Sinkut - Marraskuu 2021
Alase: Unburden
Kielivalinnat ovat niitä merkittävimpiä, joita jokainen artisti ja yhtye päätyy urallaan tekemään. Suomi, englanti, vai kenties vielä jokin muu tie? Aiemmin suomeksi tuntojaan purkanut Alase on vaihtanut kielen englantiin, mutta ryhmän musiikissa vallitsevat yhä tutut virtaukset. Toisella englanniksi sanoittamallaan kappaleella pohjustetaan tietä tulevalle A Matter of Time -pitkäsoitolle, ja samalla yhtye on modernisoinut progehtavaa metalliaan.
Unburden on neljään ja puoleen minuuttiin runsaasti asioita mahduttava siivu, jolla möreät vokaalit ja puhdas laulu vuorottelevat. Puhtaista lauluista vastaava Juha Tretjakov on saanut puhallettua ilmaisuunsa samanlaista kaihoa, kuin mitä vaikkapa Katatonian biiseissä parhaimmillaan on. Vastavoimana toimii raskaampi ja teknisempi metalli, joka liikkuu äärimetallin aidoilta aina melodisen maisemamaalailun puolelle saakka. Käytössä oleva spektri onkin uskaliaan lavea, mutta mielestäni Unburden pystyy solmimaan kaikki oleelliset langat yhteen ennen loppua.
Mika Roth
Aurinkosirkus: Kuuleeko lapsuus?
Recovery Records
Aurinkosirkus on tamperelainen yhtye, joka on saanut musiikkiaan myös erääseen suosittuun TV-ohjelmaan mukaan. Saatesanoissa ei ilmennyt aivan yksiselitteistä, että josko juuri tämä biisi on tuo telsuunkin päätynyt, mutta lapsikuoroineen ja jousineen kaikkineen Kuuleeko lapsuus? -sinkku on kyllä suhteellisen soittolistakelpoinen pop-balladi. Mainittakoon nyt vielä sekin, että biisin taustalla soittaa
Yön viimeisin kokoonpano.
Kuuleeko lapsuus? on puhtaan nostalginen kappale, jossa kertoja kaipailee lapsuuden helpompia päiviä. Aikoja jolloin asiat olivat vielä niin kovin paljon yksinkertaisempia, helpommin rajattavia ja sitä kautta ymmärrettävämpiä. Ilmassa ovat kaikki varoitusmerkit sydämiä pakahduttavasta nostalgiakuurista, mutta jos totta puhutaan: biisi toimii. Muistin tätä kuunnellessa oman lapsuuteni ja tunsin kummaa koputtelua jostain sydämen tienoilta. Kyllä, vaikka lyriikoissa taskusta kaivetaan härskisti niin isoisä kuin lapsuuden äiti -kortitkin, joiden pitäisi periaatteessa oikeuttaa kivien viskomiseen ja huuteluun. Kappaleen historia ulottuu kuuleman mukaan aina 90-luvun loppupäiviin asti, joten onneksi biisi tuli viimein myös toteutettua.
Mika Roth
Bambi L: Skeleton Song
Bambi L on helsinkiläinen folkahtavaa ja vinoa poppia luova artisti, jonka uusi sinkku astelee hieman kummia polkuja. Rakkaus on innoittanut lukemattomia muusikoita ja taiteilijoita luomaan mitä erilaisimpia teoksia, mutta harvemmin kukaan on unelmoinut tulevaisuudesta unelmiensa mielitietyn kanssa – luurankoina. Eli jos kerran elämässä kortteja ei ole jaettu suotuisasti, niin ehkäpä hautuumaalla voidaan sitten olla rakkaita, kun heikko liha on jo mädäntynyt pois.
Poikkeuksellinen tarinan kulma on saanut myös hieman erilaisen musiikillisen muodon ympärilleen. Saatesanoissa nostetaan tietysti esiin Halloween ja periaatteessa
The Nightmare Before Christmas on kyllä teemoiltaan luonnollinen vertailupiste, mutta musiikkinsa puolesta tämä kevyt folkpoppis on lähempänä
Paul Simonia ja
Eelsin tekemisiä, kuin mitään kauhurokkareita ja barokkipoppareita. Kappaleessa ei paljoa ole, mutta ulisevat koskettimet, pieni ukulele (?) ja varovasti livautetut lyriikat tekevät yhdessä kummia. Dance of the Living Dead?
Mika Roth
Extinction in Progress: Feasting Upon a False God
Vaasalainen äärimetallibändi
Extinction in Progress oli 10-luvun puolivälissä kerrassaan loistavassa iskussa. Tasokkaita pienjulkaisuja tipahteli tasaisesti, ja olipa ryhmä reilu kuusi vuotta sitten
Desibeli.netin haastateltavanakin. Tarina ei kerro miksi hiljaisuus laskeutui melko pian tuon jälkeen, mutta nyt lähemmäs viiden vuoden mittainen julkaisutauko on katkennut parin sinkun voimin ja seuraavaa pitkäsoittoakin luvataan ensi vuoden puolelle.
Vuodet ovat tehneet hyvää ryhmälle, jonka häijy metalli on mielestäni saanut enemmän syvyyttä, terävyyttä ja suoranaista ilkeyttä. Sellaisella death metalille sopivalla tavalla, jos ymmärrätte.
Juhon vokaalit ovat yhä jykeviä kuin peruskallio, mutta etenkin sovituksen puolella uskalletaan kartoittaa uudempia alueita, joilla toki monet ovat jo tallanneet, mutta joista voi edelleen löytää paljon enemmänkin hyödynnettävää. Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea tuleva
Shades of Pale -pitkäsoitto tulee pitämään sisällään.
Mika Roth
Freesia: Pelastathan meidät
Puisto Records
Freesian historia ulottuu vuoteen 2019, jolloin Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva bändi pisti kasaan pop-bileensä. Esikoissinkku
Mä pelkäsin silloin saa nyt jatkoa, kun julkaisijakin on löytynyt. Toisella kierroksella tyyli on modernisoitunut rahdun verran, mikä tahtoo sanoa, että poprockista on tipautettu pitkälti se rockin puoli pois. Kertosäe ei tällä erää ole yhtä tarttuva, mutta koukkuja onkin sitten muissakin kohdissa. Eli sanalla sanoen freesiä menoa.
Freesia pelaa kylmästi tutuilla palasilla ja tästähän on paljon lyhyempi matka
Pet Shop Boysin synapoppiin kuin
Kentin melankoliseen rockiin, mutta silti Freesia on mielestäni sukua kummallekin. Tämä biisi on niin kiinni ajassaan, että käsissä tuskin on ajatonta pop-hitti, mutta olisi täysin idioottimaista väittää, etteikö siivussa ole tarttuvuutta. Silti suosittelisin persoonallisempia reittejä vastaisuudessa, jotta bändiä ei tule aina vain verrattua muihin – no, tämähän on vasta uran toinen sinkku, joten aikaa kyllä on.
Mika Roth
HANNNU: Tupsulakintiellä
UHMA
Tunsin kerran erään Hannun, joka halusi tunkea nimeensä ylimääräisen n-kirjaimen. Desibeli.netin sinkuissa hilluva kolmen ännän
HANNNU pistää tietysti vielä paremmaksi, sillä kaikki pitää kirjoittaa isoilla kirjaimilla. Hakusanahankalan nimen takaa löytyvät
Noitalinna Huraa! -orkesterista tutut
Hannu Sepponen ja
Reijo Kärhä, joiden uusi sinkku on 26 minuuttia pitkä. Kyllä, luit oikein. Nyt on aika istua alas ja etsiä hyvä asento.
80 säkeistöä on melkoinen annos tarinointia, mutta Tupsulakintiellä-kappaleessa on kiistatta omanlaistaan hypnoottisuutta. Biisi jauhaa oikeastaan samoissa kuopissa alusta loppuun, mutta suomirockmaisen ja puolittain pelimannimaisenkin otteen ansiosta/takia taika toimii. Valtaisan lyyrisen massiivin sisälle on osattu luoda myös toistuvuutta, kun oletettavasti kuvitteellisen asuinosakeyhtiön väkeä perataan hymy suupielessä läpi. Ihmisyyden kummallisuuksia peilataan kerrotuilla tarinoilla ja karrikoiduilla hahmoilla, jotka saattavat hyvinkin omata vastineita oikeassa elämässä. Jotain biisin voimasta kertonee jo se, että tulin kuunnelleeksi siivun kolmeen kertaan ja harkitsen tätä kirjoitettaessa neljättä kierrosta (normaalisti kuuntelen sinkun minimissään viidesti, mutta nyt lusmuiluni ymmärrettäneen).
Mika Roth
H I R T E T T Y: (sä et saa mua kiinni) BEIBI
Rakka Records
Hakukoneteknisesti hieman haastavan otsikon itselleen valinnut
H I R T E T T Y on Oulun rock-skenestä pohjoiseen siirtynyt artisti, joka on tätä nykyä rovaniemeläinen rap-artisti. Maailmat ovat siis muuttuneet monellakin tasolla ja ’räppiluurankoa’ kaapissaan pitänyt H I R T E T T Y julistaa nyt vapautumistaan debyyttisoolosinkullaan.
Maailma on ympärillämme mikä on, mutta onneksi kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan ja läheskään kaikkea ei tarvitse sietää. Näitä(kin) asioita julistaa kertoja, joka samalla peilailee aikamme ongelmia ja yhden sukupolven henkistä väliinputoamista. Vai menikö se niin, että me kaikki olemme väliinputoajia pelissä, jossa luulemme kaikkien muiden olevan niitä ’muita’? Perinteisempää uuden vuosituhannen sanailua, ehkä vähän iisejä biittejä, mutta soundillinen persoonallisuus saattaa pitkässä juoksussa osoittautua todelliseksi aseeksi. Mielenkiintoinen avaus, vaikka en ihan kiinni tästä vielä saanutkaan.
Mika Roth
i Helvete: Sairaan mielen sinfonia
i Helvete on nimenä pyörinyt Desibeli.netinkin lähellä, mutta jostain syystä yhtyeen julkaisut ovat tähän asti väistäneet sivuston. Seinäjoelta kotoisin oleva äärimetalliryhmä korjaa nyt tilanteen sinkulla, joka pitää vanhempaa skandinaavista ja pohjoista metallia korkeassa kunniassa. Nimestään huolimatta bändi luottaa (ainakin tällä erää) suomen kieleen ja Sairaan mielen sinfonia -sinkku kellottaa lähemmäs viittä minuuttia, joten juurihoito on hyytävän mittavaa.
Sairaan mielen sinfonia on itse asiassa jo toinen sinkkulohkaisu tulevalta
Sinisten puiden niitty -debyyttialbumilta. Siivu on mustaa ja raskasta. Se on synkistä korpimaista ja loputtomista, kylmistä talvista koostuva riffisahausta, jossa auringonpaiste ei edes pilkahda risukasassa. Soundeihin on saatu eeppisyyttä taustan kuoromaisilla kohotuksilla ja
Bathorylle kunniaa tekevällä vallituksella. Eikä tämä ole yhtä hongan hakkuuta, vaan sovituksessa osataan välillä vaihtaa vaihdetta, kaistaa ja maisemaakin. Paketin kruunaa komea kitarasoolo, joka sekin huokuu menneiden aikojen mahtia. Jylhä sinfonia, totta tosiaan.
Mika Roth
Kalevauva.fi: Kuopio (feat. Erja Lyytinen)
Playground Music Finland
Maailmasta löytyy yllättävän monta maailman parasta kaupunkia, osa on kaukanakin, mutta vain yksi niistä on Savon helmi: Kuopio.
Kalevauva.fi jatkaa siis kaupunkilaulujen ketjua ja uusimman sinkun vahvistajana kuullaan itseään blueskuningatar
Erja Lyytistä. Tiesittekö muuten, että Lyytinen on syntynyt Kuopiossa? No, nyt tiedätte ainakin.
Kalevauva.fi on jalostanut folkilla pehmennetyn poppinsa jo niin virtaviivaiseksi, että kirosanatkin tuntuvat kauniimmilta mahdollisilta kielikuvilta. Niinpä tämänkin kertosäkeen tanat vilahtavat kauniisti taskuun kuin kala kukkoon, eikä edes Puijon hyppytornin varjo ole niin pitkä kuin luulisi/pelkäisi. Käsiteltyä tulee Kuopio, kuopiolaiset ja kuopiolaisuus, sekä tietysti savolaisuus noin yleisemminkin. Onko Kuopion tori sitten tunnetun universumin absoluuttinen keskipiste? Tiedä sitten häntä, mutta tulevan
Kaupunkilaulut-albumin ensimmäinen sinkku on uuden aikakauden avaus. Lyytisen blues-kitara jäi kyllä eeppisen nostatuksen alle.
Mika Roth
Kanerva: Mauerpark
Texicalli Records
Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten ihastelin
Kanervan kykyä yhdistellä popin ja rockin moninaisia palasia toisiaan. Täydellisyyttä hipova
Kuinka aika pysäytetään -pitkäsoitto saa ensi vuoden alkupuolella jatkoa, kun laulaja/lauluntekijä Kanervan kolmas sooloalbumi ilmestyy. Sinkkuja tulevalta kiekolta on julkaistu tässä välissä jo pari, mutta vasta Mauerpark osui täydellä voimalla korvaani – hyvällä tavalla siis.
Kanerva pistää jälleen kerran aikalinjat sekaisin, niin lyriikoissa kuin musiikissakin. Teksti kertoo ymmärtääkseni ns. tavallisen elämän harmaudesta ja siitä nopeasta hetkestä, kun ajatuksesi karkaa jonnekin parempaan paikkaan ja aikaan. Berliinistä löytyvä Mauerpark on kieltämättä hieno miljöö ja kun musiikissa soivat varoittamatta beatlesmaiset barokkipoptorvet, luiskahtavat ajatukset kieltämättä hieman toisille urille. Tekstiä voi tietysti jokainen tulkita, mutta mielestäni se on surumielistä pohdintaa ja metaforia, rakkauden mahdollinen päättyminen väijyy ja talvikin on niskassa, mutta silti surun syvimmät alhot vältetään. Säästöliekillä svengaava raita nostaa kuitenkin allekirjoittaneen odotuksia tulevaa pitkäsoittoa kohtaan.
Mika Roth
Karpalo: Asfalttiviidakkokissa
Nupsu-musiikki
Karpalo on modernia ja elektronisesti sävytettyä popmusiikkia luova kotimainen laulaja/lauluntekijä ja näyttelijätär, joka julkaisee ensi vuonna debyytti-EP:nsä. Niinpä ei ole kaiketi yllättävää, että debyyttisinkulla kertoja haluaa nousta
Marilyn Monroen asemaan, syttyen tähtitaivaan kirkkaimmaksi timantiksi. Hän haluaa olla palvottu naisjumalatar, joka tarvittaessa pistää vain lisää meikkiä ja piukempaa vaatetta, jos taidot eivät riitä. Eli kaikki mahdollinen tehdään, jotta tavoite saadaan saavutettua, ja naiselliset avut ovat vain välineitä.
Ei hätää, oikeasti silmäkulmassa on meikin lisäksi selvästi havaittavaa pilkettä ja hymynkarettakin voi huomata suupielessä, eli aivan kaikkea ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Fakta on kuitenkin se, että kasassa on tuhdin tarttuva bileraita, jonka sopivasti överiksi vedetyt lyriikat auttavat taatusti yhteislaulamisen todennäköisyyksiä. Mittaakin on vain reilu kaksi ja puoli minuuttia, joten bassoruuvailut ja asfalttiviidakkokissan kehräilyt eivät pääse uuvuttamaan. Hattua päästä myös studiovelho
Timo Haanpään edessä, joka on loihtinut kasaan tymäkän soundikakun.
Mika Roth
Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Marraskuun kulkija
Svart Music
Kauko Röyhkä & Riku Mattila tekevät jälleen yhteistyötä? Tätä parempaa uutista en olisi marraskuun alkuhämäriin osannut edes kaivata, kulkiessamme kohti adventtisohjoa. Herrojen plus kymmenen vuoden takaiset kaksi duoalbumia olivat kumpainenkin melkoisia tapauksia, jotka toimivat modernin ajan virstanpylväinä. Sittemmin yhteistyö näivettyi, mutta nyt lupaillaan uutta pitkäsoittoa jonnekin vuoden päähän.
