Sinkut - Toukokuu 2024
Bereniken hiukset: Kohtalon lapset
Luova Records
Musiikin pitäisi olla rajaton mahdollisuus, kuten tavataan usein sanoa, mutta harvat pystyvät oikeasti todentamaan tuon lauseen kuten Bereniken hiukset. Yhtyeen parin vuoden takainen Kuolleiden tähtien alla -EP svengasi, funkkasi, räppäsi ja roiski siten, että genreaitoja pistettiin kauniisti pinoon sekä pakettiin. Nyt yhtye on löytänyt entistä tiiviimmän tahdin ja kansanmusiikistakin taas nojaa ottava Kohtalon lapset -sinkku käy malliesimerkistä, kuinka rajat voi ylittää lempeästi, viehättävästi, jopa sirosti.
Uudella sinkulla huomio kiinnittyy helposti tulviviin sanoihin, jotka ryöppyävät ison osan kappaletta miten ja kuten. Ajatustenvirraltahan tämä haiskahtaa, vaan ei sitten niinkään, kun palasia lähtee jäsentelemään. Mikä on ollut, mitä on, ja mikä odottaa huomisen takana? Näitä usein mietimme, eikä yhtye anna mitään suurta viisautta tai tiedon timanttia ihailtavaksi. Musiikin saralla kumpuileva ja tanssahteleva siivu kiertää kehäänsä klarinetin ja rytmiryhmän rakentaessa hienoja kaaria sanojen taakse, tueksi ja osin yllekin. Tasapaino on sana, joka sitoo lyriikat, musiikin, sovituksen ja ilmaisun. Luvattuja sinkkuja ja albumia kelpaakin odotella.
Mika Roth
Betoniporsas: Matematiikka
Spiridom
Betoniporsas on isossa kuvassa hyvällä asialla, vaikka hiukan kova reunoiltaan onkin. Jo neljännesvuosisata sitten julkaisu-uransa aloittanut combo on lähinnä julkaissut samoja biisejä uudelleen, mutta nyt on koittanut ihka oikean, uuden ja erilaisenkin biisin aika. Tarina ei kerro johtaako Matematiikka mahdollisesti muunkinlaiseen toimintaan bändin/projektin tiimoilta, mutta ainakin omasta puolestani Betoniporsasta tarvittaisiin useammankin paikan koristukseksi.
Itse biisi on kitaravetoista ja asianmukaisen punkahtavaa rockia, jossa selkeys ja melodisuus ovat kuitenkin suuntaa määrääviä tekijöitä. Numerot ovat tärkeitä ja ilman niitä oltaisiin pahasti pihalla monista asioista, muistaa kipale myös tekstissään sivistää. Lasketaan siis matematiikkaa ja pidetään ihmiskunnan pyörät pyörimässä vastakin. Kansansivistystä julistettaessa päästään hiukan lapsekkaastikin muistelemaan kaikkea sitä, mitä numerot ovat tähän mennessä jo tehneet ihmiskunnalle. Hieno, tarttuva ja iloisen simppeli biisi.
Mika Roth
Cemetery Skyline: In Darkness
Century Media
Monia yhtyeitä tulee näinä päivinä kutsuttua superbändeiksi, mutta nyt komealta kuulostava titteli ei ole turha.
Cemetery Skyline on näet yhteispohjoismainen tummemman metallin superbändi, jonka keulilla laulaa itsensä
Mikael Stanne. Kosketinsoittaja
Santeri Kallion säveltämä ja Stannen sanoittama In Darkness on häpeilemättömän tarttuva ja kestävä hittibiisi, jota myydään goottidisconkin nimellä. Nyt kouraisee isolla kädellä, ja syvältä.
Uransa toisella sinkulla Cemetery Skyline sijoittuu jonnekin metallisen pohjolan ja Düsseldorfin goottidiskojen välille. Kallio on hakenut kyseisistä maisemista innoitetta biisiin, jossa estetiikka ja tunnelma ovat elintärkeitä osia. Otetaan siis
Tiamatin synkkyyttä,
HIMin romantiikkaa ja sopivasti
Sentencedin rokimpaa asennetta, sekoitetaan riittävästi ja lisätään omaa soundia. Kun komistus kruunataan ruotsalaiselta soundaavalla tuotannolla, niin johan ne Keski-Euroopan markkinat avautuvat – ja miksei loppukin maailma.
Mika Roth
Crapula: Arkku
Middlewave
Crapula saattaa otsakkeellaan herätellä huolta mahdollisesta huumorimusiikin aspektista, mutta huoli pois, tämä on ihan oikeaa puristelua tositarkoituksella. Mänttä-Vilppulan perämetsästä kotoisin oleva orkesteri soittaa punkahtavaa rockia, jossa hypitään silmille ja räyhätään voimalla. Debyyttialbuminsa julkaisua vielä kuluvaksi vuodeksi juoniva kopla on ollut kasassa jo vuodesta 2011, joten hartioista pitäisi jo löytyä riittämiin ruutia.
Arkku ampuu itsensä voimalla maisemaan, kunhan kipakka siivu vain pääsee eteenpäin alun turhahkolta vaikuttavasta lämmittelyvaiheesta. Puolen minuutin jälkeen kyyti onkin sitten taatun kylmää ja hitonmoinen vyörytys tuo mieleen mm.
Stam1nan, mutta tällä erää hyvällä ja rakentavalla tavalla. Muodossa saattaa olla yhtymäkohtia isoihin tekijöihin, vaan mihinkään peesailuun Crapula ei kuitenkaan tarpeettomissa määrin sorru. Arkussa lienee vahingossa haudattu elävä ja poishan sieltä halutaan, mikä myös kuuluu läpi lankkujen, mullan ja maan. Energinen startti nostaa odotuksia tulevaa esikoiskiekkoa kohtaan.
Mika Roth
Dino Mansik: En koskaan kasva aikuiseks
Drink Tonight
Dino Mansik on uniikilla soundillaan aina ihastuttanut ja kiehtonut allekirjoittanutta. Dreampopista oli aiemmin puhe, mutta nyt dreamrock ja jopa ysärigrunge mainitaan. Onko yhtyeen hattaraan päässyt tosiaankin sekaan lasivillaa, vai mistä tässä on kyse? Fakta on ainakin se, että loppuvuodesta tuleva seuraava pitkäsoitto tulee muuttamaan asioita.
Sinkun otsikon julistus on mahdoton, sillä kukaan ei voi olla loputtomasti Mikä-Mikä-Maan muuttumaton kansalainen. Jokainen Peter Pan vanhenee, vaikkei välttämättä aikuiseksi muutukaan. Mieluummin 60 vuotta vanha kuin aikuinen, totesi joku joskus ja tulkitsen biisin ainakin osin parahdukseksi ja avunpyynnöksi, sillä kertoja tuntuu oivaltaneen tilanteensa mahdottomuuden. Jännite saa valon loistamaan vielä hetken kirkkaammin, kitarat repivät pinkkiä taivaanrannasta irti ja hätä villitsee biisin viimeiset kymmenet sekunnit.
Mika Roth
Eino & Koskettajat: Maria Magdalena
PihkaSound
Eino & Koskettajat on julkaisemassa syyskuussa seuraavaa pitkäsoittoaan, joka on nimeltään
Jytästä ja rakkaudesta. Tamperelaiset sohivat vuoden toisella sinkullaan lusikkaa rohkeasti toisten soppiin, tai näin meille ainakin kerrotaan. Maria Magdalena on hahmona vähintäänkin monitahoinen ja hänestä on aikojen saatossa tehty monta kappaletta. Näistä
Mana Manan ja
PMMP:n luomat toimivat trilogian kahtena ensimmäisenä osana.
Kyllä luit oikein, tämä kolmas Maria Magdalena sulkee tyystin toisten artistien piirtämän tarinan ja lyö pisteet jokaiselle linjalle. Päähenkilö pääsee viimein vapauteen ja saavuttaa onnen, tosin tekstin tulkintavara on melkoinen. Toisten aikoinaan veistämien nappuloiden siirtely vaatii rohkeutta ja suoranaista röyhkeyttä, mutta myös näkemystä onnistuakseen. Tuttuun tapaan baddingmainen kitararock soi kuusaristi latautuneena ja kaihoisa melodia pystyy harsimaan rivit riittävän tiukaksi kankaaksi. Ei tästä ehkä mitään historiallista gobeliinia tullut, mutta tarinan mahdollinen päätös (ennen ties kenen tekemää neljättä osaa) on ainakin ehyt.
Mika Roth
K. Luu: Da Vinci
Överdog
Turkulainen rap-artisti
K. Luu pistää lähes kolmen vuoden pituiseksi venyneen hiljaisuuden julkaisurintamalla päreiksi. Vaatimattomasti nimetty Da Vinci -sinkku on ensimmäinen julkaisu uuden isännän tallissa, mutta renkiä K. Luusta ei taida tulla. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kuuleman mukaan Da Vinci on samalla ensimmäinen lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Maailma on vaikea paikka elää, mutta kuka muukaan sinua auttaisi kuin oma peilikuva. K. Luu korostaakin terveellä tavalla sitä, että elon kurakoista pitää hilata itse itsensä ylös, koska parhain apu tulee peilikuvalta. Trapahtavaa soundimaisemaa annostellaan niukoissa purskahduksissa, biitit nojaavat eteenpäin ja K. Luun räpit napsahtelevat luontaisen vahvasti keskikenttään. Kertsin simppeli sanakoukku saa vastakaikua veikeästä tuikekuviosta, enkä voi kuin todeta, kuinka vähemmän on jälleen kerran enemmän. Pientä miinusta muutamasta rumasta sanasta, koska ne eivät tällä erää tuoneet kokonaisuuteen mitään lisäarvoa.
Mika Roth
Kaktus: Romulennokki
Jämädiili Records
Kaktus voi nimellään herättää mielleyhtymiä piikeistä ja kovuudesta, kenties jopa karuudesta. Moiset ajatukset kannattaa kuitenkin viskata kanjonin pohjalle, sillä indiepoprockin leppoisammilla lammilla viihtyvä mikkeliläisduo ei voisi juuri rauhallisemmin ottaa. Toisessa elämässä tekijät ovat
Hiljaiset Kadut -punkbändin rytmisektio, mutta se onkin siellä toisessa elämässä. Eikä Romulennokki jää ainoaksi pyristelyksi, vaan luvassa on kokonainen EP jatkoksi.
Akustiset kitarat saavat toimia melodian siipinä ja sympaattinen leijailu tarttuu huivista kiinni. Kai tähän folk-termiäkin voisi sovitella, mutta jokin nostaa duon tekemisiä genreruudukoiden tuolle puolen. Maailma on tekstissä loppumassa, eikä huominen juuri parempaa lupaa. Romulennokki lienee tarinallinen metafora, jota ei kuulu avata liiaksi, mutta joka vie kertojan mukanaan tarinan käännöksiin. Lupsakka biisi kulkee reilun kolmen minuutin mittansa kevein askelin ja kohoaa lämpimien mielivirtausten avulla komeasti kohti aurinkoa.
Mika Roth
Karri Lehtonen & Hautajaismuusikot: Bodomjärvi
Young Diamond
Bodomjärven murhat ovat innoittaneet hyvin erilaisia musiikillisia reaktioita ja tuohon joukkoon liittyy nyt myös
Karri Lehtonen & Hautajaismuusikot -yhtye. Helsinkiläinen laulunkirjoittaja julkaisi ensimmäisen albuminsa pari vuotta sitten ja
Karaokebaarissa yksin on kestänyt mainiosti aikaa. Nyt Lehtosen ympärille on rakentunut yhtye, joka soittaa tummaa poprockia rauhaisasti.
Kuoleman Puutarhassa -pitkäsoitto on luvassa syksyllä ja Bodomjärvi on sen ensimmäinen sinkku.
Raatoisaa on siis meno, kun murhajuttuja aivan liikaa seurannut kertoja on vakuuttunut veitsenheiluttajien ja ties minkä massamurhaajien väijyvän häntä jokaisen kulman takana. Pelko on muuttunut elämää diktaattorin elkein ohjaavaksi voimaksi, eikä kauhulta pysty puolustautumaan, joten oliko ne kaikki kauhutarinat ihan pakko tentata viimeistä yksityiskohtaa myöten? Biisin tummuus on sukua
Cavelle, siinä missä kotimaisen outorockin taitajillekin. Villisti kiitävä viulu luo väliosassa väreitä, sähköiset ja akustiset soittimet täydentävät toisiaan ja bändisoundin muhevuus saakin odottamaan syksyä innolla.
Mika Roth
Kick The Giant: Stop Signs
Helsinkiläinen progressiivista rockia ja metallia soittava
Kick The Giant aiheutti ensi kertaa isompia aaltoja raskaamman rockin vesiin jo vuosikymmen sitten. Menestyneen EP:n ja muutaman sinkun jälkeen koitti kuitenkin pidempi hiljaisuus, joka rikkoutui vasta tänä keväänä. Stop Signs on toinen uuden sinkkuketjun lenkki ja tämän linjan päässä odottaa myös jo useamman vuoden ajan työstetty
Presence-esikoispitkäsoitto.
Albumiakin on siis tuloillaan, eikä se tule keräämään menneiden aikojen sinkkuja yhteen, vaan ryhmä on monella tapaa uuden alun kynnyksellä. Tuoreus, energisyys ja raikkaus kuuluvat läpi myös uudesta musiikista, joka kirjaimellisesti pomppaa silmille ja ryntää eteenpäin kirkkaasti tuikkien. Kompaktiin neljän minuutin pakettiin on saatu mahtumaan nousua ja laskua, eeppisempää äänimaisemaa ja räjähtelevämpää rokkailua, mutta siivu pysyy kurissa, eikä turhia rönsyjä ilmene. Pohjana on suora ja tarttuva rock-kappale.
Mika Roth
Liisa Pentti: Journey Far Away
Kuohu Records
Liisa Pentti on vapaampaa ja kokeellisempaa popmusiikkia luova laulaja/lauluntekijä, joka julkaisi nipun sinkkuja vuosina 2019–2020. Sitten koitti tauko, joka selittynee ainakin osin koko maailman pysäyttäneillä tapahtumilla. Musiikin luominen ei kuitenkaan tauonnut Pentin pajalla, ja näin useamman vuoden kestänyt kiireetön työ tulee johtamaan syksyllä julkaistavaan täysin uudesta materiaalista koostuvaan esikoispitkäsoittoon.
Journey Far Away yllätti kiistatta svengaavalla ja keinuvalla rytmillään. Toki groovaavat pohjat ja rennosti rullaavat palaset ovat ennenkin olleet olennainen osa Pentin musiikkia, mutta uuden siivun aurinkoisuus ja orgaanisempi, lämpimämpi groove voitti sydämeni puolelleen. Ripaus Jamaikan valoa ja Bristolin usvaisuutta tekevät kummia, eikä ainakaan minua haittaa sampleista kasattu runko. Helppohan se on vain leikata ja liimata, voisi moni tokaista, mutta työstäkääpä perässä näin jouhevasti askeltava siivu. Aika monella taitaisi mennä sormi suuhun, mutta Pentti tietää miten näennäisen vähistä osista saa kyhättyä pitkän matkan.
Mika Roth
messier: Yee-Haw
Pandemian aikana myös
messier ehti pistää debyyttialbuminsa pihalle, mutta tuokin tapaus jäi allekirjoittaneelta siinä kaikessa hässäkässä huomioimatta. Loppuvuodesta 2019 ilmestynyt
Pollyanna-sinkku lupasi kovin paljon tulevalta, joten pänniihän tuo, mutta minkäs teet. No, nyt bändi on valmistautumassa hiljalleen toisen pitkäsoittonsa julkaisuun ja uuden ketjun ensimmäinen osa kolisee kerrassaan lupaavasti.
Lyhyesti virsi kaunis, tiesi jo vanha kansakin, eikä Yee-Haw kellota edes puoltatoista minuuttia. Alle 90 sekunnissa ehditään kuitenkin viedä pikaisen popkitararockin ja powerpopahtavan kertsin ihmemaahan, jossa voi yhä aistia muinaisen
Weezerin vaikutuksen. Yee-Haw on vain kuin pikakelattu versio siitä, ja viimeisen puolen minuutin hitaasti rouheneva kulku toimii pisteinä aika monienkin merkkien päälle. Tästähän olisi saanut pidemmänkin herkun jalostettua, vaan moinen ei ole messierin heiniä. Tietenkään.
Mika Roth
Mind Abduction: Sphere
Vuosituhannen alkupuolella Raumalla perustettu
Mind Abduction ehti 10-luvulla julkaista pari albumiakin, mutta allekirjoittaneen kohdalle kyseiset kiekot eivät aikoinaan osuneet. Tuore Sphere-sinkku on monella tapaa uusi alku myös yhtyeelle, joka tätä kirjoitettaessa on kahden henkilön kokoinen. Progehtavaa metallia pienin synalisäyksin luova Mind Abduction ottaa kantaa aikamme hektisyyteen tipauttaen vauhtia ja syventäen soundivallia.
Sphere on sinkuksi keskivertoa hitaampi, pidempi ja pohtivampi, mutta viiden ja puolen minuutin mitta ei vesitä ydinideoita. Yhtyeen primus motor
Tuomas Pere rakentaa siivunsa sydämestä löytyvään melodiaan, siitä kumpuavaan tempoon, sekä ainesten verkkaiseen kasvuun. Metalli jää terminä taustalle, mutta ajatuksen tasolla kappale on tavallaan hyvinkin raskas, mittava ja kova. Synat ja kuulaat vokaalit nostavat siipiä vaa’an toisessa kupissa, ja tämä keveiden sekä raskaiden ainesten herkkä tasapaino onkin Spheren merkittävin voima. Hieno kappale äityy suorastaan kauniiksi, painoaan ja rosoaan menettämättä.
Mika Roth
Olva: Mehiläisille
Minna Records
Olva on kirjoittanut haikeita laulujaan jo lapsesta asti, mutta vasta nyt muun taiteenteon ohessa täyttynyttä pöytälaatikkoa on päätetty tyhjentää. Okei, mitäs ihmeellistä tuossa on, voisi moni kysyä. Kirjoissani tulevan levyn tuottaja
Jukka Nousiainen kävi jo takuusta, että niin sinkkuun kuin myöhemmin koko albumiinkin kannattaa tutustua. Melankoliaan taipuvaa, hiljaisempia kitaroita ja melankolisia kielikuvia pursuavia tekstejä, niistä on Olvan indiepopahtava folk tehty.
Mehiläisille on tekstinsä puolesta nähtävissä puolidystooppisena tarinana, aivan kuin
Annihilation-elokuva/kirja olisi saanut musiikillisen muodon. Mehiläistarhaaja on kuollut ja kuopattu, mehiläiset voivat tehdä mitä haluavat. Maa on tyhjä, mutta se voisi olla myös täysi, koska lähes koko ihmiskunnan poistuttua kuvasta on kangas taas vapaa uusille luomistarinoille. Biisin puoliprogehtava rakenne ja kaihoisat pedal steel -vinkaisut sotkevat linjoja, mutta pieni tyylien ristipölytys ei ole pahasta. Itse asiassa kaihoisa pop ja alla vahvempana virtaava folk rakentavat kaiken tarpeellisen, riittävän avoimen tekstin kruunatessa kaiken.
Mika Roth
Osteri: Happee
Monet asiat ovat tärkeitä, mutta ilman happea jäisivät lukemattomat kriittiset asiat tapahtumatta. Tuota arjen ihmettä pohtii
Osteri, jonka pyöreästi poreileva poprock ylistää klorofyllin voimaa. Uuden EP:nkin julkaissut helsinkiläisorkesteri on pysynyt pandemian ajan aktiivisena, mutta vasta Happee-sinkku löysi tiensä Desibeli.netin koosteeseen. Treeniksellä äänitetty siivu kulkee kauniisti ja vaikka langat on pidetty lähipiirin käsissä, on soundissa ison maailman laajaa tuntua.
Periaatteessa Happee on sangen suora ja simppeli biisi, joka kumpuaa ysärisestä kitararockista ja hakee tukea rosoisista soundeista. Yksinkertaisilta voivat tuntua myös kasvit, ainakin päältä tarkasteltuna, mutta niiden tavoin kipale pitää sisällään runsaasti tasoja. Biisi soi yhtäältä kovaa, vaan osaa pitää melun sopivana ja juuri siitä syntyy taika, jonka erityisesti rytmiryhmä tuntuu oivaltaneen. Soveliaan hiljaista metakkaa ja ennen kuin huomaakaan, ovat kertsin juuret jo ulottuneet korvasta sisään. Toimii kuin happi.
Mika Roth
Positive Wave: Varpunen
Se on sitten kevät, ja isossa osassa maatamme jo ihan hellekesäkin. Suomalaisen progressiivisen musiikin kätköissä eläväksi helmeksi tituleerattu
Positive Wave on myös huomannut tämän, mihin koko Varpunen-kappale perustuu. Bändi lupaa yhden vuoden elinvoimaisimmista keväthiteistä, joten isot ovat puheet. Vaan mihin riittää siipien kantovoima?
Progehtavan ja sielukkaan popin vedossa on huomionarvoiset määrät energiaa, mitä ilmaisullaan lumoava vokalisti
Susan Karttunen entisestään korostaa. Perusbändisoitinten takana tarjotaan enemmänkin perkussioita, mikä koskettimien lisäksi tuo kudokseen mukavasti lisää luonnetta. Todellinen mustahevonen on kuitenkin joukossa vieraileva trumpetti, joka keskustelee laulun kanssa luontevasti. Toivonkin jonkin sortin torvien vierailuja myös tulevaksi luvatulle pitkäsoitolle, kun jo nyt saadaan tällaiset tehot irti pienoisin lisin. Varpunen kaartelee viehkeästi, keväinen hetki piirretään muutamin lausein ja elämän herääminen pystytään kuvaamaan riittävän vakuuttavasti, jotta yksikin pieni varpunen voi tehdä jo kevään – ja kesän.
Mika Roth
Pujus of Jukra: Out of Time
Pujus of Jukra on nimenä sitä luokkaa, joka saa pohtimaan niin moisen syntyhistoriaa kuin mahdollisia hyötyjä ja haittoja. Otsikko jää toki mieleen ja jyväskyläläinen progerocktrio kulkee näiltä osin tyystin omia polkujaan. Musiikin puolella kolmikko luottaa angloamerikkalaiseen tyyliin sekä soundiin, aiemman kurvikkuuden lievästi suoristuessa. Tulevan
Tree Wishes -pitkäsoiton toinen sinkkulohkaisu kellottaa silti vaatimattomasti plus kuusi ja puoli minuuttia.
Progehtavaa rockia soittavista yhtyeistä toiset uskovat hartioista lähtevään mäiskeeseen, mutta Pujus of Jukra kuuluu kiistatta genren melodisempaan sekä hienosyisempään laitaan. Musiikki on tavallaan äänekästä, mutta ilmaisua leimaa samalla harmonisuus ja sävyisyys. Kyllähän tässäkin riuhdotaan ja temmotaan, vaan puolta seinää ei tarvitse kaataa prosessissa. Out of Time häivyttää otsikkoonsa sopien ajan kahleet ympäriltään ja yllätyin toistuvasti, kun biisi olikin jo soinut läpi. Kenties aika onkin vain harhaa.
Mika Roth
Rosewood: Tie viisauteen
Espoolainen
Rosewood yllätti ainakin allekirjoittaneen siirtyessään kahden lontooksi lauletun pitkäsoiton jälkeen käyttämään suomen kieltä tuntojen tulkkina. Saatekirjeessä merkittävää siirtoa pohjustetaan tarkoin harkituksi ja nyt puhutaan suoraan suomirockista, joten muutokset eivät jää silkkaan kieleen. Ja mikäs siinä toisaalta on puhuessa, koska uudella sinkulla aiemmin lievästi haussa olleet palikat vaikuttavat viimein loksahtavan paikoilleen.
