Qstockin lauantai

Harmautta hohtava lauantaiaamu sai mielen jotenkin apeaksi. Edellisen p�iv�n tukahduttava kuumuus oli vaihtunut hiostavan sadeilman painostavuudeksi, eik� festivaalialueelle tarpominen tuntunut kovinkaan kutsuvalta. Jarkko Martikaisen ��nen kaikuessa rantalavan suunnalta mieli kuitenkin jotenkin virkistyi, eik� aikainen her��minen juurikaan en�� harmittanut. Harmillista tosin oli, ett� festivaalin paras esiintyj� aloitti soittonsa jo puoliltap�ivin ja kaikki sen j�lkeen n�hty tuntui kutakuinkin turhanp�iv�iselt�.

Ainoastaan akustisen kitaran ja parin vahvistimen kanssa lavalla seisonut pienikokoinen tyylik�s mies omaa sellaisen karisman, ett� kuulijaa alkaa l�hinn� vain itkett�� liikutuksen voimasta. Ensimm�ist� kertaa soolona n�hty YUP:n kieromielinen keulahahmo oli vaikuttavuudessaan ainutlaatuista luokkaa. Upea ��ni ja vahva kitarasoundi saivat yleis�n jonkinlaiseen transsiin ja jokaisissa suosionosoituksissa kuulsi pelkk� suuri kunnioitus. Martikaisen soolotuotannon kappaleet ovat vaikuttavia ja hykerrytt�v�n moniulotteisia. Terroristin h��t, Kainuu opettaa sek� uskomattoman kaunis Kaikki me kuolemme pian saivat jopa kesken keikan puhjenneen kaatosateen tuntumaan kovin yhdentekev�lt�. L�mpim�ll� ja rauhallisella otteella yleis�� k�mmenell��n pit�v�� Martikaista ei olisi halunnut p��st�� pois lavalta ollenkaan.

Valtoimenaan jatkuva kaatosade ei kovinkaan pitk�lti houkutellut liikkumaan rantavalan l�heisyydess� olevalta katetulta anniskelualueelta minnek��n. Seuraava n�hty esiintyj� olikin siis tunnin kuluttua aloittanut Sunrise Avenue. Pikkutytt�jen ��nihuulia ymp�ri maata koetteleva yhtye kuuluu hieman samaan kategoriaan Poets of the Fallin kanssa. Kaikki on �ihan kivaa�, mutta keskittyminen olennaiseen j�� hyvin heikoksi. Vokalisti Samu Haberin persoonallisen nariseva ��ni kantaa kappaleet aika pitk�lle, mutta kiinnostuksella odotan pystyyk� seuraava levy pit�m��n b�ndin pinnalla tai tarjoamaan ulosantiin jotain uutta.

P��lavalle j�rjest�ytynyt Viikate sai yleis�n puolelleen kamalasta s��st� huolimatta. Hetken tuttuakin tutumpaa menoa kauempaa kuunneltua p��t�ksen� oli siirty� ensimm�ist� kertaa rannalla laajan hiekkakent�n takana sijaitsevaan Happi-telttaan, jonne k�veleminen edellisen� p�iv�n� olisi edellytt�nyt uppoamista polvia my�ten hienoakin hienompaan idylliseen uimarantahiekkaan. Teltassa vallitsi kutakuinkin rento ja rauhallinen tunnelma, kun Husky Rescuen yst�v�t odottelivat teknisten h�m�ryyksien takia my�h�stynytt� yhtyett�. Kun keikka vihdoin alkoi, sinkoutui koko teltan sis�lt� toiseen ulottuvuuteen. Uneliaan esiintymistavan omaava yhtye vellotti yleis�n p��lle paksun ambient-peiton, jonka alla alkoi hyvin pian olla todella l�mmint� ja turvallista.

Kauaa ei Happi-teltan luomasta rauhasta kuitenkaan ehtinyt nauttia, sill� tie kuljetti hyvin nopeasti takaisin rantalavan katetun anniskelualueen suojaan kuuntelemaan kotimaan metallipioneeri Tarotin musiikillista taiturointia. Hyv�� mielt� keikalle oli tosin vaikea saada, sill� sateen �rsytt�m�t j�rjestyksenvalvojat alkoivat verbaalisen antinsa puolesta olla sen verran tyly� porukkaa, ett� itsepintaisempikin festivaalivieras olisi varmasti tuntenut olonsa hyvin ei-tervetulleeksi. Hietalan veljesparin sis�lt�v� tiukkaa tykityst� tarjoileva yhtye oli selv�sti yleis�n mieleen, eik� kokemuksen kuuluminen soitossa j��nyt ainakaan taka-alalle. Hiljaiseloa jonkin aikaa viime vuoteen saakka viett�nyt yhtye on varmasti is�nn�n roolissa genren kotimaisella kent�ll�. N�in ainakin voisi yleis�n suhtautumisesta p��tell�.