Ensimmäisenä maistiaisena albumilta tarjoillaan jo edellisissä levysessioissa pyörinyt Marraskuun kulkija -kappale, joka on viimein saanut muotonsa. Hyväntuulinen ja svengaava poppis kulkee mallikkaasti renkaillaan, ja mielestäni
Jukka Perkon kaarteleva sopraanosaksofonisooloilu on kaiken huipentava loppusilaus. Biisin kepeys ei ole kuitenkaan mitäänsanomattomuutta, vaan se ainoastaan juhlistaa elon mahtavuutta. Marraskuussa voi harmaa taivas raapia niskaa, mutta sydämestä kumpuavaa lämpöä se ei pysty nitistämään. Mikään ei pysty. Jälleen kerran huomio kiinnittyy Röyhkän kykyyn vangita muutamalla valitulla lauseella ja sopivalla sanalla niin kovin, kovin mittavia ja monimutkaisia asioita.
Mika Roth
Mahls: Setvi salaus muutu
Mahls on modernia ja elektronista poppia luova sooloprojekti, jonka ensimmäinen single pohjustaa jo tietä ensi vuonna julkaistavalle
Unen sisäl uni lusidi -debyyttialbumille. Projektin takaa löytyy tuottaja, musiikintekijä ja muusikko
Marja Ahlsved, joka on jo muiden yhteyksien kautta osoittautunut vakuuttavaksi tekijäksi popin saralla.
Setvi salaus muutu -sinkku on tekstinsä puolesta niin monitulkintainen ja häilyvärajainen, että moderniksi runoudeksikin kääntyvät sanat ja rivit ovat oikeastaan vain suuntaviittoja. Niiden ohjaamana kuulija voi leijua elektronisten ääniverkkojen kannateltavana maailmaan, jossa sanojen merkitykset ja painotukset saattavat arvaamatta muuttua. Tärkeintä onkin aaltomainen rytmi ja kappaleen hidas eteneminen, vaikka suuntia onkin hankala hahmottaa. Äänten luomat kehät ja tarkoin pohditut ja annostellut vokaalit luovatkin yhdessä loitsumaisen kudoksen, jonka unenomaisuus voi täsmälleen samoista syistä/ansioista viehättää toisia ja vieraannuttaa toisia. Tässä riittääkin setvittävää salaisuutta, pitkäsoiton julkaisuun asti nyt ainakin
Mika Roth
Marian valinta: Satamassa
Marian valinta oli ja on jälleen sama asia kuin
Ilja Karsikas. Vuosina 2005–2009 Marian valinta oli myös nelihenkisenä bändinä operoinut kokoonpano, jonka äänittämiä biisejä jälleen sooloilemaan päätynyt Karsikas nyt julkaisee uudelleen. Uudelleenjulkaisuja on tietysti myös hoonattu ja hiottu vastaamaan 20-luvun muuttuneen musiikkimaailman todellisuutta, vaikka soundien puolesta Satamassa kuulostaakin yhä retroisen kasarille.
Tämä kappaleen synnyn on innoittanut itsensä Moby Dick.
Herman Melvillen kirja on tuttu tarina, jossa valkoisen valaan metsästys vetää lopulta lähes kaikki kuolemaan. Entä miltä moinen järjettömyys mahtoi tuntua niistä, jotka jäivät kotisatamaan odottelemaan laivan paluuta, niistä joille valas oli vain valas? Kulma on kieltämättä uniikki ja tuo kaiken suunnaton turhuus osataan myös kertoa hienosti aikalinjoja sotkien. Kevyen rullaavaa poprockia, jossa nuoren
Röyhkä jälleen huhuilee siinä laiturin päässä.
Mika Roth
Memmuru: Metsän siimeksessä
Maailma on täälläkin suunnalla ihan mahdottoman kiireinen paikka, mutta aina on tilaa yhdelle uudelle lastenlaululle.
Memmuru on laulaja/lauluntekijä
Memmun ja tuottaja
Karri Kallion yhdessä ideoima juttu, joka on jotain duon ja yhtyeen väliltä. Ymmärtääkseni Metsän siimeksessä on Memmurun debyyttisinkku, mutta saatesanojen perusteella materiaalia löytyy kyllä reilusti enemmänkin.
Metsän siimeksessä kertoo nimensä mukaisesti metsässä kulkemisesta ja sieltä löytyvistä, mitä ihmeellisemmistä jutuista. Metsähän on ’vain’ metsä, mutta samaan aikaan se on lukuisten ihmeiden, kysymysten ja pohdintojen paikka. Hauskan lapsekkaat kysymysryppäät pullahtelevat esiin kuin suppilovahverot sateen jälkeen, ja kirjo vastaa eri lehtien, havujen sekä heinien väriloistoa. Musiikillisesti tässä mennään melodisen ja perinteisen poprockin puolella, painopisteen ollessa nimenomaan melodiassa ja vinhassa vauhdissa, minkä johdosta kappale on harmillisen lyhyenpuoleinen.
Mika Roth
Metalli Inc.: Kultalusikka
Kerrassaan jalosti nimetty
Metalli Inc. on rosoista rockmetallia esittävä kotimainen orkesteri, jolle melodia ei ole ruma sana. Vuoden takainen debyyttialbumi ja sen rinnalla julkaistu nippu sinkkuja kärsivät tarpeettomasti koronan hiljentämästä maailmasta, mutta nähtävästi uusi sykli on nyt käynnistymässä. Samalla ryhmä karsii saatesanojen mukaan ilmaisuaan, eli jalostustyötä on tapahtunut pajalla.
Kieltämättä Kultalusikka sopii mukavasti suuhun ja jättää itsestään mitä miellyttävimmän jälkimaun. Alun johdattelu vie nopeasti itse asiaan ja reilusti alle minuutissa ollaankin jo ensi kertaa kertosäkeen kimpussa, jossa rosoisuus ja melodisuus sulautetaan yhteen. Hiukan kitarakuviointia ja taas säkeistön kimppuun. Aivan oppikirjamaista vääntöähän tuo on, mutta kun ydin on kunnossa, niin kyllähän tästä nauttii. Aivan viimeisen päälle hiotut soundit, taustalle sijoitetut kiipparit ja tietysti teksti, jossa ironian mustat tikat lentelevät suoraan silmiin. Näin niitä rockmetallihittejä tehdään, kun uskalletaan kouraista sieltä popinkin puolelta.
Mika Roth
Oskari Muro: Yötä vasten
Chilly Mazarin Records
Onko ihminen niiden paikkojen summa, joissa hän on elänyt, vai onko hän itsensä, huolimatta siitä missä on? Missä määrin olemme ympäristöjemme tuloksia ja kuinka esimerkiksi musiikin saralla ns. monikulttuurisuus voisi – ja saisi – kuulua?
Oskari Muro on nähtävästi alkujaan Suomesta, sillä kansainvälisyyttä korostavassa saatekirjeessä hänen todetaan muuttaneen takaisin Suomeen kesällä 2020. Hyvä että joku pystyi silloin liikkumaan mihinkään.
Muron musiikki on angloamerikkalaisen perinnön dominoimaa poprockia, jossa kitara, rummut ja basso muodostavat pyhän kolminaisuutensa. Rytmit ovat iisejä, äänimaisemat kuulaan somia ja kieli konservatiivisen korrektia. Näin ainakaan Etiopia ei suoranaisesti kuulu musiikista, joka kuulostaa enemmänkin
David Bowien 80-luvun kevyemmän pään ja kotoisen peruspoprockin sekoitukselta. Kertoja on ahdistunut, mutta soundillisesti mennään kyllä erittäin kevein askelin – onko se sitten sitä Pariisin perintöä, ken tietää. Saatekirjeessä mainittu bändisoiton alkuvoima on taidettu tuottaa tällä erää uuvuksiin.
Mika Roth
Pekka Toivonen Ensemble: Tuntematon mies
Alakulttuuritalo
Pekka Toivonen Ensemble on nimensä mukaisesti säveltäjä/pianisti
Pekka Toivasen ympärille rakentunut septetti, jonka musiikkia voisi kuvailla instrumentaaliseksi ilotulitukseksi. Modernia jazzia luova ryhmä olikin aiemmin allekirjoittaneelle täysin tuntematon, joten Tuntematon mies -sinkku loikkasi varoittamatta silmille ja pisti vapaan jazzin roiskeet kohoamaan kattoon asti.
Kappaleen innoittajana on toiminut kirjailijan kuvaus elämän leveiltä moottoriteiltä roskaisille penkoille tipahtaneista ihmisistä, jotka löytävät lohtunsa väkijuomista ja mahdollisista muista mielen sumentajista. Pekka Toivonen itse korostaa, kuinka musiikissa tärkeintä on tunne. Miltä siis tuntuu tuntemattomasta miehestä, joka etsii unohduksen silkkistä syliä? Soittimet saavat vaeltaa suht vapaasti, melankolinen melodia kaikuu jossain viulun ja torvien tapailemana. Vieressä paukkuvat rummut, yhteishoilaustakin kuullaan ja kaikki ovat ristiaallokossa – ja rakentavat yhdessä jotain vaikeasti ymmärrettävää, kuvattavaa ja hallittavaa. Ehkäpä tätä pitäisi kuunnella ainakin kertaalleen parin punkkulasin jälkeen – tai pullollisen. Herkästi rankkaa.
Mika Roth
Prudence: Fallen Leaves
Siitä on kulunut aikaa lähes yhdeksän vuotta, kun helsinkiläinen
Prudence oli viimeksi allekirjoittaneella kuuntelussa. Tuolloin hämmästelin
Mission Road EP-levyn monimuotoisuutta. Ilmavan rockin ja toisinaan myös tarttuvan popin välimaastossa liikkuva ryhmä ei ole ainakaan menettänyt luonnettaan tässä välissä, sillä Fallen Leaves -sinkulla useammat eri maailmat limittyvät toisiinsa. Yhtäältä kyseessä on puhdas folkpop-kappale, sen sisällä on klassisen indierockin perimää ja sovitus progehtaa paikoin todella häpeilemättömästi.
Onko tässä siis jokaiselle jotain vai kaikille liikaa? Ensimmäisellä kuuntelukerralla infoähky oli väistämätön, jossain kolmannen kerran kohdilla taustan viulu ryhtyi hitaasti uimaan korvasta sisään ja sittemmin akustiset kitarat, väliosan metallisempi rytke ja vokalistin keskelle kauneutta manaamat näyt ovat jotenkin asettuneet suosiollisiin asemiin. Itse asiassa voisin sanoa jopa pitäväni kappaleesta nyt, kun jälleen yksi syksy asettuu entistä levottomamman maailman pohjoisille alueille. Kappale haki muotoaan 20 vuotta, näin sen kyllä pitääkin olla.
Mika Roth
Samanna: Etsit minua
Humu Records
Ajan vauhti yllättää toisinaan, niin suuntaan kuin toiseenkin. Tällä erää yllätyin, että jouhevan jazzahtavaa poppia luovan
Samannan edellisestä pitkäsoitosta on kulunut vasta kaksi vuotta, kun se tuntuu ilmestyneen jossain aivan toisessa maailmanajassa. Ja niinhän se kai tekikin, sillä loppuvuoden 2019 maailmasta on pitkä matka tähän hetkeen. Helmikuussa on luvassa kolmas albumi
Sinisellä sametilla, jota nyt mainostetaan toisen sinkun voimin.
Etsit minua -sinkku on peräti viiden minuutin mittainen teos, joka on ajallisesti jakautunut vielä kahteen osaan. Svengaavan popin progepitoisuudet ovat kasvaneet, mutta pieni usvaisuus ja eloisuus tekevät vain gutaa, kun rakkaus saa kiertää ja odottaa hetkeään. Saksofoni ja koskettimet kirmaavat rinta rinnan, eikä rytmiryhmäkään pidä kynttilöitään vakkojen alla, vaan soitto saa soida, säväyttää ja rönsyillä – tarinan ja sen luoman kehyksen ehdoilla tosin. Helmikuuta odotellessa, ei niinkään niitä pakkasia kuin blue velvettiä.
Mika Roth
Lukukertoja: 3022
