Jarkko Martikainen

Jarkko Martikainen juhlisti pääsiäistä neljällä teemakeikalla Tampereen G Livelabissa. Kolmen tunnin iltoja varten taiteilija oli harjoitellut yli 80 eri laulua. Desibeli.net katsasti, miten vuosien 2006–2011 albumitrilogia Rakkaus-Toivo-Usko resonoi nykyhetkessä.

Kiirastorstai oli Martikaisen itse itselleen luoman kiirastulen toinen päivä. Samalla se sai kunnian aloittaa albumitrilogianostalgian. Onko se sana? No, nyt se on ainakin. Jotta Rakkaus ei olisi yksipuolista, siihen tarvitaan toinen ihminen: Alkuperäisellä albumilla soittanut Upi Heikkinen täydensi varsin tasaveroisen duon toisen puoliskon kitaralla, huuliharpulla ja taustalaululla. Etenkin nimikappaleeseen harppu toi ulottuvuuden, joka siitä on Martikaisen soolo- ja bändikeikoilla puuttunut.

Itselläni oli kunnia kuulla näitä lauluja aikoinaan jo ennen levyn julkaisua, ja jo ensimaistiaiset lupailivat yksittäisiä klassikoita. Lopulta sellainen tuli koko levystä. Tämän tiesi aikoinaan artistin isäkin, joka oli riehaantunut hyvin poikkeuksellisesti. "Varsinkin se isämurha!", Martikainen nauratti yleisöä Rakkaus-laulusta kertoessaan. Mutta ei vain se, vain koko sävelten ja sanojen ajattomuus. Rakkaus oli soittajien käsissä ihan yhtä 2023 kuin 2006.

Perjantai oli Toivoa täynnä. Tällä kertaa Martikainen nousi lavalle yksin, olihan vuoden 2009 albumikin täysin yksin soitettu. Toivo on itselleni vaikein pala Martikaisen soolotuotannossa, ja sitä se oli myös G Livelabissa. Muutaman helmen takana se on ollut mielestäni miehen heikoin nippu lauluja, eikä mikään ole siltä osin muuttunut. Taitavan tarinankertojan välispikit, ilman säestystä yleisön keskellä lausuttu Kauniita sieluja ja illan toinen setti muuta tuotantoa pelastivat paljon.

Lauantai oli Uskon asia. Trilogian päätös oli haasteellisin mutta myös palkitsevin. Levyn sovituksista vastannut multi-instrumentalisti Vellu Halkosalmi loihti värejä Martikaisen maalauksiin kamarimusiikista, bluegrassista, irkkufolkista ja kaikesta sen väliltä ja ulkopuolelta. Taiteilija esitti albumit kaikilla keikoilla alkuperäisessä laulujärjestyksessä, mikä teki Uskosta erityisen raskaan ja vaativan.

Lukuisia helppojakin helmiä sisältävä albumi alkaa nimittäin albumin vähiten melodisimmalla kolmikolla, jonka päättää yli 10-minuuttinen Balladi huvijahdista, jossa ei ole kertosäkeitä tai muitakaan osia ja säkeistöjäkin taitaa olla 13.

Usko lumosi kuitenkin mennessään koko pituudeltaan. Huominen on kaukana nosti tunnelman kattoon, Vahvin riippuvuus muistutti rakkauslaulun voimasta jykevimmillään ja Huolen hukkaaja on noussut ajan saatossa yleisön keikkasuosikkien joukkoon. Pääsiäisenä sitä toivottiin kaikilla trilogian keikoilla, ja kuultiin yhtä monesti.

Martikainen oli lavalla elementissään koko pääsiäisen ajan, ja voimakas laulutulkinta muistutti miten vahvaa voi soolosoitantakin olla, jos särmää on kylliksi. Kiinnostava konsepti sisälsi puolituntisen turinan kyseisestä albumista ennen kutakin keikkaa. Tämä sai virittymään oivasti samalle aaltopituudelle nostalgian väreilyn kanssa. Iltojen toisena settinä kuultu soolo-osuus piti huolen, että miehen lahjakkuutta kuultiin neljältä eri vuosikymmeneltä eli myös YUP-ajat olivat ansaitusti läsnä useiden biisien voimin.

Teksti ja kuvat: Heikki Väliniemi