sek� EP:n sulkeva tunnelmapala Fond ovat kelpo esimerkkej� rennommasta kuljettelusta, jossa spektrin laajuus k��nnet��n hy�dyksi. Rokimpaa rutistelua tarjoaa tuhdimmin groovaava Spring ja asiaankuuluvaa r�k�isyytt� soundien reunoille saadaan, kun Pray p��see kunnolla p�llytt�m��n paikkoja. Kitararockissa vaaran tunteesta ja liev�st� ylinopeudesta ei sakkoja ropise, mink� Airi�skin on oivaltanut Erja Lyytist� kiertueella l�mmitelless��n.

Olin alkuun liev�sti ep�ilev�inen, kun Airi�sin EP paljastui �pelk�ksi livelevyksi�. Keikkaversiot biiseist� pesev�t kuitenkin studiossa saavutetut pisteet kuusi-nolla, joten julkaisu on perusteltu. Nyt kun tuo energia saataisiin viel� tallennettua studiossakin seuraavan sessio koittaessa�

Mika Roth

---

Dying: The House Always Wins

Dying on suoran kuvaava ja simppeli otsikko, jonka takaa l�ytyy t�ll� hetkell� duo-muodossa toimiva yhtye. Hardcoren ja raskaan metallin v�limaastossa operoiva kaksikko heitt�� alleviivaavan rohkeasti NYHC-termin keh��n ja vaikutteiksi nimet��n mm. ison omenan Madball, sek� Amerikan toiselta rannalta kotoisin olevan Terrorin.

Tekij�ill� on kokemusta b�nditoiminnasta jo toisaalta, mutta Dying-projektin kanssa haluttiin sukeltaa vanhan koulukunnan tikkuisempaan ja vaarallisempaan laitaan. Niinp� materiaalia ei ole hinkattu pilalle tai tuotettu puhki, vaan ennemminkin pinnassa ovat demomaiset rosot ja s�r�t. Valinta on rohkea, mutta osoittautuu viisaaksi siirroksi. Ykk�snyrkiksi jo muutaman py�r�ytyksen j�lkeen nouseva The Warrior tutisuttaa puntteja kunnolla, eik� elokuinen sinkkubiisi ja EP:n avaaja One Chance k�rsi liiaksi esikuvista. Vaikka ne kyll� puskevatkin aika selke�sti viel� l�vitse. Esikoisen mustin piste Bitter Hate likist�� my�s lupaavasti, vaikka tuntuu samaan aikaan jotenkin pid�ttelev�n osiaan. Tuo j�nnite tuo kyll� ovelaa sivuvetoa, mutta NYHC-hengess� paikat olisi voinut kertaalleen my�s r�j�ytt�� ihan taivaan tuuliin.

EP on jykev� avaus. Ys�rin ja nollaluvun raskaslaita ovat tekij�ille rakkaita, mink� lis�ksi t�llaiselle tough guy hardcorelle l�ytyy tilausta my�s New Yorkista it��n. Siisp� jalostamaan ja rankentamaan rohkeasti lis��.

Mika Roth

---

Janne Kuu: Ensimm�iset demot

Yll�tyin kun l�hdin tutkimaan Janne Kuun aiempaa julkaisuhistoriaa. Laskujeni mukaan artistilta on ilmestynyt 16 sinkkua, mutta ainuttakaan niist� ei t�lt� EP:lt� l�ydy. Sen sijaan Kuu palaa ensimm�isten demojensa ja noin 15�20 vuoden p��h�n. Kovalevylt� l�ytyneet biisit on hiottu ja p�ivitetty kuntoon, ja t�ss� ne nyt ovat: Ensimm�iset demot.

Monesti todettu viisaus on, ett� alun demot ovat parhaita. Kuun tapauksessa demot eiv�t ole ainakaan heikoimpia lenkkej� tuotannossa, jos nyt tekstien saralla pieni naiivius hetkitt�in vaivaakin. Kitararockin laveaa tiet� kurvaileva Kahden t�hden galaksi polttaa korkeaoktaanista rokkilient� ja viskaa peliin komeaa David Gilmour -kitarasooloa. Ankkuribiisi Takas Pirkkalaan vinkkaa muhealla kitarasoundillaan puolestaan lukkarinrakkaudesta Dire Straitsin suuntiin, ison ja silti intiimin soundin sulkiessa kuulijan syliins�. Kaunis on my�s tavallaan omasta k�mpelyydest��n supervoiman k��nt�nyt Rakastan sua nyt, joka kiteytt�� puhtaan tunteen l�mpim�ksi s�teeksi.

