Sinkut - Kesäkuu 2021
20 000 Hz: Varjot
Stupido Records
Voin tunnustaa suoraan hihkaisseeni kovaan ääneen innosta, kun mainion 20 000 Hz -yhtyeen sinkku tuli vastaan sinkkupinosta. Kokeellisen lo-fi popin sanansaattajat ovat julkaisemassa kesällä Kaupungin kireimmät housut vinyyli-EP:n ja syssymmällä on kuuleman mukaan luvassa peräti pitkäsoitto. Kyllä tässä koronat sun muut voitetaan nyt, kun tulevaisuus hohtaa näin kirkkaana ja hertsikkäänä.
Ja kuinka ollakaan, Varjot-kappale on reaktio koronan sulkemaan maailmaan, jossa elämä näivettyi aneemiseksi ilmestykseksi kukkeasta itsestään. Asianmukaisen käppäisillä synasoundeilla ryyditetty herkkupala boogaa ja rokkaa kuten 20 000 Hz nyt vain voi, discon ja rock’n’rollin saadessa toisistaan jonkinlaisen syliotteen. On vaikea sanoa, onko ote enemmän painia kuin hellimistä, mutta ainakin puristus on miellyttävää ja Tiinan sekä Heidin vokaalit vievät allekirjoittanutta kuin pässiä narusta. Pinnat myös retroisista soundeista ja upeista bassolinjoista, joiden tahdissa voi viimein bailata – edes hiukan.
Mika Roth
Aare Graos (feat. Panne ja Cowboi): Sä teit maalin
Manus
Aare Graos on vasta 14-vuotias tuottajanalku Kaustisilta. Sä teit maalin on lätkäaiheinen kannustusbiisi ja se on samalla nuoren miehen ensimmäinen suoratoistopalveluissa julkaistu kappale. Miten siis Desibeli.netin arvioijasedän pitäisi suhtautua tähän? Eihän 14-vuotiasta voi dissata, eihän? Fair play olkoon fair playta, mutta projektissa vaikuttaa myös
Cowboi-nimen taakse kätkeytyy kokeneempi muusikko/artisti, joten silkkihansikkaat voi surutta ottaa pois käsistä.
Sä teit maalin -kappale on fiiliksiltään kohottava ja muodoltaan elektroninen, moderni tanssipoppis, josta tulee mieleen myös neo teknon uusimmat tuulet. EDM:n allahan on tilaa ja vaikka soundeista on helppo vääntää siltaa 90-luvulle, on kipaleen pohjalta löydettävissä vahva melodia. Hieman toisenlaisella sovituksella siivusta olisi saattanut kehkeytyä jopa Euroviisu-kelpoinen rullailu, joka jo kertonee jotain. Vokaalit ovat todella korkealla ja pinnassa, synat vinkuvat kertosäkeen päällä kuin sireenit ja maalejahan tehdään koko ajan. Ihan kelpo kannustusbiisi, nyt kun kaukalon puolella asiat menisivät vain yhtä hyvin.
Mika Roth
Aili Järvelä: Simpukoita
Aili Järvelä on niitä laulaja/lauluntekijöitä, joiden kappaleet tunnistaa välittömästi tekijänsä lapsiksi. Yhtäältä tuon voi nähdä negatiivisena asiana, mutta toisaalta: kuinka moni osaa nykyään enää luoda oman tyylinsä? Musiikissa, kuten muissakin taiteissa, on toki aina ollut ongelmana sopuli-ilmiö, joten otan Järvelän uuden sinkun tutun poljennon avosylin vastaan. Kappale on myös ensimmäinen lohkaisu ensi vuonna ilmestyvältä albumilta, joten uuden alussa ollaan taas.
Simpukoita osasi myös yllättää: harvoin Järvelä on ollut näin selvästi popin ja modernien soundien puolella. Saatesanoissa korostetaan myös sitä, että tulevalla levyllä musiikki tulee olemaan bändivetoista, eli oletettavasti reipas meininki tarttuu muihinkin numeroihin. Syntetisaattorit saavat siis koristaa taustoja, kun nopeilla ja kepeillä jaloilla varustettu biisi kulkee eteenpäin. Lopussa kuullaan kaiketi jopa oikeaa torvea, tai sitten kiipparisti on enemmän kuin työnsä tasalla. Yhtä kaikki, Järvelä tekee jälleen vakaata työtä.
Mika Roth
Bablo: Murtumaton
Ässä Records
Bablo-nimen takaa löytyy supisuomalainen mies,
Marko Junnilainen, joka on julkaissut toisen sinkkunsa hartiapankin voimin. Oman pienlevy-yhtiön toinen julkaisu on Bablon oma biisi, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa laajentaa toimintaa, joten kyseessä on aito ruohonjuuritoiminta. Mainittakoon vielä, että julkaisuhistoriaa Bablolta löytyy hurjat määrät, joten aivan pystymetsästä tässä ei ole lähdetty liikkeelle.
Murtumaton on kappale ihmisestä, joka on saanut niin monta murtumaa ja säröä sydämeensä, että lopulta ei voi muuta kuin jatkaa eteenpäin. Kertoja ymmärtää oman menneisyytensä, omat puutteensa ja vikansa, mutta Bablo ei sorru rypemään itsesäälin kurakossa – vaikka moiseen tarjoutuu oiva tilaisuus. Murtumaton on voimaannuttava kappale, joka mielestäni ennemminkin kehottaa uskomaan itseensä ja omiin voimiinsa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä pidäkään olla, mutta voimme olla parhaita versioita itsestämme, jos vain valitsemme niin. Biisin muoto on voimapop-iskelmää pienellä rock-twistillä. Taatusti myrkkyä monille, mutta sarallaan hieno ja omilla jaloillaan seisova numero.
Mika Roth
Color Dolor: Shy
Soliti
Color Dolor on sama asia kuin
Stina Koistinen ja
Nicolas ”Leissi” Rehn. Yhdessä he luovat musiikkia, joka on samaan aikaan elektronista tunnelmointia ja sähköistä rockia – eikä oikeastaan kumpaakaan. Shy on duon ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 2018
Love-pitkäsoiton, joka keräsi ilmestyessään mukavasti glooriaa. Seuraavaa albumiakin lupaillaan ilmestyväksi, joten Color Dolor on tullut todellakin takaisin.
Ensimmäinen asia joka Shy-kappaleessa jää mieleen, on sen tunnelma. Tuo raukea, seesteinen ja tyytyväinen fiilis, joka aivan kuin säteilee jokaisesta äänestä, hetkestä ja osasesta. Stinan laulu kietoutuu monisyiseen soundiin, jossa synat ja kitarat muodostavat näennäisen pinnan, ja jonka alla rummut, rytmipuolen koneet ja basso rakentavat omaa, ehkä vähän dubahtavaakin maailmaansa. Biisi tuo jalkoihin liikettä, käsiin sähköä ja mieleen aurinkoa, mutta silti fiilis on sitkeän raukea. Eli ei ujostella, vaan sanotaan se suoraan: mestarillisesti rakennettu kesäbiisi.
Mika Roth
Crimsonic: Real Heroes
Helsinkiläinen hard rockia takova
Crimsonic oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla vuoden 2018 lopulla, kun
I Will -sinkku pöristeli kovin amerikkalaisissa, jopa postgrungemaisissa fiiliksissä. Herkkyys ja voima käyvät käsi kädessä myös tällä uudella sinkulla, joka pohjustaa tietä tulevalla toiselle pitkäsoitolle. Tuottajana on häärinyt
Hiili Hiilesmaa ja masteroinnin on suorittanut Grammy-palkittu
Ted Jensen, joten kaikki on periaatteessa kohdillaan – vai onko?
Real Heroes iskee selvimmin kertosäkeen alussa, mutta biisin samaan aikaan rullaava ja jauhava rakenne ovat myös yhtä suurta koukkua. Vokalistin ääni sopii tyyliin, mutta suuri kunnia kuuluu myös taiten rakennettuihin taustalauluihin. Toisinaan lisät ovat milteipä kuultavia, mutta tässä kohdin tekniikan puolen kokemus astuukin kuvaan mukaan: herkkä tasapaino on sanalla sanoen täydellinen. Viimeisellä osuudella kappale käännetään vielä hieman uuteen uskoon ja feidausloppu jättää hieman puolittaisen fiiliksen, mutta onhan tämä nyt vähintään yhdeksän kymmenestä -veto.
