Hanhiemon piikit ja silitykset

Mother Goosen omintakeinen linja pitää. Yhtyeen tarina alkoi 20 vuotta sitten Machine Gun Machbeth nimellä, kun Eija Roisko ja Zelig Concrete laittoivat särökitaransa ja hynttyynsä yhteen. Vain rumpalit ovat matkan varrella vaihtuneet. Puikoissa on nyt vuoden taiteillut Jussi Miettola.

90-luvulla yhtye julkaisi Englannissa kolme albumia ja singlen. Brittein saarten ja Pohjoismaiden lisäksi Hanhiemo on keikkaillut Saksassa ja Venäjällä. Suomessa on julkaistu neljä albumia, joista viimeisin on kesäksi ilmestynyt Anna Lumena Verdura Recordsille. Varhaisempi legendaarinen High Anxiety-levy kuvastaa konkreettisesti bändin omintakeista linjaa – CD löytyy kumihanskalla päällystettynä silakkapurkin sisältä.

- Teemme itsemme näköistä musaa, ITE-taidetta siis. Ei pelata varman päälle. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tulee. Meillä on myös vapaus kyllästyä tekemisiimme. Emme osaa valehdella kovinkaan hyvin, ja jos koemme keikkatilanteessa jäävämme vangeiksi viihdyttäjän rooliin, särkyvät instrumentit ja adrenaliinimme virtaa. Se viehättää monia, sanoo Zelig huvittuneena.

- Olemme mukavia ja kilttejä ihmisiä kuitenkin, jatkaa Eija.

- Kuten Hanhiemolla myös meillä on kaikenlaisia tarinoita. Rajuja piikkejä ja somaa silitystä englanniksi laulettuna. Improvisointi on meille uusi tärkeä juttu. Esimerkiksi uuden levyn yli kahdeksanminuuttinen Indian Summer Coma -kappale syntyi studiossa kokeillen, kertoo Zelig.


Biisit Molotovin cocktailina

– Tulin Mother Gooseen, koska kyseessä on hieno bändi. Ja oma tekeminen on kaikista tärkein juttu, ketään ei tarvitse viihdyttää, toteaa Jussi.

- Emme suostu karsinoihin ja yritämme sietää hapuilumme tuoman haurauden, sanoo Zelig.

Mother Goose on rock- ja pop-historian, marginaalien sekä marginaalien marginaalien sekoitusta punkista Beatlesin kautta improvisoituun kokeelliseen, moderniin taidemusiikkiin höystettynä bändin omalla elämänkokemuksella. Innoittajana voi olla yhtä hyvin John Lennon, Einstürzende Neubauten, Karlheinz Stockhausen tai Sulo Vilén. Mother Goosen 45-vuotiaan kapellimestarin, äänisuunnitteluun erikoistuneen teatteritaiteen maisterin, Zelig Concreten tausta selittää osin musiikillista Molotovin cocktailia. Zelig opiskeli 80-luvulla Haagin kuninkaallisen konservatorion sonologian laitoksella kokeellista musiikkia.

- Alternative rock -harrastuksesta sekä elektronisen musiikkiin opiskelusta tämä soppa syntyi, Zelig muistelee.

Biisit päiväkirjana

Sanoituksista saa enemmän tietoa Zeligistä kuin hänen puheistaan, kommentoi Jussi.

Zelig sanoo vähän hämmentyneenä tajunneensa jokin aika sitten, että biisit ovat hänen päiväkirjansa.

- Vähän järkytyin, kun luin uudestaan, mitä olin kirjoittanut itsestäni elämäni rooleissa. Kun luin kaikki sanoitukseni, tajusin tuntevani itseni vähän paremmin. Myös syy siihen, miksi haluan tehdä musiikkia, vaikka en ole maailman ulospäin suuntautunein persoona, selvisi hieman. Kysymys on selviytymisestä, aggression vapauttamisesta ja herkkyyden säilyttämisestä.

Jussin mielestä Mother Goosen soitto ja sanoitukset ovat muuttuneet valoisammiksi viime vuosina. Enää Zelig ei sanoita kuten ennen: My Head was a Gun - I shot everyone. Tuoreen Anna Lumena -albumin kappale C-life kertoo ilman ironiaa idyllisestä maalaiselämästä omenapuiden, perhosten ja kukkien keskellä. Tasapuolisuuden nimissä levyltä löytyy myös kappale I Am Alcohol.

Biisit puheenvuoroina

Zeligin Concreten mielestä albumi on parhaimmillaan kuin lehden kolumni, puheenvuoro tai kertomus. Tänään ajattelin näin – miten joku jatkaisi tarinaa?

- Hienoa olisi, jos bändin kertomus ja kuulijan kokemus kohtaisivat. Tätä vuorovaikutusta keikkailun lisäksi parantaisi hyvä journalismi. Kaipaan enemmän älyllistä poweria rock-kirjoitteluun ja keskusteluihin, jatkaa Zelig.

Mother Goosen Anna Lumena levy on haastavan henkilökohtainen. Siinä keski-ikäisen miehen haaveita ja ahdistusta katsotaan teini-ikäisen tytön silmin. ”Peilaan tytön kautta, kuka olen.”

Levyn mukana tuleva Annan kirje isälleen kannattaa siis lukea ennen kuuntelua.

- Taiteellisella ilmaisulla ja luovuudella ei ole mitään tekemistä siistin paketoinnin kanssa. Luova työ on leikkiä ja kokeilemista. Hyvässä puheenvuorossa on rosoisuutta. Musiikissa pitää olla sulateltavaa, kolmikko tuumaa ja kysyy:

-Vai onko rock jo vain ja ainoastaan viihdettä?

- Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä omaa musaa. Pitäisi vaan vielä tutustua moniin juttuihin ja kehitellä uutta. Millaistakohan olisi tsehovilainen rock?

Teksti: Veikko Tarvainen, kuvat: Pietu Roisko