Pienet

Sinkut II - Syyskuu 2019

20.09.2019


Dimman: Capsized Reverie Dimman: Capsized Reverie

Teuvalainen metalliryhmä Dimman rypisteli jo hetkittäin lupaavasti parin vuoden takaisella Guide My Fury EP-levyllään. Tulevaa 152 EP-levyä mainostava Capsized Reverie -sinkku osoittaa, ettei ryhmä ole juuttunut paikoilleen vaan jatkaa rohkeasti kohti uusia suuntia.

Musiikki on edelleen death metalista kumpuavaa, mutta selvimpi√§ muutoksia ovat lis√§√§ntynyt melodisuus sek√§ naisvokalisti Jenna Kohtalan puhtaat osuudet rouheasti r√§hj√§√§v√§n Valtteri Halkolan rinnalla. Laulajien huima tyyliero tuntui aluksi jopa yliampuvalta, mutta jo parin py√∂r√§ytyksen j√§lkeen muuttunut kaava tuntui ainoalta oikealta. Itse kappale ei aivan yll√§ rikkaan toteutuksensa tasolle, etenkin kun mukaan on haluttu saada kaikkea mahdollista ‚Äď mutta ainakaan ryhm√§√§ ei p√§√§se syytt√§m√§√§n tyls√§st√§ metalloinnista, joten tulevaa EP.t√§ odotellessa.

Mika Roth


Hollow Thoughts: Path Hollow Thoughts: Path
Inverse Records

Kuopiosta kotoisin oleva alternative-metal ryhmä Hollow Thoughts perustettiin viime vuonna, jolloin ilmestyi myös yhtyeen esikoissinkku. Alkuvuodesta julkaistu Scarred Generations oli askel brutaalimman ja raskaamman mätkeen puolelle metallikenttää, kun taas tuore Path on huomattavasti edeltäjäänsä melodisempi sekä suoraan sanottuna koukuttavampi lataus.

Metalli on yh√§ kaiken pohja ja siihen neulotaan kiinni runsaasti kaihoa sek√§ melankoliaa. Biisin p√§√§melodia kaivertaakin syd√§nt√§ rinnasta ahdistavalla kauneudellaan, joka samaan aikaan painaa leukaa kohti rintaa ja tuntuu silti niin upealta. Eik√§ Path silti ole silkkaa murheessa vellomista, koska samaan aikaan horisontissa loistaa paremman huomisen valo, jota kohti t√§ss√§kin ‚Äď ainakin oman tulkintani mukaan ‚Äď ollaan v√§√§j√§√§m√§tt√∂m√§sti matkalla. Soundi, tyyli ja tuotantopuolikin ovat jo hallussa, joten ei muuta kuin pidemp√§√§ julkaisua maailmalle, sanoisin.

Mika Roth


Iris Kukka: Ruusunnuppu Iris Kukka: Ruusunnuppu
Tuotantoyhtiö Kimmo Helistö Oy

Iris Kukka hämmensi ja sai olon tuntumaan mahdollisuuksia tihkuvalla tavalla tukalalta, kun Tuomiopäivän pasuuna törähteli kesän alussa folkin, popin ja leikkimielisen mielipuolisuuden ei-kenenkään-maalla. Lokakuussa debyyttialbuminsa julkaiseva artisti on sekoitellut vesiä myös muilla sinkuillaan, eikä Ruusunnuppukaan ole mikään simppeli kävelyretki pophattarassa.

Ruusunnuppu on tällä erää henkilö, eikä mikään lapsuuden muistoista esiin pullahtanut kelkka, ja tunteet ovat jälleen rypyttyneet sekä taittuneet elämän moninaisissa kurveissa. Kappale on iriskukkamaisesti samaan aikaan simppeli ja suora, mutta kuitenkin niin monitasoinen, sääntöjä rikkova ja parhaimmillaan jopa arvaamaton. Mittaa tällä popkummajaiselle kertyy hädin tuskin kaksi ja puoli minuuttia, mutta eipä enempää edes tarvita, kun viimeinen puoli minuuttia nostaa sen viimeisen tarvittavan kiven paikoilleen. Laulua, rytmiä ja hiukan mausteita, siinä se.

