No Age (USA), Fun

Melko mielenkiintoisen keikkaviikon puolikkaan Helsingissä päättää Los Angelesin No Age, joka ainakin nettiselailun perusteella näyttäisi nauttivan jonkinmoista hypen värittämää hipsterigloriaa. Kuudennelle Linjalle Suomen ensi-visiittinsä tehnyt yhtye on kiertänyt pitkin kevättä markkinoimassa aiemmin tänä vuonna ilmestynyttä Nouns -levyään.

Illalle syntyi alunperin perin mielenkiintoiset kilpailuasetelmat, kun No Agen lämppäreiksi oli valittu Kyklooppien sukupuutto ja Fun. Etukäteen ajateltuna amerikkalaiskaksikon suohon soittaminen suomalaiskaksikon toimesta ei todellakaan ollut kovin kaukainen ajatus. Illan pettymyksestä vastaa kuitenkin Kyklooppien sukupuutto, joka milloin mistäkin suunnasta kuulluista syistä peruutti esiintymisensä. Toivotaan, että tätä tamperelaista hardcorea vielä joskus elävänä saisi kuulla ja etenkin ettei lupaavan yhtyeen ura vielä lopu.
[Toimituksen huomautuksena mainittakoon, että 1. elokuuta Tampereen Vastavirralla soittaneet Kykloopit totesivat ainakin tuolloin illan keikan olleen yhtyeen viimeinen. Ainakin tällä erää.]

Illan ainoan lämmitelijän roolin saanut Fun saikin sitten yrittää molempien kotimaisten puolesta. Usein melko kovilla volyymeilla soittavan yhtyeen näkeminen on aina mielenkiintoinen kokemus. Zu-Pa!:n Cut-Halfilla käyntiin potkaistu keikka olikin takuuvarmaa Fun-paahtoa: parhaimmillaan melko voimakkaan runttauksen sekä omintakeisen metelöinnin yhdistelmä toimii kuin synnin tekeminen sakastissa. Levyllä mielenkiintoinen ja erittäin nautittava yhtye onnistuu lavalla luomaan ja välittämään yleisöönsä niin pakottomasti tuotettua energiaa, etten yhtään ihmettele, että osa yleisöstä vaikutti tulleen katsomaan jotain ihan muuta kuin illan pääesiintyjää. Funin parhaimmaksi vedoksi nousee Slonko, joka yksinkertaisella tehokkuudellaan osoittaa yhtyeen olevan yksi maamme kovimpia livebändejä. Kun reilun puolituntisen aikana ei tule mieleen yhtään purnaamisen aihetta, ei edes soundeista, voi todeta että Funiin on vaikea livenä pettyä.

No Age tarjosikin sitten illan yllätyksen vastatessaan Funia kovaäänisemmästä annista. Hyvä näin, koska tällä lailla yhtyeen parhaat puolet tulivat paremmin esille. Tänä vuonna ilmestynyt Nouns on nimittäinen mielenkiintoinen levy ja olisi varmasti kannellaan kaunistuttamassa vuoden parhaat levyt -listaani, jos siinä olisi enemmän ikimuistettavia hetkiä. Suhisevantuhisevan fiilistelyn ja suoraviivaisemman punkkailun yhdisteleminen toimii mutta pahimmillaan levystä ei oikein jää mitään muistikuvia. Yhtye keskittyi lavalla onneksi lähinnä melko yksinkertaiseen räimeeseen tarjoten muutamassa välissä hieman rauhallisempia hetkiä hengähtää. Nämä tulivat tarpeeseen, koska harvemmin olen vastaavaa vauhtia ja energiaa nähnyt Kutosen lavalla, tai että yleisö olisi villiintynyt surffailemaan koko keikan ajan, kitaristi Randy Randallin myös innostuessa.

No Age -kaksikon yllättävän hyvin toimiva lava-asetelma (laulava rumpali Dean Spunt sekä kitaristi) sai paikoitellen hieman täydennystä soundiinsa äänitetyistä pätkistä mutta nekin hukkuivat muissa kuin rauhallisimmissa kappaleissa yhtyeen melko hämmentävään volyymiin, sikäli kuin niitä siellä joka kappaleessa edes oli. Pääosin yhtye keskittyi uudemman levynsä materiaaliin mutta myös aiemmalta Weirdo Rippersiltä kuultiin muutama herkku. Nounsin materiaali, jossa tuhnuttelevat tunnelmoinnit ovat omina kappaleinaan, sopinee tämän tyylisille keikoille paremmin kuin esikoisen, jossa hämyilyt ovat osa räyhäkkäämpiä kappaleita.

Hyvin rytmitetyt komeat särövallit, vauhdikas kaahailu sekä hetkittäiset rauhoittumiset kevytmetelöinteineen pitivät tunnelmaa yllä koko vajaan tunnin mittaisen setin ajan. Alussa hieman puuroutuneet soundit paranivat huomattavasti loppua kohden samalla kuin oletettevasti viikonpäivästä riehaantunut yleisö villiintyi enemmän ja enemmän. Tai ainakin se yleisönosa, joka No Agea jaksoi katsoa; monen ilta nimittäin näytti päättyvän Funin lavalta poistumiseen, mikä tietenkin oli ennakolta jollain tavoin ymmärrettävissä. Enemmän punkiin keskittyville No Age ei yksinkertaisuudellaan varmastikaan tarjonnut mitään mullistavaa kuunneltavaa, mutta tällaiseen poppipoikaan yhtyeen anti kuitenkin upposi hienosti. Brain Burnerin kaltaiset pariminuuttiset tuntuivat ja kuulostivat paikoitellen juuri siltä kuin musiikin elävänä pitääkin kuulostaa. Parhaalta.

Kaikin puolin siis mainiosti onnistunut ilta molemmilta yhtyeiltä.

Teksti: Jani Ekblom