Jenni Venäläinen: Melkutus Party

Nordic Notes

Jenni Venäläinen on tiensä ja soundinsa löytänyt kanteletaiteilija, joka ei emmi sotkea musiikin aikalinjoja rohkeasti. Kansanmusiikki ja elektroninen musiikki toimivat hänelle lähtökohtina, alkupisteinä ja tyhjinä kankaina. Ne mahdollistavat monenlaista tapaa toimia, kuten viime vuoden loppupuolella vastaani tullut Melkutus-sinkku osoitti. Tuolloin menneiden aikojen ääribiletys kohtasi 2020-luvun niin että rysähti.

Modernia kantelebilemusiikkia on nyt tarjolla kokonainen albumillinen ja Melkutus Party kokoaa yhteen kaikki neljä aiemmin ilmestynyttä sinkkua. ’Jotain muuta’ -kategoria kolisee ja hauskaa on, vaikka tottahan toki tummempaakin sävyä on kuvassa mukana, ollaanhan tässä kuitenkin Suomessa saakka. Yhdeksän raitaa pitävät sisällään muutaman traditionaalin, roppakaupalla rohkeutta sekä juhliin sopivan annoksen elektroniikkaa. Suurimmaksi osaksi instrumentaalinen levy avataan menolla ja meiningillä, mutta on näissä juhlissa useampiakin tiloja ja telttoja.

Juhlat on oikeastaan vasta pitkä intro, eräänlaista kukkulan takaa kantautuvien juhlien etäistä kaikua ja nostatusta. Happo tipauttaakin sitten kivet kengistä ja ikeet niskoista, kun bileet rusautetaan kunnolla käyntiin. Elektroninen syke, pinnalla kiitävä 19-kielinen metallitappinen kantele, 10-kielinen puutappinen kantele, nylonkielinen Novgorodin lyyrakantele ja mahdollisesti eläviäkin rytmisoittimia. Vaikea näitä kaikkia on erottaa toisistaan raidalta toiselle siirryttäessä, eikä äänten lähde ole merkityksellistä, kun katseen (ja korvat) pitää lopputuloksissa.

Todellinen potinposauttaja on sinkkuraita Terävät käpälät, jonka melodisessa kulussa ja ehkä jopa hivenen motorikmaisessa hengessä on ambientin eloa, elektronisen äänimaisemoinnin mestaruutta, sekä tietysti kantele kaiken yläpuolella. Maisemat vaihtuvat kuin autopelissä, mieli seestyy kuin huomaamatta ja kaikki on mahdollista. Toinen kiistaton onnistuminen samaisella saralla on Ripatska, joka on kaipuusta ja menetyksestä kummunnut sekä kitkeryydestä vapaa kappale.

Meno rauhoittuu hieman kahdella viimeisellä raidallaan, kun kanteleensoittaja Iivana Sirgon sävelet reilun sadan vuoden takaa kertovat mystisten voimien mahdollisuuksista. Bluesperinnössä puhutaan pirusta tienristeyksessä, nyt sama asia voidaan saavuttaa saunankiukaalle soittamalla, tässäkin muodossa on jopa ambientin vibaa. Tutkimattomia ovat vihtahousun tiet. Plässimizeh soitanda on edeltäjänsä tavoin osapuilleen seitsemän minuutin mittainen numero, jonka rauhaisa seesteisyys vie jonnekin ambientin tuolle puolen, lähelle näkyväisen rajaa ja viimeistä rajattomuutta.

Melkutus Party kaataa rohkeasti patsaita ja ylittää rajoja, mutta pitää kiinni omanlaisestaan tyylikkyydestä. Menneen ja nykyisen yhdistely on toisinaan tulenarkaa toimintaa, mutta nyt vain kuulijan kengät ovat vaarassa syttyä tuleen.