Mika Roth


Jani Matti Juhani: Onnettaren poika Jani Matti Juhani: Onnettaren poika
Punaiset Levyt

Ja sitten jotain hieman erilaista… Jani Matti Juhani on vuosien saatossa osoittautunut suomenkielisen rock-kentän alati uudistuvaksi ja luotettavaksi kameleontiksi, mutta tätä en olisi kyllä osannut arvata. Alkuvuodesta ilmestynyt Piste oli täydellisyyttä hipova teemalevy, jolla kokeellisuus ja tarttuva poprock kävivät käsikynkkää, mutta nyt olisi sitten luvassa levyllinen Elvis-covereita. Kyllä, luit aivan oikein.

Onnettaren poika on aikoinaan jo Kari Tapionkin versioima Moody Blue, jonka rockin kruunattu kuningas julkaisi sinkkuna vuonna 1976. Onko Jani Matti Juhani siis kilahtanut jo sen viimeisen kerran, saattavat monet pohtia tahoillaan. Itse en ainakaan lähde viskomaan kiviä kohti rohkeaa tulkitsijaa, sillä ainakin tähän biisiin on löydetty tuore kulma ja jään mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden alussa ilmestyvää kiekkoa. Onnettaren poika todellakin, tuo Jani Matti Juhani.

Mika Roth


Lyyti: Olen matkalla kaatamaan patsaita Lyyti: Olen matkalla kaatamaan patsaita
Luova Records

Lyyti on joensuulaislähtöinen lauluntekijä ja kirjoittaja, joka on keikkaillut kolmisen vuotta aktiivisesti pääkaupunkiseudulla. Saatesanoissa musiikkia kuvataan muutosta etsiväksi pelottomaksi runoelmapopiksi ja materiaalia on julkaistu aiemmin jo muutaman sinkun verran.

Mutta mitä runoelmapoppi oikeastaan edes on?

Musiikillisesti kappale on todella kiehtova ja persoonallinen sekoitus lo-fi ajattelua ja barokkipoppia, jota tosin t√∂rm√§ytet√§√§n yhteen elektronisen minimalismin kanssa. Kuvaus saattaa kuulostaa hieman oudolta ja sekavalta, eiv√§tk√§ n√§m√§ vedet kielt√§m√§tt√§ ongelmattomia olekaan ‚Äď mutta musiikin esitt√§m√§ haaste on innoittava ja houkutteleva, haluan seurata Lyyti√§ syvemm√§lle n√§iden outojen lehv√§st√∂jen uumeniin. Lyriikoissa puhutaan paljon erilaisista patsaista, niiden moninaisista merkityksist√§ ja uuden ajan alusta, mutta mik√§ on lopulta alku ja mik√§ loppu, kas siin√§p√§ vasta pohdittavaa. Ei siis muuta kuin patsaiden kimppuun ja muutoksen kitkaa luomaan.

Mika Roth


Martti Servo & Napander: Kesän viimeinen hyttynen Martti Servo & Napander: Kesän viimeinen hyttynen
Texicalli Records

Kesä saattaa vaikuttaa enää kaukaiselta muistolta, mutta vielä on aikaa kesän viimeiselle hyttyselle, jonka Martti Servo & Napander päästää lentoon tinkimättömällä tyylillään. Samalla ryhmä antaa vinkkiä alkuvuodesta ilmestyvästä vinyylijulkaisusta, joten lopussa piilee jälleen kerran myös uuden alku.

Hyttysen lento kestää vain alle kolme minuuttia, mutta mm. torvien ja runsaiden sekä kauniisti laskostuvien koskettimien tukema seikkailuretki on taattua Servoa & Napanderia. Biisissä toistetaan iskelmämusiikista tuttuja kuvioita ja klisheitä, mutta ainakin tarina on erilainen kuin normaalisti, eikä siinä sirkuteta lemmestä tai muuttolinnuista. Kuulijoille kun tarjotaan kesän viimeisen hyttysen viikon kestävän elon koko kaari syntymästä pistohetkeen asti. Onko tuossa sitten riittävästi draaman kaarta oikeaksi kappaleeksi asti? No totta kai on, luottakaa vain Martti Servo & Napander -orkesterin maagiseen kosketukseen.

Mika Roth


Maustetytöt: Viidestoista päivä Maustetytöt: Viidestoista päivä
Is This Art!

Lokakuussa debyyttialbuminsa julkaiseva Maustetytöt on saanut aikaiseksi melkoisen pöhinän ympärillään, mikä näkyy mm. ihailtavan täydessä keikkakalenterissa. Tietenkin nostetta ovat luoneet Tein kai lottorivini väärin ja Se oli SOS -sinkut, jotka ovat vallanneet radiokanavat yli ikäpolvimuurien.

