Tuomo Puranen: Footprints

Elektrokuutio

Tuomo Puranen on helsinkiläinen elokuvasäveltäjä ja pitkän linjan elektronisen musiikin sanansaattaja. Puranen kävi allekirjoittaneelle paremmin tutuksi viitisen vuotta sitten Timo Kaukolammen kanssa julkaisemansa Maria´s Paradise -soundtrackin kautta. Kyseinen ääniraita ei tarvinnut kuvia tuekseen, luodessaan voimakkaita, osin häiritseviäkin tunnetiloja. Kaksikon pari vuotta myöhemmin julkaisema Mister8 (Original Soundtrack) leikitteli puolestaan cinemaattisen ja kasarisen synapopin kolkommalla laidalla, kylmän sodan hengen leijaillessa kaiken taustalla.

Footprints on Purasen ensimmäinen sooloalbumi, joka on enemmän kokonaisuus kuin irrallisten kappaleiden joukko. Raidat on valikoitu alkujaan laajemmasta sävellyskokonaisuudesta toimimaan toisessa yhteydessä, mutta albumimuotoon asettuneet kaksitoista raitaa ovat asettuneet uuteen tarkoitukseensa Antti Uusimäen ja Pekka Jääskeläisen toimesta. Footprints on siis teoksesta syntynyt teos, jolla Purasen studiossaan luomia äänimaailmoita tavallaan vasta raapaistaan. Saatesanojen mukaan artistilla on ollut käytössään valtava määrä elektronisia äänilähteitä, mutta teoksena instrumentaalinen Footprints on yllättävänkin ehyt, sirolinjainen ja johdonmukainen.

Sinkkuja teokselta ei ole tätä kirjoitettaessa vielä lohkottu, eivätkä ambientmaiset leijunnat ja kuulaat äänikentät varsinaisesti pelaa listoilla vaikuttavien poprock-säännöstöjen ehdoilla. Sykkeeltään kiihkeämpi Headlights voisi tarttua useampaan säksättävällä tempollaan ja eteenpäin harppovalla tahdillaan, Runner juoksee samaa rataa, mutta rauhallisemmin, taloudellisemmin ja hivenen eeppisemmin. Mieli näkee näissä kohdin helposti scifi-leffojen eeppisiä trailereita, jossain uusien Blade Runner ja Dyyni -universumien hengessä.

Instrumentaalinen musiikki antaa valtikan usein kuulijalleen, kun on aika pohtia, mistä äänet oikeastaan kertovat. Nimillä voi vinkata niin halutessaan, mutta mitä esimerkiksi Houre lopulta viestii? Miltei välipalamainen kaksiminuuttinen sukeltaa pää edellä alitajunnan syvään päätyyn, antaen huippuhitaan sykkeensä miltei pysähtyä. Hullukaali tuikkii kuin planetaarinen sumu, sirona, pienenä, etäisenä ja saavuttamattomana, venyvien äänten korostaessa mittasuhteiden äärettömyyttä.

Footprints on rauhasta syntynyt ja seesteisyydessä kukoistava teos, jonka raitojen voisi kuvitella vain jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan, enkä tunneissakaan kyllästyisi kuuntelemaan niitä. Wooods venyy siten, että nimen kolme peräkkäistä o-kirjainta perustellaan tuosta vain, taivaisiin asti kurottuvien runkojen varjostaessa lempeästi kuulijaa. 140 sekuntia on lyhyt hetki, mutta jo sellaisenaan riittävä. Siirtyessämme Wetter Rainin puolelle henki muuttuu orgaanisemmaksi, multaisemmaksi ja silti kaikkea leimaa syvä rauha, harmonia ja tasapaino.

Jokaisella on pahoja päiviä, ikäviä hetkiä, kirveltäviä haavoja. En tarjoa tätä albumia laastariksi elon kolhuihin, mutta kokemusteni perusteella se saattaa auttaa kummasti jaksamaan. Tarvitaan vain ääniä, aikaa ja rauha, edes lyhyt sellainen, ja asioihin saattaa löytyä taas jotain järkeä. Se on aika paljon tehty ambientmaiselta ja kokeelliselta levyltä.