Muiden eteen asettuu kuitenkin leve�ss� haara-asennossa Rambo keitti�ss�, jonka rapea kitararock ja riitaisan rakkauden tarina eiv�t yleis�� kosiskele. J�ljet vaikuttajiin on nytkin helppo kartoittaa, eik� niit� ole sen kummemmin peitelty. Miksi toisaalta olisikaan, sill� EP:n voima on nimenomaan rehti suoruus ja menneiden kronikointi. Ei artistin parhaita biisej� ehk�, muttei heikompiakaan.

Mika Roth

---

Julian Faith: I Need Your Love / Sleeping Alexandria

Puoli vuotta sitten elektroartisti Julian Faith tuli ja pyyhk�isi mallikkaalla Turbo Raver EP:ll� elektrotanssilattiat sileiksi. Uudella tuplasinkulla Faith luottaa kaksiter�iseen miekkaan, jonka toinen puoli on nopeasti biittej� halkova ja toinen taas huomattavasti hitaammissa kaarissa tunnelmaa leikkaava.

A-puolen I Need Your Love antaa biittien paukkua ja nopeusmittarin neulan hakata reilusti kaakkoa. Tempo jyskytt�� happy hardcoren kurottaessa hiki otsalla kohti euforian pumpulisia yl�pilvi�. Soundeissa on h�peilem�t�nt� ys�rin dancea, korkealle kipuavien vokaalien iskeytyess� peilikattoon kerran toisensa j�lkeen. Huippujen v�liss� ehdit��n silti maalailla laajempaakin tasankoa, koska muuten vuoristoratamaiset nousut eiv�t tietenk��n tuntuisi yht� kovilta. Kertsi ja kahva edell� menn��n niin ett� kimalle vain p�lly��.

B-puolen Sleeping Alexandria tipauttaa vauhdin melkein puoleen ja mittaakin kertyy 50 pinnaa lis��. Kasvanut tila t�yttyy maalailevan kauniista ja lohdullisen �isist� tunnelmista, joissa koskettimien kilahdukset ja ��nten kaiut ovat kaikki t�rkeit� palasia. Alla kulkee svengaavan groovaava kuvio, jota ei paisuteta yli �yr�idens� ja n�in kaava toimii osiaan paremmin. Kaksi erilaista biisi�, kaksi erilaista maalia kirjoissani.

Mika Roth

---

Kaihon Lapset: Maailmanlopun bileet

90-luvun hengess� stoner rockia, grungea sek� alternative metalia yhdistelev� tamperelainen Kaihon Lapset on julkaissut aiemmin pari EP:t� ja sinkkua, mutta ne eiv�t osuneet kohdalleni. Olisin kyll� moisen muistanut, sill� olen eritt�in kova Alice In Chains -fani ja Kaihon Lapset liikkuu mielest�ni jo vaarallisen liki seattlelaisten tonttia.

L�hdet��n liikkeelle positiivisista osista. Maailmanlopun bileet -kappale ei ole otsikoltaan positiivisin tapaus, mutta ihmiskunnan nykymeininki� rakentavasti kritisoiva biisi on puhdas �ss�. Eik� edes iso mitta tuota ongelmia b�ndin jyskytt�ess� villiintyneen junan tavoin. Tuskasta itselleen jonkinlaista p��hinett� ty�st�v� Alakerran hyypi� puraisee venytettyine �Jee-eee�-vaikerruksineen, joiden kaverina rapsakka kitara raastaa ja rytmiryhm� junttaa. Tummuus on nyanssien taitolaji ja jatkuvaa tasapainon etsimist�, miss� metallisempi avausraita Ne myy pelkoa ei onnistu yht� ansiokkaasti. Sis�isten ��nten kanssa k�rvistelev� Pitk�niemikamaa pelaa hulluuskorttinsa puhki jo parissa kuuntelussa.

Kaihon Lapset omaa soundin, joka sitoo yhtyett� ehk� tarpeettomankin tiukasti toiseen aikaan ja paikkaan. En kuitenkaan voi olla huomiomatta paria mehukasta onnistumista, joten puristelua kannattaa jatkaa � mahdollisesti hieman pidemm�lle jalostettuna ja persoonallisemmille kaarille taottuna.

Mika Roth

---

Lassi KANG: Please, Take me to the Deep / We Drift Forever

Lassi KANG julkaisee debyyttituplasinkun, mutta tekij� on jo monessa pop- ja rock-liemess� aiemmin ollut ylivieskalais-oululais-luxemburgilainen muusikko. Vieraille maille muuton my�t� artisti ryhtyi ensi kertaa luomaan musiikkia t�ysin itsekseen ja p��tyi samalla ��nitt�m��n luomuksensa. N�in sai alkunsa Lassi KANG.

Esikoisen kaksi kappaletta ovat synavetoista poppia, jonka juuristo levi�� 80-luvun suurten tekij�iden ja pioneerien suuntaan. Brittib�ndeilt� aika suoraan soundaava A-puoli Please, Take me to the Deep rakentaa mystist� fiilist�, jota Twilight Zone -teksti alleviivaa. Tuntemattoman uhka voidaan tietysti tulkita miten milloinkin, mutta supertarttuva kertos�e ei j�t� tippaakaan tulkinnanvaraa. Loppupuolelle loihditaan Depeche Mode -henkist� maalailua, eli kaikki pelaa. KANG tiet�� taatusti kenen j�ljiss� kulkee.

B-puolen We Drift Forever sai pohtimaan 2001: A Space Odyssey -elokuvaa. Ei niink��n soundiensa kuin tekstins� my�t�. Mit� astronautti David Bowmanille tapahtui Jupiterin kiertoradalta l�ytyneen monoliitin luona? Kubrickin elokuva ei mysteeri� juuri availe, mutta We Drift Forever voisi hitaine kulkuineen olla yksi mahdollisuus. Biisin outo tunnelma ja v��ntyneet ��net eiv�t leijuiluaan selit�, vaan ainoastaan ovat ja kiehtovat mielikuvitusta. Sci-fin henki on mielest�ni v�kev�n� l�sn�.

Mika Roth

---

MTVKID: Far From It

Amerikkalainen powerpopahtava s�r�kitararock on itsess��n k�site. Tied�tteh�n sellaiset isot, isot melodiat ja taivaat r�j�ytt�v�t kertos�keet. MTVKID on helsinkil�inen rockyhtye, mutta soundin perusteella minulle olisi voitu myyd� oikeastaan mit� tahansa. Niin selke�st� ja vahvasta soundista on kyse, ett� voihan Weezer.

Nyt kun tuli Rivers Cuomonkin b�ndi mainittua voidaan todeta, ett� I�ve Got Nothing to Say to Make You Stay on yksi parhaista kohdalleni osuneista kitarapoprock-kappaleista v�h��n aikaan. Eih�n rallissa mit��n mullistavaa ole, mutta ai ett� kun melodiakoukku vie menness��n. Nopeammin juokseva Fight Back kiepauttaa blinkykskasikakkoset ja tekee 143 sekunnissa itsest��n hitin, suotta vastustat kertos�ett� nytk��n. Ja eih�n elo silkkaa rullalaudalla auringonpaisteissa puistossa kolistelua ole, mink� slovariankkuri Don�t Let Go osoittaa. Tied�n vallan mainiosti mist� naruista t�ss� vedet��n ja silti huomaan tanssivani marionetin lailla. Hyv� biisi on aina hyv� biisi, on se vaatetettu miten tahansa.

MTVKID saa taatusti kuraa niskaan tunnistettavasta soundista, mutta kun EP aukeaa Yeah Yeah -�ss�ll� � joka ei ole edes kovin numero � niin turha on urputtaa. Paketin viimeistelee rankinta murinakitaraa tiskiin ly�v� CA$H, jolla melodisuus ja kerrostetut vokaalit pelaavat t�ydellisyytt� hipoen, tietysti.

Mika Roth

---

Perkeet: Tanssii nurmikolla
Ya Ya Records & Gigs

Perkeet p��tyv�t usein bioastiaan, mutta nyt kannattaa olla leikkuulaudalla tarkempi. Tamperelais-nokialainen yhtye soittaa n�et n�tisti rullaavaa kitarapoprockia, joka viimeistell��n askarruttavan kulmikkailla teksteill�. Toinen EP yht� monessa vuodessa pit�� sis�ll��n nelj� raitaa, joista jokainen tuo esiin jotain erilaista ryhm�n musiikin sisuksista.

Sinkkuja b�ndi ei vaikuta julkaisevan, mutta jos olisin p��tt�m�ss� moisesta toiminnasta, niin Diana Ross saattaisi hyvinkin p��ty� ensimm�iseksi nostokseni. L�mpim�n mukavasti rullaava raita luottaa melodiansa voimaan ja py�r�htelee sen ymp�rill� itsevarmoin liikkein. Teksteiss� yhtye ei vaikeaselkoisuutta kavahda, mutta ei toisaalta my�sk��n luota outouteen kaiken ylitt�v�n� voimana. Outorockin perinteist� kumpuava Psykedelian siki�kalvo on toki kummallinen siirto, mutta edes nyt yhtye ei riko taikaa ja kompassiaan. Jenkkim�isemp�� soundia ja ys�rist� ter�� heilutteleva Kusip�� saattaisi my�s soida kaupallisilla taajuuksilla taajaan, ellei tekstin ter�vyys olisi pakasta vedetyn fileerausveitsen luokkaa.

Perkeet tanssii nurmikollaan kadehdittavan vapaina ja askarruttavin kuvioin. Tekemisess� on levotonta huolettomuutta ja juuri sopivan yksinkertaiseksi oksittua monimuotoisuutta, jotta muodot yh� kiinnostavat ja esille j�tetyt mysteerilangat haluaa keri� kokoon. Lis�pinnat soundeista ja tuotannon laadukkuudesta.

Mika Roth

---

Robin Aro: Part of that Energy

Indiepopin ja elektrorockin liitto jatkaa kukoistamistaan Robin Aron uudella tuplasinkulla. Ahkerasti materiaalia luova artisti lupaili kev�isess� haastattelussa jatkoa viel� kuluvan vuoden aikana ja n�in onnekkaasti my�s k�vi. Vocoder on saanut luovuttaa tilaa s�hk�kitaralle, mutta p��linjat ovat tutut.

A-puolen Make me feel part of that energy on py�re�n melodinen pop-kaunokki, jonka tukijalat ovat s�keist�n aaltoileva kulku, kertos�keen korkeampi tasanne, sek� kaiken tuokioksi pys�ytt�v� ovela v�liosa. Soundeissa p�iv�npaiste siivil�ityy j�lleen liev�n usvan l�vitse, mutta jaksaa silti loistaa kasvoille asti. Alun energinen ote sai ensin odottamaan jotain muuta, mutta ollaan tyytyv�isi� n�inkin. B-puolen Echo that guides me back home on rytmikeskeisempi ja matalammalle asettuva kappale, jonka salatumpi syd�n vaati enemm�n huomiota, oikeastaan t�ydellist� keskittymist�. N�enn�isen simppelin pinnan alta paljastui j�lleen monisyinen rakenne, joita koskettimilla luodut kudokset � kenties ne kotiin ohjaavat kaiut � luovat.

Eritt�in elektronisten vaiheiden j�lkeen Aro tuntuu k��ntyneen vaihteeksi asteen pari l�hemm�s kitarapopin osia, joissa elektronisuus on lisuke ytimen sijaan. Pid�n erityisesti tuplasinkun kosketinsoundeista, jotka luovat retroa henke� ja jotenkin miellytt�v�n analogiselta tuntuvaa l�mp��. Tunnen energian.

Mika Roth

---

R�tmi-sepot: Synkki� suunnitelmia

Miten en olekaan aiemmin �lynnyt, ett� R�tmi-sepot on sama asia kuin 00- ja 10-luvuilla toiminut Au Pair? Onneksi totuus paljastui, kun uuden b�ndin toinen EP julkaistiin. Aiemman ryhm�n tiimoilta puhuttiin edistyksellisest� punkista, mutta yhtye ei tuolloin oikein saanut kahjouttaan toimimaan lupausten mukaisesti.

Toisen kierroksen toinen kierros py�rii mustan aukon ymp�rill�, imeytym�tt� rajan yli. Outous survotaan kurkusta alas EP:n korkkaavalla Terapeutille-sinkulla, joka ottaa ehk� kantaa ajan henkeen, tai vain venkoilee. B�ndi soittaa tiukan rapeaa rockia, vokalisti h�r�illee keulilla ja kitara/koskettimet-akseli vastaa huutoihin virkist�v�n vaihtelevasti. Rytmipuolella soitossa on hetkitt�in liki motorikmaista tarkkuutta, jota tosin osataan svengauttaa jouhevan sopivasti sijoiltaan. Maailman s�p�in tytt� laukkaa westernm�isiss� kulisseissa ja Harakka nykii uuden aallon, tai oikeammin no-waven hengess�. Se on liian vanha sulle tiet�� taatusti olevansa turha rallattelu, josta kasvaa kuitenkin oleellinen osa EP:n suurempaa rakkausteemaa. Rakkaushan on taistelukentt� ja sotatanner t�ynn� ansoja, jonne palataan silti tasaisesti.

T�m� on viihdytt�v� ja parhaimmillaan hauska EP, joka tosin edelleen jatkaa tutuilla �melkein vaan ei ihan� -linjoilla. Melkein Kuolleet intiaanit ja liki Siekkareita, mutta viel� j�� kuilua kurottavaksi.

Mika Roth

---

Scene Queen: METALICIOUS
Hopeless Records

Scene Queen on mielenkiintoinen tapaus ja erityisen tyylisuunnan edustaja. En muista aiemmin t�rm�nneeni bimbocoreen, mutta t�ss� sit� nyt olisi seitsem�n raidan ja reilun 17 minuutin edest�. Tutkitaan pinkiht�v�� ja punkahtavaa skene� tarkemmin.

Jos olisin joutunut sokkona vastaamaan mit� kuulen, olisin aluksi kaiketi sanonut: amerikkalaista metalcorea. Raskain laita on tiukkaa m�yrint��, mutta kuvaa pirstoo ja koristaa toistuvasti siihen ilmestyv�t dancepop-elementit. Vaikutelma on sekava, mik� lienee tarkoituskin. Helmikuinen k�rkisinkku Manicure viskaa raprockin, deathcoren ja popin myllyyn, mutta mielest�ni kakkossinkku Tracksuit puree kovemmin. Popin koukut ovat ter�v�mm�t, melodiakulku uhkuu vaaraa ja rokkaava metalli painaa talla laudassa. Left to Sufferin kanssa esitetty nimibiisi sulkee EP:n tiukan nousujohteisesti, kun turboahdettua deathcorea ja nykiv�� metalcorea sidotaan toisiinsa hyperpopin kimaltelevilla piikkilangoilla.

Scene Queen, eli Hannah Collins, ajaa alati musiikin ��rirajoille ja r�j�ytt�� pinkit posautuspommit kimallesateella kovien tekstien ylle. Kukin kuulee sanat miten haluaa, mutta feministiset elementit ovat l�sn�, samoin nykymaailman moninaiset ongelmat. Kuinka naisen �pit�isi olla�, pohtii Manicure ja ns. normaalin el�m�n kulisseja isket��n muuallakin lekalla alas. Bimbosta en niin tied�, mutta coressa kyll� l�ytyy.

Mika Roth

---

Tumppi Varonen & Problems?: 070956
Stupido Records

Historiaa piisaa, mutta siihen ei tarvitse turvata, sill� Tumppi Varonen & Problems? jatkaa vahvaa tekemist� t�ss� ajassa. Varoselle naksahti matkamittariin jo t�ydet seitsem�n vuosikymment�, mink� kunniaksi tehd��n tietysti lis�� musiikkia. Kahdelle raidalle kaveriksi on saatu Pelle Miljoona, mik� takaa kunnon lis�v��nn�t.

12� EP sis�lt�� kaksi rallia per puoli. A-puolen avaajaksi on sijoitettu syrj�seutujen puolesta kantaa ottava Syrj�kyl�, jolla napakka rokkisoundi hakkaa mallikkaasti. Tumpin kanssa vokaaliosuuden jakaa Pelle ja r�misev� soundi heijastelee syrj�kyl�n ihmispolojen el�m��, joilla ei vallan keskuksista katsottuna ole kummoistakaan arvoa. Samassa hengess� suomirockin ja punkrockin rajamailla mellastaa B-puolen korkkaava Meit� vied��n taas, jolla svengipitoisuus kohoaa. Lyriikoissa lentelee ter�vi� tikkoja ja vokaaleissa vetoapua antaa taas Pelle. Elo ei ole helppoa, vaikka oltaisiin kuinka maailman onnellisin kansa.

Teksteilt��n tummempien juonteiden kavereiksi on saatu kaksi erilaista kauniimpaa sukupuolta ylist�v�� rallia. Prinsessan kertos�e ylist�� valon tuojaa, heitt�en keh��n my�s rauhaisan v�liosan ja komeat lauluharmoniat. Pin Up Nainen lipsahtaa fantasian puolelle, kun t�ydellist� kaunokaista palvotaan. Eiv�t mit��n mestariteoksia ehk�, mutta tuovat tallenteelle kepeytt�. Ik�� on, mutta se ei paina.

Mika Roth

---

VIITALA: Anna m� meen
Lakee Music

Moni haluaisi kirjoittaa suomipopin ja suomirockin uusia lukuja, mutta harvalla riitt�v�t hartiat moiseen. Muutaman vuoden ik�inen VIITALA omaa mielest�ni mahdollisuuksia. Todisteeksi laulaja-lauluntekij� Sami Viitala ja lauluntekij�-tuottaja Arttu Volanto esittelev�t tulevan toisen pitk�soittonsa materiaalia tasokkaalla EP-levyll�.

EP:n kolme raitaa ovat kolme erilaista kohtausta, jotka saattavat olla per�isin jopa samasta tarinasta. Nimikappale Anna m� meen k�sittelee karille p��tynytt� rakkautta. En�� tarvitaan viimeinen lause ja lopun summaus, jonka j�lkeen uusi aika voi vasta k�ynnisty�. Luotan et s� j��t pelk�� puolestaan kauhuissaan rakkauden p��ttyv�n. Syd�n on avattu ja kaikki pistetty peliin, jolloin my�s mahdollinen kipu on suurin. Viile�n hiljainen poprock-balladi on sopiva muoto kummallekin biisille, synien ja soitinten maalaillessa taivaanrantoja, ja efektien ymp�r�idess� vokaaleja. Sametinsininen y� on outo pakofantasia myyttisen Amerikan ja nuoren Springsteenin hengess�, joka voi tapahtua vain sinisess� y�ss�. Elokuvamaisuus vahvistuu rautalankamaisista kitaroista, rockin muuntuessa asteen rouheammaksi.

Kolme raitaa ja kolme erilaista onnistumista. Tarina ei kerro l�ytyv�tk� kaikki biisit my�s pitk�soitolta, mutta kuten todettua: jo n�iden n�ytt�jen perusteella luvassa on melkoinen albumi.

Mika Roth

---

Zero Nine: Dreaming
Palabell Records

Raskaampaa rockia pian jo t�ydet viisi vuosikymment� veivannut kuusamolainen Zero Nine ei ole juuri meuhkannut studion puolella sitten 17 vuoden takaisen IX-albumin. Nyt hiljaisuus on murtunut ja tuplasinkun puolet edustavat hyvin erilaisia sektoreita yhtyeen soundikent�ss�.

Alussa oli raskas rock, jossa punkin r�yh� ja vanhemman bluesrockin kitka iskiv�t toverillisesti toisistaan kipin��. B-puoleksi p��tynyt Shake Off The Hound puraisee kiukkuisen rakin voimalla ja junttaava kierto toi mieleen niin ik��n jostain tiens� nuoruuden l�hteille l�yt�neen Alice Cooperin paluun, siis legendaarisen yhtyeen, ei sen show-rokkarin. Svengaava B-puoli taisi varastaa kohdallani show�n, sill� A-puolen iso rockballadi Dreaming ei vain osu yht� maukkaasti haarukkaani. Tuon per��n on kuitenkin todettava, ettei Zero Nine ole kuulostanut n�in muhevalle pitk��n aikaan. Kepan ��ness� soi kulunut aika, mutta jalostavana ja korostavana voimana. Eik� yhtye h�tik�i kummankaan puolen kanssa. Balladilla saadaan suolaista tippaa silm�kulmaan ja alkuvoimaisesti veivatessa h�nt� piiskaa villisti.

Zero Nine on saanut aikojen saatossa niskaansa monenlaista viittaa, mutta nyt yhtye kuulostaa vain itselt��n. Olipas nollaysi� ik�v�, enemm�nkin kuin ymm�rsink��n. Siisp� lis�� herkkua unelmoin min�.

Mika Roth

---

�p�r�t: Kun maailma palaa

T�m� ei varsinaisesti ole t�ysin uutta musiikkia, mutta menk��t. Sein�joella 80-luvun alkuh�m�riss� perustettu hardcore- ja punklegenda �p�r�t on b�ndi historialla. Nyt menneisyytt� on kaiveltu ja ryhm� esitt�� kolmen uuden rallin kavereiksi kaksi Propaganda Recordsin Hardcore �83 -kokoelmalevyll� kuultu viisua, jotka ovat ik��ntyneet hyvin.

Peli avataan reippaasti hanat ja pellit auki, Kun maailma palaa ja vapahtajankaan paluu ei auta. Ihminen on n�et ehtinyt jo luoda helvetin ymp�rilleen. Kiekon pisin raita kantaa raskaat rakenteensa ja tiukan huutonsa kunnialla. Toisena soiva N.Y.T. tuuttaa entist� kovempaa hardcorea pintaan, mutta konkarit eiv�t suinkaan aja itse��n jyrk�nteelt� alas ylinopeudella. Pr�ssin annetaan sen sijaan jopa hetkeksi hellitt�� v�liosan muodossa, mink� j�lkeen loppusuora tuntuu tietysti viel� sit�kin raastavammalta. Harhaa kopsahtaa sen sijaan mielest�ni puolihutina pusikkoon.

�p�r�t on siin� i�ss�, ett� esirippu voidaan vet�� eteen koska vain. Tuossa valossa ryhm�n ensimm�isten biisien joukossa aikoinaan syntyneet Vittuvanhemmat ja Viina ovat oiva tapa sulkea EP. Kappaleet on ��nitetty uudelleen, mutta niit� ei ole sen kummemmin preparoitu. Ja miksi toisaalta olisi, sill� alkuvoimainen angsti v�littyy edelleen ja tekstiin on saatettu l�yt�� t�ss� v�liss� uutta kulmaakin. Punk!

Mika Roth

---

Angry Adults / HOOK: Split

Seiskatuumainen splittikiekko l�mmitt�� aina syd�nt�. Rouheaa punkrockia nopeammalla vaihdelaatikolla rutisteleva Angry Adults k�vi itse asiassa reilu kolme vuotta sitten tutuksi nimenomaan seiskatuumaisellaan. Splitille b�ndi on saanut mahtumaan per�ti nelj� rallia, kun kokonaismittaa rev�ytykselle kertyy karvan yli nelj� minuuttia.

Omia uusia numeroita ovat kaksi ensinn� kuultua, joihin my�s keskityn enemm�n. Lust for Punk peuhaa energisesti ja ramonesmainen kumparelasku sujuu yhtyeelt� rennon rehvakkaasti. Vokalistin ilmaisu antaa sanoille viimeisen piiskan sivalluksen. Heti per��n soiva Odd Man Out parantaa melodista puristusta ja l�hemm�s kahden minuutin mitta ei ole ainakaan ongelma. Splittikaveri HOOKin Full Head of Hair sujuu my�s mallikkaasti ja sitten on se toinen coveri, johon palaan my�hemmin.

HOOKin osuus on todellisuudessa kahden biisin mittainen ja niist�kin toinen on viel� Angry Adults -coveri. Oma tsibale, eli Eating Shit, paikkaa kuitenkin mit� paikattavissa on. Kaartelevan kitaran, tarpeettoman helisev�n taustan ja �ihan ookoo� luokan vokaalien summa petraantuu kuuntelukertojen my�t�. Punkin ja grungen ruosteista rakoa kurotaan umpeen ja vauhtiin p��sty��n b�ndi on p��osin ykk�siskussaan, vaikka pellit korviin ottavatkin.

HOOKin versioima Angry Adultsin I�ll Be Here for You paljastaa suorastaan kaihoisaa puolta, jota ei onnistuta/pystyt� peitt�m��n edes syv��n s�r�valliin. Kitarasoundi on ruvella ja rytmiryhm� paukuttaa kuin olisi kyljess� kiinni, mik� lasketaan plussaksi. Lis�pinnat kitarasoolosta, joka istuu t�ydent�en paikalleen.

Omien ja kaverilainojen lis�ksi splitill� kuullaan kaksi Descendents-coveria. Angry Adultsin esitt�m� All pit�� sis�ll��n huudetun otsakkeensa. HOOKin n�kemys No, All! -raidasta on sekunnin lyhyempi, eli vain viiden sekunnin mittainen r��k�isy ja rys�ys. Olipas hauskaa, vai oliko? Niin.

Mika Roth