13.07.2007
Kerubi/Joensuu
Tämänvuotinen festivaali lupaili aika epävakaista säätä. Vettäkin oli luvassa ja perjantaina alkuklubien merkeissä käynnistynyt Karjalan helmi oli oikeastaan koko päivän aika painostavan hikinen. Vielä perjantaina juhlijoiden niskaan ei saatu ihan kaatosadetta, tai jos sellaista tulikin, niin ei haitannut, sillä ilta vietettiin sisätiloissa tai ainakin katon alla. Kolmipäiväiseksi tapahtumaksi viime vuosina tapahtumaa kovasti kasvattanut Sulo-klubi oli oikeastaan ainoa kastumisvaaran paikka, mutta sielläkin suurin osa keikoista käytiin seuraamassa Yle X:n teltan alla suojassa.
Desibelin paikalle saapunut toimitus päätti kuitenkin tänä vuonna tsekata Tampereen sisäsiittoisen poppiskenen viime vuodet pyörittämän Kasettiasemaklubin meiningin Kerubin kuppilassa. Aina samat naamat ja sama meininki, Pirisen Villen rennolla juonnolla ja kaikeksi onneksi myös antoisilla bändiesiintymisillä. Ne samat naamat meinaan tuntuvat venyvän aika monenlaiseen ilmeeseen.
Tällä kertaa show-puolen aloitti rytinällä painitrikooseen ja maskiin sonnustautunut iso mies Black Peider, aito ja todellinen supersankari. Miehen karheaäänisessä ja riehakkaassa, mies ja kitara blues-punkkaavassa meiningissä ei ole niinkään kyse musiikillisesta hienoudesta, vaan nimenomaan heittäytymisestä ja hyvällä tavalla päättömästä kohelluksesta. Hiukan samoilla linjoilla kuljetaan kuin Anssi Kasitonnin matkassa, mutta Peider on vielä enemmän show. Enkä tarkoita tässä sitä, että sisältöä ei olisi ollut, vaan että se aika perusaineista luotu musiikki tuotiin esiin sen verran omalaatuisesti ja näyttävästi, että hymy ja naurunremahdukset olivat vallitseva tila Kerubissa. Välitön ja mahtipontisen keskusteleva, melkein vakavalla naamalla heitetty sankarointi kulminoitui muutamaan, puhetahdilla vilkkuvaan ja efektisoundilla rahisevaan kypärämikrofoni-raitaan. Peider oli koko perjantain valloittavin!
Push Button Musicin myötä siirryttiin elektroilmaisun puolelle ja turkulainen kaksikko pistikin hyvin. Sähkökitaraa, synaa, ohjelmoitua biittiä ja vocoderia aika ilmeettömästi esittänyt parivaljakko onnistui etenkin viimeisenä kuullulla Numbersilla vakuuttamaan, että tässä on nimi jota kannattaa seurata. Myös komean punavalkoisista taustagrafiikoista täytyy antaa pointseja. Tanssittavaa kyllä, muttei oikein Kuppilatiloissa niin riehaannuttavaa, että jalat olisivat vieneet.
Mutta sitten ne jalat kyllä vei. Laurila- ja Digitaalimiehet-orkesterien jäsenistöstä koostuva, nimikko-lippiksiin pukeutunut Sipsi Kings sai ihan erilaisen potkun aikaan kuin aiemmin Telakalla. Nyt blackaudio-takapotkuinen, mutta huomattavasti rosoisempi ja suoraviivaisemmin puskeva rock-paahto vei hyvin väen liikkeelle. Vielä kun kokonaan luopuisivat niistä Audio-lainoista, jotka Pirisen lauluäänellä ovat aina vaan sitä Black Audiota, ihan riippumatta millä nimellä niitä esitetään. Hyvä keikka.
Vaikka listalla oli vain kolme esiintyjää, saatiin Kerubissa nähdä vielä yksi ylläri. Boys Not Boys-niminen, kahden mikkiherran ja deejiin muodostama kokoonpano pani hyvällä tavalla halvalla lihoiksi 90-luvun dancepoppia, taustojen ammentaessa mm. Alice Cooperin Poisonista. Mikkiherroille toki soisi vielä hiukan lisää reeniä sekä räpäytykseen että esiintymisvarmuuteen, mutta eiköhän sitä tule jos keikkaa tehdään. Hyviä biisejä siellä joka tapauksessa oli, vaikka koko skene ja tällainen tahallisen halpa, ainakin meikäläisen silmään humoristinen versio aiheesta, onkin aika ällö. Silti, mieluummin Tampereen velikullat kuin joku vakavanaamainen, tosimielellä aihetta lähentyvä yhden hitin ihme.
Jatka tästä itse festivaaliviikonloppuun.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
