Tahtipeikko ja Keiju: Elonkirjo – lasten luontolauluja

Omakustanne

Lauantaina oli Suomen luonnon päivä, mikä kannattaa ottaa huomioon tätä levyä kuunnellessa. Satukirjailija Päivi Tuulikki Koskelan ja laulaja-lauluntekijä Mikko Koskelan muodostama Tahtipeikko ja Keiju -duo kävi allekirjoittaneelle tutuksi vajaan kahden vuoden takaisenLohikäärmeen pakkolasku -albumin myötä, kun hilpeää ja folkahtavaa poppia rikastettiin ilahduttavan ja poikkeuksellisen kirkkailla väreillä. Sama tarina jatkuu vahvana myös uudella levyllä.

Elonkirjo – lasten luontolauluja kertoo jo otsikollaan kyseessä olevan ensisijaisesti lastenmusiikin, mutta älkää aikuiset antako tuon suotta hämätä. Omalla nimelläänkin musiikkia julkaiseva Mikko Koskela osaa näet kirjoittaa erittäin tarttuvaa, toimivaa ja viihdyttävää materiaalia, joka on kaikkea muuta kuin ennalta arvattavaa. Folkahtava pop ja kitaravetoinen poprock ovat periaatteessa ne suurimmat varjot, joiden alle kiekon kymmenen raitaa sopivat, mutta tarina – tai oikeammin satu – on huomattavasti monisyisempi. Lasten äänet pääsevät myös mukaan, kun pienempien musikanttien lauluryhmä tuo lisänsä eri raidoille.

Luonto on kaunista villillä tavalla, mitä keväällä julkaistu Susi uljas -sinkku korostaa. Elämä on villissä luonnossa kamppailua, mutta yksikään kuolema ei ole lopulta turha. Westernmäinen raita näkee saalistavan lauman saavan ruokansa, josta riittää tuiki tärkeitä tähteitä sekä palasia myös muille pentujaan ruokkiville eläinvanhemmille. Luonnossa kaikki on jatkuvassa kierrossa, mitä albumi eri tavoin, tarinoin ja keinoin korostaa.

Metsä on monenlaisia tiloja, asioita ja tarkoituksia sisältävä paikka, joka itsessään jo on kuin satu. Kuka tuolta tuleekaan esittelee metsän erilaisia asukkeja, hetkittäin pomppivaksi käyvän folkpopin somistaessa estradin kerran toisensa jälkeen. Skaalakin yllättää, kun metsän isojen kuninkaallisten lisäksi myös pienistä pienimmät huomioidaan. Metsä voi olla hiukan jännittäväkin paikka, mutta kaikelle on paikkansa, mitä levyn sulkeva nimiraita Elonkirjo vielä kulmastaan tähdentää.

Suomella on upea luonto, joka tarvitsee kuitenkin myös ottaa huomioon ja jota voi auttaa pienilläkin teoilla. Kala pikkuinen on alkuun suruisa, kun veden asukkien kodit ovat miltei asuinkelvottomia. Tarina saa lopussa positiivisen käänteen, joka vaatii kuitenkin ihan oikeita toimia ihmisiltä. Vielä suoremmin asioita avaa groovaava ja svengaava Tää pallo ainut on, joka sinkkubiisinä edustaa levyn musiikillisesti tarttuvinta osastoa.

Tahtipeikko ja Keiju nostavat esiin tärkeitä asioita, saarnaamatta ja tuomitsematta. Asiat kun voidaan tehdä positiivisen kautta, kuten Roskat rokkaa esimerkillään osoittaa. Lisäväriä menoon tuo aidoksi bluesiksi paljastuva Suo Blues, sekä pieniä pomputtava Pikku peikko Pomperidilla. Tehdäänpä siis jokaisesta päivästä Suomen luonnon päivä.