Pienet

Sinkut - Elokuu 2020

17.08.2020

Aino & Hajonneet: Hullui unelmii

Aino & Hajonneet on aiemmin tänä vuonna perustettu bändi, joka saatekirjeen sanoja lainaillakseni on energistä ja melodista voimapop/punkrockia soittava yhtye. Hullui unelmii on orkesterin ensimmäinen julkaisu, mutta kun jäsenistöltä löytyy aiempaa kokemusta mm. sellaisista yhtyeistä kuin Stalingrad Cowgirls, The Lips ja Lauma, niin napakasti leukaperiin osunut ensi-isku ei ollut varsinainen yllätys.

Hullui unelmii on vilkaisu taaksepäin, aina kesään 1996 saakka, jolloin maailma oli huomattavasti nuoremmin silmin nähtynä värikkäämpi, ihmeellisempi ja rajattomampi. Tosin silloinkin maailma romahti henkilökohtaiseen kriisiin, jonka kipu heijastuu aina kertojan nykyhetkeen saakka – mutta ehkä tärkeintä kaikessa olikin se hullu fiilis ja hurman tunne. Tuota fiilistä taotaan muotoon etenkin vokaalien ja kitaroiden voimin, eikä perusrokkibiisi voisi kulkea raiteillaan paremmin, kun päästään kertosäkeeseen asti. Melankoliaa ja voimaa on annosteltu kerrankin fifty-fifty, eikä energinen siivu juutu suruunsa vaan nousee vahvasti siivilleen. Äärimmäisen lupaavaa.

Mika Roth

Bosswell: Kuulemii
Soundhill

Bosswell on jyväskyläläinen kuuden tuottajan rap-kollektiivi, jonka shangri-la taitaanee sijaita soundien perustella jossain Los Angelesin pitkien palmujen ja punaisten auringonlaskujen suunnilla. Debyyttisinkku jytiseekin mukavasti ja jatkoksi luvataan kokonaista EP-levyä, jolla tullaan tämän näytteen perusteella rypemään muheissa soundeissa. Tarina ei kerro viittaako kollektiivin nimi Hugon tuotteisiin vai Roswelliin mahdollisesti rysähtäneeseen lentävään lautaseen, mutta ainakin esikoissinkku lentää vakaasti ja tuoksuu väkevästi voitolle.

Kuulemii on kaiketi vilkaisu kuusikon arkieloon, jossa riittää mutkia, kurveja ja tietysti tuotettavaa materiaalia. Tempo on napakka ja kertsissä melodinen hyväily on miltei imelää – mutta vain miltei. Rivejä on runsaasti ja sanatiheys kasvaa huimaksi, mutta viestit välittyvät häiriöittä ja loppuun ujutettu naislaulu nostaa mukavasti osakkeita ennen loppuliukua. Homma toimii, ainakin ensimmäisellä sinkulla.

Mika Roth

Dalja: Kesäheila
Music Production Alliance

Dalja on Vantaalta kotoisin oleva laulajatar, joka esittää laajakangasmaista, modernia popiskelmää. Sen kummemmin historiaa ruotimatta artistin takana on jo jonkin verran menestystä laulukisojen muodossa, mutta Kesäheila on ymmärtääkseni Daljan ensimmäinen virallinen julkaisu. Korona-tilanne toi äänityksiin kuoppia ja mutkia, mutta missä on tahtoa siellä on tie vaikeimpienkin esteiden ylitse ja näin debyyttisinkku on nyt tosiasia.

Kesäheila on hauras, lähestulkoon balladimainen biisi, jossa Daljan laululle annetaan runsaasti elintilaa. Poikkeukselliset olosuhteet studiossa ovat saattaneet toimia jopa artistin eduksi, kun intiimiä rakkaustarinaa on ikuistettu. Niin, rakkaus – sehän tämänkin biisin ytimen muodostaa. Kesäheilan on tarkoitus olla vain yhden kauden juttu, mutta mitäs sitten tehdään kun tunteet eivät enää asetukaan aloilleen. Kaunis kappale kiistatta, mutta jäin kaipaamaan edes yhtä jyrkempää nousua ja laskua, jotta aiheen vahvat elementit olisivat päässeet riittävästi esiin.

Mika Roth

DOL: My Juliet

DOL on helsinkiläinen yhtye, joka soittaa gootahtavaa ja hanakasti korvaan tarttuvaa rockmetallia. Bändin paletissa onkin tilaa niin kielisoittimille kuin koskettimille, joiden lisäksi rytmipuolella osataan takoa muutakin kuin suoraa peruskomppia. My Juliet viittaa tietysti siihen yhteen suureen Juliaan, ja sinkku on ensimmäinen lohkaisu tulevalta Between Love and Death EP-levyltä, jonka nimi istuu myös vanhaan tarinaan.

Romeot ja Juliat ovat seikkailleet populaarikulttuurissa aina 1500-luvun lopulta lähtien, tuhoon tuomitun rakkauden kirvoittaessa aina uusia kyyneliä uusien sukupolvien silmäkulmiin. Kuolema vilahtelee myös DOLin kappaleen lyriikoissa ja mittaa supermelankoliselle vedolle kertyy peräti päälle viisi minuuttia. Kaiken kukkuraksi jälkimmäisellä puoliskolla kuullaan vielä pitkä ja rehvakas kitarasoolo, jonka aikana ja ympärillä myös kiipparit saavat loistaa – kuten kuvaan kuuluukin. Kotimaisilla kentillä on tällä hetkellä tilausta uusille goottimetallisuuruuksille, kun sukupolvenvaihdos on karsinut vanhaa kaartia, ja tässä voisi olla yksi seuraavista isoista nimistä.

Mika Roth

Etäyhteys: Painajaisten teekutsut

Nimellään äärimmäisen ajankohtainen Etäyhteys on räväkkää poprockia luova yhtye, jonka ytimen muodostaa kaksi serkusta. Biisinkirjoittaja ja laulaja-kitaristi Ismo Mäkinen, sekä basisti-miksaaja-tuottaja Jouni Inkinen ovat kuuleman mukaan saamassa ympärilleen lisää soittajia, mutta ainakin tällä hetkellä kyse on etäyhteyden varassa toimivasta duosta.

Herrojen yhdessä sovittama vajaa neliminuuttinen onkin sellaista kyytiä rämisevän saluunarockin kitkerissä savupilvissä, että roisista rämpytyksestä on vaikea saada pitävää otetta. Tässähän on sellaista varhaisen 70-luvun ja parhaissa Ziggyissään glamrokanneen David Bowien fiilistä, josta on otettu pari askelta parhaiden bilesvedurokkibändien suuntaan. Keveys leikkii raskaiden elementtien kanssa, mutta nostattavan kevyttähän tämä kaikesta möykästään huolimatta kiistatta on. Erityisen korkealle hattua on kohotettava siitä, että vaikka äänimaisema on jumalattoman täynnä tavaraa, ei biisi edes yskähtele ylämäissään.

Mika Roth

Event Relentless: Goodbye

Tamperelainen modernia metallia asenteella tantereeseen paiskova Event Relentless oli kuluvan vuoden ensimmäisiä albumipuolella arvioituja ryhmiä. Bändin Circle-debyyttipitkäsoitto jyrisi ja jylläsi melodisesti, eivätkä linjat amerikkalaisiin esimerkkiyhtyeisiin olleet kovinkaan vaikeita hahmottaa. Eikä siinä mitään, sillä vaikka jälki oli hetkittäin geneeristä, osoitti orkesteri hallitsevansa tonttinsa salat ja soundinsa syvyydet.

Goodbye-sinkku on aivan uusi avaus ja kipaleelle luvataan jatkoa myöhemmin syksyllä, tosin tarkemmat päivämäärät ovat tätä kirjoittaessa vielä ilmoittamatta. Uusi julkaisu jatkaa tutuilla linjoilla, eli hiljaisemmat ja kiivaammat osuudet vuorottelevat. Vokaaleissa melodinen ilmaisu saa hetkittäin rinnalleen möreämpää ääntelyä, eikä kitaroistakaan kiskota ainoastaan viehättäviä ääniä ilmoille, kun on tarvetta välittää angstisia tuntoja. Kertosäkeessä lyijy muuttuukin jo kullaksi, mutta jokin biisin sovituksessa/rakenteissa tökkii kuitenkin korvaan. Lähellä jo ollaan, joten kyse on enemmänkin hienosäädöstä, sanoisin.

Mika Roth

KÆSAR: Ikiuni
Soundhill

Jo pariin otteeseen aiemmin Desibeli.netin sivuilla vilahtanut KÆSAR on aiemmin chillaillut elektronisissa verkoissa ja tampannut kovemminkin saapasta lattiaan. Elektronisista säikeistä on luotu myös tämä uusi kipale, jonka yhteydessä heilutellaan jopa rohkeasti cyberpunk-korttia, onhan tarinan teema kiistatta dystopioista tuttu. Siinä missä keväinen Dies Irae bailasi niin että henki meinasi lähteä, onkin Ikiuni jotain huomattavasti vaarallisempaa ja oikeasti tappavampaa.

Mikäli ymmärsin biisin tekstin oikein, Ikiuni on se horroksen kaltainen zombietila, johon alati teknistyvä ja verkottuva maailma meitä varkain johdattelee. Jo muinainen Kraftwerk kyseli missä loppuu mies ja alkaa kone, mutta ehkäpä olisi osuvampaa pohtia, että koska minä päätän asioista ja koska ympärilleni kasvaneet applikaatiot tekevät sen puolestani – jopa niin, etten enää erota rajoja sumeissa vesissä. Itse naksutteleva synabiisi ei yllä aivan aiheensa tasolle, mutta mielenkiintoinen siivu kotoista cyberpunkkia nyt kuitenkin.

Mika Roth

Kappe: Niin kuin ollaankin
V.R. Label Finland

Niin rakkaudessa kuin elämässä noin yleisestikin on luvassa aina runsaasti yllätyksiä. Yllätys oli myös se, että Kappen uusi sinkkubiisi ei räjäyttänytkään salin takaseinää sijoiltaan massiivisella rockillaan ja kiviseinämäisellä soundillaan. Häälahjaksi kuuleman mukaan sävelletty Niin kuin ollaankin -sinkku tallustaa näet popahtavan folkin ja pehmeän rockin pelottomilla ja persoonallisilla kujilla, joissa pehmeys on hyve ja raikkaus ihannetila. Maailma voi olla monin tavoin poissa sijoiltaan, mutta ei juuri tässä ja nyt.

Simppelin lämmin fiilis toimii mainiona taustakankaana tarinalle, jossa kertojan oma suuri rakkaus on kokenut pientä kolhua ja kontaktia. Läheisissä kanssakäymisissä toisen pienet ominaisuudet voivat kääntyä jopa vioiksi, mutta onko se nyt oikeasti maailmanloppu, jos sattuu hörppäämään maitoa suoraan purkista? Keittiöissä käydään jotkin maailman hirvittävimmistä sodista, mutta lopulta rakkaus voittaa, toiselle kerrotaan huolet ja murheet, eikä alkuperäistä rähinän aihetta edes muisteta enää. Rakkaus antaa ja ottaa, kuten elämäkin, mutta Kappen soittaessa se oma armain saattaa näyttää taas astetta, kahta upeammalta.

Mika Roth

Kos Mos: Dunno

Kosmista ja koukeroista poppiaan soittava Kos Mos sai allekirjoittaneen rapsuttelemaan päälakeaan viime vuoden lopulla, kun mielenkiintoinen musiikkicoctail nimeltään Scattered Thoughts räväytti ajatukset pitkin maisemaa. Ameriikan mailta on taas omaksuttu ns. modernin jazzin, popin, rockin ja näiden kaikkien hybridejä, eikä sekoite ole ainakaan hillitympi.

Yritetään lähestyä kohdetta sen paloja tarkastellen. Krista Tiitinen laulaa pop/soul -tyylillä, vaanien, tunnelmoiden ja revitellen. Koskettimet välkkyvät ja vilkkuvat ympärillä, kun Tiitinen, Jami Alaverronen ja kiippareiden lisäksi bassoakin paukuttava Joni Raikaslehto luovat groovaavia äänikenttiä. Nuori Prince tuotoksineen taitaa olla tuttu myös kitaristi Ismo Tähtiselle, jonka soitto asettuu isossa sirpalemosaiikissa melko lailla oikeisiin sektoreihin. Ja kun tontillaan niin ikään melkoisiin urotöihin venyvä rumpali Olli Vimparikin mainitaan, on koko yhtye nimetty. Kimuranttia mutta leppoista, viihdyttävää vaan ei kertakäyttöistä. Hardia poppia jazzareille ja funkkia vääntöä ilman räikeitä värejä.

Mika Roth

Litku Klemetti: Mona
Luova Records

Kesä ei olisi kesä ilman Litkua, eli tässä olisi uusi, upea ja jälleen rahdun erilainen Litku Klemetti -sinkku. Siinä missä alkukesästä ilmestynyt Topsipuikolla aivoon lennätti lattet suusta vinodiskollaan, on Mona askel tunnelmallisempaan suuntaan. Mona, Mona, Mona – tuo unelmien ja haaveiden nainen, jonka katse ei harhaile julisteessa, levynkansissa eikä edes unelmissa.

Mona on siis mielikuvituskaveri, tai sitten ei, mutta niin tai näin Lisattoman Monan vetovoima kajahtelee kasaristi synilla ja sähkörummuilla. Olenko kuulevinani Pet Shop Boysin Actually -levyn ja onko tuo syntetisaattorisoudi todella sama jonka muistan Monacon pop-prinsessan, Stéphanien, Besoin-albumilta? Kysymyksiä vailla vastauksia, mutta niitä kelpaa pohtia verkkaisen synapopin soljuessa Litkun laulun ympärillä. Mitäköhän siltä seuraavalta pitkäsoitolta vielä löytyykään?

Mika Roth

Local Al & Mummypowder: Sademetsät palavat
All That Plazz

Local Al ja Mummypowder soittelivat jo kevään korvalla musiikkia runoilija ja spoken word -artisti Harri Hertellin tekstiin, kun Varis lehahti maisemaan runoilijan kynästä ja surisevan popin siimeksistä. Sama tiimi ja yhteistyö on saanut nyt uuden luvun, kun Hertellin uuden kirjan, Kaikki tunteet sallittuja, runo on muunnettu kappaleeksi.

Eteerisen savuista ja monikerroksista vokooderipoppia tälläkin kierroksella on syntynyt, analogisen huminan ja paksun efektisyyden kirvellessä silmiä. Niin, sademetsäthän ne palavat alati ja vaikka tämän kappaleen runkorakenteet ovat kiistatta elektronisia, on tässä skandinaavisessa mystiikkadiskossa myös orgaaninen kylkensä. Aihe on kirvelevän ajankohtainen ja väistämätön tuho lähestyy verkalleen, itse biisin loputtoman pyörän pyöriessä kohtalon myllynkiven tavoin. Tärkeitä sanoja ja suorastaan elintärkeitä viestejä – nyt kun ne oikeat korvat vain kuulisivat kaiken.

Mika Roth

Memoira: Carnival of Creation

Memoira on pitkän linjan yhtye, joka on vilahtanut kerran aiemmin Desibeli.netinkin sivuilla. Tuolloin bändin nimi oli vielä Serene, ja aikaa moisesta on päässyt vierähtämään päälle 14 vuotta, mutta karavaani jatkaa vain kulkuaan eteenpäin. Yhtyeen sinfonista ja tunnelmarikasta metallia on jo julkaistu parin pitkäsoitonkin verran ja tuore Carnival of Creation -sinkku pohjustaa tietä tulevalle kolmannelle albumille, jonka nimi tulee olemaan tuo samainen Carnival of Creation.

