13.09.2010
Irlannin tunnetuinta nelikkoa katsotaan tällä kertaa biisinäkökulmasta.
readme.fi
34 vuotta sitten perustettu U2 nousi rockin miljoonaportaikon korkeimmalle tasanteelle vuonna 1987 julkaistulla The Joshua Tree -albumillaan. Tuon jälkeen Bono, The Edge, Adam Clayton sekä Larry Mullen Jr. ovat voineet tehdä miltei mitä tahansa, ja valtaisat massat ovat seuranneet heitä kaikkialle. Yli kaksikymmentä vuotta kestänyt ilmiö on monella tapaa ainutlaatuinen, sillä kokoonpano on pysynyt jatkuvasti samana, eivätkä edes 90-luvun kokeellisimmat kaudet saaneet karkotettua fanijoukkoja dublinilaisten ympäriltä.
Yhtyeestä on kirjoitettu tähän mennessä jo monta kirjaa, joissa sen sekä etenkin vokalisti Bonon aivoituksia on pyritty ymmärtämään ja selittämään. Bändin ura onkin melkoinen joukko käännöksiä: Kaikki alkoi postpunkin mustista tuulista, jota seurasi 80-luvun jälkimmäisen puoliskon innostus blues-rockin parissa. 90-luku toi muassaan elektro-kokeilut ja 00-luvulla yhtye palasi takaisin suorempaan ilmaisuun, välttäen silti itsensä toistamisen sudenkuopat. Niall Stokesin haastatteluista sekä pikku palasista kasaama Inside U2. Tarinat laulujen takana (suom. Christa Koski) pyrkii rohkeasti kattamaan koko tämän ajan ja matkan, ja vieläpä alle 200-sivun mitassa.
Stokes purkaa bändin uran kirjaimellisesti kappale kappaleelta, ja jokainen albumi käydään läpi biisi kerrallaan. Yhtyeen jäsenten lisäksi ääneen pääsevät myös tuottajat, äänittäjät, managerit ja agentit, sekä monet muut bändin lähellä joko pitempään tai lyhyemmin viipyneet tahot. Lähestymistapa on mielenkiintoinen, mutta etenkin parin ensimmäisen pitkäsoiton aikana kriittinen näkemys tuntuu olevan kateissa. Miltei jokainen sävellys on kirjoittajan mielestä mestariteos, eivätkä edes bändin itsensä jälkikäteen turhiksi nimeämät kappaleet saa moitteita. Vuoden 1983 War-albumista eteenpäin pahin hehkutus laantuu, mutta missään vaiheessa ei jää epäselväksi se, että kirjoittaja on myös yhtyeen vannoutunut fani.
Suurin osa biiseistä käsitellään kiivaalla tahdilla. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen kappale puristetaan puolikkaaseen sivuun, jolloin kyse on lähinnä jostain pienestä anekdootista jota ilmankin olisi voinut mainiosti elää. Yleensä Bono, The Edge tai tuottaja muistelevat mistä alkuperäinen aihe aikoinaan ponnahti esiin, kuinka vaikeaa oli löytää juuri se oikea sovitus, tai miten lyriikat muuttuivat vielä kalkkiviivoilla. Knoppitietoa kaipaaville tämä on varmasti mielenkiintoista luettavaa, mutta itse jäin kaipaamaan syvempiä luotauksia tekijöiden ajatuksiin, joita tarjoillaan kyllä silloin tällöin mutta silti aivan liian harvakseltaan. Poikkeuksiakin toki löytyy, sillä esimerkiksi debyytin A Day Without Me, selkeästi aliarvostetun The Unforgettable Firen nimibiisi sekä Achtung Babyn Even Better Than The Real Thing pyritään näkemään omassa aikakehyksessään ja niiden ääressä pohditaan myös pidempään ja syvällisemmin niin yhtyeen kuin sitä ympäröivän maailman muutosta ja kehitystä.
Stokes pyrkii antamaan jokaiselle albumille saman painoarvon, mutta bändin selkeäksi kultakaudeksi nousee silti miltei kaikkien mielestä 90-luku, jolloin ilmestyneet Achtung Baby, Zooropa ja Pop veivät irlantilaisnelikon elektronisen rockin ihmemaailmaan ja takaisin. Tätä Berliinistä alkanutta ja Miamiin päättynyttä ajanjaksoa olisi voinut nostaa vielä rohkeammin esiin, mutta etenkin näissä kohdin Stokes turvautuu turhan usein tuottajien ”hiomme sitä ja sitä soundia kaksi viikkoa” -löpinöihin, eikä lähde pilkkomaan tehtyjä päätöksiä sen tarkemmin.
Aivan kuten pari kuukautta sitten arvioitu Inside Metallica myös U2-kirja kärsii kompastelevasta suomennoksesta sekä selkeistä kirjoitus- ja ajatus-virheistä. Osa kirjaimellisista käännöksistä ei vain toimi ja alle kahdensadan sivun mittainen teos on näistä syistä pahimmillaan töksähtelevää luettavaa.
Mitä kirja sitten paljastaa itse nelimiehisestä yhtyeestä?
Ei liene mikään yllätys, että Bonon yhteydet hyväntekeväisyyteen tuodaan esiin useassa kohdassa. Kaikesta arvostelusta huolimatta voimakkaasti vokalistiinsa henkilöityvä ryhmä on kuitenkin sydämeltään suuri orkesteri, joka ei (tämän kirjan perusteella) ole joutunut koskaan tekemään ainuttakaan musiikillista kompromissia. Yhtyeen valitsema tie on tarkoittanut pitkittyneitä studiosessioita, töistään luopuneita/eronneita tuottajia, parisuhteiden kariutumisia sekä katkeria riitoja, mutta samalla se on mahdollistanut jatkuvan uudistumisen.
Olisi tietenkin helppoa olla jälkiviisas, mutta tähän ansaan Stokes ei onneksi sorru. Ylistävien sanojen lisäksi kirja antaa yllättävän paljon sivutilaa myös varjopuolille, vaikka nekin käsitellään lähinnä pintapuolisesti. Tapahtunut on tapahtunutta ja jälkikäteen voi vain todeta, että edes 90-luvun diskopallojen loisteessa U2 ei menettänyt todellista suuntaansa, eikä sen moottorina toiminut tuolloinkaan raha vaan jokin paljon vanhempi voima. Nuorina poikina U2 halusi nousta maailman suurimmaksi yhtyeeksi, kuten varmasti jokainen aloitteleva orkesteri, ja juuri tuolla voimalla se murtautui Dublinin laidoilta maailmanmaineeseen ja jatkaa yhä eteenpäin kisaten uusien haastajiensa kanssa rockin kuninkuudesta. Asia joka nousee selkeästi haastatteluissa esiin, mutta jota Stokes ei tunnu huomaavan edes teoksensa loppumetreillä.
Kirja on suositeltavissa yhtyeen vannoutuneimmille faneille, joilta löytyy diskografia hyllystä ja jotka tuntevat bändin jo entuudestaan. Menneisyydestä kaivetaan knoppitiedon lisäksi esiin muutama mielenkiintoinen teoria ja näkemys, jotka yksistään puoltavat teoksen olemassaolon. Bändiin välinpitämättömästi suhtautuville kirja voi osoittautua aika turhaksi kokemukseksi, sillä parhaiten tämän teoksen sisään pääsee, kun kuuntelee samalla koko tuotannon läpi – vieläpä pariin kertaan.
Mika Roth
