Puntala-Rock 2016 - lauantai
30.07.2016
Puntala/Lempäälä
Lauantai oli hyvä aloittaa anniskelualueella. Ei niinkään juomia siemaillen vaan Metri Painaa Kilon –ryhmää ihmetellessä.
Vahvasti Valse Tristen entisistä ja nykyisistä jäsenistä koostuva ryhmittymä oli aurinkoiseen aamupäivään sopivaa jamittelua. Vokalisti Wasky lauloi missä milloinkin, harvemmin kuitenkaan niillä sijoilla missä laulajat yleensä sijaitsee. Itse voisin kuvitella nämä Porin Jazziin sinne jonnekin kadulle elämöimään. Niin ja sopivan pituisessa setissä oli Suicide ja Flipper –coverit. Jännää.
Myös lauantaihin oli ripoteltu sopivasti sitä ei niin –punkkia. Päivän avannut Laiskat Silmät oli sopivan kevyt ja ilmava kun seuraavana esiintynyt Sammuneet Katulyhdyt oli jo monta astetta rankempaa tavaraa. Bändin nimi on kettuilua näille Lähteville Kaukojunille ja Katujen Äänille, näin sen ainakin käsitän. Jenna Jopo ei liene maailman vakavin bändi. Itselle tuli tästä mieleen Toy Dolls. Ei musiikillisesti mutta asenteellisesti. Suomen brasilialaisin bändi Forca Macabra jytyytti oman puoli tuntisensa ja fanit saivat mitä halusivat. Brassi-corea koko rahan edestä. Menee vähän ohi ja yli oman mukavuusalueeni. Englantilainen Satanic Malfunctions on jo 80-luvulla toimintansa aloittanut möykkäryhmä. Musiikillisesti tämä ei paljon antanut ja huomio meni enemmän siihen, että koska esteri avaa portit… Anteeksi vaan britit.
Ja tulihan se sade, joka osui sopivasti puolen tunnin tauon kohdalle. Kun korvat olivat lepohetkensä saaneet, jatkoi Vastusta vihaisella ja päällekäyvällä tyylillään. Riistetyt soitti Puntalassa jo vuonna -83. Nyt 33 vuotta myöhemmin bändissä ei ole juuri muuta samaa kuin nimi ja kaksi jäsentä (Lasse ja Piise). Metallista hardcorea rynkyttävä ryhmä on löytänyt uuden sukupolven. Itse vanhan polven edustajana en ole löytänyt 2010-luvun Riistettyjä. Rehellisesti sanottuna kaipaan sitä rupisuutta ja horjuvaa soittoa. Mutta hauskaa että bändille löytyy ymmärtäjiä tänäkin päivänä. Viimeisenä kuultu Bella Ciao oli yllätysveto, joka tuskin kuuluu ohjelmistoon jokaisella Riistetyt -keikalla.
80- ja 90-lukujen vaihteessa vaikuttanut Eristetyt oli saanut herra Jukkelista laulusolistin. Vuosiin, ellei jopa vuosikymmeniin, ei ole tämän bändin levyt kuunteluun päätyneet. Vähän puolivillainen maku jäi tästä porukasta. USA:n latinoin bändi Los Crudos tappoi talossa ja puutarhassa! Puolen tunnin pyörremyrsky valtasi leirintäalueen. Biisit syljettiin ilmoille sellaisella intesiteetillä etten hetkeen muista vastaavaan törmänneeni. Lämminhenkinen laulusolisti oli onnellinen kun olivat vihdoinkin Suomessa. Hän kertoi diggailevansa Suomi-punkkia ja halusi esiintyä mahdollisimman lähellä yleisöä. Hardcore-punkin kovinta ydintä.
Oli lähes tyhjä fiilis, kun Los Crudos poistui näyttämöltä. Epäilin että onko kenelläkään enää mahdollisuuksia vakuuttaa Los Crudosin jälkeen, mutta kyllä Radiopuhelimet hoiti leiviskänsä kunnialla. Settiin kuului biisejä koko pitkältä uralta. No, Sinappia ja ketsuppia ja Tyhjä on täysi EP:iltä jäi biisit soittamatta. Palettiin kuului naislaulaja, joka duetoi Mäen kanssa valikoiduissa numeroissa. Pohjoisen kylmää viimaa, sitähän Radiopuhelimet musiikillaan tarjoilee. Groovesta pätkääkään tinkimättä.
Japanin ihmeet Tetsu Arrey jäi muutamien hajahuomioiden varaan. Nyt ei menty tuhatta ja sataa, kuten monena vuonna Japanin edustajilla on ollut Puntalassa tapana. Keskitempoista punkkia, josta ainakin itse löysin mukavasti tarttumapintaa. Varmaankin YouTuben matkassa suoritettava lisätutkimuksia. Lauantai-iltakin oli jo pitkällä, kun 80-luvun haamut valtasivat pikkulavan. Äpärät Suomen Seinäjoelta teki aikoinaan, ajalle tyypillisen, lyhyen uran julkaisten yhden EP:n ja osallistuen Hardcore ’83 ja Yalta Hi-Life -kokoelmille. Epäilyihin nähden Äpärät selviytyi kuivin jaloin. Laulaja Ipe uhkui punkkia esiintymisellään. Pikku-Mikko ja Jeesus on kuollut –biisit sykähdyttivät. Bändiltä ilmestyi pitkäsoitto hetki sitten eli yhden pistokeikan rupeamasta ei ole kyse.
Vanhaa englantilaista anarko-punkkia edusti tänä vuonna The System. Näiden vanhojen bändien kanssa on usein fifty-fity –fiilikset The Systemiltä en mitään suuria urotekoja odottanut eikä bändi niitä tehnyt. Siitä huolimatta heidän esiintymisensä jätti positiivisen tunnelman. Jos verrataan muutaman vuoden takaiseen The Zoundsin Puntalan keikkaan niin The System pesi heidät kuusi-nolla. Their Corrupting Ways oli itselleni The Systemin SE biisi.
Kanadan lahja maailmalle D.O.A. oli saatu paikkaamaan peruuntunutta The Freezeä. Konkarit soittivat tällä kertaa biisejä myös tuoreemmilta levyiltään niiden pakollisten (The Enemy, Prisoner, Fucked Up Ronnie ((oli päivitetty muotoon Fucked Up Donald)) lisäksi. Laulava kitaristi Joey ”Shithead” Keithley muisti jälleen mainita suomalaisista sukujuuristaan. Ehkä monia muitakin vaivasi jo väsymys päätellen siitä, ettei pankkia enää räjäytetty. Tuskin se olisi ollut mahdollistakaan Los Crudosin jälkeen. D.O.A. soittaa mukavan räkäistä punkrokkia, johon tuli ihastuttua jotain kolmekymmentä vuotta sitten. Sitten se oli siinä taas. Olo oli sopivan kylläinen kahden päivän punk/hc –annoksen jälkeen. Toivotaan että myös ensi vuonna arpa suosii muutamaa ei niin punk -bändiä. Niin ja kuulemma crustia ei ollut lainkaan tänä vuonna. Kiitos jälleen järjestävälle taholle, jonka työpanosta vuodesta toiseen täytyy kunnioittaa.
Puntalan perjantaihin voit palata tästä.
Teksti ja kuvat: Jouko Lehtinen
