Alamaailman vasarat, Tytär

Kuopiolähtöistä melankolisen raskaan rockin tämän syksyn debytoijaa Tytärtä on jossain yhteydessä verrattu myös keskiviikkoillan pääesiintyjään Alamaailman vasaroihin, vaikka yhteisiä asioita näillä kahdella on oikeastaan vain hetkittäin maanisuus ja tuuttaava vetopasuuna. Koska Tytär on selkeästi perinteisemmin ja suoremmin rokkaava kokonaisuus melankoliaiskelmäisillä ja hevahtavilla mausteilla, niin ei ole mikään ihme ettei viisikko vetänyt muutenkin aika hiljaisen keskiviikon yleisöä lavan eteen heilumaan.

Eipä silti, kyllähän Tyttärellä on ihan persoonallinen ilme ja kohtuullisen tarttuvia biisejä. Pasuunamaustettu paahto kulkee mukavan äkkiväärästi, rakentuen silti vahvasti suomalaisen rock-musiikin parhaiden melankoliaperinteiden päälle. Mollivoittoista melodiaa siis piisaa. Vaikka laulaja-kitaristi Wile tuntui pistelevän kirouksia vähän joka välispiikissä, oli Tyttären keikka siksi ja siitäkin huolimatta ihan hyvä aloitus illalle. Tosin se ihan viimeisin hurmos siitä vielä uupuu, liekö siihen sitten syynä tyhjä lattia?

Eipä se väen vähyys hirveästi helpottanut myöskään Vasaroiden hommaa. Silti Sarkulan jengi onnistui paremmin imemään väen mukaan ja vetivät vielä kahden biisin encorella kunnon loppurutistuksen. Tottakai tehokkainta Vasaranpauketta on Astiatehtaan kaltainen tuhatta ja sataa tuuttaava, lyövä ja selloviilaava pauhu, mutta juurikin tällä keikalla myös ne hiippailevammat kohdat riemastuttivat. Kun Sarkula kävi yhdessä Haukkalan kanssa hissunkissun heruttamassa puhaltimistaan pieniä säveliä sellotaiteilija Mannisen vingutuksen tahtiin, oli yleisö viimeistään vangittu kuusikon vinosti askeltavaan liikkeeseen. Kliimaksissa nähtiin sellainenkin ihme kuin puhallintaiteilijan pyöriminen lattialla ja muutenkin tänään heitettiin tukkaa ja heiluttiin kiitettävän runsaasti.

Vasaroilla riittää tätä nykyä kohtuullisen runsaasti materiaalia mistä ammentaa. Jos alku hoidettiin tuoreimman Maahan-albumin hiteillä (Kyyhylly, Katkorapu ja Maahan) liikkeelle, löytyi listalta myös vanhoja suosikkeja kuten kakkoslevyn Lentävä mato. Pääasiassa homma liikkui kuitenkin uusimman levyn tahdeissa, mikä ei ole lainkaan huono valinta. Maahan-albumilla Vasarat kuitenkin ovat virittäytyneet ehkä kaikkein parhaaseen laukkaan tähän mennessä. Kyllä Luiden valossa, naapurin talossa, Käärme toi ruton kaupunkiin ja Huikeuden lieriö toimivat yhtä lailla jo mainittujen iskujen tapaan. Loppukeikasta voidaan jo puhua melkoisesta hurmiosta, jollaiseen harva bändi Suomessakaan yltää.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo