16.04.2009
Helmikuussa neljännen pitkäsoittonsa julkaissut jo aikaa sitten helsinkiläistynyt Zacharius Carls Group elää parhaillaan luomisvoimaista jaksoa. Istahdin Ossian Marttalan, Jussi Sivosen ja Tommi Södön kanssa hetkeksi Jyväskylän Popparin keittiön takahuoneeseen ja sain kuulla esimerkiksi varsin kriittisiä kommentteja rock-musiikin nykytilasta.
Edellisen kerran bändiä on haastateltu Desibeliin loppuvuodesta 2004, jolloin eponyymi esikoispitkäsoitto oli hiljattain ilmestynyt. Kun pyydän miehiä vertaamaan bändin tuolloista tilaa nykyiseen, tarttuvat he varsin konkreettisiin seikkoihin. ”Kokoonpanomuutokset nousevat ensimmäisenä mieleen”, toteaa laulaja-kitaristi Ossian Marttala. Basisti Tommi Södö on ollut kuvioissa jo viitisen vuotta, mutta uuden rumpalin Janne Mathlinin kanssa on työskennelty vasta reilun vuoden verran. Koko haastateltava kolmikko vakuuttaa miehistönvaihdosten vaikuttaneen bändin toimintaan positiivisesti.
Zacharius Carls Groupin varsinaisesta perustamisvuodesta liikkuu erinäisiä käsityksiä. Marttala toteaa yhtyeen toiminnan käynnistyneen toden teolla vuosituhannen vaihteen jälkeen Helsingissä. Ikäkriisistä bändi ei ainakaan kärsi. ”Rock ei onneksi ole enää pelkästään nuorten juttu. Useat vanhat suosikit puskevat hienoa materiaalia vielä kuusissakymmenissäkin”, selostaa Marttala. Ja vanhoihin suosikkeihinhan puhe tahtoo Zacharius Carls Groupin yhteydessä usein kääntyä. Neil Young & The Crazy Horse, Pink Floyd ja The Doors mainitaan lähes jokaisessa levyarviossa. ”Jotenkin tuo on jäänyt musiikkimediassa päälle”, Marttala pohdiskelee. Toisaalta hän myös allekirjoittaa Pohjois-Suomen Crazy Horsen tittelin, eivätkä Zachariukset missään nimessä kiellä suurten nimien vaikutusta. Enemmänkin tilanne on päinvastainen, kuten vaikkapa kesäisellä Neil Youngin areenakeikalla sattuneesta tapauksesta voi päätellä: ”Seisoin siinä keskellä eturivissä kädet aidassa ja kun vilkaisin sivulle, niin Jussihan (kitaristi) se siellä samalla tavalla”, muistelee Marttala naureskellen.
Tuore Rage In Your Heart -pitkäsoitto on soinniltaan tumma ja vimmainen paketti. Mikä miehiä sitten oikein raivostuttaa? Albumin nimibiisin säveltäjä Jussi Sivonen siirtää vastuuta kuulijalle: ”Toivottavasti siitä kappaleesta kukin löytää itsensä ja omat raivon kohteensa”. Marttala komppaa juuri kyseisen biisin tärkeyttä ja kertoo sen asettuneen luontevasti levyn avaukseksi ja eräänlaiseksi avaimeksi koko loppualbumille, jolla esimerkiksi miehisen tunneilmaisun vaikeutta käsitellään runsaasti: ”Puhuminen tuntuu olevan vaikeaa. Sitten se purkautuu tuolla grillijonoissa, vaikkei nyt välttämättä ainoastaan väkivaltana.”
Vaikka biisintekovastuu jakautuu bändissä Sivosen, Marttalan ja Södön välille, ei omilla tuotoksilla käydä valtataistelua. ”Kokonaisuus ratkaisee”, tiivistää basisti Södö asian. Kolmikko antaa vuolaasti kiitosta myös albumin tuottaneille Morleyn Pentille ja Lebulle. ”Etenkin äänitysteknisissä asioissa tuotannon jälki näkyy”, Sivonen toteaa.
Mikä sitten on perinnetietoisten muusikoiden kanta nykymusiikkiin? ”Ei hyviä biisejä oikein tule. Paskaa se on enimmäkseen”, lataa Sivonen tyynesti. Södö innostuu vuodattamaan: ”Hyviä uusia bändejä varmasti on, mutteivat ne pääse esille”. Samassa Ylex ynnä muut valtavirtamediat saavat kuulla kunniansa. Eikö sentään jotain hyvää? ”Fleet Foxesista olen pitänyt”, sanoo Marttala. Pitkän linjan tekijöiden uutukaisista ainakin Morrisseyn uusin tuntuu miellyvän koko kolmikkoa.
Yhtyeellä on – väittääkseni ansaitusti – hurmoksellisen livebändin maine. Viihtyvätkö miehet siis lavalla paremmin kuin studiossa? ”Kyllä. Inhoan studiossa odottelua”, Södö kommentoi, mutta muistuttaa heti studioviihtyvyyden riippuvan hyvin pitkälti siitä mitä siellä kulloinkin tehdään. Sivonen ja Marttala yhtyvät näkemykseen. ”On studiossa puolensa, mutten aina haluaisi olla siellä”, Sivonen tiivistää ja arvioi livetilanteen lopulta siksi todelliseksi musiikintekemisen paikaksi. ”Etenkin viimeisen vuoden ajan on ollut todella antoisaa keikkailla”, jatkaa Marttala ja viittaa kommentillaan ilmeisen sujuvasti käynnistyneeseen yhteistyöhön rumpali Mathlinin kanssa.
Lyhyellä tähtäimellä Zacharius Carls Groupin tulevaisuuteen kuuluu keikkailun lisäksi ainakin Meksikossa Isorättyän taiteilijapariskunnan kanssa yhteistyössä toteutetun Loveless Rock-videon julkistus. Ikään kuin vastapainona kunnianhimoiselle filmille kuvatulle hankkeelle toimii Hirvas-kappaleeseen itse kännykkäkameroin tehty musiikkivideo. ”Nykytekniikka mahdollistaa kaiken tuollaisen”, Sivonen toteaa viitaten Hirvakseen. Vaikka miehet näkevät tässäkin toimintamallissa potentiaalia, tuntuvat kaikki kolme olevan tulevasta filmiproduktiosta erityisen mielissään.
Loppuun kyselen varovasti mitähän bändille mahtaa kuulua viiden vuoden kuluttua kun Desibeli taas tulee haastattelemaan. ”Varmaan tehdään Morleyn kanssa levyä”, vastaa Marttala ilmeisen vaikeaan kysymykseen ja jatkaa: ”Vaikka tässä marginaalissa ollaan ja tullaan pysymään, on silti ilahduttavaa että aina löytyy uusiakin ihmisiä, jotka ovat meistä kiinnostuneita”. ”Ja soittamisen takia tätä tehdään, sisäisestä tarpeesta”, lisää Sivonen. ”Varmasti musiikkia joka tapauksessa tulisi tehtyä. Vaikka sitten kotona neliraitanauhurille”.
Teksti: Antti Hurskainen, kuvat, Juha Ryhänen, Pentti Amore ja Ilkka Valpasvuo
