Dramatuner - Ylös, ei alas. Sivulle, ei ylös. Ja aina, aina pyörien kohti vapautta.

Pääkaupunkiseutulaisen Dramatunerin viime vuoden lopulla ilmestynyt toinen, Signal-nimeä kantanut ep keräsi kiittäviä arvioita pitkin rintamaa, ja tällä kiekolla todellakin "rakennettiin progressiivinen kokonaisuus, jossa kullakin muusikolla on oma sanansa sanottavana", kuten yhtye itse musiikkiaan kuvaa. Desibeli haastoi heidät pohtimaan itse levyään ja sen saamaa vastaanottoa. Onko Dramatuner progea, ja kuulostaako Signal "kliiniseltä" vai "paskalta"?

Yhtye sai alkunsa vuonna 2003, ja nykymuoto vakiintui saman vuoden aikana. Millaisesta tilanteesta bändi lähti muodostumaan?

Antti (rummut): Aika erilaisista äänimaisemista jäsenet ovat bändiin tulleet - vaikka porukka diggailee pitkälle erilaisiakin muzakin tyylilajeja, niin kumman yhtenäinen maku löytyy kuitenkin siitä, mitä musiikkia orkesterin jäsenet henkilökohtaisesti inhoavat tai muuten halveksivat.

Sanoisin tämän kirjavuuden kuuluvan lopputuloksessa, samoin kuin tietynlaisten ratkaisuiden välttämisen. Progressiivinen ja haastava musiikki tuntuukin muuttuneen aika suosituksi viime vuosina. Oletteko samaa mieltä tästä, ja onko se näkynyt Dramatunerin kysynnässä?

Karri (kitara): - Niin no... Progressiivisen musiikin olemuksestahan voitaisiin varmaan saivarrella loputtomiin, mutta ehkä yleisellä tasolla havaittavissa on tosiaan ollut kiinnostuksen lisääntymistä ihan sitä perus-"NRJ-huttua" haastavampaa musiikkiakin kohtaan. Mitä kysyntään tulee, niin mehän usein tipahdamme mukavasti tällaisen klassisemman (ja usein erittäin puritaanisesti määritellyn) "progen" ja metallin väliin... Liian kiemuraista kunnon metalliksi, mutta kuitenkin liian raskasta "progeksi".

Heikki (basso): - Nykymaailmassa valitettavasti meininki vaikuttaa sellaiselta, että jos kysyntää kaipaa, niin pitää sulautua joukkoon ja mennä rehellisesti mainstreamin tai jonkun muun valmiiksi määritellyn osaston puolelle. Ei ihmisillä tunnu pahemmin olevan kiinnostusta perehtyä mihinkään uuteen, vaan kaiken olisi oltava esipureskeltua... Mieluummin jopa valmiiksi sulateltua.

Veikko (laulu): - Jotenkin musta on aina tuntunut, että me tehdään tätä musaa aika pitkälti itsellemme, jolloin sitä lähinnä haluaa haasteita ja luoda mielekästä uutta musiikkia. Hienoahan se olisi, jos suuremmankin yleisön kiinnostus olisi siirtymässä kertakäyttökulttuurista kohti sitä "vanhanaikaisempaa" musiikin diggailutapaa. Pitkä kyllä on matka tuohon, harvempi kun jaksaa enää nykyään kuunnella kahdeksanminuuttista biisiä, saati että pystyisi keskittymään pitkään muotoon ja harkittuihin tunnelmiin.

Entä näkyykö makujen monimuotoisuus siinä, että bändin sisällä olisi selkeitä rooleja esim. biisien kirjoittamisessa, ja tuntuuko että joku yrittäisi aina vetää niitä tiettyihin suuntiin?

Heikki: - Kyllähän kaikki jäsenet pyrkivät osallistumaan biisien tekoon. Jokainen vetää vähän omaan suuntaansa, jolloin tarkoituksena on saavuttaa tietynlainen tasapainopiste, ja pyrkiä siihen, että se pysyisi mahdollisimman keskellä ympyrää.

Antti: - Näin siis ainakin teoriassa. Keskeinen päämäärä on yleensä venyttää, muokata ja varioida kämpälle tuotuja ideoita, riffejä, fiiliksiä, rytmejä, harmonioita tai muita osasia. Siitä kun tiputetaan vielä itsetarkoituksellisen tuntuinen ainesosa pois, niin kasassa on yleensä mestari-idea tai/ja mestarifloppi. Kyllähän noita rooleja syntyy pakostikin, mutta ei niin että joku loukkaantuisi toisen tontille hyppäämisestä.

Veikko: - Jotkut toimii selkeinä laadunvarmistajina, ja jotkut teoriatietoisemmat yrittää saada rakennetta selkeäksi ja loogiseksi muillekin kuin itselleen.

Karri: - ...joka yleensä onnistuu tällaisella teoreettis-pedagogisella lähestymisellä todella huonosti. Ainakin verrattuna ihan mihin tahansa muuhun lähestymistapaan.

Kun saitte Signal-levyn valmiiksi, niin tuntuiko jokin onnistuneen erityisen hyvin? Tai oliko ylipäätään sellaista fiilistä, että tässä on nyt sitä jotain?

Karri: - Kyllä. Siis siinä vaiheessa kun Signalin materiaali oli sävelletty ja sovitettu valmiiksi, oli olo kyllä kieltämättä hieno. Fiilis kuitenkin siirtyi hyvän matkan sinne järkytyksen alueelle, kun nauhalle päättynyttä valmista tuotosta ensi kerran kuuli. Tästä järkytyksestä toipuminen vei ...no, kuukausissa laskettavan ajan.

Heikki: - Se mikä onnistui parhaiten, oli nauhoitusten aikataulu. Huono puoli oli, että ei sen kummemmin jäänyt aikaa soundien väsäilyyn, miksaukseen ja masterointiin, lähinnä budjettisyistä. Toisaalta kyllähän siellä leikki tuottajaa henkilö, jonka näkemykset ei vastanneet bändin näkemystä. Lopputulos on liian "kliininen", eikä vastaa ihan sitä, miltä me livenä kuulostetaan.

Antti: - Kliininen? En kyllä tuota sanaa itse käyttäisi, ehkä enemmänkin vaan paska. Musiikillisesti aika syvälle vietyä, mutta äänitysteknisesti aika pintaperhoa.

Veikko: - Liian vähän studioaikaa, kyllä. Seuraavat projektit tullaan kyllä tekemään aivan erilaisella lähestymistavalla. Perus-fiilistelyrockia voi nauhoittaa nopeasti, ja pitääkin, jos haluaa tunnetta. Meidän musiikki taas vaatii paljon enemmän keskittymistä ja eläytymistä. Onneksi sävellyksien takana pystyy kuitenkin seisomaan.

Entä jäikö jokin häiritsemään valmiissa tuotoksessa silloin, tai nyt? Vaikka Signal on saanut neljää ja neljää-puolta tähteä arvioissa, on täysi vitonen vielä jäänyt saamatta. Mitä itse arvelisitte vielä puuttuvan?

Karri: - Eipä tuon ep:n varsinaisesti ole tarkoituskaan aueta niillä pakollisella muutamalla (tai jopa vähemmällä) kuuntelulla... Siis määrällä jota voisi kuvitella pitävänsä standardina näissä omakustanteiden arvioissa.

Heikki: - Perehdymme kyllä enemmän arvostelujen sisältöön kuin siihen, miten monta papukaijanmerkkiä niistä saa. Jos puhutaan musiikista, niin suurin kompastuskivi olisi ehkä se, että meillä se ei ole aina niin helposti lähestyttävää. Sitä pitää kuunnella ainakin pariin-kolmeen otteeseen, että pääsisi kiinni siihen.

Henri (kitara): - Tämä on huomattu parissa "ihan jees mutta vaatii tarttumapintaa" -tyylisessä arvostelussa. Vaikkakin piristävää palautetta ne ovat viimeaikoina olleet.

No, jos omakustanne on näin hyvä, saattaa se pyöriä soittimessa koko päivän ja toisenkin... Entä onko arvioissa jokin yllättänyt, niin että olisitte eri mieltä, tai ette olisi tulleet edes ajatelleeksi asiaa?

Karri: - Yllättävintä on ollut arvioiden positiivisuus, sekä se että niissä on enemmänkin keskitytty musiikkiin kuin tuotannollisiin tai teknisiin seikkoihin. Toisaalta, esimerkiksi huono tuotanto voi nostaa kynnystä tajuta esitelty asia.

Heikki: - Pikkuhiljaa arvostelijat tuntuvat alkavan tajuta, että se mitä noille biiseille tehdään, on mietitty, väännetty ja hiottu tuohon muotoon tarkoituksella. Mehän teemme näistä tällaisia kappaleita "ihan tahallaan".

Henri: - Laulujen osalta on ihmetyttänyt vähän joidenkin yllättävä dissaaminen, ja taas toisaalta toisten hehkutus. Siitä on tullut harvemmin "ihan jees" -kommenttia.

Antti: - Eipä ole ainakaan hajuton ja mauton.

Sanoisin, että juuri tuotanto ja äänitystekninen puoli ovat niitä, missä omakustanteet saavat arvioijilta "tasoitusta". En ainakaan itse jaksa tarttua noihin, jos eivät ole ihan kuraa. Mutta ovatko levy-yhtiöt olleet kiinnostuneita teistä, tai te heistä?

Antti: - Vähän liittyen keikkojen saantiin ja tähän väliinputoajan rooliin; tämän kaltaiselle musiikille on vaikea löytää oikeanlaista julkaisukanavaa.

Veikko: - Kyllä meidän puolelta asialle olisi kiinnostusta...

Onko teillä jotain muita projekteja Dramatunerin ohella? Ja onko jotain uusia tai nousevia suomalaisbändejä, joita itse diggailette?

Henri: - Onhan noita Dramatunerin ulkopuolisia proggiksia joitakin; Veikolla Evilsons, ja Antilla esim. uudelleen lämmitetty Diablerie, plus joitain (vielä toistaiseksi) nimettömiä juttuja.

Karri: - Uusista ja nousevista suomalaisbändeistä on pakko mainita ainakin Rubik. Kyseinen pumppuhan tekee hienoa ja omaperäistä musiikkia, ja on livenä täysin pitelemätön. Miksei tätä orkesteria ajeta maailmankartalle kaiken mainstream/euroviisu -hutun sijasta? Ja N-nimisen orkesterin tekemisiä tulee säännöllisesti ihailtua tietynsorttisen hengästyksen vallassa.

Antti: - Kyllä, N toimii.

Henri: - Veikko taitaa olla ainoa reggaen ystävä tässä bändissä, ja sillä saralla uusin hyvä löytö on...

Veikko: - Maywell. Siinä bändissä on loistava laulusolisti ja "zeppelin"-jammailua yhdistettynä psykedeelisiin sävyihin.

No, mihin suuntaan Dramatuner itse lähtee tämän jälkeen?

Heikki: - Hitusen aktiivisempaan keikkailuun. "Ylös, ei alas. Sivulle, ei ylös. Ja aina, aina pyörien kohti vapautta."

Teksti: Mikko Heimola
Kuvat: Dramatuner