Mika Roth
Edge of Haze: Parts of Anything
Edge of Haze on luonut omaa, uskomattoman monimuotoista ja värikästä musiikkiaan jo vuodesta 2010 lähtien. Esikoispitkäsoitto julkaistiin jo seitsemän vuotta sitten, enkä ole kuullut tietääkseni tahtiakaan tuosta musiikista aiemmin. Onneksi tilanne korjaantui nyt, sillä harvoin vastaan tulee näin persoonallisia tyylicocktaileja. Seassa on reilusti progehtavaa rockia, synapopin suoruutta, elokuvamaisia rockmaalauksia sekä äärimetallin palasia, vaan toimiiko sekoite?
Onhan näitä ’hullun musiikkitiedemiehen’ Frankenstein-projekteja ollut toki aiemminkin, mutta todellinen menestymisprosentti niiden saralla on yleensä murskaavan heikko. Edge of Haze erottuu kuitenkin edukseen etenkin biisin kirkkaan soundimaailman ja huippuunsa hiotun sovituksen ansiosta. Vajaaseen neljään ja puoleen minuuttiin on saatu ahdettua päätähuimaava määrä materiaalia, mutta se ei missään vaiheessa tunnu paljolta. Ei edes silloin, kun kertosäkeen katto hipoo taivaita ja äärimetallivyöry kaatuu niskaan kuin lapasesta totaalisesti karannut
Emperor/
Nightwish -hybridi. Mestarillista työtä ja esimerkillistä tyylilajien yhdistelyä, minkä lisäksi päämelodia jää oikeasti soimaan päähän.
Mika Roth
Helmi Sipola: Jos ensi kesänä palaat
Texicalli Digital
Helmi Sipola on jyväskyläläinen laulaja-lauluntekijä, joka yhtyeineen luo värikästä ja yllättävänkin monisyistä pop-musiikkkia. Debyyttisinkku on Sipolan säveltämä, sanoittama ja sovittama, mutta taustalla häärivän yhtyeen taituruutta muistetaan myös korostaa. Reilu vuosi sitten ensi kertaa omia biisejään bändin kanssa julkisesti esittänyt Sipola on saavuttanut nopeasti pisteen, jossa debytanttia on vaikea edes uskoa debytantiksi – niin valmiilta ja toimivalta Jos ensi kesänä palaat -sinkku kuulostaa.
Tarina kertoo rakkaudesta, tai oikeammin sen päättymisestä ja jälkipyykistä, jota kertoja ei juurikaan haluaisi käydä läpi. Hiljaa käynnistyvä kipale kerää voimaa, massaa ja vetoa, kunnes kahden ja puolen minuutin kohdilla pellit avataan. Sähkökitarasoolo osuu nappiin ja nostattava fiilis kantaa Sipolan vaivatta maaliin saakka. Bändin soitossa on kiistatta svengiä ja tuoretta otetta, mutta ydin on vaivattoman simppelissä kuviossa, jolla kone käy loppuun saakka. Poikkeuksellisen lupaava aloitus, jolle luvataan jo nyt jatkoa.
Mika Roth
HENNT: Infancy, Pt. I (not such a heavy burden)
HENNT, tuo
Tuukka Henttosen ikioma ambient-projekti, julkaisi kaksi uutta sinkkua tulevalta levyltään ja tieto sai Desibeli.netin arvioijasedän hymyn levenemään. Vuonna 2019 ilmestynyt
HENNT kun oli siinä määrin
Kraftwerkkia kauniisti kierrättävä elektro/ambient-paketti, että huomaan vieläkin kuuntelevani kiekkoa satunnaisesti. Tuleva
joy euphoria fear -albumi julkaistaan kuuleman mukaan sitten, kun keikkailu yms. on taas mahdollista. Toivotaan että noin tapahtuisi jo tänä kesänä.
Tulevaa odotellessa voi tietysti kuunnella näitä sinkkuja, joista pitkähkösti nimetty Infancy, Pt. I (not such a heavy burden) on kuin aurinkoisen päivän ajoreissu vailla huolen häivää. Kultakutrimaisesti ei liian nopea, ei liian hidas, sopiva kaikin tavoin. Kovasti tekisi mieli nostaa esiin düsseldorfilaisten mainio
Autobahn-kiekko, mutta se on vain yksi puoli HENNTin kappaleesta. Elektroninen siivu nauttii upeasta virtauksesta, joka nostattaa tuntoja ja pienet kuoromaiset ihmisäänet taustalla kruunaavat kokonaisuuden.
Mika Roth
ISLA: Vesitaso
ISLA on helsinkiläinen indie-artisti, jonka debyyttisingle ei kerro niinkään ilmailun maailmasta, kuin pienen sydämen suurista tunteista. Melankolia on kudottu tämänkin biisin sydämeen, mutta samaan aikaan pilvien raoista paistaa toivon aurinko – tallella on sydän, joka yhä rakastaa. Oman kappaleensa säveltänyt ja sanoittanut ISLA on saanut sovitukseen hieman vetoapua, mutta muuten kyseessä on yhden nuoren naisen tarina.
Saatesanoissa vesitaso kuvataan toivoa nostattavaksi ja kaipuuta heijastavaksi asiaksi. Eli vesitason noustessa veden pinnalta pilvien päälle, pystyy yksi asia yhdistämään hyvinkin erilaiset elementit. Vesitaso on kaunis pop-kappale, jonka riisuttu runko on selvästi folk-musiikista innoittunut. Sovituksen puolella tehdään kuitenkin melkoisia taikatemppuja, kun akustinen kitara ja äärimmäisen säästeliäästi käytetyt jouset antavat ISLAn vokaaleille tukea. Sanat lausutaan selvästi, teksti on enemmänkin runoutta ja elementtien rytmi on vavahduttavaa. Aivan uskomatonta, että esikoissinkku on näin mykistävän upea, vaikkakin kovin hiljainen numero. Pisti hiljaiseksi – hyvällä tavalla.
Mika Roth
Karttusen kasettipurkamo: Mennäänkö Alkon kautta meille kuuntelemaan Venomia
On olemassa muka-hauskoja ja ärsyttävän nokkelia bändien nimiä, jotka alkavat jurppimaan jo parin kerran jälkeen.
Karttusen kasettipurkamo ei kuulu tuohon joukkoon, eikä Mennäänkö Alkon kautta meille kuuntelemaan Venomia -sinkku jättänyt myöskään kylmäksi. Kummallisen proggiksen takaa löytyy enemmänkin lastenmusiikkia luonut
Ville Karttunen, joka nähtävästi diggailee myös tuhdimpaa kamaa.
Nimistään huolimatta sinkku ja sen esittäjä edustavat mukavan poprockin positiivista poskea, jossa jopa punaiset liikennevalot ovat vain mahdollisuus seisahtua hetkeksi ja huomioida ympäristöä. Levykaupan kautta voitaisiin mennä puistoon, mutta ehkäpä laadukkaampi piknik olisi toteutettavissa yksiön neljän seinän sisällä ja kunnon Alkon-lastin kera. Biisin helisevä kitarakoukku toimii ja muoto on enemmänkin springsteeniä kuin venomia, mitä nyt biisin viimeisen minuutin renkutus tuo jo mieleen huumorimusiikin – ja
Popedan. Onko se sitten hyvä vai huono asia?
Mika Roth
Killer Aspect: Troubles
Killer Aspect julistaa tuoreen sinkun saatekirjeessä katkaisevansa hiljaisuuden, mutta kyllähän tältä energiseltä rock-yhtyeeltä on ilmestynyt parin vuoden sisään yksi EP ja pari sinkkua. Tuore Troubles-sinkku ei sitä paitsi tule kuuleman mukaan jäämään ainoaksi uudeksi numeroksi, joten pandemia ja kaikki huomioon ottaen, Killer Aspect on eloisa orkesteri.
Kohdillaan on myös bändin tuttu suurisoundinen ja melodinen hard rock, jossa riittää tarttumapintaa yhdellä jos toisellakin laidalla. Tekstinsä puolesta Troubles taitaa olla jonkinlainen reaktio aikaamme, jossa ongelmia ja probleemia riittää vasemmalla ja oikealla. Eikä horisontti ole suinkaan punainen kauniisti laskevasta auringosta, tai ainakaan sinne ei pääse ilman monttuja tiessä. Biisin koukut ovat kelpo terässä ja vaikka soundipaketti on kasvatettu melkoisiin mittoihin, onnistuu yhtyeen välttää turpean tahmaisuuden. Etenkin väliosassa materiaalia on jo huimat määrät, mutta niin vain ryhmä pitää pakkansa kasassa. Iso voi olla ilmavaa ja ongelmatkin voi kyllä voittaa, tai ainakin niiden kanssa pystyy elämään – kun muutakaan ei voi.
Mika Roth
Kovaa Rasvaa: Säännöt
Svart Records
Erittäin kiukkuista hardcore punkkia takova
Kovaa Rasvaa on kesäkuun 18. päivä julkaisemassa
Tasaluvulla tulevaisuuteen EP-levyä. Tämä ensimmäinen sinkku lohkaistiin kiekolta itse asiassa jo toukokuun alussa, mutta rankan sinkkusuman takia ehdin sen pariin vasta nyt. Toisaalta: mihinkäs tällainen turpasauna vajaassa kuukaudessa ehtisi asettua?
Kuusikymmentäkaksi sekuntia. Enempää ei tarvita, kun
Kerttu huutaa niin että sisätakaraivossa kihelmöi. Jotain yhtyeestä kertonee jo se, että vaikka takana on jo yksi pitkäsoitto, löytyy bändiltä vain kaksi tuoretta sinkuraa pidempää kipaletta. Armoton pauke ja tiukka sahaus eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siivusta saisi selvää. Kaikkea muuta. Kitaran pilkonta on terävää, rytmiryhmä takoo nuottinsa napakasti ja jopa lyriikoista saa selvää ongelmitta. Säännöt on armoton annos hc-punkkia, mutta taatusti nauttimisen arvoinen, jos kovemmat rasvat ovat mieleen.
Mika Roth
Liljankukka: Muistokirjoitus
Karhuvaltio Records
Liljankukka osui mielestäni oleelliseen 2018 loppupuolella, vaikka
Päiväkirja kiistatta eräältä
The Beatlesilta kuulostikin. Nyt voidaan unohtaa fab four, sillä uudistunut/vanhentunut Liljankukka rymyää totaalisissa ysäribileissä. Kitarat pörisevät ja rämisevät kuin
Smashing Pumpkinsilla, mikä myös tunnustetaan suoraan saatesanoissa. Hei, hei kuusarin helkyntä, tervetuloa grungen murina.
Diggaan lähtökohtaisesti 60-luvun menosta, eikä 90-lukukaan pahemmin töki, nyt kun siitäkin on jo riittävästi aikaa. Uusi kokoonpano, uusi soundi ja Liljankukan uudistunut asenne yhdistävät mielestäni kummankin vuosikymmenen osasia, sillä 60-luvun lopun mäiske ja garage rock löytyvät kyllä biisin perintötekijöistä. Shokkiarvoa haetaan lyriikoista, mutta todellinen juuri löytyy kitaravallien sisältä. Tämä biisi rakentuu kelpo riffiin, josta olisi kannattanut lypsää enemmänkin irti. No, ehkä uusi aika vaati jotain tällaista, jotta jokainen silta saadaan syttymään kunnolla. Pinnat rohkeudesta ja kyvystä kääntää kelkka lähes 180 astetta kerralla.
Mika Roth
Mikaveli: Rockstar
Kaiku Recordings
Mikaveli avaa uuden luvun urallaan, sillä Rockstar on ensimmäinen viimevuotisen
Exodus-albumin jälkeen julkaistu siivu. Samalla se on päänavaus uudelle levy-yhtiölle ja apua tarjonneista taustavoimista löytyy myös leveitä harteita. Suomirap-artistihan julkaisi debyyttipitkäsoittonsa vuonna 2015, minkä jälkeen sinkkua on ilmestynyt tasaiseen tahtiin.
Mikaveli antaa sanojen tipahdella voimalla, mutta se ei tarkoita sitä, että vokaalit pitäisi huutaa. Teksti lausutaankin lähes varoen, kun pienimuotoinen biisi käväisee pariin kertaan hiljaisuuden rajoilla. Sanoissa sen sijaan on painoa ja voimaa, kun huonojen valintojen ketju vie tarinan päähenkilöä kohti väistämätöntä tuhoa. Kenen vika on se, kun mopo keulii ja kaasu hirttää kiinni – vai onko se kenenkään? Mikaveli ei saarnaa, vaan enemminkin huomio tapahtuneen ja antaa kuulijan piirtää viivat pisteiden väliin. Kahta kirkkaammin palava kynttilä loppuu puolet nopeammin, mutta sen ei tarvitse välttämättä mennä niin.
Mika Roth
Ministeri: Aivastus
Soundhill Music
Reilu vuosi sitten elektron varjoisalta laidalta kajahti oikein kunnolla, kun
Ministerin debyyttilevyn iskut saavuttivat maailmamme. Nyt on toisen pitkäsoiton pohjustus edennyt jo siihen pisteeseen, että kolmatta sinkkua pistetään pihalle. Toisinaan Ministeri mellastaa kuin seonnut taisteludroidi, mutta tällä erää teknologian keskeltä etsitään lämpöä ja rajapintaa androidien tekosydämiin huomattavasti pehmeämmin protokolloin.
Aivastus on periaatteessa mitä kaunein kappale, jonka saatekirjeessä mainitaan legendaarisen
Blade Runnerin fiilikset. Kiistatta hiljaa hiipivät ja kaukaisuudessa kolahtavat syntetisaattorit luovat kolhoja ja kylmääviä tuntoja, mutta samaan aikaan pohjalla virtaa jotain lämmintä. Soundien rakennusurakassa on apua tarjonnut
KÆSAR, joka on myös tuottamassa albumia. Liittoa voi pitää onnistuneena ainakin tämän sinkun perusteella, sillä Ministerin angstisuus on selvästi kehittynyt ja jalostunut. Vai pitäisikö sanoa: päivittynyt uudempaan versioon. Aivastus hyytää äänimaisemillaan, mutta antaa toivoa – ja tuossa harmaiden pilvien välissä tuikkivassa mahdollisuudessa on se tarvittava ero.
Mika Roth
Riutta: Musta sappi
Gunkanjima
Riutta julkaisi reilu viisi vuotta sitten moderniksi klassikoksi laskettavan
Sinun täytyy elää vielä kerran -pitkäsoittonsa. Annoin albumille tuolloin täydet viisi tähteä, enkä tingi niistä vieläkään. Viimein tuolle muotovaliolle on luvassa myös jatkoa, kun
Enne-pitkäsoitto julkaistaan. Tarkemmasta päivämäärästä ei ole vielä tietoa, mutta toinen sinkku on yhtä jykevä kuin viime vuoden lopulla julkaistu
Jääpiikki, joten kestetään vielä hetki.
Progehtava rock, post-rock, postpunk – näitä termejä tulee helposti heiteltyä ilmoille, kun Musta sappi valuu hiljalleen kohti loppuaan, mutta yksikään termi ei oikeastaan kuvaa täydellisesti kuultua. Yhtye ehdottomasti rokkaa ja takoo kappalettaan vasten otsalohkoa, mutta antaa silti tilaa hengittää, jolloin tekstin tuskaisuutta pystyy pohtimaan ja punnitsemaan eri tavoin. Nelikon soitto on jälleen kerran upeaa kuultavaa ja biisin dynamiikka loistaa siten, että Enne-albumin odotus tuntuu vain entistäkin tuskallisemmalta.
