Siamese Sounds

UwSSocietyltä tulee tammikuussa toinen pitkäsoitto. Siitä maistiaisia voi kuulla jo tällä neljän biisin ep:llä ja levyllä soiva Silence Teaches You How To Sing lupaileekin hyvää, mikäli pitkäsoitolle irtoaa muita yhtä kiehtovia rikkaita poppis-vaelteluja. Ei muukaan materiaali missään nimessä mitään kakkosluokkaa ole, mutta mitään uusia Madrideja en ehkä lähtisi tältä näytteeltä vielä nostamaan. Sanon vielä, sillä Societyn täyteläinen ja liikkuva pop avautuu monesti vasta pidemmän ajan päästä. Hyvää lupaa ainakin se, että ep kuulostaa kerta kerralta paremmalta. Pitänee kuulla uusia biisejä myös keikalla, jotta kokee mikä luo kliimaksin, mikä ei.

Listataanpa yhtyeen todellisia vahvuuksia: Ensimmäinen on varmaankin kyky muka uhata lähteä todelliseen proge-syöksyyn, mutta sen sijaan siirtyä muina miehinä pieneen ja herkkään näppäilyyn. Ja taas takaisin, jos siltä tuntuu. Ja yleisestikin soundin kasvattamisen sulavuus... Kuusikon tilannetaju ja dramaattisten käännösten taitavuus etsii vertaisiaan ainakin kotimaisen skenen sisällä. No okei, Liekki pystyy vastaavaan ja muutama muu, mutta yhden tai kahden käden sormet taitavat riittää. Toisena vahvuutena täytyy jälleen nostaa Okko Niemisen avoin ja persoonallinen, tarpeen mukaan komeasti taittuva laulu. Vuosien saatossa tuntuu vain paranevan...

Uutta on nyt se, että Olavi Töylistä on klarinetteineen ja foneineen tehty vakinainen osa yhteisöä. Kun vangitsevan rytmiryhmän, pienieleisen kitarajunnauksen ja Olli Variksen unelmoivasti vaeltelevien koskettimien kuorrutteeksi saadaan entistä rikkaammin torvia, niin tuloksen kuulee jo avausraidalla. Hienoltahan se kuulostaa... Eli puhaltimien mukana pitäminen ja aseman vahvistaminen on selkeä vahvuus. Yksittäisiä peukku ylöspäin –juttuja ovat ainakin Unicorn Shadesin kiivaus ja piano, Silence Teachesin puhaltimet ja Cameon rauha. Yllättävimpiä juttuja on ehkä Cameon kasari-kuulaat lyömät...U2:sta?

Varsinaisia radikaaleja uusia tuulia tämä äänite ei mielestäni bändin intohimoiseen proge-poppiin tuo. Yhtyeen tyyli ja persoona kuulostaa hyvin paljon samankaltaiselta kuin Future On A Platellä. Aku Rannilan ja Asko Keräsen kanssa tuotettu soundi ei lähde sorkkimaan mainittuja vahvuuksia, vaan jatkaa hyväksi koetulla tiellä. Mikä ei ole mielestäni merkki luovuuden puutteesta. Miksikäs sitä toimivaa kaavaa vaihtamaan? Kun soitto on näinkin rikasta, voi sitä varioida lukemattomia kertoja ilman perusjutun hukkaamista.