Kolmas ja viimeinen sinkku ennen albumia vaikuttaa niin ik√§√§n t√§ysosumalta, sill√§ Viidestoista p√§iv√§ j√§√§ jo ensi kerrasta soimaan ainakin allekirjoittaneen koppaan. Syd√§nsuruthan ne taas vaivaavat kertojaa, eik√§ melankolian kaiken voittavaa voimaa k√§y haastaminen, mutta silti katse nousee tasaisin v√§liajoin kadusta ‚Äď ainakin periaatteessa. Etenkin kertos√§keess√§ kuulijaa vied√§√§n j√§lleen kuin p√§ssi√§ narusta, eiv√§tk√§ mustaa huumoria suosivat lyriikat mene t√§ll√§k√§√§n er√§√§ √∂veriksi. Muhevat koskettimet, stemmalaulua ja juuri sopivasti kitaraa, joten ei auta kuin nostaa k√§det yl√∂s.

Mika Roth


Mummin Kullat: Pakko mennä bailaan Mummin Kullat: Pakko mennä bailaan
Luova Records

Mummin Kullat puristeli nyrkkejään ja poltteli jäitä ei millään pahalla vaan moottorisahalla, kun Lähestymiskielto-sinkku napsahti alkukesällä ulos. Myös uudella sinkulla kertojaa ahdistaa ja ankarasti, mutta on pakko mennä bailaan. Ja hauskaahan on tunnetusti pidettävä, vaikka hampaat irvessä.

Mustaa huumoria, ironiaa ja satiiria ‚Äď neh√§n ovat vaarallisia aineosia, jos ei tied√§ mit√§ tekee tai tahtoo. Onneksi toisen albuminsa julkaisuun valmistautuva trio hallitsee tonttinsa, stemmalaulun luodessa vinoa ja uhkaavaa fiilist√§ v√§hint√§√§nkin yht√§ vinon soundin p√§√§lle. Elektronista kolinaa, selloa ja taitaa siell√§ muitakin akustisia v√§rkkej√§ soida, mutta huomion viev√§t j√§lleen kerran sanat. Ja kuinka ne sanat porautuvatkaan otsalohkosta sis√§√§n, kun mustaakin mustempi huumori pulputtaa rikki√§ lammikkonsa pintaan. N√§ill√§ n√§yt√∂ill√§ tuleva albumi nousee yhdeksi vuoden tapauksista, jota tuskin malttaa en√§√§ odottaa.

Mika Roth


Nallekarkit: Murheiden kaatopaikka Nallekarkit: Murheiden kaatopaikka

Nallekarkit on sinkun saatesanoja hieman mukaillakseni Suomen sokerisin suomirockb√§ndi, joka soittaa tarttuvaa ja menev√§√§ rokkia vailla sen suurempia murheita. Kaikkihan pit√§v√§t nallekarkeista, joten nimi on mit√§ sopivin ‚Äď eik√∂ vain? B√§ndin ensimm√§inen sinkku ehti saavuttaa alkukes√§st√§ mukavasti huomioita, samoin kuin t√§m√§ toinen, alkujaan jo hein√§kuun alussa ilmestynyt sinkura.

Rouhea ja melodinen kitararock soi mallikkaasti ja vokalisti Loretta kertoo v√§rikk√§in sanak√§√§ntein keulilla tarinaa, jossa kaikki on menossa p√§in sit√§ itse√§√§n. Tied√§tteh√§n, kun kyseess√§ on sellainen p√§iv√§, jolloin kaikki vain menee pieleen ja olisi parempi nukkua moisesta ohi ‚Äď mutta sit√§k√§√§n ei voi tehd√§. P√§√§melodia nappaa kiinni korvaan, muun b√§ndin laulamat stemmat osuvat kohdilleen ja siihen p√§√§lle viel√§ hiukan svengaavaa viheltely√§, sek√§ lopussa odottava kitarayll√§tys. Kyll√§ nallekarkit vaan maistuvat hyv√§lle.

Mika Roth


Nina Kaitaranta: Soitellaan Nina Kaitaranta: Soitellaan

Nina Kaitaranta on Tampereelta päin operoiva laulaja-lauluntekijä, jota tukee nelihenkinen yhtye. Hieman epäselväksi tosin jäi se, että onko tämä nyt sitten artisti ja yhtye vai silkka yhtye, mutta niin tai näin: suomenkielistä, orgaanista popmusiikkia soittava yhtymä on saanut esikoissinkulleen aikaiseksi mukavan imun sekä grooven.

Soitellaan soi aurinkoisesti ja vaivattomasti, vokalistin laulun noustessa keväisen auringon tavoin biisin ylle. Ryhmän taustalaulut napsahtelevat myös kohdilleen ja rapsakka kitara piirtelee tahollaan kuvioitaan kiippareiden tukiessa sivusta. Tarina kertoo eronneen parin sattumanvaraisesta tapaamisesta, jonka myötä vanhat kuviot ja ehkä vähän menneiden asioiden toistumisen pelotkin nostavat päitään. Biisi on yksinkertaisen tehokas, suora ja jouhevasti etenevä, ja vaikka kappale on ehkä aavistuksen verran liian pitkä, pysyy pakka hyvin kasassa ja esikoissinkuksi Soitellaan on todella lupaava voimannäyte.

Mika Roth


Piiku: Sotku Piiku: Sotku
Drink Tonight Records

Piiku on vasta 19-vuotias laulaja ja lauluntekijä, joka debyyttisinkullaan pohtii aikuistumiseen liittyviä moninaisia ongelmia, sekä niitä väistämättömiä epäonnistumisia joita matkan varrelle osuu. Muodoksi musiikille on valikoitunut elektronisesti ryyditetty ja toisinaan kovaakin jyskyttävä moderni pop, jossa käytetty kieli on myös modernia.

Tuotannosta vastannut Mikko M. Koskinen on tietysti tuttu mm. Dino Mansikista, mutta Piikun tyyliä hiottaessa keskiöön on nostettu viisaasti itse artisti ja hänen äänensä. Säkeistöissä valokeiloissa ovatkin herkät sanat, joissa kasvukipuja ja kehittyviä tuntoja luodataan, kertojan ruotiessa itseään tarpeettomankin kovaa. Itsetunto voi kasvaa vain pala kerrallaan, eikä se tapahdu ilman sotkuja. Kertosäkeessä elektrotelaketjut jauhavat isosti, mutta kappale selviää kuin selviääkin omasta painolastistaan. Toivottavasti haaveissa siintävät EP ja albumi toteutuvat jossain vaiheessa, koska annettavaa tuntuisi riittävän.

Mika Roth


Selma Juudit Alessandra: Spineless Selma Juudit Alessandra: Spineless

Selma Juudit Alessandra j√§rjesti Spring Song -esikoissinkullaan sellaisen yll√§tyksen, ett√§ b√§ndin nimi ja tyyli j√§iv√§t kyll√§ kerrasta mieleen. Tai oikeastaan on vaikea edes sanoa, mist√§ taidepopahtavassa sinkussa oli pohjimmiltaan kyse ‚Äď eli tilanne on pitk√§lti sama kuin tuoreen Spineless-sinkun kanssa. Selma Juudit Alessandra kopsahtaa j√§lleen ‚Äôjotain muuta‚Äô laariin, mutta tekee sen mit√§ n√§ytt√§vimmin ja ehdottomasti t√§ysill√§ tyylipisteill√§.

Taidepopin kiikkerällä parketilla liidetään myös nyt, kun ryhmän toinen sinkku svengaa yökerhojazziaan, tai jotain siitä innoittunutta ja kimmonnutta musiikkia. Naisvokalisti, jokaista tilaisuuttaan vaaniva kiipparisti ja kompeillaan tanssijat haastava rytmiryhmä luovatkin yhdessä taikaa, jonka perimmäisestä luonteesta on vaikea päästä jyvälle. Mutta vaikka jäänkin aavistuksen hämärään ja varjoon, olen samaan aikaan vaikuttunut yhtyeen kyvystä täyttää varjot mieltä kutkuttavilla mysteereillä.

Mika Roth


Skinjobs: Breathe Skinjobs: Breathe

Perinteisestä kitararockista kohti omia universumejaan aina vain rohkeammin suuntaava Skinjobs osui mielestäni juurikin keskelle maalitaulua kesäisellä Soothsayer-sinkullaan. Elektronisesti jatketut äänimaisemat loivat tuolloin henkeäsalpaavia näkyjä, aivan kuten tällä uudellakin sinkulla. Bändihän lupaili jo loppukesäisessä haastattelussa jykevää jatkoa ja nuo sanat myös pitivät.

Breathe saa pidättämään hengitystään, kun samaan aikaan avaralta ja miellyttävän ahtaalta vaikuttava ääniverho sulkee kuulijan sisäänsä. Aiheeseen päästään heti ensi sekuntien myötä, kun Arton kitara raastaa ja Katjan laulu viipyilee leijuen musiikin yllä. Biisin ahdistava tunnelma painaa ensi alkuun armotta päälle ja pakottaa koko kappaleen kuulijoineen etunojaan, kunnes noustaan yllättävään väliosaan ja syöksytään viimeiseen, ihanaan spiraaliin. Alle kolmeen minuuttiin puristettu helmi taitaa olla bändin lyhin ja iskevin siivu tähän mennessä, eli nousujohteista on hengittely bändin leirissä.

Mika Roth


Tams: 247 Tams: 247
Tuukan Tuotanto & Produktio

Joensuulainen Tams on Tuukka Tamsin ikioma yhden miehen synapop-projekti, jonka melankolinen tunnelmointi on jo hurmannut suomalaisia niin radioaaltojen kuin netinkin kautta. Kesällä ilmestynyt Aikahyppy EP on saamassa kuuleman mukaan jatkoa Aikahyppy 2 EP-levystä, jonka ensimmäinen sinkkulohkaisu on pikkukiekon avausraita 247.

Melodiaa, melankoliaa ja muhevat soundit, siinä kolme tukevaa ja luotettavaa pylvästä joiden varaan Tams rakentaa syntetisaattoritaivaansa. Kokopäiväinen 247 on uskomattoman tarttuvaa korvakarkkia ja jatkuvaa untuvapilvessä lepäämistä, taivaallisten synahattaroiden leijuessa painovoimaa uhmaten yli neljän minuutin ajan. Vokaalitkin miltei uppoavat taustaan, mistä jonkin verran miinusta, mutta muuten jälki on ensiluokkaisen upeaa. Synapopissa(kin) kaikki on pienestä kiinni ja tässä kakussa niin pinta kuin täytekin ovat juuri kohdillaan, joten kyllähän tässä sitä seuraavaa aikahyppyä jää odottamaan.

Mika Roth


The Duplo: Yeah! (It Ain’t Easy!) The Duplo: Yeah! (It Ain’t Easy!)

Paluun tehnyt The Duplo sulki historiansa kehiä kesän helteisiin ilmestyneellä Summer of ’99 lämmittelyllään, jolla ryhmän vanhasta hitistä leivottiin uudelleen remasteroitu kärki. Nyt biisiuunista on pullahtanut pihalle myös jo aivan uunituoretta kamaa, jonka riffistä jopa itsensä AC/DC olisi kuuleman mukaan ollut kateellinen.

Markkinointipuheet ovat tietysti pelkkiä puheita, mutta on tässä pakko silti nostaa stetsonia korkealle näin rouhean kitarariffin edessä. Olisihan tuo taatusti kelvannut monelle sveduorkallekin oikopäätä, jos totta puhutaan. Aleksi Pahkala, Wallu Valpio ja Lasse Kiehelä soundaavat edelleen sopivan likaisilta ja räkäisiltä, eikä biisi edes uuvahda lähemmäs neljän minuutin mittaansa, kun konkarit tietävät mitä tekevät ja haluavat. Kitarasooloon päästessä kaikki rock’n’roll taivaan portit aukeavat ja pohjalla vaeltava basso on se viimeinen naula arkkuun. Sedät jaksaa rokata.

Mika Roth


The Friend: Goodbye Heaven The Friend: Goodbye Heaven
Drink Tonight Records

The Friend on jo noin 14 vuoden ikään ehtinyt pop-yhtye, joka on viime vuodet viettänyt talvihorroksessa. Kuluvan vuosikymmenen alkupuolella ilmestynyt Athletic Girls oli, ja on tietysti edelleen mitä mainioin pop-levy, jonka soisi saavan jatkoa. Kolmisen vuotta sitten bändi julkaisikin jo pari sinkkua, jotka saavat nyt jatkoa.

Vuodet ovat siis vierineet ja The Friendkin on päivittänyt soundiaan sekä ottanut siinä samalla mukaan ihka oikean pianon. Kokoonpanokin on kaventunut trioksi, mutta musiikin ilmavuuteen ja nostattavaan voimaan tuolla ei ole pienintäkään vaikutusta. Goodbye Heaven onkin onneen ja autuuteen käpertymistä, itsensä käärimistä hyviin fiiliksiin ja linjakkaan kitarapopin sekä polveilevan laulun sylissä keinumista. Toivottavasti tämä ei ole vanhan kirjan viimeinen luku, vaan täysin uuden vaiheen ensimmäinen kimaltava valonsäde.

Mika Roth


The Hearing: Love=Prison The Hearing: Love=Prison
Solina Records

The Hearing on sama asia kuin helsinkiläinen musiikintekijä Ringa Manner, jonka kuuden vuoden takainen Dorian-soolodebyyttialbumi kuuluu edelleen allekirjoittaneen suosikeihin. The Hearing on ensi kuussa julkaisemassa jo kolmatta albumiaan, jota tylyn nimen omaava Love=Prison ennakoi.

Onko rakkaus siis vankilaan verrattava loukko, ja loppuuko k√§rsimys koskaan? N√§iden murheiden kourissa on tietysti k√§rvistelty jo aikojen alusta, mutta kysymykset ovat aina yht√§ ajankohtaisia, kipeit√§ ja koskettavia. The Hearingin koleassa elektrom√∂yrinn√§ss√§ perinteiseksi ymm√§rrett√§v√§ pop ja klubien √ľber-siistit soundit sotkevat soppaa, jonka s√§vyspektri osaa yll√§tt√§√§. Verkkaisesti itse√§√§n k√§ynnistelev√§ kappale maalailee alkajaisiksi synataivaat, joiden alla rytmit nousevat, kunnes j√§lkimm√§isell√§ puoliskolla h√∂lkk√§ muuttuu kiivaaksi juoksuksi. Demian-albumi tulee kuuleman mukaan t√§ydent√§m√§√§n trilogian, enk√§ voi t√§m√§n sinkun perusteella odottaa muuta kuin t√§ydellist√§ lopputulosta.

Mika Roth


Vau!!: Valkokankaat Vau!!: Valkokankaat
Stupido Records

Lahtelainen uuden aallon rockyhtye Vau!! julkaisi 80-luvun alussa kaksi sinkkua ja Konvehteja Karoliinalle -albumin. Uudistunut kokoonpano demotti lis√§√§ materiaalia jo vuonna 1982, mutta √§√§nitykset j√§iv√§t julkaisematta ‚Äď aina n√§ihin p√§iviin saakka. 34 vuotta my√∂hemmin nauhat l√∂ydettiin, ne p√§√§tettiin tehd√§ uudelleen kunnolla ja nyt ollaankin jo alle kuukauden p√§√§ss√§ albumin julkaisusta.

Pitkäsoittoa pohjustamaan on valittu kiekon nimibiisi Valkokankaat, jolla 80-luvun alun uusi aalto kuulostaa samaan aikaan kovasti omalle ajalleen ja tälle päivälle. Paljosta on kiittäminen hienosti säädettyjä soundeja ja sitä, että kappaleen tunnelma ymmärretään pitää riittävän intiiminä, vaikka viimeisen minuutin aikana soundimaisema aukeaakin kuin talvinen järvenselkä. Vokalisti Petri Rotsten hoitaa osuutensa upean vähäeleisesti, vaikka hetkittäin ilmaisu uhkuu kappaleen vaatimaa raivoisaa voimaa ja tätä kontrastia hyödyntäen koko potti todella räjäytetään.

Mika Roth


Vesperith: Fractal Flesh Vesperith: Fractal Flesh
Svart Records

Vesperith on mystistä, kosmista, myyttistä ja äärimmäisen kokeellista metallia luova kotimainen artisti, jonka musiikki on ehtinyt niittää jo kiitosta maamme rajojen ulkopuolellakin. Marraskuussa julkaistavaa albumia ennakoiva sinkku on ensimmäinen maistiainen tulevasta, ja jos mahdollista, sukellus vieläkin syvemmän päädyn uumeniin.

Vesperithin luoma äänimassa taiteilee sillä veteen piirretyllä viivalla, joka erottaa äänitaiteen musiikista ja näiden äänihyökkäysten ehdottomuus on sitä luokkaa, että Fractal Flesh tulee taatusti olemaan monelle liikaa. Hiljaisen, miltei ambientmaisen alun kiihtyessä ja kasvaessa hiljalleen saavutetaan ennen puoltaväliä vaihe, jossa kaikki luukut avataan ja brutaalein sekä kylmin black metal myllytys voi alkaa. Kiivaasti takova rytmi on yhtä huminaa, raskaasti käsitelty huuto raastaa yllä ja seassa on joko eläviä tai elektronisia soittimia. Todella karua, ehdotonta ja tylyä, viimeisen minuutin saattaessa lähemmäs 7 minuutin mittaisen äänimyrskyn viimein hiljaisuuteen.

Mika Roth




Lukukertoja: 1264
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs