05.01.2007
Pikku-Torre/Turku
Suomalaista pop- ja rock-kenttää luotaava Flavour of the Month -klubi esitti vuoden 2007 ensimmäisessä illassaan uusimpien tuulien parhainta antia. Tänä perjantaina pikkuruiselle lavalle ahtoivat itsensä Michael McDonald orkestereineen ja ultrasport.
Hyväntuulisen illan aloitti herra McDonald Rickenbacker-kitaroineen. Jo ennen keikkaa odotukset olivat kovat, sillä onhan vielä julkaisematonta Finally -albumia kehuttu lähes taivaisiin kaikissa piireissä, jotka sen ovat saaneet käsiinsä. Levyllä ei ole edelleenkään julkaisijaa, joten kaikkien hyvän musiikin julkaisemista harkitsevien tahojen pyydetään ottamaan yhteyttä artistiin. Kaikki MySpacessa tarjolla olevat biisit päässäni soiden oli kuitenkin uskallettava odottaa viiltävän kauniita kappaleita hyvin herkkinä sovituksina.
Esiintyjä totisesti lunasti odotuksensa! Jo tämä ensiesiintyminen todisti sen, mitä osasin edeltä käsin vain toivoa. Esitetty materiaali ei todellakaan ollut vain osia toistensa perässä, vaan nimenomaan ehjiä kokonaisuuksia, joiden eri elementit olivat pistävän osuvasti sommiteltuja. Keikkatilanteessa ilmeni myös todella selvästi, mikä merkitys on tiukalla ja tyylitajuisella taustasektiolla. Parhaatkin sävellykset on helppoa pilata tuhansin eri tavoin, mutta Michael McDonald nimekkäine ”taustabändeineen” osoitti sen paremman vaihtoehdon ehdottomat vahvuudet.
Kahdella sanalla sanoen: esiintyjät vakuuttivat, eikä Nick Trianin kitaran kielen katkeaminen aiheuttanut kitaran sivuun siirtämistä suurempaa problematiikkaa. Kenties parhainta antia olivat mielestäni kappaleet Other Side, jossa on kaikesta rauhallisuudesta huolimatta sitä syvälle upotettua menoa, ja I Go Blind, joka todella iski kaikessa hauraudessaan. Keikan ainoa mahdollinen ongelma liittyi McDonaldin musiikin tunnelmaan ja perjantaina ennen puoltayötä liikkeellä olleiden katsojien ristiriitaiseen (tunne)tilaan. Tästä syystä jotkut saattavat joitakin keikan jaksoja tasapaksuiksi. Itse kuitenkin nautin suunnattomasti; hyvä musiikki on hyvää musiikkia, oli tilaisuus mikä tahansa.
Rima oli ensimmäisen esiintyjän osalta asetettu verraten korkealle. Hyvän illan merkkinä on kuitenkin artistien onnistunut valitseminen. Niinpä toinen esiintyjä ultrasport kamppailikin pääosin eri lajissa kuin edeltäjänsä. Toisen pitkäsoittonsa julkaiseva bändi kuulosti pirteältä ja jopa jollakin tavoin räyhäkkäältä. Tämä esitys osoitti selvin sävelin sen, miten popillakin voi rokata. Keitos olisi hyvin voinut olla turhan hämmentävä tai keitto huonosti hämmennetty, mutta onneksi ultrasportilla oli toisin. Mainiot melodiat ja todellista läsnäoloa huokuva esiintyminen vetosivat kuulijoihin, ja jopa Pikku-Torren pienoinen lavanedusta täyttyi setin kuluessa innokkaasti tanssivista kuulijoista.
Livenä ehdotonta parhaimmistoa edusti etenkin Bad Poetry, johon tiivistyy mielestäni lähes kaikki se, mikä tässä bändissä on niin erinomaista. Kun mainio meininki puhaltaa yhteen hiileen kyllin tunnistettavan biisin kanssa, on tulos taatusti oivallista. False Start Cityn kellopelitkin kuuluivat mahtavan kotikutoisen mikityksen avulla (miksaaja piteli mikrofonia kilkuttimen yläpuolella käsivaralta), ja juuri niin satunnaisesti kuin toivoa sopikin. Ultrasportista välittyi hyvällä tavalla tietty aitous ja kotikutoisuus. Aika ajoin esityksessä kuitenkin häiritsi tietynlainen ylitrendikkyys tai jollakin lailla muotitietoinen erilaisuuden tavoittelu. Kritiikkini kohteena on lähinnä lelusynasoundien taaja viljely. Itse ideahan on loistava ja hauska, mutta se koki kenties loppua kohden hieman inflaatiota. Tämä seikka on kuitenkin hyvän kokonaisuuden rinnalla vain pisara meressä!
Jos Flavour of the Month jatkaa koko vuoden yhtä vaikuttavien esitysten sarjaa yhtä lämpimässä hengessä, ovat klassikon aineet kasassa! Kriitikkonahan tässä pitäisi kenties olla nenä nyrpeänä; vaan minkäs teet, kun molemmat esiintyjät olivat erinomaisia.
Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska
