Passing Human Parade – mielenhäiriössä syntynyt mestariteos

Passing Human Parade on sooloprojekti joka syntyi kahdessa vuodessa ja tilanteessa, jossa koko musiikin luomisprosessi oli keksittävä uudelleen. Näin syntyi esikoisalbumi joka rikkoo tekijänsä historian kaavoja ja avaa tyystin uusia ovia eri suuntiin.

Tyytyväinen, kiitollinen ja helpottunut. Siinä kolme sanaa jotka märittelevät hyvin tilan jossa Annina Antinranta on juuri nyt. Eikä tuo ole mikään ihme, onhan hän vastikään julkaissut Passing Human Parade -nimellä debyyttisoolonsa, joka avaa uusia ovia ja ikkunoita lukemattomiin eri suuntiin. Heti kärkeen artisti kiittää vuolaasti kaikkia yhteisörahoituksella toteutetun albumin mahdollistaneille voimia, sillä tehtyään yhtä työtä kymmenen vuotta Antinranta päätyi yllättäen jonnekin aivan muualle. Askel tuntemattomaan oli mittava kaikille projektiin osallistuneille, mikä on varmasti ollut yksi suuren yllätyksen mahdollistaneista tekijöistä.

Mutta kerrataanpa hiukan sitä miten nykyinen tilanne on syntynyt. Eli miten tiesi on johtanut nykyhetkeen ja mitä kaikkea matkan varrella on viime aikoina tapahtunut?

- Varmasti yksi ajallisesti iso ja merkittävin osa elämääni on ollut ja tulee aina olemaan Tuvalussa soittaminen. Bändi täytti tänä vuonna 10-v, mutta pidämme taukoa edelleenkin. Meillä oli parisen vuotta sitten sen verran myrskyisä meno, että katsoimme paremmaksi pitää lomaa toisistamme. Mutta samalla tarjoutui viimeinkin ajallisesti tilaisuus lähteä tekemään täysin omaa juttua. Bänditouhut nyt kuitenkin on aina sellaista kompromissin kompromissia, että välillä voittaa se joka huutaa eniten ja mä olen huono tappelemaan.

Ovatko kappaleet syntyneet pitkän ajan kuluessa vai tehtiinkö kappaleet nimenomaan tälle levylle?

- Koko projekti ja levy kasautui kahdessa vuodessa. Olin miettinyt pitemmän aikaa että teen oman projektin, mutta ensiksi siitä piti tulla runokirja sisältäen ne lyriikat jotka eivät päätyneet Tuvalun levyille. Kun aloin kirjottaa sitä, ajatus muuttuikin matkalla toiseksi. Yhden kesän tuijotin tyhjyyteen ja valvoin yöt, kuuntelin soittolistaa jota kutsuin voimabiiseiksi. Mietin että mitä ihmettä tällä ihmisen elämällä pitäisi tehdä. Sen jälkeen ideat alkoivat kummuta. Sain apurahan Berliiniin ja residenssipaikan ja kirjoitin biisit valmiiksi Saksassa. Vuotta myöhemmin sain toisen apurahan sovittamiseen. Voisi kai sanoa että koko levy on kirjoitettu jonkinlaisessa mielenhäiriössä. Olin kiihtynyt ja epätoivoinen vuorotellen. Kirjoittamisen välissä kävin rämpimässä Beelitzin sairaalan raunioilla, join litrakaupalla kirsikkaviiniä, perustin yrityksen ja lopetin sen. Palasin takaisin päivätöihin uuteen paikkaan ja aloitin opiskelun uudelleen. Kaiken aikaa äänitin ja editoin tätä levyä.



Tavallaan Passing Human Parade on tekijänsä paluumatka omille juurilleen, sillä ennen bändikuvioita Antinranta sävelsi mm. musiikkia lyhytelokuviin, esiintyi yksin pianon kanssa ja loi instrumentaalimusaa. Kaksi yhtyettä, Myyt ja Tuvalu, veivät hänet vuosiksi rockin maailmaan, mutta ajatus toisenlaisesta tiestä ei koskaan hautautunut täysin. Antinranta onkin nyt omien sanojensa mukaan kääntämässä uutta lehteä elämässään äänisuunnittelijan, säveltäjän ja tuottajan ominaisuudessa.

Esikoisesi musiikki eroaa mielestäni aika lailla Tuvalun tyylistä. Kuuntelen uuden levyn mielelläni ensin ainakin kerran ennen kuin luen mitään saatteita ja yllätyin melkoisesti kun selvisi, että Passing Human Parade on sama asia kuin Annina Antinranta. Toki äänesi tuntui erittäin tutulta, mutta en vain osannut yhdistää sitä mielessäni siihen Antinrantaan jonka kuvittelin tietäväni. Minkälaista palautetta albumi on saanut ja miten itse koet sen suhteessa aiempiin töihisi?

- Se on erilainen levy, mutta täysin tarkoituksella. Halusin siivota pöydän. Tekeminen on poikennut aikaisemmasta myös siinä, että projekti on alusta asti ollut avoin kirja. Uskon siihen että ihmiset haluavat olla mukana tekemässä, osallistumassa, kokemassa. Mitä enemmän projektista voi jakaa sen toteutusvaiheessa, sitä enemmän siitä tulee yhteinen matka meille kaikille.

Kehitystä on voinut seurata blogista, twiiteistä ja facebook-sivujen päivityksistä, mikä on johtanut myös runsaaseen palautteeseen, mistä kaikki ei ole ollut positiivista, mukana on ollut myös hyvinkin kriittistä epäilyä, mutta kaiken palautteen hienous on ollut sitoa se osaksi tekemistä.

- Ehkä yllättävin palaute on tullut äidiltäni, joka kahdenkymmenen vuoden jälkeen totesi, että tässähän on kuule kivoja kappaleita. Sillon meinasi itku tulla puhelimessa. Tosin eipä nuo aikaisempien bändien melskaukset ehkä ole olleet ihan sitä varttuneemman väen musiikkia (naurua).

Jatkuva musiikillisten kompromissien teko oli johtanut tukehtumisen oloon, joten uusi suunta ja uudet tuulet vapauttivat paljon ilmassa pyörinyttä jännitystä ja materiaalia. Saattavatpa ne muutkin projektit vielä hyötyä tästä tuuletuksesta. Uusista tuulista puheen ollen, syntetisaattorit ja rumpukoneet ovat merkittävässä asemassa albumin äänimaisemassa, miten konevoiman kanssa työskentely sujui? Ymmärtääkseni et ole aiemmin juuri käyttänyt näitä laitteita studiossa...

- Joo ensimmäinen kerta studiossa, mutta ei varmaankaan viimeinen. Koneiden kanssa työskentely on mulle luonteva tapa toimia. Olen vuosikaudet ollut mukana luomassa erilaisia ohjelmistoja ja laitteita, joten kaikenlainen nörtteily on iskostunut aika syvään. Olen kasaillut itselleni toimivaa studioympäristöä ja koitan päästä siihen tilanteeseen että pystyisin myös miksaamaan omat matskuni, mutta toki konemusiikki on aivan oma genrensä ja mulla on siinä paljon opittavaa.

Levyllä apua uudella kentällä antoivat Fanu (Janne Hatula) ja Recue (Riku Annala) jotka tekivät rumpuraidat, Julius Maurasen miksatessa materiaalin. Jaakko Viitalähde teki loppusilauksen masteroinnissa. Levy demottiin aluksi täysin koneilla, minkä jälkeen mukaan tulivat soittajat. Antinranta ei pidä suuressa arvossa tekemiään alkuperäisiä koneraitoja, mutta yhtäkaikki ne antoivat ryhmälle suunnan minne mennä. Tekijä toteaakin olleensa suuren osan ajasta ainoa, joka tiesi mitä soittimia edes oli tulossa lopputulokseen, ja tällä lievästi kaoottisella metodilla levy lopulta valmistui.

Olet kirjoittanut ja tuottanut levyn jokaisen kappaleen ja vastaat pitkälti myös soitosta, vaikka mukana on toki apuvoimiakin. Eikö tuossa ole vaarana joutua liian lähelle omaa musiikkiaan ja menettää perspektiivi asioihin?

- Varmasti on, mutta tämä piti tehdä näin. Plus mulla oli visio tästä projektista. Onneksi mulla oli kuitenkin järkeä päässä kuunnella muutamia rakentavia ehdotuksia joita matkan varrella projektia seuranneet heitteli. Esim Presence of the Pastin alussa oli ensin levyllä instrumentaalipätkä jousia, mutta se osoittautui turhaksi ja saksin sen pois. Lisäksi mun biisit oli ensin kaikki järjestäen puolet pitempiä. Nimibiisi Passing Human Paradessa oli varmaan kuusi minuuttia junttausta lopussa ja se kesti yhteensä 12 minuuttia. Eräs ystäväni sanoi useaan otteeseen että ei sitä junttausta jaksa kukaan kuunnella niin kauan ja olihan hän oikeassa. Mun piti vain saada nukkua yön - tai useamman yli - ja sitten keksiä sama asia itse.

Omia suosikkejani levyllä ovat The Presence of the Past, joka kiteyttää ajan kulun hienosti, sekä jylläävämpi nimiraita, mutta mikä raita on oma suosikkisi joukosta ja miksi?

- Oma suosikkini on Neon Blues paristakin syystä. Ensinnäkin koska Mikko on mun mielestä yksi kovimmista laulajista ikinä. Kuulin joitain aikoja sitten Home nimisen biisin, jonka Mikko laulaa bändinsä the Duken levyllä. Se oli järjettömän kaunis ja ajattelin että tuo tyyppi tulee muuten laulamaan mun levylle. Onneksi Suomi on pieni maa (naurua). Neon Blues kiteyttää myös omasta mielestäni parhaiten sen tunnemaailman, jota levyä tehdessä halusin tavoittaa. Utuinen laiska fiilis savusumun keskellä, neonputkien hohde, haaveilu, kaipaus jonnekin paikkaan x jota ei ole oikeassa olemassa. Omituiset synasireenit, kitarointi viereisessä huoneessa. Art Deco poppia jossa ajelehditaan pois jonnekin unen ja valveen rajatilaan. Ja kaiken yllä tähdet.

Mistä nimi Passing Human Parade tulee ja mitä se merkitsee sinulle juuri nyt?

- Mielenosoitus! Ihmisten joukko! Urbaani heimo! Nimi merkitsee mulle kahta asiaa: ensiksi sosiaalisuutta. Mulle jokainen fani ja osallistuja on osa tätä paraatia. Teen projektejani somessa, haluan että olemme kaikki osa yhteisöä. Toiseksi nimi antaa mahdollisuuden lukuisiin uusiin ja mielenkiintoisiin yhteistyökuvioihin. Haluaisin että jokainen osallistuja kokisi olevansa hetken aikaa osa paraatia.

Ensimmäinen albumi on nyt valmis, joten mitä seuraavaksi. Onko luvassa kiertuetta, toista albumia, jotain erikoisjulkaisuja vai vetäännytkö jonnekin syrjäiseen piilopirttiin miettimään näitä kaikkia vaihtoehtoja?

- Seuraavaksi on luvassa akateeminen tutkimus ja siihen liittyviä kokeellisia projekteja. Kirjoitan palvelumuotoilun lopputyötäni sensoripohjaisesta brändäyksestä ja nimenomaan ääni-brändäyksestä (sonic branding, audio branding) Olen kiinnostunut siitä miten muotimaailman ja musiikin (sisältäen äänisuunnittelun) voi yhdistää. Tämänkin projektin toteutan sosiaalisessa mediassa. Eli halukkaat voivat seurata projektien edistymistä sitä mukaa kun ne alkavat, mulla on tekeillä toinen blogi jonne kirjaan huomioitani matkan varrella.

- Passing Human Parade jatkaa myös, työpöydällä on kaikesta parin vuoden tekemisestä kuvatut videomatskut ja niistä pitäisi editoida sopiva kokonaisuus. Ajatus olisi myös tehdä ensi vuonna muutama keikka. Ainakin juhlistaa vihdoinkin levyä (ja dokkaria kun se valmiiksi saadaan) ja mahdollisesti myös joku toinenkin esiintyminen. Levykokoonpano ei sellaisenaan ihan käänny livetilanteeseen, joten kun keikkoja tulee, biisit on todennäköisesti sovitettu uusiksi kompaktille pienelle ryhmälle ja kenties sinne mahtuu mukaan jo jotain uuttakin matskua.

Kiitokset vielä haastattelusta ja vinkkinä lopuksi, että fyysisen levyn voi ostaa ainakin Backstagerockshopista, Paraden facebook-sivuilta ja jos Spotify on hallussa niin: Passing Human Parade – Provocative Dreams.

Kuvat: Heli Hirvelä
Mika Roth