Ajat muuttuvat, mutta ryhmän voimakkaan melodinen, raskas ja melankolinen soundi on pitkälti samoilla linjoilla kuin ennenkin. Annika Jalkasen upeat vokaalit asettuvat jälleen kerran kirkkaimpiin valokeiloihin, mutta kuusijäsenisen orkesterin kaikille jäsenille riittää kyllä yllin kyllin urakoitavaa. Biisi on jylhän eeppinen siivu, jonka äärellä tuntee itsensä väistämättä pienoiseksi. Kerroskakku ei kuitenkaan romahda oman massansa alla, vaan kohottelu kestää ja jännitteet kruunautuvat kliimaksikohdissa. Odotukset pitkäsoittoa kohtaan nousivat kertaiskulla melkoisiksi.

Mika Roth

Mikael Amor & Kätyrit: Yövuoro

Mikael Amor & Kätyrit tanssittaa väkeä kellareissa ja nitoo suomipoppiin ruotsalaista svengiä, saksalaista jytää sekä angloamerikkalaista kimalletta. Lemmen Kätyrit -yhtyeen lapsi jatkaa rakkauden, popahtavan iskelmän ja isojen kertosäkeiden viitoittamalla tiellä yhä syvemmälle lemmen yöhön. Niin, ja nyt kun tuli puhe yöstä, niin Yövuoro kertoo siitä, kun kaahataan tunne edellä päin arjen turva-aitoja.

Tanssittavaa poppia, svengaavaa elektrorockia ja ainakin kaksi ostoskassillista iskelmän tuttuja tartuntapartikkeleita. Sekoitukseen on survaistu näiden lisäksi iso kertosäe, sydäntäsärkevä rakkaustarina sekä tietysti äänimaisemointia, joka saisi karuimmankin rock-puristin silmäkulman joko kiiltämään tai nykimään – välimuotoja tuskin tulee vastaan. En väitä että Yövuoro olisi sävellyksenä vertaansa vailla oleva taideteos, tai että lyriikoissa hiivittäisiin lähemmäs Bob Dylanin nerokkuutta, mutta kyllähän tämä toimii. ”Kahtasataa kameraan, voiko rakkaudesta sakottaa?”

Mika Roth

MMD: Seeds of Evil

Siitä on päässyt vierähtämään melkein täysi vuosikymmen, kun synkkää darkmetalia takova MMD oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla. Words of Dead God EP jäikin bändin viimeiseksi julkaisuksi pitkään aikaan, vaikka Seeds of Evil sai kuuleman mukaan alkunsa jo melko pian em. pikkukiekon jälkeen.

Tällä erää julkaisutauko ei taida kuitenkaan venähtää enää samoihin mittoihin, sillä sinkkubiisi edeltää kuuleman mukaan kokonaista pitkäsoittoa, jonka tarkempi julkaisuaikataulu on tätä kirjoitettaessa tosin vielä epävarma. Mutta keskitytään siihen mitä saadaan. Seeds of Evil on samaan aikaan äärimmäisen brutaalia, tummaa ja reunoiltaan repaleista metallia, jonka merkittävin ominaisuus on mielestäni synkkyys. Yksi osa on silkkaa Norjaa, toinen eeppistä möyrintää ja vaikka kiipparistia ryhmästä ei löydykään, osataan taustoille maalailla toinen toistaan laajempia kankaita. Ei aivan napakymppi, mutta oikeaan suuntaan ropisee jo.

Mika Roth

Nico Patrick: Virtuaalist ilmaa
Music Production Alliance

Maailmassa on monia asioita, jotka saattavat muuttua otollisissa olosuhteissa kaiken tieltään kampeavaksi motivaatioksi. En tiedä tämän biisin tarkkoja taustoja, mutta veikkasin vahvasti, että joku on puhunut ns. paskaa jossain vaiheessa verkon puolella. Ja sykehän siitä lähtee nousemaan viileimmälläkin tekijällä, kun saa lukea itsestään hyytäviä ”faktoja” ja muuta schaibaa.