Suunnitelmissa oli jatkaa raskaan tykityksen linjaa Kooma-lavan suunnassa Swallow the Sunin tahtiin, mutta oviaukolle saavuttaessa oli koko rakennus niin tukossa, ett� sis��n yritt�minen olisi ollut l�hinn� tyhm�nrohkeaa. Monta kiinnostunutta ja toiveikasta korvaparia j�i uskollisesti jonottamaan ovien ulkopuolelle yhtyeen r�yh�tess� seinien sis�puolella todellisella antaumuksella. Kun kotimaisen metallin n�keminen ei onnistunut, oli aika siirty� takaisin rantalavan seudulle katsomaan kuinka naapurimaa asian pystyy hoitamaan. G�teborgilainen The Haunted onnistui s�ik�ytt�m��n pilvet sen verran pahasti, ett� sadekin antoi yleis�lle armoa, eik� lavan edess� seisoskelu tuntunut en�� keuhkokuumeen uhmaamiselta.

Loistavaa rytkett� b�ndi onnistuikin tarjoamaan, vaikka vokalisti Peter Dolvingin ��ni v�lill� hieman m�k�st� k�rsineen� rakoilikin, eik� miehen ulkoinen olemus muutenkaan oikein istunut b�ndin perinteit� noudattelevaan kuvastoon. Loistavinta antia keikalla olivat rEVOLVEr -albumin 99 sek� All Against All, joiden aikana raskaampaan musiikkiin liev�ll� pelolla silloin t�ll�in suhtautuva toimittajakin uskalsi jopa my�nt�� viihtyv�ns�.

P��lavalla heilui seuraavaksi PMMP, jonka keikka taisi t�lt� kes�lt� n�htyn� olla j�rjestyksess��n nelj�s. Sen verran yhtyett� piti kuitenkin k�yd� kurkistamassa, ett� viimeisimm�n levyn Onko sittenk��n hyv� n�in tuli kuultua. Yhtyeeseen kyll�styminen tuntuu kutakuinkin mahdottomalta ja suhde piikittelev��n tytt�kaksikkoon on muuttunut jo sen verran tiiviiksi, ett� edes Rusketusraidat ei en�� onnistu �rsytt�m��n miss��n m��rin. V�symyksen painaessa jo raskaana p��lle oli viel� yksi yhtye kuitenkin pakko n�hd�.

CMX oli ker�nnyt rantalavan eteen enn�tysm��r�n norkoilijoita, joka todistaa jo omalta osaltaan sen, ett� yhtyett� on taidettu pohjoiseen todella odottaa. Odotukset kokoonpano palkitsi jopa siin� m��rin, ett� aurinkokin uskaltautui n�kyviin pilvien lomasta, vaikka CMX perinteisesti onkin ollut se b�ndi, jonka aikana keskell� kuuminta kes�� alkaa sataa rakeita. Soundeiltaan yhtye ei todellakaan ollut parhaassa mahdollisessa vireess�, mutta menoa se ei ainakaan yleis�n puolella tuntunut haittaavan. Nahkaparturilla aloitettu ja Mattiin lopetettu setti ei tosin paljon ihmeit� sis�lt�nyt, mutta mik�li syksyn kiertueella soitetaan jotain aivan muuta � kuten luvattu on � ei keikkap�iv�m��rien sovittelemista kalenteriin malttaisi mill��n odottaa.

S��n muututtua kutakuinkin suopeaksi oli loppuillan rokkaajilla tiedossa viel� paljon suuruutta. P��lavalla �rjyv� Sonata Arctica sai seurakseen The Rasmuksen, eik� raskassoutuista haudan kaivamiseen sopivaa Celtic Frostiakaan varmasti kovin moni j�tt�nyt v�liin. Itse koin kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa jalat alle � kun ne viel� sen verran kantoivat � ja toivottaa Kuusisaarelle ja Oululle hyv�� jatkoa. Mik�li festivaali jatkaa kasvamistaan t�t� vauhtia, on jostain l�ydett�v� lis�� tilaa. Muuten pikkuruinen Kuusisaari saattaa hyvinkin lyyhisty� sit� koettelevien suurten paineiden alle.

Takaisin perjantaihin t�st�.

Teksti ja kuvat: Nunnu Koskenniemi