Tamperelaisen Idolaen vertaaminen Radioheadiin on ehkä kaikkein helpoin ja nopein edes jotain suuntaviivoja tarjoava tapa tiivistää millaisesta musiikista on kyse. Leijailevasta hivenen reippaammin särisevään vaihteleva tyylitietoinen pop-kaava yhdistettynä kiireettömään elektro-maalailuun on toki myös paljon muuta. Mutta kyllähän Taneli H. Hermusen laulusta tulee yhtä lailla mieleen Thom Yorke kuin toisen kotimaisen hiukan samoilla suunnillakin liikkuneen yhtyeen Underwater Sleeping Societyn mahtavaäänisen solistin Okko Niemisen tavasta laulaa. Toisaalta, siinä missä sekä Radiopäät että Society ovat onnistuneet rakentamaan ainakin minun korvaani täysin tunnistettavan oman soundinsa, ei Idolae ole vielä sitä tehnyt.

Avaus- ja päätösraitojen rauhallisempi leijailu on toki erittäin komiasti toteutettua ja näkemyksellisesti tunnelmoivaa. Silti Sparxxx In The Darkin kipakampi ja synkeämmin rullaava kaava koukuttaa huomattavasti tarttuvammin. Sen pop-puolen lyöminen kättä Depeche Mode-tyylisen tummasyisen elektrovalleilun kanssa on ainakin tällä erää sitä parasta Idolaeta ja siinä kohtaa viisikko on myös Suomen rajojen sisällä aika omilla taajuuksillaan. Ei ole ihan vastaavaa juuri tullut vastaan…

Selkeästi rauhallisempi, mutta yhtä lailla aika massiivisesti särisevä Office Coffin on taas sitä ekassa kappaleessa mainittua Radiohead-soundia, mutta oikein antoisaa sellaista. Vaikka yhtyettä jossain määrin voisi syyttää pienestä perässähiihtämisestä, ei se ainakaan minulle ole pelkästään mikään miinus, jos toista omakustanteista EP:tään tekevä yhtye onnistuu kuulostamaan valitsemassaan soundiviidakossa näinkin suvereenilta. On niitä huonompiakin esikuvia.