Jyväskyläläinen rap-artisti Nico Patrick on saavuttanut menestystä myös futiksen puolella, tarkemmin sanottuna KPV:n riveissä, mutta nyt on ihan toiset pallot ilmassa. Nico Patrick, eli Patrick Poutiainen, luottaa synkähköön ja minimalistiseen soundimaailmaan, joka nojaa pitkälti pariin kipakkaan koukkuun. Valokeila pysyy kuitenkin tiiviisti tiukoissa riveissä, joita Nico Patrick latoo nopeasti, selkeästi ja jykevällä asenteella vahvistettuina. Loppuvuoteen luvataan lisää sinkkujulkaisuja, ja kyllähän tätä pyöritystä kelpaa kuunnella enemmänkin. Mielenkiintoista.

Mika Roth

Poniajelu: K8TOO

Täytyy sanoa, että tällä erää otsikko johti ajatuksia aivan virheelliseen suuntaan. Sen sijaan että Twilight Sparkle, Pinkie Pie ja kumppanit olisivat karauttaneet studioon, on Poniajelu tummaa, elektronista tanssimusiikkia vinoin pinnoin luova projekti. Nimen takaa löytyy Jukka Lahtinen, joka on ajellut elektroponillaan jo vuodesta 2015 saakka. K8TOO on tietysti pieni sanaleikki, joka tarkoittaa yleiskielellä ”keittoo”, eikä nyt ole puhe mistään hernarista vaan paremmista bittereistä ja muista bilesooseista.

”Kolmen markan elektroa” räpsyttelevä projekti osuu siihen riemukkaaseen pisteeseen, jossa lo-fi ja kömpelyys kääntyvät kompuroinnin kautta artistin eduksi. Eikä mikään tässä poksahtelevassa, vääntelehtivässä ja marisevassa paketissa ole taatusti päätynyt vahingossa sijoilleen, vaan kaikki on tietysti paikalleen mitattua, sovitettua, hinkattua ja mallinnettua. Terveiset siis naapurin junteille, naapureita kyttääville mummoille ja yliherkille moniasennevammaisille, tänään on bileet ja volume-napukka kääntyy vai oikeaan suuntaan.

Mika Roth

SUMUA: Laina jonkun toisen
Kaaos Records

Vuonna 2019 perustettu SUMUA kävi tutuksi keväisellä Hetken huvi -sinkullaan, jolla laulaja-lauluntekijä Marjo Erikssonin ja tuottaja-muusikko Jukka Ruostilan hiomat popkoukut pelasivat melankolialla. Duon ”usvainen katupop” jatkaa kuljeskeluaan särjettyjen sydänten hotellin liepeillä, eikä lyhyt onnen vaihe kasva miksikään sitä suuremmaksi tälläkään erää.

Sydän on siis saanut syvistä syvimmän haavan, mitä synapopahtava ja puoliballadimainen biisi osaa hyödyntää korkealla prosentilla. Hitaasti kasvava ja melankolian aalloistaan voimaa ammentava kipale saavuttaa lakipisteensä jo parin minuutin kohdilla, eikä kokonaismittaa kerry juuri kolmea minuuttia enempää. Niukka aika kuitenkin riittää, etenkin kun keskelle ei ole sijoitettu mitään sen selvempää uutta osiota, joka olisi vain vienyt huomiota pois pääasiallisesta koukusta. Vaarallisen vähin aineksin rakennettu kipale kuitenkin kantaa ja kestää, kiitos karsitun muotonsa ja sydänverta vuodattavien vokaalien.

Mika Roth

Taivas: Veli

Sanovat ettei taivaille ole olemassa oikeastaan loppua, joten ehkäpä sen johdosta Taivas julkaisee niin kovin harvakseltaan musiikkia. Parin vuoden ikäinen indiepop-yhtye pyöräytti ilmoille reilu vuosi sitten toisen sinkkunsa, eikä Kuuletko kun kepeys pakenee minusta? ollut lainkaan hullumpi pulahdus skandinaavisen melankolian kuulaaseen altaaseen.

Veli on, mikäli mahdollista, vieläkin pehmeämmistä kitarataivaista ja syntetisaattoripilvistä koostuva unenomainen matka. Mittaa teokselle kertyy karvan vaille neljä minuuttia, mutta vaikutelma syntyy vähintäänkin kaksinkertaisesta aikamatkasta. Biisissä ei varsinaisesti matkata mistään mihinkään, eikä se kehity, muunnu tai yllätä, mutta jokin äänten virtauksessa saa vangittua aistien huomion. Enemmänkin lausunnaksi kääntyvät vokaalit sijoittuvat eturivin eteen, soitinten muodostaessa hitaasti vellovan äänimassan taustalle, mutta äänimaisema on kuin onkin riittävän kirkas, ettei taivas romahda lopussa niskaan.

Mika Roth

Unimyrsky: Illaksi tyyntyy
JuMa-Duo

Unimyrsky aloitti oman taipaleensa vasta vuonna 2019, mutta jo tässä vaiheessa voi todeta, että persoonallinen tyyli ja työskentelytavat ovat jo löytyneet. Harva bändi uskaltaa lähennellä näinä päivinä keveämmän rockin iskelmällistä poskea tositarkoituksella, mutta siltähän Illaksi tyyntyy -sinkku kiistatta kuulostaa. Saatesanoissa puhutaan hardrockista ja jopa metallista, mutta noita juonteita on ainakin tästä kipaleesta aivan turha etsiä.

Sen sijaan raitaan on lastattu runsaasti popin ja iskelmän puolelta tuttuja tarttumapintoja, jotka korostavat melodiakulkua. Niin se melodia: tämä on taas niitä biisejä, jotka kuulostavat piinallisen tutuilta, mutta sitä ei vain osaa sanoa, että ketäs tässä nyt kierrätettiinkään. Ja silloinhan ryhmä on tehnyt kotiläksynsä moitteetta, kun suorasta lainailuista ei pääse syyttämään, mutta kaikki tuntuu sopivan tutulta ja toimivalta. Lyriikkapuoli on kepeää kuten kipale, rosoa on ripauksen verran ja kaikki sujuu kuin autopilotilla. Kirpsakkaa kesäkamaa.

Mika Roth

Zäpämmät: Kuovi
Texicalli Records

Zäpämmät nostatteli kulmakarvoja vuodenvaihteessa, kun Äiti maa -pitkäsoitto sädetti itäsuomalaisen kannelperinteen tähän päivään, hetkeen ja tilanteeseen. Kuovi on uusi sinkku, jolla Marjo Smolanderin ja Pauliina Kauppila muodostama voimakaksikko jatkaa suomalaisen ja länsiafrikkalaisen musiikin yhdistelyä, kanteleen pysyessä johtajan asemassa.

Kuovi on suomalaisillekin tuttu kahlaajalintu, jonka saapuminen näille rannoille enteilee aina kevään tuloa. Kevään vastaanottamisesta kertoo myös biisi, jonka hassuissa rytmittelyissä ja vokaaliakrobatiassa voi aistia lintumaista lentoa ja nostattavia tuulia. Eli vaikka syksy on jo kulman takana muuttamassa kaiken ruosteenväriseksi, on uusi kevät jo siinä samalla askeleen lähempänä. Lohduttaa, tavallaan. Heleä kappale pysyttelee nätisti penkissään, äänten saadessa reilusti tilaa ympärilleen ja tällä erää ratkaisu pelaa esimerkillisesti itse biisin hyödyksi. Kaunis ja nostattava melodiakulku, jota hyväillään kanteleella kutkuttavan herkästi.

Mika Roth

Lukukertoja: 2974