Sinkut – Maaliskuu 2007
Feiled: Lycantrophy
Poko
Feiled ponnistaa kovaa, korkealle ja melko kirkkaasti yli riman. Yhtyeen Lycantrophy -sinkku on muihin, jo toisiaan toistavaan rock-massaan, verrattuna onnistunut sisällyttämään omaan soundiinsa melko hyviä osiota ja kovaa funk-iskemistä, kuulostamatta täysin paatuneilta nu-metal-faneilta. Pääosassa on kuitenkin melodinen poprock, joka on myös omassa sarjassaan erittäin hyväksyttävää. Sinkun toinen kappale Last Hope Motel taas ei yllä aivan samoihin lukemiin. Alun lupaavasta introsta huolimatta biisi luhistuu lopulta melko tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi hitaaksi - tyypillinen b-puoli.
Otto Kylmälä
Hinder: Lips Of An Angel
Universal
Yhdysvaltalainen
Hinder on breikannut jo vahvasti Pohjois-Amerikassa, eikä vanhempi mannerkaan ole jäänyt tyystin kylmäksi yhtyeen menevälle soft rockailulle. Runsaasti radiosoittoa kotimaisillakin aalloilla saavuttanut sinkkulohkaisu Lips Of An Angel on alusta loppuun saakka todellinen malliesimerkki siitä, kuinka tarttuva hitti tehdään.
Yhtyeen näennäisrankka imago toistuu myös musiikissa, jossa särökitara toki johtaa orkesteria, mutta erittäin hellin ottein. Kiiltäviin aurinkolaseihin ja muodikkaisiin niittivöihin verhottuna ujutus meneekin melkein täydestä ellei satu huomaamaan, että todellisen rockin luokituksessa Hinder kuuluu kärpässarjaan. Tarttuvaa mutta myös tuhottoman nopeasti kuluvaa korvakarkkia, joka täyttää tehtävänsä moitteetta. Sinkulta löytyy sekä biisin radioversio, että täysin akustinen versio.
Mika Roth
Kilpi: Savuna ilmaan 2007
Killbee
Suomiheavyn suuri turkulainen
Kilpi on julkaisemassa piakkoin livealbumia, jota pohjustaa tämä uusi sinkku. Vetokipaleeksi valittu
Savuna ilmaan löytyy jo bändin debyyttilevyltä
Sähkönsinistä sinfoniaa, mutta kuten lätyn nimikin kertoo, siivusta on työstetty nyt täysin uusi versio. Kuten Kilven biisit yleensä, niin myös tämä ralli toimii idioottivarmasti. Kertosäe tarttuu takaraivoon lähes välittömästi ja kaikki yhtyeen tavaramerkit saadaan pinottua sopivasti rahdun alle neljän minuutin annokseksi.
B-puoleksi on paiskattu liveversio muutaman vuoden takaisesta
Varjoista valoihin hitistä, joka tullaan kuulemaan myös edellä mainitulta
Kaaos-live albumilta. Livetallenne onnistuu välittämään sitä energiaa, joka on käynyt tutuksi bändin keikoilta. Kasassa on siis kaikin puolin asiallinen julkaisu.
Mika Roth
Mia Darling: Fish Bowl
Poko
The Pansies -yhtyeen laulajan,
Miia Keurulaisen soolosinkku Fish Bowl on kohtalaisen hyvin soitettu ja tuotettu kappale, mutta tunne on poissa. Myös nokkeluus loistaa poissaolollaan ja lopulta biisistä jää melko kylmä ja kalsea jälkifiilis. Tästä johtuen b-puoli
Pour Some Sugar On Me pääsee yllättämään biisien keskinäisessä kädenväännössä.
Mikko Ojasen Hammond –matto antaa mukavan retrofiiliksen kappaleelle ja Keurulaisessakin voi aistia hieman
Dusty Springfieldin kaikuja. Laulussa on hyvää eläytymistä ja kertosäekin on 60-luvun folkpopin nuottikulkuja mukaileva.
Otto Kylmälä
Paha kaksonen: Nyt tuntuu hyvältä
FAN
Raskasta ja ärhäkkää suomenkielistä rokkia mätkivä jyväskyläläinen
Paha kaksonen tarjoilee tällä neljän raidan promosinglellään kaksi uutta rallia ja kaksi live-taltiointia viimevuotisen debyytin raidoista. Stadionpunkiksi räyhähenkisyyttään nimittävä nelikko ei nimibiisillään hirveästi hätkäytä,
Ei tuhlata aikaa rullaa taustalauluillaan ja lehmänkellollaan hieman innostavammin.
