Pienet II - Huhtikuu 2019
GEA: Snow
FBP Music
Saksalaisen levy-yhtiön tuekseen saanut GEA on saavuttanut runsaasti radiosoittoa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi vientiä on mm. Netflixin suunnalla, joten tulevaisuus näyttää elektroakustista musiikkia luovalle artistille erittäin lupaavalta.
Snow EP:n viidellä raidalla GEA tuo esiin vihreää sanomaa, onhan huhtikuu Earth Month, aika jolloin meidän pitäisi havahtua pitämään parempaa huolta tästä ainoasta maailmastamme. Jo sinkkuna julkaistu Time on yhä upea numero, joka jää ainoastaan toisena kuultavan Snow’n varjoon. Eteerisyys, tunnelmallisuus ja unenomaisuus ovat vahvoja lenkkejä myös EP:n sulkevalla Untruella, jonka polveilevassa kulussa basso ja piano nousevat GEAn laulun rinnalle.
Snow on kauneudessa kelluva EP, jonka ainoa ongelma on lievä kontrastin puute. Kappaleet ovat kyllä vahvoja ja viehättäviä, mutta esimerkiksi Blueberry Skyn kohdalla GEA olisi voinut ottaa rohkeampia askeleita sovituksen saralla.
Mika Roth
Hirttämättömät: Elämä on blues
Hirttämättömät halusi omien sanojensa mukaan olla ’ihka oikea country-bändi’, mutta kun oma taitotaso ei saavuttanut haaveiden korkeuksia, päätyi yhtye tekemään juttunsa hieman eri tavoin. Ja ehkä moinen ratkaisu oli lopulta kaikkien eduksi, sillä soundi on ainakin persoonallinen.
Elämä on blues -EP ompi siis perinteisen countryn, rockabillyn ja nopeasti laukatun bluegrassin juhlaa, jolla kontakteja ei vältetä, eikä etiketin jokaisesta pikku piirusta lähdetä keräämään stressiä.
Kaupunkiin intoutuu jopa jonkin sortin outlaw-country juhlintaan, soiton muistuttaessa enemmänkin punkkia kuin kantria. Pilvet taivaalta karkottaa myös standardeja vekkulisti kierrättävä
Oma kupla, sekä jullikuorolla vahvistettu
Naidaan murheet pois. Elämä on kieltämättä joskus enemmänkin sieltä syvästä päädystä ”
ja yks saatanan blues”, mutta mustimpaankin murheen kurakkoon löytyy kyllä oma lääkkeensä.
Bändin lanseeraama törkykantriblues soi vailla sen kummempia murheen kahleita, vaikka sielussa onkin joskus blues. Ja hyvä niin, sillä tämäntyyppistä seikkailuhenkeä kaivataan aina enemmän.
Mika Roth
Kantamus: Raakaa lihaa EP
Upper Class Twat Tapes
Raskaamman puoleista sludge-raastoa harrastava
Kantamus astui hyvän askeleen eteenpäin vajaan kahden vuoden takaisella
Tarinoita suosta -albumillaan. Aiemmin jo kelpo pikkujulkaisuja pyöräytellyt yhtye onnistui kasaamaan vahvan kokonaisuuden, jolla tyrkittiin ja nuijittiin monimuotoisesti.
Hardcoren, noiserockin, metallin, punkin ja stonerin toisiaan risteävillä poluilla jatkaa myös Raakaa lihaa EP. Seitsemän biisiä ja rahdun alle 23 minuuttia kulkee urillaan kuin makoisin painajainen, josta ei haluaisi millään herätä. Vokalisti-kitaristin käheän äreä laulu istuu maisemaan kuin siirtolohkare, joka uhmaa kaikkea ympärillään olevaa. Tasaisen vahvasta kappalekatraasta on vaikea nostaa yhtä toisten edelle, mutta
YUP:n loistavasta
Paratiisin sahakielet -klassikosta tehty versiointi lämmitti erityisesti sydäntä.
Liha on näillä raidoilla raakaa ja ehdotonta, mutta bändi ei tälläkään erää sorru yksipuiseen rymistelyyn. Etenkin EP:n jälkimmäisellä puoliskolla vauhti tasoittuu, sävyt syvenevät ja stonerin kiviset kukat puhkeavat yllättäviinkin kukkiin.
Mika Roth
Kepa Lehtinen: Helsinki in November
Helsingin ääniraita Oy
Theremin on jännä soitin ja sen suomista lukuisista mahdollisuuksista on viime vuosikymmenten aikana innoittunut yksi jos toinenkin taiteilija. Paremminkin elokuvasäveltäjänä tunnettu
Kepa Lehtinen on päättänyt nojata uudella EP-levyllään rohkeasti thereminiin, uusklassisen musiikin muotojen taipuessa modernimpaan suuntaan.
EP:n viidestä raidasta vain yksi ylittää kolmen minuutin rajapyykin, numeroiden ollessa eräänlaisia hetkiä, tuokioita ja vahvasti elokuvamaisia äänimaisemia – kuinkas muutenkaan. Instrumentaaliraidoilla theremin asettuu kuin luonnostaan pianon rinnalle, toimien kertojan äänenä mielikuvitusta hivelevillä äänimatkoilla. Erikoiseksi meno äityy viimeisellä raidalla, kun
10 print ”Kontula” -raidalla thereminin rinnalla kuullaan Commodore 64-kotitietokonetta. Lopputulema onkin virkistävän erilaista, näennäisfuturistisen soundimaiseman muistuttaessa mm. ensimmäisen
Tronin tietokoneensisäisistä maailmoista.
Syntetisoidut äänet ovat syntetisoituja ja omaan korvaani kappaleista viehättävin on siltikin
Waltz for Theremin and Piano, jonka melankolisessa tunnelmoinnissa menneiden aikojen henki leijuu miltei satavuotiaan soittimen kautta ja yllä.
Mika Roth
Kivireki: Kaikki paitsi purjehdus on murhaa
Komitea
Niin kansikuvalla kuin nimellään
Lasse Mårtensonille terveisiä lähettävä
Kivireki on näemmä löytänyt itsestään saaristolaisen selviytyjän – vai mistä tässä on oikein kyse? Sähköt soittimistaan suurimmaksi osaksi tiputtanut turkulaisorkesteri heittää purjeisiin kuuden biisin mittaisen EP-levyn, jolla horisontti tahtoo jatkuvasti kääntyä myrskyä lupailevaksi.
Kaikki paitsi purjehdus on murhaa on väkevä avausbiisi. Perinteisen bluegrassräminäbluesrockin koko kirjo kun pääsee oikeuksiinsa, psykedeelisen väliosan saatellessa herrain purren
The Doorsin houreisiin erämaihin. Kieli poskessa rällää
Mä lähden Tšadiin, mutta onnistuneemmin pollensa päällä laukkaa westerneistä innoittunut
Se on Seppo. Avantouinti ja mystisen taustatarinan omaava henkilö toimivat ohjenuorina, kunnes villissä loppusoitossa Seppoa huudetaan shamanistisessa transsissa. Idän puolta pohtii puolestaan
Kivettynyt Stahanov, tuo neuvostosankari jonka silmissä mennyt näyttäytyy parempana aikana.
Kivireki jalostuu ja kehittyy, kuten eläväisen bändin kuuluukin. EP avaa ryhmälle uusia ovia tuoreisiin suuntiin, eikä edes rajallinen soitin- ja ilmaisupaletti tuota ainakaan vielä minkäänlaisia ongelmia.
Mika Roth
Leo Luthando: Tiloihin
Rähinä Records
Vasta 17-vuotias räppärilupaus
Leo Luthando murtautui ison yleisön tietoisuuteen tosi-TV kisan kautta. Nuoren miehen runsaan potentiaalin huomasivat kuitenkin oikeat henkilöt, ja näin esikois-EP on nyt ulkona.
Avausbiisi
Tiloihin iskee selvimmin hittisuoneen, biisin jäädessä soimaan takaraivoon noin kerrasta. Taustalla vaikuttavan naislaulajan tuki tuo biisin avaruutta, eikä isosti tuotettu kipale jää ainakaan nurkkaan häpeilemään. Tiloihin on jopa niin valtava, että ilman Luthandon karismaattista ääntä se saattaisi jopa romahtaa oman massansa alle. Ensimmäinen täysosuma on kuitenkin maukas tosiasia.
02210 ylistää, dokumentoi ja ehkä hiukan kritisoikin tuon kyseisen postinumeroalueen menoa. Olet se mistä tulet, mutta samaan aikaan voit vain itse muuttaa sitä mistä tulet, miten ympäristöösi vaikutat ja mitä teet.
Äidille on puolestaan hyytävä tilitys kaikesta siitä, mitä elämässä on ehtinyt tapahtua jo tähän mennessä. Ja kertojalla on tosiaan ikää vasta 17 vuotta.
Mika Roth
Nagasaki Grandslam: Nagasaki Grandslam EP
Tuore Records
Viidakon vanhan sanonnan mukaan valkoinen mies ei osaa funkata, mutta moiset näkemysrajat taitavat kuulua vahvasti menneeseen.
Nagasaki Grandslam perustettiin vuonna 2013 jossain Tampereen suunnilla, mutta aiemmista julkaisuista, tai oikeastaan muustakaan historiasta, ei ole sen kummempaa tietoa.
Itsensä mukaan nimetyllä EP-levyllä on viisi vetäisyä, joilla funkahtava soitto ja vokalistin nopsakka räppäys ovat ydintekijät. Tarinat tihkuvat hyvää fiilistä kun
Siirappimies antaa makeudelle uudet vertailuarvot, historian rypistyneiltä sivuilta kaivetaan esiin
Kekkonen ja
Kulttuurikaupunki esittäytyy shaftmaisen soundtrackin näyttämönä. Nagasaki Grandslam ei ota itseään turhan vakavasti, mutta ei toisaalta sorru halpojen hörönaurujen automaatiksi.
EP rullaa laakereillaan eteenpäin, ja kun lähes kuusiminuuttinen
Hyvä meno viimein nousee fillarin selästä, tekee mieli vain pyöräyttää kiekko uudelleen käyntiin. Edustetaan rauhaa niin kuin
John Lennon, peace.
Mika Roth
Nothing But Sunshine: White Lies
Helsinkiläis-torontolainen indierockbändi
Nothing But Sunshine julkaisi ensisinkkunsa viime kesänä ja pienjulkaisut yhteen nitova albumikin luvataan vielä täksi vuodeksi. Tuoreella EP-levyllä kuullaan kolme raitaa, sekä yhden biisin puolta minuuttia lyhyempi radioversio.
Kitararockissa tarttuvuus, nopeus ja melodisuus ovat elinehtoja, etenkin kun kuljetaan angloamerikkalaisen perinnön jäljissä. Tuolta pohjalta kahdella eri versiolla kuultava
Foxes ja EP:n avaava
Honey ovat melko keskelle maalialuetta osuvia laukauksia. Foxesin kohdalla on myös nostettava hattua viimeisen päälle tuotetusta soundikakusta, joka samaan aikaan on selkeä, seesteinen ja silti riittävän täynnä toimintaa. Menosiivujen väliin pusertuva
Favourite Friend on kuitenkin sisaruksiaan kiehtovampi numero, sillä tunnelmallisemman materiaalin saralla etenkin maustemaiset koskettimet/synat kääntyvät vahvasti bändin eduksi.
Yhtye lupaa syksyksi vielä lisää pienjulkaisuja, mutta jo tämän näytteen, sekä viime vuotisen
Colour in a Nigthmare -sinkuran perusteella bändin tähtäin asettuu luonnostaan korkealle.
Mika Roth
Puk: Surusilmäinen
Wood Productions
Suomenkielisen indiepopin taivaanrantoja leveillä mutta kevyillä pensseleillä maalaileva
Puk lupaili jo viime vuoden lopulla ilmestyneen
Sudet EP-levynsä tiimoilta myös pitkäsoittoa tulevaksi. Alkuvuodesta julkaistu
Varjokuva-sinkku pidensi musiikin varjoja ja sama suunta on vallalla tällä kahden biisin sinkulla.
Surusilmäinen tuo bändin soundiin mukaan nuoren
Alphavillen soundin, lapsekkaan
A-han tarttuvuuden ja
SIGin kotimaisen kohtalokkuuden. Keitos on kieltämättä vaarallinen, mutta lopputulema on kaikessa naiivissa ehdottomuudessaan upea – ei sille mitään voi. Soundi on aiempaa koneistetumpi, mutta silti yhä Pukiksi tunnistettava.
Tulevan
Romanssi-albumin sessioista ylijäänyt
Sinä särjet sydämeni, tiedäthän onkin sitten jo ihan puhdasta
The Cure -pastissia, vahvistettuna kotimaisella iskelmämelankolialla. Suolaa hierotaan siis haavoihin ja toisen kylmäsydämisyyden idioottimaisuutta jaksetaan vatvoa miellyttävän pisteen tuolle puolen. No, sinkun B-puoleksi tämä on ihan sopiva kuriositeetti.
Mika Roth
Sofia: Sofia EP
Texicalli Records
Sofia on pohjustanut debyytti EP-levyään jo kahdella erinomaisella sinkulla. Viime vuoden lopulla ilmestynyt
Domino ja maaliskuussa julkaisuvuoron saanut
Heavy jättivät kumpainenkin lämpimät muistijäljet.
Sofia EP summaa yhteen artistin neljä sinkkubiisiä, eli mukaan on otettu myös alkujaan vuonna 2018 ilmestyneet
Your Arms ja
Underwater -raidat. Your Arms onkin kelpo avausnumero, jonka kevyesti triphopahtava melankolia pohjaa vahvaan melodiaan ja vokalisointiin. Samoilla vahvuuksillahan myös Domino ja Heavy liikkuivat, ainoastaan painopisteen siirtyessä edestakaisin orgaanisen ja elektronisen, sekä popahtavan ja mietiskelevämmän välillä. Raidoista ensinnä julkaistu, eli Underwater, on se pohtivin ja seesteisin. Tämäkin biisi rakentuu sielukkaan laulun ja vähäeleisten taustojen kontrastille, jossa äänillä jätetään huomattavat määrät tilaa.
Neljä eri kappaletta tarjoavat toisistaan eroavia kulmia ja kehityslinjoja, joita Sofia voi hyödyntää tulevaisuudessa. Omasta mielestäni Heavyn kaltainen rohkeampi irtiotto voisi olla kiehtovin tie, yhdistettynä Dominon moderniin henkeen ja otteeseen.
Mika Roth
Suntrace: Japan EP
Fast Decade Records
Kotimainen skeittipunk voi paksusti, vaikka musiikki ei ole kuulunut valtavirtaan sitten 90-luvun kultaisten päivien. Vuonna 2017 debyytti-EP:nsä julkaissut
Suntrace pistää lisää vauhtia rulliin uudella neljän biisin mittaisella EP:llään, joka runtataan reiluun yhteentoista minuuttiin.
Avausraita
Japan viskoo välittömästi koukkua korvaan, nopean juoksuttelun edustaessa kesyttämätöntä skeittipunkin ilottelua. Rumpujen paukutus ja soundien muunkinlainen autotallimaisuus ottavat aikansa tottua, mutta tultaessa
Nigths Alonen kohdille, on sopeutumisvaihe jo onnellisesti takana päin. Kakkosraita iskee silmään ska-vaihteen, jota sitten vuorotellaan woo-ooo mättöosilla, tunnustetaan että siirto on lievästi klishemäinen, mutta minkäs teet kun homma toimii kuten aurinko kesällä.
Kiekon kaksi muuta raitaa eivät yllä aivan avausparin tasolle, mutta huomattavasti enemmän tässä on hyvää kuin kehnoa, joten ei muuta kuin eteenpäin.
Mika Roth
Swan/Koistinen: Swan/Koistinen
Soliti
Astrid Swan ja
Stina Koistinen antoivat jo myrskyvaroituksen talven jälkipuoliskolla ilmestyneellä
Diagnosis-sinkullaan.
Swan/Koistinen -nimen alla ilmestynyt kappale enteili tätä EP-levyä, jolla duo jatkaa kokeellisen musiikin vapailla linjoilla.
Neljä raitaa heijastavat kukin tavallaan rikkoutunutta minää, arkea ja maailmaa, jossa elämän epävarmuus on varastanut tulevaisuuden pilvitarhat. Mm.
Arcade Firen kanssa pitkään työskennelleen
Owen Pallettin jousisovitukset saavat
Symptomsin, kuten jo aiemmin kuullun Diagnosisin, ryömimään ihon alle, mutta todellinen yhteistyön riemuvoitto on mielestäni
Hospital. Raastavaa kauneutta, huoneiden kulmiin saostuvaa pelkoa sekä suoranaista ahdistusta. Tuon kaiken alla virtaa mielestäni vielä jotain muutakin, jotain joka jättää kysymykset avoimiksi.
EP:n sulkeva
Singing nostaa sentään hieman toiveikkuuden lippua salkoon, kummankin taiteilijan jatkaessa tahollaan taisteluaan elämästään.
Mika Roth
VIMMA: Studio Live EP
Eclipse Music
On olemassa bändejä jotka jäävät jo ensi kosketuksesta pysyvästi mieleen. ”
Rohkeasti kalevalaista taidepoppia” kansanmusiikkiin ja progehtavaan ilmaisuun sekoitteleva
VIMMA kuuluu kiistatta tuohon joukkoon.
Vimma-sinkullaan yhdeksänhenkinen orkesteri otti kipakasti kantaa kärsivän planeettamme puolesta, progehtavan biisin nykiessä vinhasti eri suuntiin.
Studiolivellä kuullaan myös kaksi muuta kappaletta, joista keskimmäiseksi sijoitettu
Unelma on nimensä mukaisesti luokkaa keveämmissä pilvissä liikkuva numero. Keveys ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä mitäänsanomattomuutta, sillä tämäkin raita kertoo yhtyeestä paljon – ja hyvää. Viulut, saksofoni ja piano osaavat kyllä välittää olennaisen yhdessä muiden soitinten kanssa. Lähes yhdeksänminuuttinen
Kuu vaeltaa puolestaan vapaamuotoisesti kuin hopeakiekko taivaalla, sävellyksen eri osien linkittyessä toisiinsa ideallisesti.
Yhtyeeltä ilmestyy kuuleman mukaan loppuvuodesta pitkäsoitto, jonka spektri tulee tähän mennessä kuullun perusteella olemaan melkoinen.
Mika Roth
Lukukertoja: 5386
