Bluelight

Waltari muistetaan ennen kaikkea persoonallisesta johtohahmostaan, Kärtsy Hatakasta, mutta myös siitä, että bändi oli 90-luvulla suomalaisen metallin yksi kovimmista vientituotteista. Tällä hetkellä asia on tietysti toisin, koska melkein jokaiselle Suomesta tulevalle metallibändille on kysyntää ulkomailla. Vientityö on tehty, mutta Hatakan ozzyosbournemainen kiekuminen sen kuin jatkuu.

Tuoreen albuminsa Waltari aloittaa heti kärkevällä, musiikkiteollisuutta kritisoivalla kappaleella Get Stamped. Vaikka kappale onkin ironinen, pilkka osuu omaan nilkkaan, kun kappale kuulostaa itsekin kovin laskelmoidulta. Vaisujen Big Sleepin ja Let´s Puke Togetherin kautta siirrytään massiiviseen, yli puolituntiseen Cityshamaaniin, jossa kieltämättä on hetkensä. Viisiosaisen teoksen jälkeen Hype ja THD ovatkin sitten melkoisia pettymyksiä. Parhaimmistoa edustavat levyn lopettavat Wish I Could Heal ja bonusbiisi Spokebone, joka on tehty Värttinän kanssa.

Waltarissa Kärtsyn basso on melko tukevassa kuosissa ja usein nostettu sovituksissakin esille, muttei sekään yllä mihinkään ihmeellisempään. Vaikka A.W.Yrjänä, Sting ja Lemmy ovatkin basistin pallilta luotsanneet yhtyeensä melkoisiin menestyksiin, ei basistin johtama yhtye ole mikään itseisarvo. Release date jääkin melko kauas ihanteesta, koska syvyyttä levyllä ei ole nimeksikään, ja näin ollen kuuntelukokemuskin jää melko ontoksi. Sanoituksista päätellen etsiminen ja nälkä ovat selvästikin levyn jonkinasteisia teemoja, mutta etsinnät jatkukoon, koska tämä levy ei saanut saalista ja nälkä kurnii yhä.