Sur-rur - edelleen rennosti ja leikkimielellä

Rämisevää suomenkielistä säröpop-indiejohdannaista veivaava Sur-rur julkaisi debyyttipitkäsoittonsa toukokuussa 2004. Nyt helmikuussa levykaupasta levy-yhtiöksi kasvanut Jukeboss julkaisee yhtyeen kakkoslevyn Uurnapölyjen paluu. Ihan kuolleita ja krematoituja yhtyeen jäsenet eivät silti ole, enemmän levyn nimi viittaa kolmikon viehtymyksiin tiettyjä aihepiirejä kohtaan. Yhtyeen laulaja-kitaristi ja aktiivisin biisinikkari Vilu valaisee Desibelille kolmikon kuulumisia.

Yhtye on soittanut yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Tekemisen tavat ja musiikin näkökulmat ovat tottakai hieman muuttuneet aikojen saatossa, mutta sama leikkimielinen asenne on edelleen olemassa. Parin vuoden takaiset iskulauseet ”Huonoja sooloja ja nahisteleva rytmiryhmä - jo vuodesta 1996" Tai "SUR- RUR - Syvältä mutta totta" pitävät Vilun mukaan edelleen kutinsa – soolojen soittotaito ei ole kehittynyt ja rytmiryhmä nahistelee vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Ammattimaisuus ja järjestelmällisyys ovat yleensä aika kaukana Sur-rurin toiminnasta. Jukebossin mukaantulo on vähentänyt hieman bändin omaa työmäärää, ei tarvitse itse enää lähetellä levyjä eikä maksaa niiden painatusta. Vilu lähettääkin kiitosta Bossin suuntaan. Erityiskiitokset lähtevät Kujansivun Jukalle, joka soitti Bossin herroille levyä ja sai herrat tarttumaan bändiin.

Levyn sisällön tai Sur-rurin musiikin verbaalinen kuvaileminen ei ole hirveän helppoa allekirjoittaneelle eikä se ole kaikkein sulavin ja nautinnollisin tehtävä bändille itselleenkään. Määritelmäni säröpop-indiejohdannaisen Vilu toki hyväksyy, mutta omasta puolestaan määreiden tarjoileminen jää vähiin. Jonkinlaista kartoitusta onnistumme toki tekemään:

- Nauhoituksien aikana kitarassa ei ole käytetty puhdasta kanavaa lainkaan, eli siinä mieleessä särö-käsitteen korostaminen on ymmärrettävää. Mutta ei musiikkimme silti mitään pelkkää särövallia tai paahtamista ole. Kai tämä on tämmöinen aika monipuolinen pläjäys. Vaatimattomiin olosuhteisiin ja taitoihin nähden levyn teko on onnistunut hyvin. Aikaakin käytettiin nauhoittamiseen niukasti. 17 biisin pohjat tehtiin yhdessä viikonlopussa, laulut toisessa ja ylimääräiset lärpätykset, lisät, huilut ja pillit kolmannessa. Voi olla, että levystä olisi tullut tiukempikin, jos olisimme hinkanneet pidempään. Tai sitten ei. Olen yleisesti ottaen tyytyväinen, kehitys on mennyt haluttuun suuntaan.

Yhtye esiintyy ja kiertää paljon punk-yhtyeiden kanssa ja punk-piireissä ja kyllä soitossakin paljon punkkia löytyy. Silti termiä ei Vilun mielestä tarvitse sen kummemmin alleviivata. Tai saa tottakai jos välttämättä tahtoo. Opas-biisistä löytämääni YUP-vertaukseen Vilu toteaa, että kyllä osalle Sur-ruristakin varhainen Puoskari-tuotanto putoaa ja toteaa Toppatakkeja ja Toledon terästä-levyn hienouden.

Jatkossa yhtye saattaa viedä musiikkiaan hieman uusiin suuntiin, ideoinnissa on ainakin noussut esiin uusia hullutteluja. Vilun mielestä biisien kesto on keskimäärin kasvanut lähelle maksimia. Laulujen aiheet ovat minun korvaani melkoisen psykologisia. Arviossa käyttämini määritelmä ”psykologiset, mielen sisäisiä aaveita ja erilaisia angsti-tiloja tutkailevat lyriikat” ei ole Vilun mielestä ihan hakoteillä. Hän toteaa kuitenkin:

- En mä itse ajattele sanoituksia noilla määreillä. Ne on semmoisia fiktiivisten ja todellisten asioiden yhteensulautunutta mössöä. Ideat tulee enemmän arkitodellisuudesta, mutta myös fiktiivisistä lähteistä. Esimerkiksi kauhu-halpis-leffoista saa paljon innostusta ja aiheita omaan tekemiseen. Kuvitteelliset ja omituiset tapahtumat kökköelokuvissa peilaavat monesti aika hauskasti ja osuvasti tätä todellista elämää tai omaa maailmankuvaa.

Varsinaista kaavaa ei yhtyeen biisintekemisessä ole, välillä tulee ensin tarinat, välillä sävellykset. Vaikka Vilu onkin viime aikoina vastannut eniten biiseistä, soisi hän mielellään tilaa myös muiden ideoille.

Sur-rurin kahdesta Euroopan reissusta on jäänyt mieleen paljon hauskoja kommelluksia ja muistoja liittyen hassutteluun vieraissa paikoissa. Mukavalla porukalla matkustelu pakettiautolla Keski-Euroopassa on hauskaa puuhaa. Työ kohtaa huvin, työn jäädessä pitkälti taka-alalle. Vilu tiivistää homman olleen eniten matkustamista ja uuden näkemistä. Ihan tuttavabändien mukaan on lähdetty, varsinainen ulkomailla menestyminen ei ole yhtyeelle mikään tavoite. Ylipäätään melko harvakseen treenaava ja satunnaisesti keikkaileva yhtye on Vilun mielestä riittävän rento pitääkseen touhussa mielekkyyttä. Vaikka musiikki on tottakai tärkeää, ei liian totisesti väännetä.

Keväällä yhtyettä voi nähdä ainakin levynjulkaisukeikalla Tampereen Artturissa helmikuun 17. Pohjoisessa tehdään pyrähdys Drunken Troopersin kanssa. Etelässä on luvassa pistokeikkoja ainakin Turussa ja Helsingissä.

- Sattumanvarainen keikkameininki johtuu varmaan siitä, ettei ehkä halutakaan eikä pystytä tehdä toisella tapaa. Jos olisi keikkamyyjä, voisi homma mennä liiankin ammattimaiseksi. Tämmöiseen kuvioon moinen saattaisi olla aika haasteellista ja huvittavaa molemmille osapuolille. Homma toimii ihan mukavasti näin epäjärjestyksellisesti. Mahdollisuuksien mukaan tullaan soittamaan kaikenlaisiin paikkoihin, jos pyydetään. Rovaniemen Toriskeidaan mennään mieluiten, uusiin paikkoihin mennään mielellään ja vanhoissakin paikoissa on aina mukavaa, kuten Vastavirralla.

Haastattelun viimeisenä epäkiitollisena tehtävänä pyydän Vilua nostamaan yhden uuden biisin, jolla Sur-ruria voisi esitellä. Hetken miettimisen jälkeen Vilu vastaa:

- En haluaisi nostaa mitään yhtä biisiä, mutta jos on pakko niin olkoon se vaikka Maisema. Siinä on kuitenkin samassa biisissä rauhallisempaa ilmaisua alussa ja äänekkäämpää ja intensiivisempää tavaraa myöhemmin. Biisin puolet kertovat yhtyeen halusta soittaa rauhallisia aloituksia ja kaamean metelöiviä loppuosia. Ei sekään piisi silti kerro kuin ne yhden tai kaksi puolta. Meidän yhtyeen kannalta on hieman epäedullista tämmönen yksittäisten biisien esiinnostelupuuha.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Jani Kaarlela