23.01.2008
Promoaminen on demobändille elintärkeää puuhaa, minkä tietää vallan mainiosti myös Beautiful Betrayal. Mikäli yhtye mielii koskaan murtautua ulos kellareista, on sen mainostettava ahkerasti omia biisejä ja pidettävä itsestään riittävästi ääntä. Jokunen aika sitten löysin edestäni melodista, tunnelmallista, sekä myös riittävän menevää metallia soittavan Beautiful Betrayalin neljännen demon/promon vajaan kolmen vuoden sisällä.
Ei riitä, että bändi on parantanut tasaisesti jälkeään kiekko kiekolta, vaan viimeistään tässä vaiheessa voi puhua jo myös vahvasti oman soundisesta yhtyeestä, jolla riittää niin visiota kuin kykyä toteuttaa omaa näkemystään. Niinpä lähestyin yhtyettä haastattelun merkeissä ja uteluihini vastaili vokalisti Heidi Mannström sekä kitaristi Aapeli Kivimäki.
Aloitetaan näin aluksi aivan alusta, eli mistä kaikki lähti liikkeelle ja kuinka ryhmän tie on johtanut nykyiseen pisteeseen?
Heidi: - Kaikki alkoi vuonna 2004, jolloin pojat etsivät uutta miehistöä deathmetal-bändiinsä tarkoituksenaan muuttaa tyylisuuntaa melodiseksi ja minä olin samaan aikaan katselmassa itselleni sopivaa bändiä. Muutaman miehistönvaihdoksen jälkeen on päästy nykytilanteeseen ja yhä useampi tyyppi bändissä on myös alkanut panostamaan biisien sovituksiin ja jopa sävellyksiinkin.
Julkaisitte juuri mainion Monophobia -demon ja etsitte samalla yhteistyökumppaneita. Joko yhteydenottoja on sadellut ja siintääkö tulevaisuudessa kenties jo mahdollinen debyyttialbumin teko? Omasta mielestäni ainakin olisitte jo täysin valmiita isompiin ympyröihin.
Heidi: - Eipä ole vielä kuulunut varteenotettavia yhteydenottoja, joita kyllä ollaan tässä kovasti odoteltu. Alkaisi tässä olemaan jo hyvää materiaaliakin kokonaiseen albumiin. Mutta hiljaa hyvää tulee, sanoi entinen mies.
Aapeli: - Joo ei meillä tässä mikään älytön hoppu ole mihinkään, vaikka se levytyssopimus onkin tähtäimessä. Ei se kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä juttu ole, hauskanpidon takiahan tätä kuitenkin tehdään. Levytyssopimus varmasti potkaisisi taas seuraavan vaihteen silmään, mutta samallahan siinä joutuu sitten stressaamaan kaikesta paljon enemmän. Tehdään nyt vaan niin hyviä biisejä kuin osataan ja pidetään hauskaa niitä soittaessa, katsotaan kuinka pitkälle päästään sillä metodilla.
- Oikeastaan on ihan hyvä, ettei sitä levytyssopimusta ole aikaisemmin vielä irronnut. Tässä on kuitenkin koko porukka kehittynyt omassa tekemisessään sellaisella vauhdilla, että olisi sääli jos eteen olisi lyöty liian iso piirakka liian aikasin. Jos oltaisiin lähdetty tekemään debyyttiä vaikkapa ennen Monophobia -demoa, olisi jälki ollut varmasti jonkin verran köykäisempää kuin mitä se nykyisillä rahkeilla olisi. Tällä hetkellä oma fiilis on sellainen, että porukka alkaisi hyvinkin olla valmis debyytin tekemiseen, sikäli kun minä mistään mitään tiedän. Ainakin kaikilla on tällä hetkellä kova luottamus tähän puuhasteluun ja toivottavasti se kuuluu lätyilläkin sitten.
Monophobialla huomioni kiinnittyi erityisesti kehittyneeseen ja vahvistuneeseen soundiin, joka vaikutti juuri sopivan jykevältä, sekä riittävän persoonalliselta. Myös yhtye itse on tyytyväinen uutukaiseen, sekä soundin selvään kehittymiseen, vaikka kyseessä onkin Aapelin mukaan prosessi, jota ei ole suotta lähdetty liikaa murehtimaan. Evoluutio saakin tapahtua nähtävästi pääosin omalla painollaan. Demolta löytyy ”vain” kaksi biisiä, mutta tämäkin on tarkkaan harkittu päätös.
Aapeli: - Me on vähän aateltu tuota hommaa tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Noiden demojen ensisijainen tarkoitus on kuitenkin yrittää kiinnittää levy-yhtiöiden ja erilaisten medioiden huomio. Ja sehän onnistuu mainiosti jo kahdellakin biisillä. Tai niin me ainakin uskotellaan itsellemme. Ja onhan siinä ihan sellainen käytännön syykin, että studiossa on paljon mukavampi puuhastella rauhassa kuin kauhealla kiireellä.
Heidin mukaan bändi on sitä paitsi piakkoin matkalla taas studion puolelle, joten uutta annosta on luvassa jo mahdollisesti piankin. Mutta kuinka monta keikkavalmista biisiä varastosta löytyy ja mahtuuko settien sekaan mahdollisesti myös covereita?
Heidi: - Settilistamme pääsääntöisesti sisältää sellaisen 6-7 omaa biisiä ja sitten 1-2 coveria riippuen tietenkin toivotusta soittoajasta. Näin demotason bändillä ei tietenkään vielä kovin pitkiä nuo soittoajat ole, että tuossa sellainen keskiverto määrä on. Valmiita biisejähän tietenkin on enemmän ja kyllä sitä settiä aina muutellaankin, ettei ala käymään liian tutuksi.
Aapeli: - Demobändin keikkasettihän on parhaimmillaan 30-35 minuuttia, jonka jaksaa kuunnella sellainenkin joka ei ole aikaisemmin yhtyeeseen perehtynyt. Homman saa helpommin pysymään kasassa ja energisenä. Itse olen demobändien keikoilla huomannut, että jos porukka veivaa vaikka 50 minsaa mulle täysin tuntematonta materiaalia, niin se alkaa herkästi puuduttaa riippumatta musan laadusta. Levyttäneillä bändeillä on sitten mahdollisuus soittaa vähän pitempiäkin settejä, kun yleisö on päässyt perehtymään biiseihin etukäteen ja ovat näin vähän paremmin perillä meiningistä.
Omiakin kappaleita siis riittää yllin kyllin, eivätkä ne synny suinkaan kaikki läheskään samalla tavalla...
Aapeli: - Sävellysten suhteen me ollaan kyllä menty aika sekalaisilla konsteilla. Joskus joku tekee biisin alusta loppuun valmiiksi ihan itse. Joskus taas sopassa on useampiakin lusikoita jne. Laulut ja lyriikat kuitenkin ovat Heidin heiniä, me muut ollaan taas keskitytty siihen säveltämiseen. Joidenkin biisien synty on tosi pitkä prosessi, saattaa mennä vuosikin, että joku idea kypsyy valmiiksi biisiksi asti. Toisaalta on taas sellaisiakin kappaleita, jotka on rykäisty ihan hyvällä menestyksellä kasaan parissa päivässä. Nämä erilaiset metodit on kyllä ainakin mun mielestä erittäin positiivinen juttu, homma pysyy virkeänä ja kunnon tohina päällä. Ja monestä säveltäjästä on hyötyä siinäkin tilanteessa, että jollekulle sattuu ns. kuiva kausi.
Etenkin kahden viimeisen demonne sovituspuoli on vakuuttanut, joten pitää kysyä, että kuinka pitkään kappaleita hiotaan treeniksellä ja pysyvätkö rakenteet studion jälkeen muuttumattomina, vai ovatko biisit edelleen muutostilassa?
Heidi: - Pyritään niitä hyvissä ajoin ennen studiota jo hiomaan ja tavallisesti on niitä keskenämme nauhoiteltukin etukäteen, että pääsee ikäänkuin ulkopuolisena vielä itse kuuntelemaan kappaleita. Yleensä käy niin, että kappaleita hiotaan myös nauhoituksen jälkeenkin ja niihin tulee hieman erilaisia sovituksia livetilanteita varten. Myös vanhempia biisejä on saatettu vielä sovittaa, kun joku saa treeneissä kuningasidean, että ”hei, vedettäisiinkö tämä nyt jatkossa näin”.
Monophobia on mielestäni myös soundillisesti komea paketti. Nähtävästi Studio Watercastlessa asiat sujuivat sitten kitkatta - vai sujuivatko?
Heidi: - Kyllä on sujunut. Ollaan erittäin tyytyväisiä Sarvanteen Artun työhön. On tässä muutaman demon jälkeen alettu jo puolin ja toisin ymmärtämään toisiamme, joten työ sujuu todella jouheasti ja Arttu on kyllä aina aidosti koko persoonalla mukana.
Aapeli: - Siitä on kyllä selkeätä etua, että ollaan "Arttulassa" äänitelty useampi demo putkeen. Homma alkaa rullaamaan saman tien kun ovesta kävelee sisään. Aikaa ei kulu turhaan sähläämiseen. Tai no kuluu sitä siihenkin, mutta se on aina meidän omaa tyhmyyttä, hehheh... Artulla on hyvä ymmärrys siitä mitä me haetaan, ja onpa siltä suunnalta silloin tällöin tullut pieniä ideoitakin sinne tänne biiseihin. Very nice!
Osallistuitte viime kesänä myös Wacken Open Air -bändikisaan ja etenitte aina Suomen pään finaaliin saakka, joka käytiin käsittääkseni Qstockissa. Voittoa ei irronnut, mutta miten skaba muuten sujui ja miltä tuollainen kilpailutilanne tuntui/vaikutti?
Heidi: - Olihan se todella erikoinen ja jännittäväkin tilanne ja jälkeenpäin voi sanoa, ettei todellakaan ollut paras veto mitä on tullut tehtyä. Kai sitä on niin selkäytimessä kiinni se, että siellä tuomaristo toljottaa ja nauhoittaa joka ikisen virheen, joten tilanne ei ole luonnollinen. Ei siitä voi nauttia, kuin normaaleista keikoista. Mutta erittäin mukava ja opettavainen kokemus kyllä.
Aapeli: - Täytyy kyllä sanoa että olipahan paskin meidän soittaman keikka koko vuotena 2007. Huonoon väliin sattui, mutta turha on yskähdellä kun kurat valuu jo lahjetta pitkin. Muttamutta, vaikka oltaisiin vedetty hyvinkin, olisi kyyti silti saattanut olla melkoisen kylmää. Kilpatoverit oli kyllä aikamoisia veijareita soittamaan. Itse keikkaa lukuunottamatta tuo oli taas sitten ainakin meikäläiselle (ja luultavasti koko porukalle) vuoden kohokohtia. Soiton jälkeen päästiin uppoutumaan festarimeininkeihin hyvinkin "iloisessa" mielentilassa, melkoista rypemistä...
Keikkailu siis maistuu pienestä nikottelusta huolimatta ja sitä aiotaan kuuleman mukaan harrastaa tulevan studiosessionkin ympärillä mahdollisimman runsaasti. Entä minkälainen yhtye se Beautiful Betrayal sitten oikein on livenä ja mikä on ollut tähän mennessä parhain keikkakokemuksenne?
Heidi: - BB on aikalailla yleisöläheinen ja energinen livebändi ja parhaimmillaan kyllä tunnutaan olevan klubikeikoilla, joissa tiivis ja mukava tunnelma. Eli joku klubikeikka todellakin on paras kokemus, muttei osaa paikkaa nyt äkkiseltään nimetä. Parhaita keikkoja on varmaankin olleet kimppakeikat tuttujen bändien kanssa, joissa meininki jo lavan takana on aina huikea ...
Aapeli: - Niinkuin Heidi jo totesikin, klubikeikat tuntuu sopivan meille parhaiten. Päällimmäisenä ehkäpä tulee mieleen reilun vuoden takainen keikka Varkauden Rokkarissa. Yleisö tuntui olevan ihan pähkinöinä ja taisi siellä olla koko bändikin ihan liekeissä. Silloin oltiin liikenteessä Silentiumin kanssa, joka jo sinällään takaa sen että reissussa on kivaa. Hauskaa porukkaa nimittäin.
Ja lopuksi on vielä sana vapaa.
Aapeli: - Heidi tuossa aikaisemmin jo sivumennen mainitsikin, että uutta demoa väännetään taas helmikuun puolessavälissä. Päivänvalon se nähnee maaliskuun alkuun mennessä. Tällä kertaa onkin sitten tiedossa vähän erikoisempi pläjäys. Uusia biiseja on tarkoitus äänitellä pitkästä aikaa kolme kappaletta. Aikaisemmasta poiketen mukaan tulee myös melkoinen läjä kaikkea extrakamaa. Lopullinen koostumus on vielä vähän auki, joten ei nyt paljasteta enempää. Pientä jännitystä peliin, heh.
Teksti: Mika Roth, Promokuva: Jimmy Salmi, livekuvat: Henri Sareskivi ja Timo Perälä
