Passing Human Parade: Provocative Dreams

Tämä on levy joka sai inspiraationsa mm hylätyistä rakennuksista, savusumusta, neonvaloista ja tietysti rakkaudesta. Nämä ovat vain sanoja, mutta siitä huolimatta näen tuon kaiken edellä mainitun ja paljon enemmän kun kuuntelen tätä levyä.

Koska kuuntelen uuden levyn mielelläni ensin kerran ennen kuin luen mitään saatteita, yllätyin melkoisesti kun selvisi, että Passing Human Parade on sama asia kuin Annina Antinranta. Toki lauluääni oli tuttu, mutta siinä missä laulajan emoyhtye Tuvalu on systemaattisesti kieltäytynyt luottamasta konevoimaan ottaa Passing Human Parade synat ja rumpukoneet avosylin vastaan.

Uusi maailma ja uudet säännöt – mikäpä siinä, etenkin kun lopputulos on täydellisyyttä hipova ja näin nopeasti koukuttava. Mitä pidemmälle albumin unenomaiseen maailmaan tutustuu sitä enemmän kuvat, tunteet ja rakenteet selviävät ja kyllä – niitä Tuvalusta tuttuja elementtejä voi löytää sieltä täältä, tosin nyt raivo ja voima ovat korvautuneet toisenlaisella päättäväisyydellä ja vahvuudella.

Koskettimien, viulun ja sellon varaan sirosti rakentuva The Presence of the Past kiteyttää ajan kulun ymmärtämisen sekavuuden riveihin, joiden äärellä huomaa miettivänsä outoutta nimeltä nyt. Isommalla vaihteella eteenpäin kolisteleva nimibiisi vaikuttaa hauraassa seurassaan aluksi vääriin juhliin päätyneeltä murskapallolta, mutta tämä Björkin äänekkäintä puolta kaikuva raita löytää ajan myötä paikkansa, kuten lopulta kaikki muutkin. Palaset ovat kautta linjan vahvoja, mutta vasta niiden täydellisyyttä hipova järjestys, joka luo jännitteitä läpi levyn, kantaa albumin sinne taivaita hipovan riman kohdille – ja yli. Loistavan punainen lanka ei katoa, on sitten vieressä dramaattinen Chernips, unelmoivalla kitaralla varustettu Ghostly tai yön salaperäisyyttä huokuva Mysterium Tremendum.

Passing Human Paraden valmistuminen otti aikaa, vaati paljon ja ajoi luojansa aina Berliiniin saakka, mutta se kaikki kannatti. Vuoden kotimainen albumi taitaa olla tässä.