Nummirock – perjantai osa 1

Toinen festivaalipäivä aukeni aurinkoisena ja kuumana, eikä alkuviikosta luvatuista sateista ollut tietoakaan. Aamusta lähtien leirintäalueelle virtasi lisää juhlijoita ja tunnelma lähti tiivistymään, kun uusia leirejä kohosi vinhaan tahtiin.

Viimeisimmällä V:Hävitetty pitkäsoitollaan iloisesta folkheavysta yhä syvemmälle metallin mustaan raakuuteen syöksynyt Moonsorrow aloitti juhannusaaton livetarjonnan kellon viisareiden osoittaessa yhtä. Soittoaika oli ankaran aikainen, mikä oli nähtävissä yleisön määrässä sekä paikalle saapuneiden heikohkossa yleiskunnossa. Korkealla pilvettömällä taivaalla paistava aurinko ei myös ainakaan helpottanut niiden juhlijoiden olotilaa, joilla edellinen ilta oli venynyt pitkäksi.

Moonsorrow suhtautui hankalaan tilanteeseen kuitenkin hienosti ja bändi olikin ylpeä siitä, että se sai ”kunnian julistaa juhannuksen alkaneeksi”. Bändin biisit ovat venyneet viime julkaisuilla yhä pidemmiksi ja pidemmiksi, minkä johdosta tunnin settiin ei mahtunut kovinkaan montaa rallia etenkin, kun mukaan oli ujutettu vielä yksi 20-minuuttinen teos. Tuhti metalliannos tuntui silti kelpaavan yleisölle ongelmitta ja oman tuotannon lisäksi bändi esitti myös loppukeikasta yhden Bathory-lainan.

Lyhennelmä STS on tarkoittanut eri aikoina moniakin eri asioita, mutta juuri tällä hetkellä nuo kolme kirjainta merkitsevät musiikista puhuttaessa melkeinpä poikkeuksetta Swallow The Sun nimistä orkesteria. Suomen nopein doom-bändi sai vuorostaan avata juhlallisuudet rantalavalla, jonka luokse olikin kertynyt jo melkoinen joukko väkeä. Swallow The Sunin esiintyminen noudatteli suhteellisen tarkasti parin viikon takaisen Sauna Open Air -keikan linjoja, tosin tällä kertaa lavalla ei nähty naistaustalaulajaa.

Ruotsalainen deathmetallin superkokoonpano Scar Symmetry avasi puolestaan tämänvuotisen Nummirockin ulkomaisen musiikin annin. Keväällä 2006 uransa toisen albumin yhtä monen vuoden aikana julkaissut ryhmä kiersi keväällä Pohjois-Amerikkaa urakalla Dark Tranquillityn, The Hauntedin ja Into Eternityn kanssa. Syksyllä yhtye palaa takaisin amerikoihin Katatonian, Insomniumin ja Swallow The Sunin kera, joten bändillä on kova yritys päästä läpi Yhdysvaltain markkinoilla.

Tiukka kiertäminen ja runsas kokemus heijastuivat positiivisella tavalla Scar Symmetryn esiintymiseen. Ryhmä rusauttikin silmään sen verran tiukan menovaihteen, että helteessä kärvistyvä yleisö heräteltiin eloon alta aikayksikön. Vokalisti Christian Älvestam ei silti tyytynyt vähään – eikä vähän enempäänkään, vaan herra nyhti kuulijoista yhä enemmän ja enemmän ääntä irti. Pittikin lähti pyörimään iloisesti raskaan melodisen deathmetallin raikuessa pitkin maisemaa, eikä meno hyytynyt missään vaiheessa tämän jälkeen.

Soundien puolesta Scar Symmetry tarjosi yhden päivän tukevimmista paketeista, Kenneth Seilin basson ja Henrik Ohlssonin rumpujen jyristessä todella miehekkäästi kitaravallien alla. Yhtye liikkui lähellä sitä hiuksenhienoa rajaa, jolloin runsas muuttuu liian paljoksi, mutta tuo raja jäi kuitenkin ylittämättä. Kyllä ne ruotsalaiset vaan osaa, ei sille mitään voi.

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Iron Sphere julkaisi keväällä mainion promon, jolla ryhmä kiteytti viiteen biisin kaiken oleellisen powermetallin saloista. Riku Turusen vokalisointia on aina ilo kuunnella, joten pienen virkistäytymistauon jälkeen askeleet veivätkin kohti pientä räminä lavaa, jolla Iron Sphere jo taivutti metallia normaalia nopeampaan muotoon.

Bändi oli vetänyt pienimmän lavan eteen mukavasti porukkaa ja meno tuntui olevan kohdillaan niin kuulijoiden kuin kuunneltavienkin puolella. Bändi näytti vahvistuneen sitten keväisen promonsa toisella kitaristilla ja kuusikielisen varresta löytyikin nyt Petri Iivosen lisäksi Karri Knuutila, joka tunnetaan paremmin Tacere yhtyeen nokkamiehenä. Kitaraosasto olikin näin hyvissä käsissä ja yhdessä Christian Pulkkisen koskettimien kanssa kaksikko loihti ilmoille roppakaupalla tarttuvia melodioita sekä mehukkaita riffejä.

Yli kaksi vuosikymmentä metallia kaikkeen mahdolliseen aina teknosta folkkiin sekä klassisesta tanssimusiikkiin asti yhdistellyt Waltari elää jälleen kerran uutta nousun aikaa. Vuoden 2004 jälkeen bändiltä on ilmestynyt jo kolme pitkäsoittoa ja pari vuotta sitten julkaistu Early Years tupla toi myös yhtyeen varhaisempaa tuotantoa tutuksi nuoremmille polville.

Waltarin tahdittamat juhannustanssit käynnistyivät rantalavalla varttia vaille viisi, kun Kärtsy Hatakka, Jariot Lehtinen sekä kumppanit ilmestyivät intron päätteeksi estradille. Alkuvuodesta kiistellyn Release Date pitkäsoiton (joka omasta mielestäni on muuten kevyesti neljän tähden levy) julkaissut ryhmä esiintyi edellisen kerran Nummirockissa vuonna 2000, joten perjantain settilistasta suurin osa oli Nummijärvellä aiemmin kuulematonta materiaalia. Tuoreelta albumilta kuultiin tietysti runsaasti radiosoittoa itselleen saalistanut Get Stamped, juhannuksen tunnelmaan mainiosti sopiva Let´s Puke Together sekä hieman yllättäen noin puolet reilusti yli puolen tunnin mittaisesta City Shamaani teoksesta.

Tunnelmat heilahtelivat musiikin tavoin laidasta toiseen ja noin puolesta biiseissä Kärtsy soitti bassoa, kun taas joissain kappaleissa matalataajuudet hoituivat konevoimin. Elävää bassoa olisi kyllä kuunnellut lisääkin, sillä Kärtsyn soittotyyli ja basson murea soundi toivat kummasti eloa kappaleisiin. Omanlaisiaan huippuja olivat parin vuoden takaiselta Blood Sample albumilta löytyvä tunnelmapala Helsinki, sekä viimeisenä soitettu The Cure laina A Forest, jota alustettiin pitkällä tarinalla siitä, kuinka kyseinen bändi sai aikoinaan kiskaisemaan ne ensimmäiset kajaalit silmiin. Waltarin keikka nousi selvästi festivaalien tiivistunnelmaisempien hetkien joukkoon ja tunnin mittainen setti tuntui loppuvan aivan liian aikaisin.

Italialais-saksalainen Graveworm valloitti ison estradin juhannusaaton päivän kääntyessä hitaasti alkuillaksi. Sinfonista ja melodista blackin makuista metallia takova ryhmä on julkaissut vuosikymmenen mittaisen olomassaolonsa aikana kuusi pitkäsoittoa, sekä pari pienempää kiekkoa. Tiuha tahti on nostanut yhtyettä blackmetallin maailmassa tasaiseen tahtiin ylöspäin, joten ei ollutkaan mikään ihme, että bändi oli yksi odotetuimmista Nummirockin vieraista.

Keikka alkoi muutaman minuutin myöhässä, minkä ansiosta väkeä ehti kertymään mukavasti kentälle, ennen kuin odotus ja sen perään kuultu pitkä intro olivat lopussa. Äänenpaine oli heti alusta lähtien selvästi liian massiivinen, minkä johdosta hautamatojen meuhkaamisesta ei tahtonut ottaa ensi alkuun oikein mitään tolkkua. Todellinen yllätys oli kuitenkin se, että läheiselle jonkin verran korkeammalla olevalla anniskelualueelle soitto kuulosti suorastaan siedettävältä. Eipä sen puoleen, monta astetta tasokkaammilla soundeilla bändin materiaali kuulosti yhä puisevalle raastolle allekirjoittaneen korvaan.

Seinäjokelainen Fourpointsix on kotoisin läntisestä Suomesta, mutta tyylinsä puolesta orkesteri voisi hyvinkin olla lähtöisin länsinaapurimme länsirannikolta, jostain sieltä Göteborgin seutuvilta. Sen verran melodista ja menevää neljäpistekuuden death/thrash kuitenkin on, ettei mäiskettä tarvitse lähteä häpeilemään. Homma toimii, väki tykkää, riffit taittuvat ja päät heiluvat – ja sehän se on tärkeintä, kun puhutaan livemusiikista.

Fourpointsix taisi nauttia ainakin puolittaista kotikenttäetua, sillä räminä lavan edustalle oli pakkautunut oikein mukavasti porukkaa. Omien rallien jatkoksi saatiin kuulla parikin lainaa ja niinhän siinä kävi, että Born To Be Wild sekä pikainen versio Smoke On The Water klassikosta nousivat selkeästi oman materiaalin edelle.

Ensiferumin tuoreesta Victory Songs albumista ei ollut ennakkoon minkäänlaisia kokemuksia, mutta vaikka tuoreet rallit eivät tuttuja olleetkaan, sai tämä menevää miekkametallia soittava orkesteri kaapattua allekirjoittaneenkin nopeasti mukaansa. Aurinko keikkui yhä korkealla taivaanrannan yläpuolella, mutta kun uuvuttavin kuumuus jäi taakse, alkoi juhlaväki käyttäytyä kuten juhannusjuhlilla kuuluukin. Eli tästä eteenpäin riehakas remuaminen valtasi alaa "sofistikoituneen nautiskelun" tieltä.

Keikan alussa väkeä ei ollut vielä kovinkaan kummoisesti paikalla, mutta jo parin biisin jälkeen rivit olivat selvästi täydentyneet ja tämä sama suuntaus jatkui halki keikan. Vokalisti/kitaristi Petri Lindroosin ei tarvinnut käskyttää kovastikaan kansaa, kun siitä jo irtosi vähintäänkin hyväksyttävä määrä möykkää. Lindroosin raa´at vokaalit ovat yhdessä kitaristi Markus Toivosen ja basisti Sami Hinkan puhtaiden laulujen kanssa muodostuneet erääksi Ensiferumin selvimmistä tuntomerkeistä ja tälläkin kerralla ne nousivat jälleen merkittävään asemaan. Nyt kun kokoonpano on asettunut vihdoin kohdilleen on bändin yhteistyö parantunut entisestään myös muilla osa-alueilla. Näin Ensiferum taivuttikin itselleen puhtaan selätysvoiton, mikä näkyi mm. vilkkaana kauppana paitakojulla keikan jälkeen.

Torstai
Perjantai osa 2
Lauantai osa 1
Lauantai osa 2

Teksti ja kuvat: Mika Roth