Lutakko Liekeissä

Tanssisali Lutakon edusta oli muuttunut festarialueeksi pienoiskoossa pilvisenä elokuisena lauantaina. Tukemassa tätä puolittaista ulkoilmafestaria oli tietenkin rakennuksen oma lava sisätiloissa. Soittoajat oli jaettu loogisesti periaatteella isommat ulkona ja pienemmät sisällä. Adjektiiveilla viitataan tietenkin bändien osalta niiden parrasvalojen kokoon joissa paistatellaan. Loppuillasta tosin sisätiloissa keikkojen seuraaminen oli huomattavasti mielekkäämpää kuin ulkona, johtuen mistäpä muusta kuin kohtuullisen rankasta vesisateesta.

Seinäjokelainen Nicole keikkailee harvakseltaan joten tätä modernia metallia oli ilmeisesti juuri sattuneesta syystä iltapäiväksi kuuntelemaan saapunut yllättävänkin paljon populaa. Läsnäolijat eivät taatusti pettyneet sillä Ville Sahakankaan patteriston erinomaisesti tukemana bändi veti täydet 12 pistettä suurimmalta osalta yleisöä. Raskas tykitys tapahtuman aluksi herätteli sopivasti ainakin niitä, joilla edellinen ilta oli saattanut venähtää pitkäksi. Sahakankaan tarkka ja yrmäkkä rumpalointi jäi päällimmäisenä mieleen oivallisesti livenä toimineiden biisien ohella.

Kauan siinä kesti että näki Helsingin outolinnun Sydän, Sydämen ensimmäistä kertaa lavalla. Ensin bändi ei millään eksynyt samalle paikkakunnalle ja kun näin olisi viime talvena käynyt niin Tuomas Skopalta puhkesi umpisuoli. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja odotus todella palkittiin. Vähintäänkin hämmentävästi sonnustautunut yhtye asteli lavalle Skopan Dr. Phil -kuontalon häikäistessä silmiä ja muun yhtyeen näyttäessä Jurassic Rockin mutapaineihin osallistuneilta. Soitannallisesti ei kuitenkaan häröilty liiemmälti vaan iskettiin saman tien ässät pöytään. Moniulotteisesta tuotannosta livenä toimivat niin Auton akustisemmat biisit kuin uuden Usko Itseesi -levyn elektroniset naksutukset - kaikki tietenkin tällä kertaa särökitaroille sovitettuna. Solistin vetäessä välispiikit läpi hulvattomalla amerikanenglannilla ja basistin käväistessä yleisön seassa soittamassa oli toimittajan vain pakko virnistellä typerästi keikan alusta loppuun.

Ulkolavalla esiintyneelle I Walk The Linelle olisi ehkä paremmin sopinut sisätilojen tiiviimpi tunnelma. Bändi on varsin pätevä noin soitannollisesti ja rokkaavuudeltaan ihan iskevää tasoa. Vaisuhko ja väljästi asettunut yleisö vain latisti tunnelmaa hieman. Enkä voi hirveästi kehua tasapaksun oloista biisimateriaaliakaan, tosin enpä ole asiaan hirveästi perehtynytkään. Siltikin näkisin orkesterin mieluiten intiimimmässä ympäristössä, pimeässä keikkamestassa tupakansavun ja hienhajun pilaamassa ilmassa. Nyt sitä tyytyi tarkastelemaan tilannetta anniskelualueen suojista ilman kummempia haluja ängetä lähemmäksi.

FM2000 tuli missattua Visulahden rokkailuissa, mutta paikkaukseen osui onneksi nopeasti mahdollisuus. Ja hyvä niin, sillä kiistatta kovin livemeininki osui hullujen pieksämäkeläisten keikalle. Rohkeasti humpahtavaksi metalliksi määrittelemäni rähinä pisti yleisön pähkinöiksi. Verta ja hikeä koettiin massan seassa ainakin, kyyneleiden jäätyä toivottavasti kokonaan pois. Kiinnostus bändiä kohtaan nousi korvaan supatuksesta lähinnä suoraksi huudoksi, sen verran vakuuttavaa toiminta oli. Raivokkaasti esiintynyt yhtye rankaisi armotta biisi toisensa jälkeen. Ja olinko huomaavinani pittailijoiden väsyvän ennen bändiä!?

Keväällä erinomaisen Chinese Locks -levynsä julkaisseen Murmanskin näkeminen oli yksi eniten odottamistani. Harmittavan vähän väkeä on bändistä näköjään tietoinen vielä toistaiseksi, mutta nelikko ei antanut tämän häiritä. Intensiivinen, säröinen ja tummanpuhuva rokkailu toimi oivallisesti sisälavan hämyisissä tunnelmissa ainoan haitan ollessa Lauran äänen häipyminen instrumenttien melun alle. Vain suun liikehdintä viestitti välillä tietoa siitä että laulua pitäisi kuulua, mutta onneksi tilanne tuntui paranevan loppua kohden. Muilta osin ei ole venäläiskaupungin esiintymisessä moitteen sijaa.

Ruotsin metallinen hc-rock -pumppu Nine sai pimentyneen illan lisäksi todeta esiintyvänsä täydelle alueelle - ainakin jos lasketaan kaikki paikat jossa oli hivenenkin verran sateensuojaa. Taivas ei nimittäin antanut armoa edes illan ainoan ulkomaalaisen kohdalla. Sinnikkäimmät lavanedustalle raahautuneet saivat kuitenkin katsella lähietäisyydeltä kuinka poppoo antoi kaikkensa yleisökadosta huolimatta. Parhaiten tämä konkretisoitui laulaja Johan Lindqvistissä, joka vasen käsi kantositeessä riehui ympäri lavaa ja rääkyi lyriikoita välillä polvilleenkin heittäytyen. Ei sille vain mitään voinut että vesisade latisti tunnelmaa. Ninelle kuitenkin hatunnosto siitä ettei se tympääntynyt olosuhteisiin, vaan veti homman kunnialla kotiin.

Vuoden 2008 Lutakko Liekeissä oli siis loppuillasta lähempänä nimikettä Lutakko Lätäköissä. Juurikin nimekkäimpiä yhtyeitä rankaistiin sateella, mutta toisaalta ehkäpä taas tuntemattomammat jäivät tästä syystä paremmin läsnäolijoiden mieleen. Tapahtumana se sopii Tanssisalille enemmän kuin hyvin, mutta on ehkä hieman kesän festareiden ja Kickstartin puristuksessa. Siitäkin huolimatta yleisöä paikalla oli varsin mukavasti eikä tavoitteestakaan ilmeisesti kauas jääty. Ensi vuonna sitten auringon alla!

Teksti ja kuvat: Tomas Ojapelto