Kaita Isäri Seppälä: Korpit kyselevät

Soit Se Silti

Kaita Isäri Seppälä yllätti viime vuoden lopulla, kun pitkän hiljaisuuden komeasti katkaissut Psykologinen ongelma -sinkku pamautti kitararockin ovet kerrasta selälleen. Kyseessä oli samalla yksi vuoden kovimmista sinkkubiiseistä, ihan kaikki genret yhteenlaskettunakin. Yllätyksen tarjosi myös uusi albumi, jonka ensimmäisen biisin kohdalla kuvittelin ensin soittoon päätyneen tyystin väärän kiekon.

Toki Kaita Isäri Seppälä on aikaisemminkin osoittanut muuntautumiskykynsä rockin kiikkerällä saralla, mutta Korpit kyselevät -albumi laittoi ainakin allekirjoittaneen omaksumiskyvyn testiin parilla ensimmäisellä kierroksella. Ison maailman tähdistä rockin suuri kameleontti David Bowie kelpaa ottaa mittatikuksi epäselvissä tilanteissa, sillä mestarin avainalbumeista monikaan ei osu ns. perinteisten rajojen sisään. En väitä tässä olevan jatkoa mestarin Berliini-trilogialle, mutta materiaalin rikkaus on lähestulkoon samaa luokkaa ja Kaita Isäri Seppälä tekee asioita ihailtavan persoonallisin ottein.

Bowie ei siis toimi oikein suorana verrokkina, mutta Bowiesta aikoinaan innoittunut Hector tulee kyllä mieleen muutamaankin otteeseen. Ja tämä on silkka kehu, etenkin kun kuuntelen ihastellen kakkossinkuksi nostettua Jäät sulivat -biisiä ja tunnen jonkin liikkuvan vasemmalla puolen rintaa. Tummaa on ja häilyvää, akustisten kitaroiden ja kauniin harmonisuuden rikkoessa jäitä ovelin iskuin. Soundissa on monenlaista 70-luvulta aina näihin päiviin asti, mutta mistään lainailuista on turha puhua. Nyt on luotu jotain tyystin erilaista, josta voi vain kuulla rikkaan historian kaikuvan lävitse. Samaan jatkumoon sopii myös avausraita Kotiin kahta päivää aikaisemmin, kaihoisan torven ja akustisen kitaran somistaessa menneen rakkaustarinan tuhkauurnaa viehättävin nauhoin.

Tyystin toiseen laitaan kopsahtaa taas röyhkeän iloinen Maanantaina Kiinaan, jolla kasaripopin ja uudemman kotoisen popiskelmän kavereiksi laivaan kapuaa värikästä juhlaväkeä. Lähdön tunnelmaa huokuu myös western-viboilla reikärautojaan esiin kiskova Kuudes päivä. Pistetään kakun päälle kirsikaksi vielä isosti huudettu ”hei me kaikki kuollaan kuitenkin” -kertosäe ja hämmennys on valmis.

Materiaalia ja omaksuttavaa on kiistatta poikkeuksellisen paljon, vaikka kiekolla ei ole kuin yhdeksän raitaa ja mittakin asettuu sävyisästi alle 33 minuutin. Alun puolittainen paniikki lähtee kuitenkin haipumaan kiehkura kerrallaan, kun albumille vain antaa aikaa ja hyppää reilusti mukaan Kaita Isäri Seppälän bussiin. Em. Psykologinen ongelma -sinkku edustaa kiistatta yhtä ääripäätä levyllä, mutta matka siitä kaihoisaan Korpit kyselevät -raitaan on lopulta hyvinkin hahmoteltavissa. Rock elää ja hengittää, olkoon tämä levy viimeisiin todiste siitä.