15.02.2007
Klubi/Tampere
Husky Rescue on sen verran trendikäs bändi, että Klubin torstai-illassa oli väkeä tungokseen asti. Itse en tätä pääesiintyjänä soittanutta, eteerisesti leijailevaa ryhmää jaksanut seurata muutamaa ensimmäistä biisiä pidempään. Kyseessä ei ole niinkään huono musiikki kuin jotenkin erityisen ärsyttävä ja mitäänsanomaton live-show. Levyltä ja kulman takaa kuultuna, taustamusiikkina Huskyt kuulostavat hyvältä, jopa kauniilta. Kieltämättä keikassa oli myös mukavasti vaihtelua ja asiaa yhdessä kaveriporukan kanssa spekuloituamme tulin siihen tulokseen, että homma parani koko ajan. Mutta tässä oli siis bändi, joka karkotti luotaan, onnistuen silti kuulostamaan hyvältä. Siihen ei kovin moni pysty.
Underwater Sleeping Societyn toinen albumi All Others Lights Go Out julkaistiin tammikuun lopussa. Rikassävyinen, pehmeästi junnaava ja psykedeelisesti kaarrellen kasvava kitarapop kasvoi ehkä hiukan entistäkin rauhallisempaan suuntaan, mutta keikkasoitossa vauhdin vähentyminen ei näkynyt. Silti, kuten kosketinsoittaja Olli Varis itsekin myönsi keikan jälkeen, ihan sellaista punk-otetta livesoittoon ei tällä keikalla saatu, millaiseen yhtye aina pyrkii. Tavoitteena on selkeästi erottaa livesoitto levyn puhtaudesta, mutta Klubilla homma maistui turhankin paljon samalta.
Yhtyeen suurin yksittäinen vahvuus on Okko Niemisen laulu, josta monelle on silmät kiinni kuunnellen tullut mieleen Coldplayn Chris Martin. Asia, josta Okko on itse kuullut väsymykseen asti. Mutta, kuten Kimmo asiaan totesi, onko se paha asia, jos kuulostaa maailman suurimman bändin upealta laulajalta? Meidän mielestämme ei ja Societyn musiikin ollessa oikeastaan Coldplaytä mielenkiintoisempaa ja rikkaampaa, voisi huvittuneena ajatella asiaa siten, että Underwater Sleeping Society on parempi kuin Coldplay (ja soittaa Klubilla sadalle ihmiselle?).
Se siitä spekulaatiosta. Yhtye keskittyi luonnollisesti pääasiassa uuden levyn biiseihin, mikä toimi ratkaisuna hyvin. Joskin ainakaan vielä raidat eivät lähteneet levykaavasta isosti rönsyilymään, joka Societyn tapauksessa saattaisi olla se viimeinen naula, jolla kuulija tiputetaan selälleen. Lotus -ep:ltä kuultu hieno Unicorn Shades yhdessä hitikkään Silence Teaches You How To Singin kanssa pyyhki pöytää tarkimmin, Madwheels jäi ehkä eniten vaille sitä viimeistä silausta. Keskimäärin kuusikko suoriutui keikasta hyvin, vaikka kitarat ja Olavi Töylin klarinetti soivat turhan hiljaa eikä Okon laulu kantavuudestaan huolimatta yltänyt ihan parhaiden seuraamieni keikkojen hurmaavuuteen asti. Bändin olemus vaikutti hiukan jännittyneeltä, asia joka toivottavasti poistuu muutaman uusien biisien parissa soitetun lisäkeikan myötä. Lisää rentoutta ja rokkaavampaa live-tulkintaa, niin hyvä tulee.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