Korva poimii kaartelevasta melodiasta sukulaisuutta ainakin
Viikate-orkesterin suuntaan, mutta kaavassa on muutakin, oikeastaan runsaasti eri vivahteita. Tempo on nopea ja keveällä askeleella jolkuttava numero pääsee nopeasti kertsiinsä, jossa kultaa vuollaan niin että lastut vain lentävät. Yhtäältä kitarasoundi on tuhti ja rock, mutta toisaalta riittävän kevyt ja vetovoimainen. Kaihoisuus tuo peliin suomalaisugrilaisen puolen, kasarinen hard rock raikaa hiukan läpi ja pieni kitarasankaruuskin puskee pintaan. Lopun eeppinen kohottelu johtaa ihka oikeaan mättövaiheeseen, josta noustaan kaikista korkeimmalle huipulle. Lupaavaa.
Mika Roth
Tomas Bohemia: Kadonneet valtatiet
Musiikkiin on monesti haettu vaikutteita muista taiteenlajeista, kuten elokuvista. Tällä erää on syntynyt aito kunnianosoitus
David Lynchin kryptiselle
Lost Highway -elokuvalle, joka on saanut
Tomas Bohemian elämään läpi kyseisen leffan tarinan. Ja kun alkuperäisessäkin tarinassa oli jo tarina tarinassa, on tässä tasoja ainakin riittämiin. Debyyttisinkku on tummaa kitararockia isolla sovituksella, vaan mihin valtatiet lopulta katoavatkaan?
Lynchin luomat maailmat sijoittuvat useimmiten yöhön, varjoihin, psyykeen pimeämpiin puoliin. Bohemia asettuu päähenkilön asemaan unien kautta, unethan ovat toinen vahva Lynchin tunnusmerkki. Kertosäkeen kimppuun päästään jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä ja saatesanoissakin mainitut sinfoniset elementit nostavat katon korkealle. Ehkä hivenen yllättäenkin siivua ei silti paisu yli äyräiden, eikä tästä äidy mikään tehosteilla vesitetty spektaakkeli. Tarina uskalletaan pitää pienenä ja näin biisin tehot nousevat kummasti loppua kohden. Vokaalit voisivat soida isomminkin, jos nyt jotain kannattaisi petrata.
Mika Roth
Venla Ilona Blom: Sea of Sensations
Nordic Notes
Venla Ilona Blom on EMMA-palkitusta
Tuuletar -yhtyeestä tunnettu laulaja, säveltäjä ja beatboxaaja, joka luo soolona mm. eeppistä folktronicaa. Tai kyseiseen kategoriaan ainakin soolodebyyttisinkku Sea of Sensations mielestäni osuu. Samalla kuullaan ensimmäiset palaset alkusyksyllä ilmestyvästä
NEVRAK-debyyttisooloalbumista, jonka myötä Blom pääsee aloittamaan tyystin uuden luvun musiikkiurallaan.
Englanninkielinen teksti on osa kreikkalaisen
Laonikos Psimikakis-Chalkokondylisin runosta
Do you believe in dreams?, jolla itsensä miltei tunteettomiksi jalostaneet tulevaisuuden ihmiset pohtivat suhdettaan sellaisiin asioihin kuin elämä, tunteet ja kuolemattomuus. Blom lähestyy dystooppista aihetta laajan äänimaiseman avulla, ilman kovia ja korkeita huippuja. Elokuvamaisen lavea muoto on linjauksiltaan eteerisen herkkä ja kevyt, tekstin tuijottaessa suoraan syvyyksiin. Kaikua on siinä missä tilaakin, mutta biisi pysyy silti ehyen intiiminä. Tämä on siinä rajoilla, että onko lopputulos jo tarpeettomankin karu ja karsittu.
Mika Roth
Lukukertoja: 1656