Mika Roth
Shadecrown: The Loss
Shadecrown takoo doomahtavaa ja raskasta metalliaan, ja on hiljalleen valmistautumassa kolmannen pitkäsoiton julkaisuun. Vuoden 2018
Riven nosti ryhmän osakkeita, joten pandemian hiljalleen antaessa periksi olisi varjojoukon läpimurron paikka. Mitään sen tarkempaa julkaisupäivää tulevalle
Solitarian-albumille ei vielä anneta, mutta The Loss on ehditty ottaa jo mukavasti vastaan, joten kaikki merkit ovat bändille edukkaita.
Doom on siis homman nimi, mutta Shadecrownin tapauksessa ilmaisussa on tilaa myös kauneudelle, mitä kokonaisuudessa edustavat koskettimet ja harvat puhtaat laulut. Koskettimille onkin nostettava erityisesti hattua, sillä siinä missä kiipparit ovat harmillisen usein vain päälle liimattua tapetointia, ovat
Saku Tammelinin loihtimat palat oleellinen osa biisin taiasta. Vokalisti
Jari Hokka ansaitsee myös kaiken kunnian, sillä herra on melkoinen kameleontti vokaaleissaan. Lähes kuusi minuuttia on julmetun pitkä aika sinkulle, mutta The Loss on kaikkea muuta kuin tappio.
Mika Roth
Tenho Olavi: Graceland
Mark My Tunes
Graceland on niitä paikkoja, joilla on suorastaan myyttinen asema popin ja rockin historiassa. Rockin kuninkaan koti on näet paljon enemmän kuin silkka rakennus ja sitä ympäröivä tontti. Gracelandiaan etsivä
Tenho Olavi ei lähde Memphisiin, vaan hän on löytänyt oman paikkansa aivan muualta ja siitä kertoo uusi sinkku. Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä on keikkaillut jo päälle vuosikymmenen eri bändeissä, joten hän taatusti tietää jo mitä etsii.
Tenho Olavin luvattu maa ja Graceland taitaa sijaita arjen kurveissa ja taitoksissa, sekä kaikissa niissä paikoissa, joissa hän kulloinkin kulkee. Tarinassa kuljetaan alati eteenpäin, useammallakin tasolla, mutta vain etsimällä voi löytää. Itse sävellys toistaa tekstin nostattavaa fiilistä, jossa popin, rockin ja amerikkalaisen unelman yhdistelmä soi modernina. Lisäksi artistin tukena häärivä rock-bändi istuu taustalle kuin nakutettu. Valokeilassa on kuitenkin laulaja, hänen tarinansa ja oivalluksensa, jossa kaikki kiteytyy kuin luonnostaan.
Mika Roth
World Without: I, Exorcist
Haiku Approves Music
World Without on debyyttisinkkunsa julkaiseva yhtye, jonka jäsenistöltä löytyy jo melkoisesti kokemusta muista, osin erittäin menestyneistäkin, yhtyeistä. Keväällä 2020 modernia metallia, popahtavaa thrashiä ja hardcorelaulua takovan ryhmän piti pistää isoa vaihdetta silmään, mutta yksi pandemia myöhemmin asiat kulkivatkin hieman toisenlaista rataa. Tässä välissä yhtye löysi musiikilleen julkaisijan ja valmiiksi äänitetty albumi ilmestyy nyt kahtena EP-levynä. Ensimmäinen osa on luvassa syyskuussa ja toinen sitten vuoden 2022 puolella.
I, Exorcist on ykkössinkku ja tietä aurataan kiistatta persoonallisella metallikeitoksella. Juuri alle kolmeen minuuttiin tiivistetty pamaus flirttailee pop-koukkujen kanssa, ottaa heti alusta käyttöön Manaus-lainat ja ensimmäinen myllytysvaihe koetaan jo alle minuutissa. Tämän jälkeen rankkaa raastoa ja popahtavampaa tarttumapintaa naitetaan toisiinsa, kuten vain parhaat göteborgilaiset osaisivat konsanaan. Temput ovat tuttuja ja jekut ehkä arvattavia, mutta kun kone käy kaikilla sylintereillä niin turha siinä on vastaan mussuttaa.
Mika Roth
Lukukertoja: 3428
