14.07.2016
Kirjurinluoto/Pori
Festivaalin ensimm�inen p�iv� oli takuuvarmojen nimien juhlaa, saatiin sent��n mukaan Zappaakin.
T�n� vuonna ehdittiin pel�t�, p��seek� tapahtuma plussan puolelle laisin, koska mit��n varsinaista megaluokan esiintyj�� Kirjurinluodon p��lavan lauteilla ei n�hty. Mutta monipuolisen esiintyj�kaartin pestaaminen kuitenkin kannatti, pienist� lundbergeista syntyy suuri Virta. Torstaina Kirjurin yleis�m��r� oli 21 000, perjantaina 13 000, koska sade, ja lauantaina 22 500. Kokonaisk�vij�m��r�ksi kaikkialla laskettiin 55 600.
Ja kyll�h�n sit� jazziakin mukana oli. Sit� on joka vuosi, kun vain viitsii hakea, nytkin. Kirjurinluodon nelj�st� lavasta aina jollakin kuultiin v�hint��n 9-sointuja. �Pori Jazzis ei o (en��) jazzii� on suurten ik�luokkain latteus, jonka sanoja ei tied�, mist� puhuu, ja jonka kuultuaan tulee valveutuneen alkaa tuhahdella halveksivasti.
Seuraavat kappaleet eiv�t kerro viel� Pori Jazzista itsest��n, ja ne voi j�tt�� v�liin tarvittaessa volterkilpim�iseen malliin.
Pelipaikalle busseilla tuttuun tapaan. Michael Cainen oloinen kuski loi porilloista tunnelmaa jo tulomatkalla, ja my�s suomen kielen kaunein virke kuultiin: �Seuraavana S�kyl�, matka jatkuu v�litt�m�sti�. Satakunnan Liikenteen linja-auto my�s saundasi kiihdytt�ess� aivan b-kauhuleffa -thereminilt�. Varmaan tuulettimen hihna tms.
Ensimm�iset satavarmat mustavarishavainnot tulivat Nakkilan kohdalla. Ei ollut ensimm�inen kerta. Mustavarikset ovat maailman tiukimpia lintuja. Nakkilasta en osaa sanoa.
Pori Jazz -reissua ei toimittajaheeboin nykyisell��n kannata aloittaa porijazzpressipassitoimistosta, vaan Jazzien loistapahtuma Suomi Areenan st�ndilt�, mist� on hyv� hakea ohjelma, josta n�ke�, mit� kiert�� kaukaa ja mihin aikaan. Se, ett� Auer ja Enbuske olivat kekkaloineet keskustassa jo keskiviikkona, soi huojentuneen perusfiiliin. Eli ei muuta kuin syv� henk�ys ja tutustumaan ohjelmaan. Tokihan Bowien ja Princen kuoleman j�lkeen kaikenlainen musiikki ja sen luominen sek� prosessointi on pohjimmiltaan turhaa, mutta raportoidaan nyt muodon vuoksi.
Pori Jazz 2016 -eksperienssi k�ynnistyi kohdallani torstaina 14.7. sangen ketkuisasti, kun kitaristih�rh� Matti Mikkolan luotsaaman Saimaan ensipuraisu oli totaalinen �eijumalautaeijumalauta�. Katsokaas kun kyseinen massiivikokoonpano aloitti x-sukupolven s�kkij�rvenpolkalla nimelt� Levoton tuhkimo, ja viel�p� vartin mittaisella sellaisella. Onneksi Y�n Joutsenlauluun (eijumalautaeijumalautaeijumalauta) menness� satsi ehti sulattaa syd�men esim. oivallisella versiolla Juicen Per Vers, runoilijasta. Eli voitaneen tiivist��: �Mit� v�hemm�n tuttua, sen mielenkiintoisempaa�, mik� p�tee vallan hyvin Saimaan Willberg-klassikkolevyynkin.
Saimaalle paljon on paljon, mutta orgaanisella tavalla. Saundiin tyk�styy v�kisinkin, joskaan t�m�n vellonan miksaajaa ei k�y kateeksi. Mikkolan ja possensa rento fiilis toi ilmoille luontevaa positiivisuutta, sit� samaa, jota koettiin takavuosien Pori Jazzeissa esim. J�tk�j�tkien keikalla. Saimaan saundi on sovittamisen ja mielikuvituksen triumfia, jonka varjolla annoin anteeksi jopa viimeisen piisin siet�m�tt�m�n rymistelylopun.
Lokkilavalla oli luvassa lis�� muut-kategorian fuusiota, kun Marc Ribot & The Young Philadelphians tarjosi hallittua fragmentaarisuutta. Kokoonpanon funk-soundi oli aivan mainio, mutta siihen ei j�m�hdetty, ja tyylikentt� r�j�ytettiin kuulijan vastuulle hyv�ss� ja v�hemm�n hyv�ss�. Rollercoasterit ja The Hustlet tarjottiin vain teeman verran, mink� j�lkeen l�hdettiin vaeltamaan mm. kitarasankarointiin saakka. Itse olisin mieluusti kuunnellut enemm�n funk-osastoa, ja j�in kaipaamaan enemm�n jotain b�ndin omaa piisien pihveihin. Valmiiden aihioiden varioiminen erilaisiin sf��reihin oli omaan makuuni liian hyppelehtiv��. Mutta rakkaalla fuusiolla on monta nime� metamorfoosista mosaiikkiin.
Intiimeimm�lt� Image-lavalta l�ytyi se t�m�n vuoden t�rppi, nimitt�in nuori fonisti Pauli Lyytinen, joka kvaliteettit��tt�ili lavalla yksin, Pauli Lyytinen Machinery -nimell�. Sampleisa ja looppeisa ��nimaisema ulottui vellonasta ja sy�m�puikkobiiteist� lsd-lisasimpsoniin, mink� ostan: t�m� mies hakee uutta, ja sit� jo l�yt��. Lyytisen setti oli erinomainen, meditatiivinenkin saareke Kirjurinluodon melskan keskell�, eik� p��lavalta kantautunut Beth Hartin ��nivuoto p��ssyt h�iritsem��n.
Vaan tiij�ttek�, mik� tekee Lyytisen Paulista niin sanotusti meid�n miehi�? Hiljainen, toteava pokkanaamahuumori. Olin myyty siin� vaiheessa, kun h�n soitti ilman suukappaletta teoksen Return of the Mosquito � Hyttysen paluu, odotetuin, kiehtovin saundilopputulemin. Perhana kun voi inin� olla zornmaisen hyv��! Viimeisen teoksen Ja h�n her�si Petroskoista aikana sy�mmen valtasi l�mmin fiilis siit�, ett� oli tullut valittua oikea Pori Jazz -lava! Se on liikuttavan hieno tunne!
Yksi juttu vain p��see harmittamaan vuodesta toiseen. Te ns. �pienemm�t� artistit: pliis, ilmoittakaa tarvittaessa tarkkaan, mist� niit� levyj�nne saa! Nyt ei ollut ensimm�inen kerta, kun menin v��riin levykojuihin ostamaan mieleisen esiintyj�n cd:t� � eik� sit� ole! Jossain olisi kuulemma ollut: lavan reunallako tuoreeltaan? Oikeasti! Tulee hullu, unenomainen olotila, kun astuu cd-tsasounaan hakeakseen kunnon jazzia, ja joka hylly on t�ynn� pelkk�� setzerii ja straycatsii!
Dweezil Zappa soitti is�ns� kappaleita. Zappa on oma kategoriansa, kuten edell�viitattu Zornkin. Pit�isi varmaan vaihtaa sukunimi Zuusiseksi, pervojen mielikuvien uhallakin. Zappan mielipuoliset teokset on hyv� tiet�� etuk�teen. Jos ei tied�, kiinnisaamisongelmia tulee, ja j��viys iskee. Kuulin tutun kimurantteja kappaleita, joiden seuraavassa tahdissa saattoi tapahtua - ja tapahtui! - aivan mit� tahansa. Lavalla tehtiin uskoakseni tasan se, mit� odotettiin, levyversioiden mukaisesti: hankalahan noita joillekin pyhi� piisej� on ruveta sovittamaan. T�m�n keikan kohdalla siirryn kumartaen takavasemmalle ja tunnustan musiikillisessa yleissivistyksess�ni olevan rotkon. Haluan kuitenkin kiitt�� Pori Jazz 2016:n j�rjest�ji� siit�, ett� Zappaakin oli tarjolla. Ei sit� turhan usein ole.
Noh, sitten oli se J. Karjalainen. Erinomainen valinta n�ihin kekkereihin. H�nen ensimm�inen Pori Jazz -keikkansa, minun ensimm�inen Karjalais-keikkakokemukseni. Rento mies, ��ni kunnossa, uusimpien levyjens�kin kappaleet ovat vallan mainioita tarinoita, joista ammennettavaa l�yt�� halutessaan enemm�nkin. Itse l�mpenin eniten Lauri Viita -viitteelle �tuhat kertaa tuhat vuotta�. B�ndi groovaa kadehdittavan hyvin, rytmirunkonaan etenkin patteriston takana m�tt�nyt Janne Haavisto, joka ghost-iskuineen kaikkineen sai beatit kellumaan kerrassaan jimkeltnerm�iseen tapaan. Ihmiset osasivat kappaleiden sanat, kaikilla oli kivaa: t�ll� keikalla tunsi kuuluvansa johonkin m��rittelem�tt�m��n hyv��n, jota tarvitaan ankeleetisti n�in� nizzakuskien ja turkinhulluuden aikoina.
Oli h�kellytt�v��, miten Karjalainen lauloi t�ydell� tunteella tuhansia kertoja esitt�mi��n kappaleita ilman pienint�k��n leip��ntymisen vivahdetta. Tulkinnassa ja ulosannissa oli tasan sit�, jota mm. tangon ja bluesin uskottava esitt�minen vaatii, ja jota harvalla on.
Upean keikan p��tteeksi, kun oli kuultu l�hes kaikki �pakolliset� hitit, joita esitt�m�tt� J. Karjalainen ei yksinkertaisesti voi l�hte� lavalta, tapahtui sitten se. Se, johon ei ole yh�k��n saatu selityst�, mik� olisi sangen mukavaa. Viimeisess� kuvassa, jonka parikymmentuhantinen yleis� p��lavan skriineilt� n�ki, n�kyi aivan kilahtanut J. Karjalainen huutamassa jollekin j�rkk�rille/toimitsijalle tms. Kuva leikkasi kiireesti nolon oloiseen kanssasoittajaan, ja tapauksesta j�i hyvin h�mment�v� j�lkimaku.
Todenn�k�isin selitys olisi aikataulujen kusenta. Keikka p��si alkamaan n. 17 minuuttia my�h�ss�, ja Karjalainen olisi ehk� halunnut saada h�nelle luvatut esiintymisminuutit? Kukapa ei haluaisi? Hei, Pori Jazz, p��lava! Ja jos joku tulee sel�n taakse kuiskimaan, ett� �en�� yksi� tai �nyt pit�isi jo lopettaa�, niin aivan varmasti alkaisi harmittaa.
Painotettakoon siis kaiken edell�, ett� keikka oli hieno, yhteis�llinen kokemus, ja kaikkien pit�isi kuulla J. Karjalainen liven�. Menk�� todistamaan legendaa, joka on viel� erinomaisessa hapessa!
Brian Setzer ansaitsi my�s tehd� itsens� kirjuriyleis�lle tyk�, toista kertaa, oman genrens� huippu. Rockabilly Riot! -tourneen hedelm�t olivat hyv�ntuulista, pakottamatonta ankkatankkaa alusta loppuun tyylinmukaisin minttisaundein ja -hiuksin. Vanhaa kunnon Stray Catsia, uudempaa ja standardimpaa sekaisin saumatta. Dynamiikat l�htiv�t liikkeelle fortissimo-basikselta, eik� my�sk��n hidasteltu, pajatso tyhjennettiin heti alkuun. Oikeastaan t�m� oli koko keikan mittainen murto RAY:n kolikkos�ili��n (sijaitsee Keuruulla, joudun tappamaan teid�t, jos kerron).
Pianon my�t� setti kasvoi v�lill� kvartetiksi, mutta t�yt(el�is)t� trio-saundia ei voinut olla ihailematta. Kolmesta ihmisest� irtosi k�sitt�m�tt�m�n tym�k�nrouhea hardcore-elvismassa: en olisi ihmetellyt, vaikka jonkin soittimen saundin seasta olisi pompannut jossain vaiheessa The Jordanaires -miestaustalaulajat.
Brian Setzer on onnistunut t�tter�tukkatontilla lunastamaan el�v�n legendan paikkansa nykymaailmassa, jossa baseballsit tulevat ja menev�t. Mies on ikoni, referenssi, joka pakottaa my�s rockabilly-genren v�heksyj�t pohtimaan t�rke�� asiaa: kun joku hioo yhden mink� tahansa asian timantiksi asti, sit� on kunnioitettava, vaikkei se olisikaan se oma kuppi teet�.
P��set lukemaan raporttia Pori Jazzin lauantaista t��lt�. It ain't over til it's over!
Janne Kuusinen, kuvat: Pori Jazz
