Joensuu 1685

Nyt oli kyllä sitä indiesäröjunnausrunkkailua parhaimmillaan. Ja kerrankin tuntui että murisevampikin bändi sopi soundeineen Doriksen luolamaiseen tilaan. Helsinkiläisen Joensuu 1685:sen pelastaa pelkäksi tylsäksi särövalleiluksi jäämisestä oikeasti koukukkaat biisit. Vaikka 90-luvun Seattlesta kotoisin olevalta näyttävä laulaja-kitaristi-urkuri Mikko Joensuu tuuppaa kaiken kitarasoundin efektipuuron läpi, on kappaleissa silti myös valoa pilkahtelemassa ja selkeästi punainen lanka. Hyvin murisevalla bassolla soittava Risto Joensuu ja etenkin tymäkkä rumpali Markus Joensuu pitivät huolen siitä että kappaleiden kolmas vahvuus – jatkuva eteenpäin liikkuminen – pysyi sopivan junnaavana muttei jämähtänyt pelkäksi päämäärättömäksi noiseksi.

Mikon laulupuoli on melkoisen hypnoottista toteamista ilman sen kummempaa revittelyä tai ääripäiden tavoittelua. Laulu onkin yhtä lailla rytmiryhmän kanssa yksi osa sitä junnaavaa puolta, kun taas kitara ja farfisa-urku efekteineen huolehtii siitä maalailevuudesta joka hetkittäin nousi miltei hymnimäisiin korkeuksiin. Samalla särö kuitenkin on hyvin tumma ja ”viemärimäisen” alavireinen. Kellarimusaa kellariravintolassa. Biisien puolesta ei oikeastaan todellisia heikkoja hetkiä tullut vastaan, tosin kyllä hitikäs Sick City ja heti sen perään kuultu (You Shine) Brighter Than Light jotenkin iskivät kaikkein parhaiten, ja nimenomaan yhteisvoimin.

Trippi on ehkä sopiva sana kuvaamaan kolmikon keikkaa. Silti Doriksessa ei juuri eturivin silmät kiinni notkujia nähty, mikä ei missään nimessä ollut bändin huonoutta. Kaikuinen säröjunnaus kaatuu helposti jopa ahdistavaksi noise-möykyksi, mutta Joensuun kohdalla homma rullaa hienosti. Helvetin kovaa bändi silti soitti, ilman korvatulppia en varmasti olisi jäänyt viereen kuuntelemaan. Yllättävän hyvät soundit muuten.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo