Athletic Arms ei suostu muottiin

Athletic Arms tuntuu pakenevan. Se on häilyvä yhtye, jonka kokoonpano muuttuu, nimi on muuttunut ja ennen kaikkea sen musiikki tekee kaikkensa välttääkseen seisahtumista ja paikalleen jäämistä. Stabiili on adjektiivi, jota tämän kollektiivin kohdalla ei tule ensimmäisenä mieleen käyttää.

Yhtyeen musiikki pakenee määritelmiä, mutta jonkinlainen löyhä kuvailu lienee paikallaan: äänikuvat leijuvat hitaasti eteenpäin, tuntuvat enemmän kuin tarttuvat. Parhaimmillaan Athletic Armsin musiikki tuntuu raikastavalta, rauhoittavalta ja piristävältä kenties hieman samaan tapaan kuin hyvälaatuinen kiinalainen sinivihreä wulong-tee. Musiikilliseksi referenssitermiksi voisi heittää postrockin, muttei välttämättä kannata. Athletic Arms täytyy kokea itse, mieluiten elävänä.

Athletic Armsissa on porukkaa pienemmän pitäjän verran. Yhtyeen ytimen muodostavat laulusta ja kitarasta vastaava Roy, edellisen sisko ja heleämpää vokalisointia edustava Emily, kitaristi Jere sekä rumpali Tuukka. Muitakin soittajia yhtyeessä on iso liuta.

Jere: - Siellä on Johannes, joka on pääasiallisesti saksofonisti. Sitten on Mikael, joka soittaa bassoa. Saara soittaa viulua ja Iina koskettimia. Meillä oli vielä viikko sitten trumpetinsoittaja ja toinen viulisti mutta nyt ei ole enää. Siitä ei tiedä mikä niiden meininki on, muita kiireitä.

Roy: - Ne on sapattivapaalla opiskelujen takia.

Tuukka: - Ja sitten on vielä tosiaan Samu, joka soittaa noise-kitaraa ja tekee ihan loistavia miksauksia.

Jere: - Me ollaan Royn ja Empun ja Tuukan.kanssa tehty tätä kolme vuotta, kaikki muut on suunnilleen vaihtuneet.

Kun jengiä on näin helvetisti treeniksellä pyörimässä, miten saatte homman toimimaan järkevästi?

Emily: - Ei me saadakaan.

Roy: - Jos me lähdetään ulkopaikkakunnalle keikalle, niin se on aina kaks henkilöautoa plus jotain muuta. Kun meillä oli Jyväskylässä keikka (Jyrock 2007 lauantai, toim. huom.), kamat meni pakettiautossa Pieksämäelle. Ne piti seuraavana päivänä hakea sieltä. Neljä tyyppiä tuli junalla ja sen lisäksi oli kaksi autoa, jotka lähti perjantaina. Tää on tää, mutta katotaan tulevaisuudessa jos saadaan järkättyä jotain fiksummin.

Entä kuinka biisinteko onnistuu tällaisella lössillä? Kuka on pääasiallisesti vastuussa musiikista ja saavatko kaikki näkemyksensä läpi?

Emily: - Se on sitä että Jere, Roy tai Roy ja Jere tai Tuukka tuo jonkun pohjan tai idean jota lähdetään sitten yhdessä työstämään. Ihmiset saa aika vapaasti tuoda omia juttuja. Jos meidän biiseissä on kaikkea liikaa, se johtuu siitä, että kaikki saa vapauden tekovaiheessa.

Onko mitään, mikä tyrmätään automaattisesti?

Tuukka: - E-duuri.

Roy: - E-duuri on kielletty. Me sovittiin Jeren kanssa joskus 16-17 vanhana, istuttiin meidän keittiössä, soiteltiin ja tultiin siihen tulokseen että ei sooloja, ei E-duuri-sointua. Tähän mennessä ollaan rikottu sääntöä, meillä on synasoolo yhdessä biisissä.

Tuukka: - Me ollaan se sointutavoite saatu siten täytettyä, että meillä on soittimet aina niin epävireessä että kukaan ei saa selvää soinnuista.

Emily: - Se on käänteinen midas-kosketus. Kaikki mihin koskee, muuttuu epävireiseksi.

Levytettyä tuotantoa Athletic Armsilla on tällä hetkellä kolmen kotipolttoisen äänitteen verran. Haastatteluhetkellä Athletic Burns -sarjaa oli tehty kaksi levyä, hiljattain on ilmestynyt markkinoille erä sarjan kolmatta osaa. Levyt koostuvat niin studioäänityksistä, treeninauhoista kuin keikkataltioinneistakin. Biisit venyvät huimiin mittoihin, kunhan ovat ensin käynnistyneet. Esimerkiksi bändin toinen julkaisu koostuu yhdestä neljänkymmenen minuutin mittaisesta raidasta.

Roy: - Me äänitettiin treeni, eli pistettiin treeniksen seinälle mikki ja soitettiin. Soitettiin biisi, ja se lähti sitten siitä venymään, neljäänkymmeneen minuuttiin. Kuunneltiin sitä jälkeenpäin ja nauretti niin paljon, että tuli ajatus että tämän voisi vaikka julkaista tässä CD-R-sarjassa. Me oltiin mietitty, että voisi joskus julkaista tällaista kummallisempaa, hölmömpää juttua.

Onko täyspitkän albumin julkaiseminen suunnitelmissa?

Roy: - Kyllähän me pyritään mahdollisimman pitkälle. CD-R-sarjassa saadaan tehtyä puoli tuntia tai enemmänkin musiikkia siihen kolmeen euroon. Tässä vaiheessa on olemassa miksausta vaille valmis EP, missä on neljä ja puoli biisiä.

Puoli?

Roy: - Se alkaa sellaisella biisin puolikkaalla, joka tehtiin jossain kymmenessä minuutissa treeniksellä ja sitten mentiin studioon ja äänitettiin se. Tämä levy ehkä valmistuu jonain päivänä tulevaisuudessa.

Kuinka paljon kappaleet elävät ja muuttuvat esimerkiksi keikoilla?

Emily: - Se riippuu siitä, kuinka tuoreita kappaleet ovat. Jos ne on kirjoitettu vuoden sisään niin ne ovat aika taipuvaisia muuttumaan. Joitakin vanhempia biisejä ollaan jätetty rauhaan, mutta haudanryöstöä on myös tapahtunut, käydään niiden kimppuun uudestaan. Mutta suurimmaksi osaksi mitä pidempi aika on kulunut, sitä varmemmin ne eivät muutu.

Roy: - Tän kokoisella jengillä on vaikea tehdä uutta. Meillä siis viime vuoden saldo oli kaksi biisiä aikaiseksi. Kyllä ne siis muuttuu ajan kanssa aina. Me ollaan joskus saatu jostain biisistä joku versio ja soitettu se keikalla, ja keikan jälkeen on tultu siihen tulokseen että ei näin. Sit se on jäänyt pariksi kuukaudeksi ja sitten ollaan tehty se loppuun.

Jos kokoonpano on häilyvä, sitä on myös yhtyeen nimi. Porukka on tunnettu myös nimellä Black Chaplin. Eikö sopivaa nimeä ole löytynyt vai mistä on kiikastanut?

Roy: - Se olin minä. Nimenmuutos johtui lähinnä siitä, että kun joskus mietittiin jonkun kamalan hevibändin kanssa mikä olisi hyvä nimi. Ajateltiin, että koitetaan yhdistää karseita juttuja tyyliin Marilyn Manson. Eli Black Sabbathista ja Charlie Chaplinista tuli Black Chaplin. Se oli hirvein mahdollinen nimi ja se jotenkin jäi.

Athletic Arms kuitenkin on ja pysyy?

Roy: - En mä rupea sitä siitä muuttamaan. Tää on kuitenkin punttismusaa.

Tuukka: - Beastie Boysin nimi tuli siitä, että ne keksi sata huonointa mahdollista nimeä. Niiden lempparibändi oli Bad Brains ja Beastie Boys valittiin siksi, että se alkaa samoilla kirjaimilla. Bad Brainshän on ihan vitun hyvä bändi.

Lopuksi sana on vapaa, terveisiä saa lähettää.

Roy: - Sapattivapaalle lähteville tytöille: Iina, Essi ja Saara tulkaa takaisin, sydämeni piiloon lakaisin.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Athletic Arms