Beibi, usko muaaaa -tyyppiset lyriikat vääntävät kättä
Lemmenpyssyjen kanssa kotimaisen amisrockin valtikasta kömpelyyden saralla, Lempparien sympaattisuutta en Kaksosesta löydä. Ehkä en ole kohderyhmää. Live-nauhoitteet paljastavat kyllä yhtyeen tiukan live-soiton ja mukavan rosoisen habituksen, mutta näin purkitetussa muodossa homma hiukan puuduttaa. Yksinkertaista, mutta rullaavaa. Aika tylyä, muttei silti toivottaman ankeaa. Ihan tarttuvia ideoita ja koukkuja, mutta näistä nouseva into kuihtuu hiukan yksipuoleiseen ilmeeseen. Ja kyllähän kaksosella tuntuisi ”pahuudestaan” ja jämäkästä tylyydestään huolimatta olevan myös pilkettä silmäkulmassa.
Ilkka Valpasvuo
Rauta: Laulumailla
Firebox
Kansanmusiikkia ja metallinsävyistä heavy rockia laajalla soitinarsenaalilla yhteen sovitteleva
Rauta on julkaisemassa huhtikuun puolenvälin tienoilla
Haudanmaa debyyttialbumiaan. Esikoista pohjustava sinkku tarjoaakin kahden raidan mittaisen näytteen tulevasta, sillä nimibiisin lisäksi sinkuralta löytyy myös
Jukolan talossa.
Kumpikin kappaleista on melko omanlaisensa näkemys tästä tyylien yhdistämisestä. Ilakoiva Jukolan talossa muistuttaa etenkin nopeimmissa kohdissaan miltei
Ensiferumia, kun taas Laulumailla on vuorostaan huomattavasti folkimpi ja tarinakeskeisempi luenta. Kappaleiden poljento on suoraan kansanmusiikista ja kun haitari, viulu, kitara ja
Rauno Lahden laulu lisätään sen päälle, on kasassa jo melkoinen paketti. Todella rautaista tavaraa, joka löytää varmasti oman kuulijakuntansa.
Mika Roth
Reilukerho: Kortit jaossa
3rd Rail Music
Olarilainen Reilukerho ei ole millään suomiräpin tasolla mikään uusi nimi kartalla. Jo yhdessä
Kehäketun kanssa julkaisemansa debyytti-ep:n ansiosta alan eturiviin noussut
Setä Koponen on lyönyt päät yhteen pitkän ajan yhteistyökumppaniensa
Tuomion ja
Koneen kanssa. Neljän raidan maxi-singlen avaus pistää akustisen kitaran, mukavan heleän kaikuisen taustamausteen ja läskin biitin päälle tarttuvaa läppää, jossa ei vieläkään ole löydetty oikeita kortteja elämään. Jonkinlaista kolmenkympin kriisiä… Biisistä löytyvä instrumentaaliversio todistaa, että Reilukerholla sävellystyö vetää hyvin niskan liikkeelle.
Tuottajamestari
DJPP: säveltämät
Ennen ja
Reilubörsta ´03 pistävät hiukan rullaavammin.
Davon ja
Edun vahvistama jälkimmäinen palaa
MC TaakiBörstan aikoihin kiivaalla rummunlyönnillä. Reilukerhon juttu luistaa, sävellykset ovat mukavan tarttuvia ja vahvistukset parasta mitä lähikulmilta löytyy.
Ilkka Valpasvuo
Rubik: City & the Streets
Fullsteam
Olen jostain syystä
Rubikin kohdalla hieman tipahtanut kelkasta. Livenä kehuttu ryhmä (jonka olen onnistunut missaamaan) ja albumista
Bad Conscience Patrol on kihisty… no, kaikkialla. Oma kokemukseni rajoittuu satunnaisiin radiohavaintoihin. City & the Streets on ensimmäinen julkaistu single Bad Conscience Patrolilta. Proge-vivahteita on kehuttu ja hehkutettu, mutta kaltaiselleni proge-puristille edes
Radiohead ei ole progea, vaan avantgarderokkia ja sitä Rubik taas on vielä vähemmän kuin progea.
Kyseessä on siis indierokkia maustettuna eteerisellä tuotannolla. City & the Streets on kappaleena hyvä, mielenkiintoinen ja lunastaa kyllä hyvin Rubikista sanotun. Melodiat ovat kauniita ja iloinen huomio on se, että musiikki pursuaa yksityiskohtaisuuksia, joihin kelpaa tarttua silkan pop-pätevyyden lisäksi. Sen sijaan b-puoli
Interventionist on aluksi hieman ohimenevä. Taustamusiikkina biisiä ei edes huomaa. Siihen keskittyessä paljastuu kumminkin varsin siedettävä tuotos, jossa erityisesti kekseliäät kitarasoundit miellyttävät korvaa. Sallisin tosin enemmän hieman röyhkeämpää mahtipontisuutta. Silti biisi kasvoi korvissani ensimmäisten pyörittelyjen jälkeen erittäin hienoksi.
Yhteenvetona: raikasta ja hyvää rock-ilmaisua, jonka osaan kuvitella sopivan erityisesti kesäisiin fiilistelyiltoihin, joten kesän festareilla asia todistettakoon. Hienon sinkun ovat pojat lykänneet.
Mikko Lamberg
Sweatmaster: Animal
Fullsteam
Huhtikuussa ilmestyvää kolmatta
Sweatmaster -pitkäsoittoa odotellessa voi maistiaisiksi testailla bändin nykykuntoa perinteisen seiskatuumaisen muodossa. Sitä itseään tarjoileva Animal ei varsinaisesti tuo mitään erityisen uutta orkesterin repertuaariin, mutta garageilmaisun äärimmäisyyksiä tavoittelevassa minimalismissaan se tulee varmasti olemaan pahuksen toimiva livebiisi. Ahkera yhtye ottaa epäilijöistä uuvutusvoiton toistamalla sanaa ”animal” kolme- ja puoliminuuttisen kappaleen aikana hämmästyttävät 99 kertaa. Hienoa!
B-puolen
Drunken Singer jatkaa samalla aggressiivisella linjalla, joskaan ei yhtä pelkistetysti. Sinänsä toimiva veto, mutta jää osittain lyhyen kestonsakin vuoksi nimibiisin jalkoihin. Näiden näytteiden perusteella Sweatmasterin kone vaikuttaisi olevan hyvissä rasvoissa, joten levykauppaan voinee astella 4.4. turvallisin mielin.
Toni Hietamäki
The Indigo: Killing Time
The Indigo -yhtyeen Killing time -sinkku jää melko kädenlämpöiseksi. Laulaja
Janne Siekkisen sävellystyö on melko tasapaksua ja lyriikatkin jättävä suuhun huonon gospel-yhtyeen maun. Vaikka kyseessä on ilmeisesti kokonainen bändi ja muutkin jäsenet ovat saaneet vaikuttaa sovitukseen, niin ilmeisesti studioon mennessä soiton riemu on kadonnut täysin. Soitosta kuuluu jäykkyys ja robottimainen osioiden läpisoittaminen vain syö biisiä. Sinkun b-puoli
Out of my head taas pistää hieman parempaa vaihdetta kehiin. Kosketinsoittaja
Tuomo Komosen kynästä syntynyt biisi risteyttää itsensä suomisoulin ja 80-luvun bluesin kanssa. Kitaristi
Lauri Päivärinnan Santana –kikat ja yleisesti parempi meininki innostaa a-puolta enemmän. Lisäksi kappaleessa on kohtalaisemmat lyriikat kuin sinkun nimibiisissä.
Otto Kylmälä
Tokio Hotel: übers Ende Der Welt
Island
Saksalainen teinikomeetta
Tokio Hotel on harvinaislaatuinen yhtye. Nyky-amerikkakeskeisessä maailmassa saksaksi laulava, haikean rockin parissa toimiva nuori nelikko on aika yksinäinen tähdenlento. Sitä suuremmalla syyllä yhtyettä seuraava noste ja hypetys tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Yhtyeellä on jopa kattavat suomenkieliset fanisivut. Mutta entäpä se itse asia eli musiikki?
Ainakin tällä sinkulla pullat ovat hyvin uunissa. Nimibiisin tumma, mutta kaikesta uhkaavuudestaan huolimatta aika kepeä kaartelu vakuuttaa menevyydellään. Bändi rokkaa sulavasti, laulu on mukavan suora ja puhdas ja tuotantojälki on viimeisen päälle ajanmukaista. Mikä ei aina ole pelkästään huono asia. Akustisempi ja heleämpi
Hilf Mir Fliegen tavoittaa tunteen paremmin ja pohdiskelee sytkärien valokeilassa rennosti. Kerron kaari on myös komea. Eihän Tokio Hotel sinänsä mitään kauhean omaperäistä settiä tarjoile, mutta omassa sarjassaan tämä nuori yhtye on oikein positiivinen tuttavuus. Kaikki toimii hyvin ainakin näin sinkkumuodossa.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 7696
