Michael McDonald: Finally

Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Michael McDonald on tullut suomalaiselle pop-yleisölle tutuksi kitaran varresta niin Treeballin ja Montevideon keikoilta ja levyiltä kuin Astrid Swanin ja Aleksi Ojalankin yhtyeissä. Mikään pelkkä rivijäsen tämä kiharapäinen partaveikko ei silti ole, mikä tulee todistetuksi viimeistään tällä pitkään haudutetulla debyytti-soololla. Bändikaverien avustuksella levylle laitettu tuotos esittelee tusinan ihailtavan kiireettömiä ja ajattomia pop-sävellyksiä, joissa myös herran valoisan melankolinen ja melko seesteinen laulutulkinta viehättää. Tällaisen hyvän tuulen hengailupopin suurin sudenkuoppa lienee homman kääntyminen tylsäksi ja paikalleen jumahtaneeksi. Finallyn kohdalla hommassa on sen verran hyvin tenhoa ja lämpöä, ettei moisesta onneksi ole pelkoa. Seesteisyyskin kääntyy voimaksi, kun sovituksissa on osattu olla tarpeen mukaan reippaita tai vaihtoehtoisesti luoda syvyyttä sielukkailla jousilla ja pianolla.

Homma käynnistyy kiireettömällä Alison -näppäilyllä, jonka ajaton pohdiskelu ja kerron komea kasvatus toimii hyvänä sukelluksena McDonaldin maailmaan. Fiilikset ja tarttuvuus paranee entisestään haikeasti hymyävällä ja kaikesta zenistään huolimatta mukavan reippaasti etenevällä Other Sidella. Vaikka McDonald vastaa kaikesta itse, ei se tarkoita ettei mukana olisi kerroksia tai komeita stemmoja. Samanlaista heleyden ja reippauden kohtaamista tarjoilee myös kauniisti kaikuinen Carmelina, joka tasapainoisuudellaan ja haikealla huuliharpullaan lähestyy jo täysosumaa. Kitaran sijaan pianolla ja jousilla kulkeva kaunis Crush riisuu reippauden, muttei käänny liian uneliaaksi. Jos levyltä löytyisi pelkästään vastaavia slovareita, voisi kokonaisuudesta tulla sellainen. Nyt asia ei ole niin, vaan heti Only In My Mind lähtee reippaan valoisasti askeltamaan, vaikka varsinaiseen kiivauteen ei lähdetä. Levyn leimaavin piirre onkin ehkä valoisuus ja ilo, joka paistaa kaikkein melankolisimmistakin hetkistä. McDonaldin musiikin sielu on haikea, mutta onnellinen.

Hivenen kohtalokkaalla pianolla maalaileva Losing You, hymyillen keinuva I Go Blind ja kauniisti jousilla koristeltu slovari Grandmother lähentelevät kaikki maalitaulun keskiötä. Loppulevy menee ehkä hiukan liian iisisti, mutta tunnelma on silti koko ajan mukavan täyteläinen ja hymyävä. Jos Jolly Jumpersin Mobile Babylon oli suomalaisen rockin vuoden zen-levy, voisi Finally olla sellainen popin puolella. Tosin ihan yhtä pysäyttävä se ei ole. Erittäin hieno levy joka tapauksessa.

Kommenttien keskiarvo:

walbu kommentoi 09.10.2007:

Pisteet:

nyt tämä levy on viimeinkin julkaistu Plastic Passionin ja Rhythm Barrelin yhteistyöllä. edelleen kuulostaa erinomaiselta.