Pienet

Sinkut II - Huhtikuu 2020

20.04.2020

Anton Haring: Falling

Anton Haring on kotimainen artisti, joka luo hieman folkahtavaakin popmusiikkia, jossa päivänpaisteisuus ja vaivattomuus ovat avaintekijöitä. Ikää muusikolla on kuuleman mukaan vasta 15-vuotta, mutta lopputuloksessa ikä ei kuulut millään tavoin ainakaan negatiivisena tekijänä. Suoratoistopalveluista löytyy enemmänkin materiaalia, joten Falling ei ole mikään ensimmäinen kyhäelmä kotistudiossa, vaan jatkuvan kehityksen uusin ilmentymä.

Edellä sanotusta huolimatta Falling on hieman luonnosmaiselta ja alkupuolellaan jopa raakilemaiselta kuulostava numero, jota leimaa synkästä kannesta huolimatta optimistinen yleistunne. Vokaalit ovat jääneet tarpeettoman paljon kielisoitinten alle, eikä englanninkielikään taitu vielä täydellisesti, mutta puutteistaan huolimatta kappaleessa on toimiva ydin. Jälkimmäiselle puoliskolle olisin kaivannut jotain elementtiä tai muutosta, joka olisi nostanut pelin uudelle tasolle, tai sitten vokaaleihin olisi pitänyt luottaa rohkeammin. Pinnat heleistä kitarasoundeista ja kivasta folk-naksutuksesta.

Mika Roth

Darwin Sorjonen: Lemmen musta vyö
Tepa's Tapas and Records

Darwin Sorjonen tunnustaa heti suoraan saatetekstissä, että Lemmen musta vyö -kappaleen piti alkujaan edustaa suomirockia, mutta lopputulos olikin sitten jotain muuta. Kappale leimataan luojansa toimesta manserockiksi ja se seikkailee kieltämättä mielenkiintoisesti tämän tuhansien järvien maan kollektiivisen rockin rantahetteiköissä.

Uho on kovaa ja siinä missä edellinen Vaihtovirtaa / tasavirtaa -sinkku mellasti esteettä AC / DCn sähköverkoissa, on uusi biisi vähintäänkin kunnianosoitus Popedalle ja mansesterilaisten omalle ukkometsolle, eli Pate Mustajärvelle. Eikä siinä mitään, vaikka oletettavan esikuvan kaikkia ylämerkkejä ei raidalla vielä tavoitetakaan. Kitara rouhii ja laulu tihkuu testosteronia, kun kuuleman mukaan some-virroista valjastettu teksti tiputtelee toinen toistaan tylympiä one-linereita. Tuohon kun ynnätään hard rock -sävellys, jossa ruksataan kaikki ’pakolliset kuviot’, niin lopputulos on joko rakas helmi tai ärsyttävä renkutus – mutta ainakin biisi jää mieleen.

Mika Roth

Jouni Aslak & Nousukauden Lapset: Robinson 2020
Playground Music Finland

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Tuota kiperää kysymystähän on pohdittu lukemattomista eri kulmista, mutta Jouni Aslak & Nousukauden Lapset jättäisi levyt ja leffat taakseen, ottaen vain rakkaansa mukaan. Robinson 2020 on siis periaatteessa rakkaustarina, mutta lavasteissa on viittauksia globaaleihinkin ongelmiin, niin ilmastonmuutoksen, uhkaavien tautien, kuin vaikkapa syrjäytymisenkin vihjeinä.

Aihepiirin vakavuus on kieltämättä jopa raskaasti läsnä, mutta Jouni Aslak & Nousukauden Lapset osaa luoda näistäkin juonteista kauniin, sulavasti etenevän ja mielikuvitusta kutkuttavan popballadin. Tekstin maalaamat kohtaukset vilahtelevat silmien editse, kuin mestarillisesti asemoidut kohtaukset Fellinin leffoissa konsanaan, mutta kuten elokuvan mestari, myös suomalaiset soittajat osaavat sitoa kaiken lopulta yksiin karmeihin. Laulu kiihtyy ja nousee ennen viimemetrien haipumista, kaiken laskostuessa tyynen myötä paikoilleen. Älykästä poppia ilman pisteliästä viisastelua, jolloin asioita jää oikeasti punnitsemaan ja pohtimaan musiikin tauottua.

Mika Roth

Jutta Annala: Hiidenvirta

Hiidenvirta on klassikoksikin tituleerattu TV-sarja, joka lavensi 80-luvulla omaa kenttäänsä. Kuinka ollakaan Jutta Annalan uusi sinkku soundaa syntetisaattoreineen ja koneviulumaisine soundeineen kaikkineen kovasti kasarilta, joten nimi on ainakin osuva. Tarinan päähenkilö kulkee joka aamu tämän virran ääreen, joka on selvästi symboli elämälle ja kuolemalle, mahdollisuuksille ja haipumiselle.

Juuret pureutuvat siis 80-luvun popin synaisiin multiin, mutta jokin kappaleen retromodernissa soundissa saa myös muistelemaan David Bowien vuosituhannen vaihteen musiikkia. Alussa äänimaisema huokuu kylmyyttä ja vaaraa, mutta kertosäkeessä runsaampi laulu murtaa jään ja elon lämpö sulattaa hetkessä jäät rannoilta. Parhaat tarinat ovat niitä, jotka eivät koskaan varsinaisesti sulkeudu ja emme tulle koskaan tietämään, kuinka pitkään tämän puhdistautumisrituaalin tulee jatkua. Hieno kappale kasvaa loppua kohden paisumatta kuitenkaan yli äyräidensä.

Mika Roth

Juurakko: Laulu Titanicin haaksirikosta (A Song of the Titanic)
IMU-Inkoon Musiikki

Titanic painui pohjaan jo vuonna 1912, mutta järkyttävä onnettomuus on jättänyt pysyvät jäljet kokonaisiin sukupolviin. Aiemmin tänä vuonna menestystä Etnogaalassa niittänyt Juurakko kertoo yhden äidin ja kahden lapsen koskettavan tarinan, joka paljastui vasta paljon myöhemmin ja osoittaa kohtalon oikukkuuden

Folkin ja rootsin pienieleisen keinoin kerrottu Alina Vilhelmiina Backbergin tarina kulkee kuin valtaisa laiva, jonka kurssia ei voi muuttaa. Moniääninen laulu, banjo, konserttikantele ja matkaharmooni kutovatkin koruttoman tarinan, jossa Alina selviää kuin ihmeen kaupalla valtavasta katastrofista lapsineen. Samalla surumieliseen sävellykseen liittyy valoisampi nyöri, jonka kautta Laulu Titanicin haaksirikosta (A Song of the Titanic) on sydäntä jollain kummalla tavalla nostattava kappale. Juurakko julkaisi talviteemaisen albuminsa ja tämä raita kertoo tavallaan talven päätöksestä, vaikka tarinankerronnan keinot ovatkin poikkeukselliset.

Mika Roth

Kap Kap: Paradox
Rapu Records

Junnu Alajuuman kipparoima Kap Kap ehti julkaista kolmannen pitkäsoittonsa, Walk Beside Men, jo viime vuonna digitaalisessa muodossa. Nyt ’kotimaisen indierockin timantti’ tekee paluun ja antaa kiekolle myös fyysisen muodon. Samalla albumikokonaisuuteen saatiin lisättyä siltä alkujaan pois tipautettu Paradox, josta tehtiin julkaisun kunniaksi luonnollisesti myös uusi sinkkuraita.

Indierockin loputtomia preerioita laukkaava Kap Kap antaa kavioidensa naputtaa kipakkaan tahtiin, vaikka mittaa biisille kertyy huimat kuusi minuuttia ja risat. Yhtäältä meno on ruoskaniskuineen kaikkineen elokuvien karrikatyyristä westerniä, mutta melodian puolella ja rahdun uneliaissa vokaaleissa ryhmä nojaa tuttuun ja turvalliseen suomalais-ugrilaisuuteen, josta voi myös haistaa slaavilaisen sivujuonteen. Toisaalta biisi kävisi vallan mainiosti krautrockista, etenkin kun muutokset ovat hitaita, kuviot toistuvia ja maisema vaihtuu äärimmäisen verkkaisesti. Paradoksaalista siis, kuten otsikkokin antaa jo ymmärtää, mutta tämäkin pulma on samalla mielikuvitusta ruokkiva ja kiehtova.

Mika Roth

Kappe: Jeesuksen naulat
V.R. Label Finland

Biisi kuin biisi hyötyy siitä, että avaus jäisi mieleen – ja mieluusti ihan ensiyrittämällä. Turkulainen Kappe sai kiistatta jakamattoman huomioni osakseen jo ensi soitolla, kun kappale lähti käyntiin riveillä: ”Suolakurkku ja läskinen liha / leivän päälle vielä sinappia”. Okei, aiheena on vielä Jeesuksen naulat ja muotona akustisesti tuettu rock, joten persoonallisuuspisteitä ropisee laariin roppakaupalla.

Laulaja-lauluntekijä Kappe ei ole gospel-miehiä, ja naulatkin taitavat olla enemmän symbolisia esineitä, sillä kertoja haaveilee napapiirille, metsiin ja jostain sieltä löytyvään shangri-lahan. Tekstin sekavuus tasapainottuu onneksi kelvollisella kitarariffillä ja biisin loppua värittävällä kosketinkuviolla, jotka reivaavat Kappen purtta suoraan kohti New Jerseyn rantoja, sekä siellä suunnalla vaikuttavan E Street Bandin satamaa. Pinnat myös toimivasta kertosäkeestä, jota kehdataan hyödyntää isolla puserruksella.

Mika Roth

Laineen Kasperi feat. Asa: Järki Korhonen
3rd Rail Music

Laineen Kasperi on hiljalleen hakemassa askelmerkkejä seuraavan albuminsa julkaisuun. Näillä näkymin toukokuun lopulla julkaistava Psyko Cowboy vinkkaa tämän sinkun perusteella taas enemmän 90-luvun puolelle, ja juttu vanhan tutun Asan kanssa kulkee kuin rasvattuna.

Tarina sijoittuu sen tarkemmin kohdistettuun menneeseen ja kadonnut Järki Korhonen nostattaa tuntoja halki tasavaltamme. Tarina on tietysti fiktiota, mutta sen avulla pääsee ovelasti peilaamaan nykyistä touhua ja verkossa räyhäämistä, sekä ihmisten erilaisia reaktioita erilaisiin tilanteisiin. Kuka tämä Korhonen oli, minkälainen luonteeltaan ja miksi Korhosta kaivataan takaisin tuttuihin piireihin nyt, heti ja mielellään välittömästi. Soundien puolella keinutaan todella sutjakkaasti rullaavilla renkailla, torvien törähdellessä ja rytmipuolen möyriessä käden mitan päässä dubista. Pienet hälytysajoneuvo-samplet vielä päälle ja korvamato on tosiasia. Olkaa siis varoitettuja ja tarkkailkaa Psyko Cowboyn liikkeitä.

Mika Roth

Lapsuus: Autolla mereen
Stupido Records

Lapsuus pamautti jykevän melopunk-paketin kenttään vuosi sitten, kun ryhmän itsensä mukaan nimetty debyyttijulkaisu sai silmät pyörimään päässä. Tällä erää en saanut arvioitavaksi hipsteriuskottavaa C-kasettia, mutta tuore sinkku pohjustaa toisaalta tulevaa esikoispitkäsoittoa. Tuottajaksi studioon on saatu häärimään Lauri Eloranta ja julkaisijanakin toimii kovemman luokan tekijä, joten palikat ovat pelikentällä sangen lupaavissa asemissa.

Autolla mereen kaahaa jyrkänteen yli alle kolmessa minuutissa ja vokalisti Kamila hakkaa rattia tilanteeseen sopivalla kiukulla sekä asenteella. Mimmivokaaleja tuetaan tietysti kundivokaaleilla kertsin kohdalla, ja kitara piirtelee yllättävänkin säästeliäästi kuvioitaan napakan pohjan päälle. Liekö kiitos tuottajan, mutta selkeämpi äänimaisema korostaa bändin vahvuuksia: laulu todellakin napsahtaa otsalohkoon ja kitarasoolon kiertyessä ympärille kannattaa vain nojata vasten penkkiä ja nauttia puristuksesta. Lupaavaa.

Mika Roth

Lobster: No Place Like Home

Hard rockin modernia lippua ylpeydellä kantava Lobster on hiljalleen valmistelemassa kolmatta studioalbumiaan. No Place Like Home -raidan historia juontuu pitkälle viime vuoden puolelle, ja veto äänitettiin jo joulukuussa, jolloin ei ollut vielä aavistustakaan tulevasta. Nyt oma koti kullan kallis on sangen monille kiistämättä se paikoista rakkain, jossa tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa kuin aiemmin.

No Place Like Home ampaisee startista liikkeelle täydellä kaasulla ja moniääninen ’na-na-na’ lauleskelu nostaa fiilikset vastustamattomasti kohti kattoa. Nopeatempoinen ja nostattava kipale hyödyntää koko nelikon laulukykyä myös rempsakkaissa joukkohuudahduksissa, jotka potkivat entistä enemmän vauhtia resiinaan. Kitarasoolo solahtaa pakottomasti paikalleen ja vaikka biisin positiivisuus saattaisi jossain toisessa tilanteessa ottaa lievästi pannuun, on tämä juuri tähän tilanteeseen sitä mitä lääkäri määräisi.

Mika Roth

Lätsä: Jos joskus kaipaat
Helmi Levyt

Folkahtavaa poprockia aurinkoisella fiiliksellä esittävä laulaja-lauluntekijä Lätsä avasi pelin odotuksia nostattavasti alkuvuodesta, kun Työtön nuori mies haki paikkaansa valmistujaisten jälkeisessä menestymattömyyskrapulassa. Tuolloin oli puhetta debyyttialbumin keväisestä julkaisusta, mutta nyt suunnitelmat ovat vaihtuneet ja kumppaniksi on löytynyt Helmi Levyt. Näillä näkymin syksyllä ilmestyvän pitkäsoiton toiseksi sinkuksi on valikoitunut puhdas laulu rakkaudesta, joka ei kuitenkaan ole mikään perinteinen rakkauslaulu.

Puhaltimet, biisin äänimaisemia hallitseva leppoisa fiilis sekä Lätsän puolihuolimaton laulutyyli osoittavat kaikki jonkin verran eräänkin Karjalaisen suuntaan, mutta kun biisi kulkee ja torvet hurmaavat, niin mitäpä väliä moisella on. Hunajainen saksofonisoolo saisi Lou Reedinkin sanailemaan vähemmän ironisesti ja nähtävästi Lätsän itsensä vetämät taustalaulut kruunaavat kokonaisuuden puoliprinceillään. Mikäli esikoisalbumilta löytyy vastaavia vetoja, on syksystä tulossa poikkeuksellisen kuuma.

Mika Roth

Maire Marenki & Itävalta: Ubuntu
Eastern Reign Records

Maire Marenki & Itävalta antoi räväkän rockin raikua viime kesänä, kun Skeittaan Alaskaan nosti itsestään liikoja luulevan satunnaisyksilön henkilökohtaiset myyntipuheet uudelle tasolle. Tällä erää ei olla huolestuneita niinkään yhdestä hankalasta henkilöstä, vaan suuremmista kokonaisuuksista, onhan koko planeettamme uhattuna. Ubuntu-sana on zulunkieltä ja merkisee kuuleman mukaan suoraan käännettynä toisia kohtaan osoitettua inhimillisyyttä. Ubuntu-ideologiassa puolestaan terve itsetunto liittyy tietoisuuteen suurempaan kokonaisuuteen kuulumisesta.

Näin merkittävät viestit tarvitsevat välineikseen parhaista parhaimmat, eikä Maire Marenki & Itävalta ainakaan tee hallaa aatteelle. Groovaava poprock soundaa samaan aikaan mm. latinalaiselle, karibialaiselle, afrikkalaiselle ja länsimaalaiselle, eri elementtien sekoittuessa toisiinsa kuin maukkaimmissa cocktaileissa konsanaan. Biisin merkittävin voimavara onkin väkevä yhteissoitto, joka antaa aihepiirille sen ansaitsemat kehykset. Myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa debyyttipitkäsoittoa odotellessa.

Mika Roth

Maria Lentonen: Askeleet

Maria Lentonen on kotimainen laulaja-lauluntekijä, joka sulauttaa ennakkoluulottomasti toisiinsa eri aikakausien soundeja sekä tyylejä. Askeleet-sinkku tuo esiin viime aikoina uutisissa taustalle jääneen ilmastonmuutokseen, joka on tekemässä Malediiveista seuraavaa Atlantista. Eivätkä aikeet jää vain sanahelinäksi, sillä tämän sinkun tuotot on ohjattu ensimmäisen puolen vuoden ajalta Itämeren suojeluun. Aikomukset ovat siis jalot, mutta miten itse biisi kantaa?

Perustaltaan Askeleet on puhdas pop-kappale, joka nousee ensi kertaa kertosäkeensä aallonharjalle jo puolen minuutin jälkeen. Soundimaisemassa elävät soittimet antavat luonnetta ja rytmipuoli keinuu painovoiman vaikutuksen ollessa jostain syystä samaa luokkaa kuin kuun pinnalla. Melodia toimii ja hiljalleen kasvava tausta ei pääse missään vaiheessa peittämään laulua, sekä sitä kautta itse tärkeitä tekstejä. En tiedä voiko maailman rataa enää pysäyttää, mutta ainakin meidän pitää taistella tuhon voimia vastaan loppuun saakka. Vaikka sitten yksi pieni päätös ja valinta kerrallaan. br>
Mika Roth

Memoremains: Pounding Heart

Seinäjokelaisen Memoremainsin yhteydessä on ehditty puhua niin discohevistä kuin oopperametallistakin, eikä edes Madonnan versiointi ole tuottanut ongelmia historiassa. Tulevaksi syksyksi luvataan debyyttialbumia, joka on saamassa nimen The Cost of Greatness, ja sitä pohjustetaan nyt tuoreella sinkulla.

Ja tuoretta tämä kiistatta on. Memoremains ei ole aiemminkaan jäänyt jumittelemaan lähtötelineisiin, mutta kipakalla kosketinkuviolla vankistettu Pounding Heart saa välittömästi sydämen takomaan rinnassa ja veren kohisemaan korvissa. Vauhti on huimaa, vokalisti Johanna, kosketinsoittaja Mikko ja kitaristi Aleksi käyvät hyvähenkistä kisaa valokeiloista, eikä rytmiryhmä anna taajuuskeskitysten tauota kuin pariksi hengähdystuokioksi. Korkeaoktaaninen rock-metalli-disco -hybridi onkin niin ehdoton ja armoton pala, että siitä joko pitää tai sitten ei. Pääkoukusta löytyy kuitenkin siinä määrin leikkaavaa ja pistävää pintaa, ettei voittajasta jää loppupeleissä epäselvyyttä.

Mika Roth

Niki´s Project: We Were All Young

Barbe-Q-Barbiesin vokalistin sooloprojekti on sielun herkempää puoliskoa tutkiva projekti. Eli Niki´s Project ei hypi rockin tantereilla, vaan pyörähtelee kohtuullisella vauhdilla ennemminkin balladien kukkakedoilla. Niki Westerback on saanut rinnalleen sangen tutun miehen, sillä Tero Melkko on vokalistin puoliso, jonka kanssa on rakennettu koti, perhe ja nyt myös yhtye.

We Were All Young katsoo taaksepäin puolittainen hymy huulillaan, sillä nuoruuden teot ja toilailut saattavat vaikuttaa jälkikäteen tarkasteltuina kummallisilta – mutta ehkä se kaikki on pitänyt elää, jotta nykyiseen pisteeseen on päädytty. Pienenä käynnistyvä numero kasvaa, kehittyy, kerää kierroksia ja viimeinen reilu minuutti onkin sitten laajinta paahtoa, jota seuraa hidas haipuminen. Mukana ovat jouset, perinteiset bändisoittimet ja suuret taustalaulut, mutta kappale kestää painonsa kunnialla. Materiaalia luvataan enemmänkin, alkuun nähtävästi vain sinkkumuodossa, mutta ylärajaa ei aseteta sen kummemmin mihinkään.

Mika Roth

Plutonium 74: Seitsemän vuoden välein
Stupido Records

Toininaan, kenties jopa seitsemän vuoden välein, ihminen päätyy pohtimaan omaa ikääntymistään. Sanovat että aika muuttaa meitä hiljalleen aina vain maukkaammaksi viiniksi, mutta Plutonium 74 ei taida nielaista moista selitystä. Tässä pop-rock kummajaisessa päähenkilö kuskataan ihmissorttiasemalle, jossa on aika pohtia mennyttä ja nykyistä – ei sillä tulevalla niinkään väliä.

Melankolia ja kafkamaisuus luovat yhdessä tarinan, joka kulkee kuin puolittaiseksi painajaiseksi tulkittava uni, jonka fantasia elementit ovat kuitenkin niin vaikuttavia, että jopa oma tragedia viihdyttää. Reilun viiden minuutin mittainen Seitsemän vuoden välein -kappale yhdistää kierrätetyn folkin, ruosteisen räpin ja mukiloidun iskelmän jo em. popin ja rockin hilseileviin maalipintoihin, liitosten ja paikkojen ylittäessä toistensa rajat toistuvasti. Vokaalien veivaava rytmi ja pohjan aavistuksen verran vellova kulku ovat siinä määrin sukua dubille, että jopa kaikista hirveimmille käännöksille voi hymyillä. Vaskisoittimiakin tarjoavat, mokomat, nyt taisi iskeä ikäkriisi.

Mika Roth

Pohjoinen Uni: Aika korjaa

Pohjoinen Uni maalaili vajaa vuosi sitten pehmeitä maisemakuvia, kun Elossa nostatti elektronisesti tuetulla poprockilla vahvoja tuntoja. Ongelmaksi muodostui lievä tasapaksuus, vaikka soundipuolella asiat tuntuivatkin olevan jo mallikkaasti hallussa. Nyt tunteiden kulma ja soundin rosoisuus ovat hypänneen monta askelmaa ylemmäs, kun kesäinen filistely on vaihtunut koulukiusaamishelvettiin.

Aika korjaa, tavataan sanoa, mutta aivan jokainen haava ei taida olla täysin parannettavissa. Aika korjaa -kappale on syntynyt vokalisti Sami Viitalan lapsuuden kokemuksista, joissa syystä tai toisesta kiusaamisen kohteeksi päätynyt nuori joutuu kasvamaan liian nopeasti ja liian paljon. Tässä biisissä on valtaisa määrä voimaa, mutta uskaltaisin väittää, että negatiivisuus on synnyttänyt positiivisen lopputuleman. Aihe on kova, kappale törkkii rockin metallin puoleista muuria ja päämelodia on jälleen täyttä asiaa.

Mika Roth

Pöllöt: Liskojen yö
Svart Records

Pöllöt on saanut valmiiksi kolmannen pitkäsoittonsa, jota nyt mainostetaan Liskojen yö -sinkulla. Toukokuun alkupuolella (näillä näkymin) ilmestyvän kiekon luvataan olevan tuttua ja turvallista Pöllöt-tuotantoa, eli Taas vähään aikaan -levyn kitararock olisi näillä puheilla pehmeän pyöreää ja huoletonta.

Liskojen yö kertoo tietysti suurimmalle osalle sangen tutusta otsan hikeentymisestä ja tuskaisesta olosta, kun eilisen kiva ja hauska tuntuvat tämän päivän kipuna ja kolotuksena. Siinä sitten Dingo ja Eput laulavat ”älä mene, njet, njet”, menneiden, nykyisten ja ehkä tulevienkin sekoittuessa toisiinsa. Mikä on unta ja mikä harhaa, ja liekö seassa edes siteeksi totuutta. Vokalisti livauttaa sanat suustaan kuin huomaamatta, kitarat helkkyvät leppoisasti ja rytmiryhmäkin pitää iskunsa miellyttävän herkkinä. Onhan nyt Liskojen yö, eikä mikään Mardi Gras. Pöllöt taitavat olla juuri sitä miltä näyttävätkin.

Mika Roth

Tatu & Tutkimusmatkailijat: Muutosta

Osuvasti nimetty Tatu & Tutkimusmatkailijat on helsinkiläisen Tatu Backin yhtye, joka otsikkonsa veroisesti tutkii instrumentaalimusiikin rajattomia meriä. Back on tuttu mies Erja Lyytisen bändistä, mutta Tatu & Tutkimusmatkailijat sijoittuu ennemminkin progressiivisen poprockin ja penkereistään vapaan rootsin maailmoihin. Jossain vaiheessa kuluvaa vuotta olisi tarkoitus myös julkaista Matka kaikkine vaiheineen -esikoisalbumi, jota tämä esikoissinkku nyt pohjustaa.

Basistina tunnettu Back on pitänyt tutun soittimen käsissään, minkä lisäksi raidalla kuullaan rumpujen ja kitaran kyljessä myös slide-kitaraa sekä Hammondeja. Kielisoittimet ja urut hoitavatkin mainiosti tarinan koristelun, muutoksen ollessa teemoista merkittävimmän. Maailmamme on menossa aina vain huolestuttavampaan suuntaan, mutta haikea balladinkaltainen ei sorru murheeseen, vaikka surumielinen pohjavire raidalla vallitseekin. Slide-kitara on vaarallinen esine väärissä käsissä ja tilanteissa, mutta tähän kappaleeseen tuo kaihon ankkuri istuu täydellisesti. Mikään ei ole pysyvää, joten yritetään kaikki tehdä muutoksesta positiivisempi.

Mika Roth

Tommi L.: Last Night of These Times of My Life

Tommi L. -nimen takaa löytyy Tommi Luostarinen, jonka soolomateriaali on folkahtavaa singer-songwriter kamaa. Aiemmin mm. Daggerplayn riveissä kannuksiaan ansainnut mies on kaivellut kiireettä pöytälaatikkoaan ja työstänyt raakileista sekä aihioista kipaleita, Last Night of These Times of My Life -raidan ollessa ensimmäinen virallinen julkaisu. Tarina ei kerro missä muodossa mahdollinen jatku tapahtuu, mutta potentiaalia tuntuu löytyvän ainakin.

Esikoissinkku on särmikkään laulun ja akustisen kitaran johtama numero, jossa sooloilijan paikan itselleen nappaa huuliharppu. Neliminuuttinen ralli on ehkä rahdun pitkä verrattuna eväisiinsä, mutta nopeasti aiheeseensa tarttuva kipale on toisaalta kelpo vauhdissa alusta loppuun saakka. Päämelodia kantaa vaivatta ilman sen kummempia väliosarakennelmia ja jotenkin tästä jää hyvä maku suuhun, aivan kuin ne parhaat ajat olisivat vasta sarastamassa horisontissa. Angloamerikkalaista ja nostattavaa materiaalia, joka sopisi paremmin preerioille kuin lakeuksille.

Mika Roth

Lukukertoja: 5240