Agent Kooper, Idolae

Torstai-iltana järjestetyn 8Raita-klubin kattaus oli ennalta arvioiden hyvin mielenkiintoinen ja sen kahden bändin paletti kunnioitettavan laaja. Yhtäältä odotettavissa oli perinnetietoista ja orgaanisen kuuloista rockia ja toisaalta elektroniseen kenkientuijotteluun taipuvaista poppista. Kuultavan musiikin kirjosta olikin odotettavissa laajaa.

Illan aloitti Tampereen suunnalta tuleva, elektro-henkeä ja klassisempaa kitarapoppia yhdistelevä Idolae. Keikan alulla kohdatut, tietokoneen kaatumisesta aiheutuneet ongelmat saatiin onneksi selvitetyksi jo setin alkuvaiheilla ja ymmärrettävän varautunut tunnelma alkoi pikku hiljaa vapautua. Bändi luo livenäkin kahden kitaran, basson syntikan ja hauraan laulun avulla konepohjalle rakennettua, todella laajaa äänikuvaa.

Biisien tunnelmat vaihtelivat herkkien ja melko suureellisten shoegazing-vetojen ja säksättävämmän elektro-meiningin välillä. Idolae onkin varmasti kuullut kyllästymiseen asti vertailuja Radioheadiin, mutta kiistämättä mielleyhtymiä Kid An aikoihin on vaikeaa välttää ja Taneli Hermusen (laulu ja kitara) soundissa on väistämättä jotain thomyorkemaista. Tämä on kuitenkin vain puoli totuutta, sillä esimerkiksi uusimman I Have A Heart But I Have No Hands -ep:n rivakammat kappaleet eivät hyvällä tahdollakaan sovi tähän luonnehdintaan.

Valitettavasti Idolaekin kompastui ainakin joiltakin osin soundistaan tarkan kitarapopin yleiseen syntiin. Vaikka soiton tunnelma parhaimmillaan on todella värikäs ja moni-ilmeinen, on kokonaisuudessa aika ajoin kovin vähän sellaista, mikä tekisi bändin kiinnostavaksi juuri live-kuuntelussa.

Toisena lavan otti haltuun nykyään kolmikieliseksi itseään kutsuva trio Agent Kooper. Kyseessä oli nimittäin agenttien ensimmäinen keikka uuden rumpalinsa Jake McMullenin kanssa. Etukäteen ajatellen Sam Fröjdön taakseen jättämät saappaat tuntuivat todella suurilta täytettäviksi, mutta pian keikan alkamisen jälkeen kävi selväksi, että huoli oli täysin turhaa. Ilmassa oli kiistämättä aluksi melkoista hermostuneisuuden tuntua, mutta jo toisena kuullun Carolinen myötä Klubilla nähtiin musiikista aidosti nauttiva ja sen vietäväksi heittäytyvä Agent Kooper.

On tietysti selvää, että live-dynamiikka saattaa vielä hieman hakea muotoaan, mutta kyllä bändi oli erittäin vakuuttava jälleen kerran. Erityisesti Valtteri Lipastin tasapainoilu basson, koskettimien, taustalaulun ja lavalla säntäilyn välillä on kunnioitettavaa, etenkin kun soitto on silti kellontarkkaa. Monissa yhteyksissä esiin nostettu pastissimaisuus ei ainakaan keikkatilanteessa nouse mitenkään mieleen, kyllä kyseessä on rehellisesti omaääninen kokonaisuutensa. Toki The Whon ja Beatlesien kaltaiset verrokit on helppo ymmärtää, mutta näitä vaikutteita voi toisaalta kaivaa esiin valtaosasta viimeisen kolmenkymmenen vuoden sisällä tehtyä poprock-musiikkia. Tämän kieltäminen tuntuu usein hurskastelulta.

Valtaosa keikalla kuulluista kappaleista löytyy bändin keväällä 2007 julkaistulta debyyttialbumilta, mutta lisäksi saatiin esimakua bändin uudesta materiaalista. Vanhemmista kappaleista mieleen jäi erityisesti napakka I´ll Get Better ja jostain selittämättömästä syystä levyltä jätetty, mahtava kaahaus-ilottelu This Ride. Uusista kappaleista erityisesti The Road Song vakuutti monipolvisuudellaan, kun taas sinänsä hauska Tom Petty(?) oli vielä hieman raakilemainen, tai ainakin aavistuksen linjaton. Paikalle saapunut, torstai-iltaan nähden varsin monilukuinen yleisö ainakin piti kuulemastaan ja agentit soittivat ansaitun encoren.

Toisistaan näin kaukana olevien bändien yhteiskeikkaa voi varmasti pitää tavallaan linjattomana. Toisaalta se on kuitenkin mainio tilaisuus kuulijoille kohdata aidosti uutta musiikkia. Itse ainakin arvostan tällaista ennakkoluulotonta rajojen rikkomista!

Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska