Sinkut III - Maaliskuu 2019
AOM: Sairas mieli
Stupido Records
Tässä välissä jo melkein pensselit santaan lyönyt AOM nousi montustaan ylös, elää, hengittää ja jyristelee taas hc-metallin voimin. Siinä missä toissavuotinen Kohtalon disko ujutti bändin ilmaisuun tarttuvampia rock-elementtejä, on Sairas mieli -sinkku mitä selvin hyppy takaisin marginaalin puolelle. Uutta pitkäsoittoakin luvataan vuoden 2020 alkuun, joten toivottavasti AOM on palannut veitsen terältä pysyvästi.
Sairas mieli runttaa, ryöpyttää ja viskoo aggressioitaan kuulijoiden silmille. Bändi on haistattanut pitkät potentiaalisille menestyskaavoille, eikä moisia kaivata nyt, kun ryhmä luottaa omiin vahvuuksiinsa. Kappaleen ahdistunut ilmapiiri painaa sairasta maailmaa yhä pienemmäksi, vokalistin rääkyessä kuolemaa tekevän lailla. Väliin nidotaan oudohkoja välipätkiä, lyriikoiden ahtautuessa annettuihin väleihin enemmän ja vähemmän sopivasti. Mutta nyt ei olekaan idea luoda mitään nättiä ja pientä, vaan rupista hc-punkkia, jonka kaaos heiluu tuhon rajoilla.
Mika Roth
Blackwater Commotion: Sled of Coming
Concorde Music Company
Pohjois-Pohjanmaalta kajahtaa! Onko debyyttipitkäsoittonsa myöhemmin keväällä julkaiseva
Blackwater Commotion Suomen oma
AC/DC? Vai kurvaileeko bändin Cadillac ennemminkin kohti Kalifornian omaa Great White -auringonlaskua? Esikoisalbuminsa esikoissinkulla ryhmä ainakin yrittää parhaansa noustakseen mahdollisimman korkealle kiertoradalla rock’n’rollin taivaankannella.
Sled of Coming osaa yhdistää nämä kaksi eri linjaa ilmeikkäällä tavalla, joka saa neljän ja puolen minuutin mitan kulumaan kerran toisensa jälkeen kuin tyhjää vain. Kipaleen peruspalikat on laskettu sijoilleen siten, että vauhdinkaan ei tarvitse nousta kovin korkeaksi, koska ryhmän soitto groovaa ja tempoo herkullisesti. Karheaäänisen vokalistin takana kuullaan muiden soittajien taustalauluja, joita olisi voinut hyödyntää rohkeamminkin. Kitaristi puristaa kirpsakan soolon ja pieni väliosakin istuu soundillisesti harkittuun maisemaan kuin stetson nuppiin, joten mikäs tässä on nauttiessa.
Mika Roth
Jukra: Hymysi kauneinta mitä tiedän
Pienimuotoista ja kaunista folk-poppia luova
Jukra on laulaja-lauluntekijä
Jennyn ja kitaristi-basisti
Juhanin muodostama yhtye, jonka viimevuotinen
Epätosi -EP jäi positiivisella tavalla mieleen. Uudella sinkulla mikään ei ole dramaattisesti muuttunut, mutta silti kaikki kuulostaa entistäkin täydellisemmältä.
Hymysi kauneinta mitä tiedän -kappaleella Jennyn hiljainen laulutulkinta saa ainoastaan hienoista tukea muista soittimista, mutta jokainen ääni ja pieninkin yksityiskohta on täysin kohdillaan. Hiljaisuudesta vienosti valittavin äänin nouseva sävellys löytää rytminsä vasta vajaan minuutin kohdilla, alun usvaisuuden korostaessa teoksen murskaavaa upeutta. Puolivälissä koittaa hetki, jolloin oikeastaan kaikki muut äänet kaikkoavat hetkeksi, ja tuossa ohikiitävässä hetkessä kappaleen voima nousee vain suuremmaksi. Sanotaan että vähemmän on enemmän, ja tuon totuuden äärimmäisessä päässä sijaitsee tämä pieni, kehtolaulumainen aarre, jossa kaivataan jo toiseen maailmaan.
Mika Roth
Kalpeat Varjot: Vapauta mut
V.R. Label Finland
Turkulaistrio
Kalpeat Varjot on ensimmäisellä singlellään teemallisesti epävarmuuden äärellä. Varmuudesta kertoo kuitenkin se, että kipaleen peruspalikat on äänitetty livenä, jolloin kitara, basso ja rummut saavat elää luonnollisesti. Näin kolmikon rautalankahenkinen rock huokuu niin menneiden aikojen, kuin tämänkin päivänkin hengessä.
Niin, tässähän siis lauletaan kaiketi kyttäämisestä – siitä kun silmä tuntuu jatkuvasti seuraavan tekemisiäsi ja kulkemisiasi. Melankolinen kipale löytää jälkimmäisellä puoliskolla ensin ärtymyksensä, joka johtaa lopulta aggressiiviseen vapautumiseen, symbolisella tasolla nyt ainakin. Reilussa kolmessa minuutissa bändi ehtii luovia päämelodian ympärillä, mutta vaikka kuulijalle tarjotaan hiukan surf-herkkuakin, jäin kaipaamaan vahvempaa lankojen solmimista lopussa. Erittäin vahva näyttö silti, etenkin kun muistaa että kyseessä on ensisinkku. Samalla bändi jättää itselleen monia ovia avoimiksi, jos nyt en saatekirjeessä mainittua
Eppu Normaalia pystykään havaitsemaan.
Mika Roth
Kare Poutanen: Rakastan sua vaan
MBR
Kare Poutanen vastaa ehdottomasti tämänkertaisen sinkkukoosteen auringonpaisteisimmasta musiikkiannoksesta. Aiemmin mm. isojen starojen taustatanssijana toiminut mies kun on löytänyt Karibian auringon ja afrikkalaisen highlife-genren vastustamattoman voiman. Eikä sellaisesta aurinkovoimasta enää kannata päästää irti, vaikka myyntilistoilla menestyisikin tummemmilla sävyillä.
Kontrasti menneeseen on siis melkoinen ja sitä vain korostaa se, että Poutanen on henkilökohtaisessa elämässään joutunut melkoisiin vaikeuksiin, jotka johtivat lopulta musiikkiuraan. Koettuaan romahduksen mies nousi takaisin jaloilleen ja on tätä nykyä ”hyvänmielenlähettiläs”, jonka toinen sinkku korostaa uutta tietä. Hyvä mieli tihkuukin kappaleessa, joka kertoo rakastumisen hullaannuttavasta voimasta, johon länsiafrikkalaiset taustalaulut ja melodiakulut sopivat kuin nenä päähän. Ja vaikeahan tässä on kovana pysyä, kun joku julistaa lemmen mahtavuutta näin vankkumattomasti. Olkoon se kieli sitten kuinka mambamaisesti kompastelevaa tahansa.
Mika Roth
Lama-ajan Lapset: Levinneet naamat
V.R. Label Finland
Lama-ajan Lapset katkaisee reilun vuoden mittaisen julkaisutauon uudella sinkulla, jolla bändin garagen-katkuinen rock jatkaa luonnollista kehittymistään. Tarina ei kerro, enteileekö uusi sinkku tulevaa EP:tä, tai jotain vielä mittavampaa julkaisua, mutta ainakin bändi tuntuu olevan jälleen voimissaan.
Levinneet naamat -sinkulla kerrotaan nautintoaineiden aiheuttamista ongelmista ja addiktioista, sekä kaikesta siitä tarpeettomasta surusta ja kivusta, jotka seuraavat kun on aika nousta ylös henkilökohtaisesta kurakosta. Aiheestahan on tehty kappaleita aina aikojen alusta, mutta vokalisti
Jessen henkilökohtaiset taistelut ovat etenkin biisin loppupuolella helposti aistittavissa.
Lou Reed odotti omaa miestään,
Marianne Faihtfull tiesi demoninsa nimeltä ja vaikka Lama-ajan Lapset ei yllä vielä aivan samoihin sfääreihin, on Levinneet naamat mieleenpainuva rockkappale. Onneksi vastoinkäymiset on pystytty kanavoimaan näin rakentavasti, koska silloin pahinkin asia kääntyy edes pieneltä osin positiiviseksi.
Mika Roth
Leverage: Wind of Morrigan
Frontiers Records
Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä mellastanut
Leverage piti pitkän hiljaisuuden vuoden 2009
Circus Colossus -pitkäsoiton jälkeen. Viime vuonna miehistöään uudistanut ryhmä julkaisi viimein sinkun ja EP:n, ja nyt huhtikuussa ilmestyvää uutta albumia edeltää vielä tämä yksi sinkku. Näillä näytteillä uusi vokalisti
Kimmo Blom onkin päässyt jo näyttämään kyntensä, eikä tulevaisuudessa siintävää menestystä ole hankala povata.
Wind of Morrigan jalostaa bändin eeppistä power metallia hivenen päivitetyillä mausteilla, jotka antavatkin Leveragelle kummasti kampivoimaa. Biisihän on periaatteessa tuttua metallointia, mutta rahdun folkimmalla tavalla. Päämelodiassa on pientä irkku-fiilistä ja kertosäkeeseen puhalletaan kelttiläistä piraattihenkeä purjeet täyteen. Jotain myös kertonee se, että vaikka biisi on reilusti yli viisi ja puoli minuuttinen, tuntuu se aina loppuvan kesken juuri kun vauhtiin on vasta päästy.
Mika Roth
Matti Sakari: Parkkihalli
Laulaja-lauluntekijä
Matti Sakari soittaa ilmavaa folk-poppia, joka äänekkäimmillään lähentelee jo rockin kenttiä. Muutaman vuoden takaisella
Kiskot-albumilla kaava toimi toisinaan, mutta epätasaisuudestaan huolimatta olen sittemmin palannut useampaan otteeseen kiekon äärelle.
Parkkihalli on kaihoisa kappale, jossa kertoja päättää jäädä yöksi parkkihalliin. Tuohon sangen kolkkoon, tyhjään ja masentavaankin paikkaan, jossa voisi vallan hyvin tulla unohdetuksi. Radiosta tulee tietysti vain puhetta ja kappaleita, jotka entisestään syventävät yksinäisyyden tunteita. Matti Sakari osaa luonnostella muutamalla viivalla tarinan, jossa pahaa tahtomaton, sydämensä särkenyt ja paikkansa maailmassa hukannut sielu kaipaa hiljaista tilaa itselleen. Melankoliaa, vaimeaa kitaramaalailua ja leppoista rytmiä, Matti Sakarin lausuessa yhtä vähäeleisesti sanojaan. Kaunista, kovin surullista ja melankolista, mutta kaunista.
Mika Roth
Minä ja Nieminen: Tyttö tanssii
Playground Music
Sangen tanssittavaa poppia luovat
Minä ja Nieminen on viimeisen parin vuoden aikana julkaissut nipun sinkkuja, joista etenkin viimesyksyinen
Sukkula Venukseen -versiointi sai raapimaan kupolin kattoa. Nyt kaksikko on kuitenkin palannut takaisin elektronisten tanssilattioiden pariin, vaikka äänisoseen seassa taitaa uida akustisiakin soittimia. Dance pumppaa, valkoinen kevytfunk juurruttaa, ja onhan siellä pieni ripaus afrobeatista sekä kasarisynailuista, eli värikästä on.
Tyttö tanssii -sinkulla duo irvailee hyväntahtoisesti nuorten aikuisten elämälle, jossa lapset pistetään hoitoon ja mennään bilettämään: eli katsomaan toisten tanssimista. Kuka tuo kertomuksen tanssiva tyttö on? Onko hän peili, muisto, vai ainoastaan pilkahdus siitä mitä voisi yhä olla? Vajaassa neljässä minuutissa draaman kaari lipuu pitkään alaliukuun, jossa varsinaista täyttymystä ei saavuteta. Helposti tanssittavaa ja huvittavaa, mutta alun lupailu ei lopulta anna niin paljon kuin olisi voinut.
Mika Roth
MSRBL: Everybody Lies
Secret Entertainment
Helsinkiläinen
MSRBL kertoo tekevänsä orgaanista elektropoppia, tosin orgaanisuuden mitat ovat pitkälti kuulijoista itsestään kiinni. Alun perin vuonna 2010 yhden miehen projektina syntynyt MSRBL on tätä nykyä duo, jonka musiikissa on selvääkin selvemmät kasarijuuret. Muinaisista synapopin virroista lähdetään kuitenkin kalastelemaan rohkeasti myös tuoreempiin vesiin, ehkä jopa tämän vuosituhannen puolelle saakka.
Reilussa neljässä minuutissa kaksikko maalailee suurilla teloilla maisemia, joissa ei ole kiire oikeastaan mihinkään. Kipale elää polveilevan laulumelodiansa ympärillä, säkeistöjen kerätessä virtaa ja kitkaa, jolla kertosäkeen koukku saadaan puolestaan loistamaan. MSRBL tasapainoileekin sillä rajalla, että onko tässä enää riittämiin aineksia oikeaksi kappaleeksi, mutta niin vain Everybody Lies jää pienellä koukullaan roikkumaan korvasta. Melodia muistuttaa vaarallisen paljon paria aiemmin kuultua teosta, mutta kaikki on luultavasti ihan puhdasta sattumaa. Emme siis usko otsikon julistusta.
Mika Roth
NOOA: Did You Notice
Eclipse Music
NOOA on suomalais-italialainen elektropop-trio, joka sai alkunsa vuonna 2016. Tuolloin laulaja-lauluntekijä
Noora Salmi muutti Roomaan ja löysi nopeasti musiikillisen inspiraationsa. Muutettuaan rumpali
Ranieri Scoccian kanssa Helsinkiin duo täydentyi trioksi synataiteilija
Mikko Pataman liityttyä mukaan, ja nyt debyyttisingle on tosiasia.
Eteerisillä ja autereisilla äänimaisemilla rakentuva musiikki antaa vokaaleille reilusti tilaa, vahvojen rytmien iskiessä päälle ainoastaan hetkittäin. Saatekirjeessä puhutaan Rooman kaaoksen ja Helsingin rauhan kohtaamisesta, mikä onkin kerrassaan veikeä vertaus, tosin musiikissa on huomattavasti tuota enemmän tasoja ja tiloja. Luonnollisen hitaasti kasvava biisi on jatkuvassa liikkeessä halki lähes kuusiminuuttisen kestonsa, mutta äänimassaa ei silti paisuteta mahdottomiin, vaan kappale saa hengittää vapaasti jopa kliimaksivaiheessaan. Myöhemmin tänä vuonna on kuuleman mukaan tulossa vielä toinenkin sinkku, enkä pistäisi vastaan, jos NOOAa voisi nauttia vielä isompinakin annoksina.
Mika Roth
Ocelot: Ikävä
Soliti
Ocelotin Ikävä on niitä biisejä, jotka tulevat välittömästi jakamaan mielipiteitä. Vuonna 2016 nykyisen muotonsa saanut bändi on kolmen nuoren naisen muodostama, rahdun toisenlaista poppia esittävä kokoonpano. Ikävä on lohkaistu ensi kuussa julkaistavalta EP-levyltä, joka on saanut nimen:
Mä voin ottaa sun ikävän pois.
Kuinka ollakaan EP:n otsake on myös tämän Ikävä-kappaleen kantava lause, jota vokalisti toistelee ja tapailee jo kipaleen alussa. Korkea, kiljahteleva, katebushmainen ja kipristelevä laulutyyli onkin melkoinen yllätys, mutta jos/kun siihen tottuu, nappaa sysäyksittäin kulkeva kipale nopeasti kainaloonsa. Rytmit paukkuvat, pianoa soitetaan isommalla kädellä ja basso poukkoilee viehättävästi kaiken alla. Rönsyily jatkuu vielä viime sekunteihin saakka, vaikka rakenne ei varsinaisesti enää muutukaan. Mielipiteiden jakaja ja taatusti mieleen jäävä numero.
Mika Roth
Oona: Brahenkenttä
Hög Records
Enemmänkin elokuvien, teatterin ja TV:n parissa ansioitunut
Oona Airola, eli
Oona, on aiemmin laulanut ainakin
Kaj Chydeniuksen säveltämää musiikkia, minkä lisäksi Oona on ehtinyt kirjoittamaan myös omaa materiaalia. Brahenkenttä sai itse asiassa alkunsa jo alakoulun aikoihin, mutta sai muotonsa Oonan ryhtyessä työstämään pöytälaatikkoon juuttuneita kipaleita. Työn alkuun pääseminen otti lopulta kahdeksan vuotta, mutta odotus mitä selvimmin kannatti.
Brahenkenttä on ilahduttavan suora, mutkaton ja elämän pieniä yksityiskohtia havainnoiva kipale, jossa kuljetaan pitkin katua ja ollaan matkalla jostain jonnekin. Kertoja pohtii, että tätäkö se nyt on – se kovasti kohuttu elämä, jossa vain pusketaan arjen muuria vasten päivästä toiseen. Vai onko onni juuri tässä ohikiitävässä hetkessä? Oonan vähäeleinen laulutyyli pukee elämän tarkoitusta pohtivaa pop-aarretta, jonka päämelodia juuttuu välittömästi soimaan päähän. Luvattuja seuraavia sinkkuja odotellessa.
Mika Roth
Siru: Habit
The Voice of Finland -kilpailun voiton vuonna 2014 napannut
Siru julkaisi hieman päälle neljä vuotta sitten suomenkielisen debyyttialbuminsa, joka on saamassa nyt jatkoa. Matkan varrella kieli on vaihtunut englanniksi ja samalla musiikki on siirtynyt popin elektronisemmalle ja modernimmalle kaistalle.
Omalle kullalle omistettu siivu kertoo ns. tavallisen elämän mahtavuudesta, kun sen voi jakaa juuri oikean ihmisen kanssa. Ei siis mitään ihmeellistä, ja kuitenkin juuri sitä satumaista ihmeellisyyttä, mistä niin monet jäävät paitsi koko ikänsä. Ja jonka voi toisaalta ohittaa itsestäänselvyytenä elon kiireissä, jos ei muista pysähtyä silloin tällöin. Hiljaisen alun jälkeen rytmit rysähtävät kumisemaan taustalle, mutta Sirun äänelle jätetään riittämiin tilaa ja avaruutta. Laulumelodian koukku ja tarkoin valitut soundit ehtivät tehdä taikansa, minkä ansiosta biisi erottuu edukseen.
Mika Roth
Soiva Siili: Rakkautta ryytimaalla
Oululainen
Soiva Siili on tehnyt jo mittavan uran lapsille ja lastenmielisille suunnatun musiikin saralla. Rakkautta ryytimaalla -sinkku on lohkaistu seitsemänneltä pitkäsoitolta, jolla duo jatkaa tutuilla urilla – sekä hieman uusillakin.
Rakkautta ryytimaalla -sinkulla kerrotaan tutusta aiheesta, eli rakkauden voimasta joka voittaa erilaisuuden vähäpätöiset rajat ja kaiken muunkin. Herne ja retiisi kasvavat kasvimaalla ihanasti vierekkäin, ja tunteiden palo saa kasvimaan asukit heittäytymään tilanteen mukaan. Lattarirytmit ja törähtelevät torvet luovat eksoottista Mariachi-meininkiä, jolla yksinkertainen ja heleä pop-helmi kypsyy kuin etelän lämpimän auringon alla konsanaan. 25-vuotisen historiansa suoman kokemuksen voimin Soiva Siili saa vaikka minkä toimimaan, mutta Rakkautta ryytimaalla kuulostaa silti samaan aikaan raikkaan uudelta. Kyllähän tämä hymyn huulille sai, joten sitten vain tutustumaan
Ääniharava-albumin muihin antimiin.
Mika Roth
Tähtiportti: Abiristeily I
Svart Records
Hrrr, jo silkka nimi saa kavahtamaan
Tähtiportti-yhtyeen tuoretta sinkkua. Ajatukset haalaripukuisista känniääliöistä oksentelemassa pitkin paikkoja kun eivät juuri lämmitä yli-abi-ikäisiä. Onneksi tekijämiesten muodostama Tähtiportti löytää syntetisaattoreineen ja rytmikoneineen oman aikareikänsä, joka johtaa jonnekin 80-luvulle, 70-luvulle ja kenties myös kaukaiseen tulevaisuuteen.
Elektroninen naksutus yhdistyy rumpujen, basson ja kitaran motorikmaiseen jauhantaan, kertojan haaveillessa suuresta rakkaudesta – ja pettyessä, kun hatarat pilvilinnat romahtavat lopussa tuhkakasaksi. Aiemmin kertoja on julistanut, kuinka juuri tänään se tulee tapahtumaan – viimein hänet huomataan, on hänen hetkensä, hänen mahdollisuutensa. Symbolismin leikkurimaiset ovet avautuvat ja sulkeutuvat, mutta uskallatko syöksyä kohtalon avaamaan tilaan? Onhan mukana ironiaa ja satiiria, mutta ei läheskään niin paljoa kuin voisi odottaa, ja itse biisihän on soundeineen täyttä dynamiittia. Maaliskuun 10. päivä on tulossa kokonainen albumi, jota ainakin minä odotan tämän jälkeen innolla.
Mika Roth
VON KONOW: On a Hill
Solina
Mielestäni 80-luvun merkittävimmät synapopparit osasivat tehdä muutakin kuin vain luoda lirutelmia rakkaudesta ja pinkeistä päiväunista. Liittäessään teatraalisuuden ja laajat draaman kaaret poppiin visionäärit saavuttivat jotain, joka on kestänyt ajan hammasta ja puhuttelee yhä kuulijoita useammalla tasolla. Osan ajasta Helsingissä ja toisen osan Portugalin maaseudulla asuva
VON KONOW julkaisee toukokuussa uuden albumin, jolta on nyt lohkaistu ylväs sinkkubiisi, joka tekee kunniaa etenkin noille menneiden aikojen suuruuksille.
Eli olemme eurooppalaisen synapopin juurilla,
Soft Cellin tiheän keveyden ja ehkä hiukan
The Human Leaguen arkisatujenkin ihmemaassa. On a Hill rullaa kuin laakereilla, positiivisten fiilisten säteillessä nuoteista. Heleistä soundeista ja rytmikkäästä sovituksesta syntyy myös mielikuvia Kanadan mestarien,
Arcade Firen, suuntaan. VON KONOWin tukena studiossa on häärinyt rautaisia ammattilaisia, mutta kimalteleva kuori ei himmennä itse ytimen, eli sävellyksen, voimaa.
Mika Roth
Lukukertoja: 6078
