Nummirock – perjantai osa 2

Jos aivan suoria ollaan, niin turkulainen Hellbox on aina kuulostanut vähän (tai ehkä vähän enemmänkin) Venomilta. Niinpä oli kaikin puolin sopivaa ja suorastaan suotavaa, että orkesteri esitti olutteltalla setillisen klassisia Venom-covereita.

Yhtye starttasi settinsä triona siten, että basisti Hell D. Satansson hoiti alkuun paksukielisemmän kielisoittimen lisäksi vokaalit. Parin rallin jälkeen vastuu kurkkuääntelystä siirtyi kitaristi Evil Hellmanille ja pian lauteille ilmestyi myös porukan pääasiallinen kuolokurkku Hellvis Perversley. Kannujensa takana riehunut Len Hellkil pidättäytyi sentään pelkässä instrumentaalipuolessa. Biisilista oli yhtä suurta Venom-fanin juhlaa, sillä legendaarisen britti-bändin kahdelta ensimmäiseltä albumilta tarjottiin herkkuja joka lähtöön. Debyytin Welcome to Hell ja Schizoid, sekä yleisön hurmokselliseksi yhteishuudoksi kasvanut In League With Satan tippuivat kuin itseltään kultaisten päivien Venomilta, eikä Black Metal olisi voinut upota juuri otollisempaan maaperään.

Juhlan kunniaksi Hellboxin herrat olivat myös sonnustautuneet asianmukaisiin asuihin, jotka heijastelivat Venomin kultakauden rytkyjä, eli lavalla nähtiin mm. tiukkaa kiiltävää trikoota niin hopean- kuin punaisenkin värisenä. Lisäpisteet vielä Hellkilin upeista niittisandaaleista, jotka olivat se viimeinen silaus mykistävässä asukokonaisuudessa. Yleisö jakautui erittäin voimakkaasti kahteen leiriin: niihin jotka remusivat sydämensä kyllyydestä edessä, sekä niihin jotka tuijottelivat tätä toimintaa taaempaa ihmetellen – ja ehkä vähän päätään pyöritellen. Mutta niinhän ne asiat olivat jo silloin muinoin 80-luvulla, eli ei mitään uutta auringon alla.

Alankomaalainen God Dethroned sai kunnian olla vuoden 2008 Nummirock Heavy Metal Festivalin ensimmäinen ulkomainen esiintyjä. Rantalavalla esiintynyt yhtye on syntymästään (1990 A.D.) saakka ollut vokalisti/kitaristi Henri ”The Serpent King” Sattlerin despoottimaisesti johtama joukkue, eikä marssijärjestyksestä ollut epäselvyyttä myöskään aattoiltana.

Melodista ja mustuuteen taipuvaista deathmetallia takova God Dethroned ei ehkä ollut mikään ylimaallinen yleisömagneetti, mutta herrat vetivät settinsä läpi tiukalla asenteella ja tuhdeilla soundeilla, jotka taisivat olla tähän mennessä parhaat rantalavalla kuullut. Aiemmin urallaan huomattavasti brutaalimpaa tavaraa kiskonut bändi on viime vuosina hionut tyylistään pois niitä suurimpia rosoja, mutta ei tässä mistään päivätanssitavarasta ollut sentään vielä missään nimessä kyse. God Dethroned kiskoi raidan toisensa perään kunnioitettavalla tahdilla ja ne jotka menosta pitivät, myös näyttivät sen. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta yhtäkaikki toimivaa pikatulta.

Kaikki kunnia muille juhannusaattona esiintyneille orkestereille, mutta kun norjalainen Satyricon otti päälavan haltuunsa yhdeltätoista, saavutti allekirjoittaneen juhannusjuhlinta mahdollisesti sen suurimman huipentumansa. Ensimmäistä kertaa myös iso kenttä oli pakkautunut täyteen porukkaa, kun lähes jokainen tässä vaiheessa kynnelle kykenevä norjametallidiggari oli saapunut paikalle. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Now, Diabolical ja vuonna 2002 julkaistu klassinen Volcano ovat nostaneet Satyriconin metallimaailman suurten joukkoon, joten yleisömenestys oli toisaalta ymmärrettävä. Eivätkä norjalaiset olisi vähempää ansainneetkaan.

Satyrin tiukalla johdolla esiintynyt ryhmä vastasi vähintäänkin kaikkiin niihin odotuksiin, joita yhtyeen keikalle oli asetettu, sillä Nummirockin hiljalleen pimenevässä yössä esiintynyt ryhmä oli uskomattoman voimakkaasti läsnä settinsä ensimmäisistä sekunneista aina keikan viime hetkiin saakka. Viimeisimmän albumin sinkkubiisit The Pentagram Burns ja K.I.N.G. saivat hurmioituneen vastaanoton, eikä äänentaso lähtenyt ainakaan hiipumaan kun samaisen kiekon ja uunituoreen My Skin Is Cold ep:n nimibiisit kajahtivat ilmoille. Myös 90-luvun tuotantoa tarjottiin ahnaille korvapareille, kun Satyriconin tuotannossa tyystin toista aikakautta edustavan The Shadowthrone -albumin aloituskappale Hvite Krists Død kaikui juhannusyöhön.

Satyriconin tinkimätön esiintyminen yhdistettynä, tarkkoihin, teräviin ja tukeviin soundeihin, sekä lähes täydelliseen settilistaan kruunasi aattoillan ja odotukset marraskuussa ilmestyvää uutta albumia kohtaan nousivat entistä korkeammalle. Tälläkin kerralla keikan ainoa huono puoli oli sen väistämätön päättyminen.

Aattoillan viimeinen yhtye räminä-lavalla oli Darcasis, jonka synkkä, melodinen ja seesteisimmissä kohdin myös selkeän kosketinvetoinen darkmetal sopi hämärtyvään iltaan kuin sähkökannel modernin Väinämöisen syliin. Kauhuelementtien ja taistelumaalausten käyttö on yksi vanhimmista kikoista metallissa, mutta mitäpä siitä jos homma toimii – ja Darcasisin tapauksessa se todellakin toimi. Näin ulkomusiikilliset tehosteet pysyivät tehosteina ja itse pääasia, eli musiikki, jyräsi kuin täyteen vauhtiin karannut peikkolauma.

Koska Satyricon oli vetänyt osuutensa rahdun pitkäksi aloitti Darcasis settinsä välittömästi norjalaisten perään. Kiireestä huolimatta yleisö oli jo löytänyt ryhmän, kun allekirjoittanut Desibelin toimittaja vasta kiiruhti paikalle ison lavan suunnalta. Meneväähän Juvan herrojen runttaus oli ja vokalisti MasterYuppi piti yllä hyvää showta, vaikka väki olikin jo vähän väsähtänyttä. Erinomainen uusi tuttavuus, josta toivottavasti kuuluu tulevaisuudessa lisää.

Juhannusaaton musiikillinen linja oli koko illan ollut synkkä, eikä liennytystä mustiin sävyihin ollut luvassa vielä loppumetreilläkään. Tukholma – Uppsala linjoilta kotoisin oleva Watain on usein yhdistetty tyylinsä puolesta Dissectioniin, eikä aivan syyttä, sillä yhtyeiden synkät maailmat ovat selvästi läheistä sukua toisilleen.

Watain kärsi selvästi myöhäisestä esiintymisajasta, sillä merkittävä osa bändin potentiaalisista kuulijoista alkoi tässä vaiheessa aattoa olla jo toisissa maailmoissa, mutta paikan päälle kertynyt joukko – joka ei ollut mitenkään vähäinen – jaksoi yhä riehua mustan sydämensä kyllyydestä. Watainin raaka, myrkyllistä mustuutta huokuva ja saastaisuuden ilosanomaa julistava liikkui black metalin perinteisten (ja kaikkein epäkaupallisimpien) tekijöiden äärellä, eikä bändin tarvinnut tyytyä missään vaiheessa kompromisseihin. Olipahan lopetus raskaalle päivälle, hyvä kun takaisin leirintäalueelle enää osasi tämän läksytyksen jälkeen.

Torstai
Perjantai osa 1
Lauantai osa 1
Lauantai osa 2

Teksti ja kuvat: Mika Roth