IAN SWEET: Crush Crusher

Hardly Art

IAN SWEET sai alkunsa Jilian Medfordin sooloprojektina, mutta muuttui oikeaksi bändiksi jo hyvän aikaan ennen kaksi vuotta sitten ilmestynyttä Shapeshifter-pitkäsoittoa. Silti tuoreen Crush Crusherin kansista on turha etsiä kuvia muista kuin Medfordista, siinä määrin bändi edelleen henkilöityy vokalistiinsa.

Toisella albumillaan IAN SWEET pitää selkeästi poppinsa lähempänä makuuhuonetta kuin autotallia, vaikka särökitaravallit pääsevätkin toisinaan valloilleen. Spit sylkäisee äänekkäimmissä kohdissaan esiin jopa hiukan grungen pörinöitä, mutta kolmikko pitää soundinsa näissäkin kohdin silti siistinä, pyöreähkönä ja hallittuna. Medfordin tyttömäinen lauluääni yhdistettynä varsamaiseen herkkyyteen pitää huolen myös siitä, että jopa Bug Museumin kaltainen sielunpurku ei kaadu ylilyönniksi, vaan kuulostaa ihan rehelliseltä tunteiden listaukselta.

Samaan koriin tipahtaa myös Falling Fruit, jonka vaanivassa klubirockissa voi samaan aikaan maistaa 90-luvun rappion ja 10-luvun kaikkitietävyyden. Medfordin kiljaisut ja melodisesti murisevat kitarat saavat biisin äänellisen kliimaksin puremaan, kun taas kuiskaillessaan neito ehdollistaa kaiken jo koetun sekä vielä edessä olevan. Garbage rakensi tuon tempun varaan jopa menestyksekkään uran, joten jäljillä ollaan jälleen. Elektronisten elementtien kanssa rohkeammin pelaava Crush Crusher on myös lupaava avaus tuoreeseen suuntaan, jossa new waven, elektron ja indie popin langat voivat sitoutua mielenkiintoisiksi biisisolmuiksi.

IAN SWEET on toisella albumillaan ehyempi, (positiivisella tavalla) aikuisempi sekä valmiimpi, mutta silti trio tuntuu yhä jotenkin keskeneräiseltä. Eroistaan huolimatta kappaleet tulevat sangen kapealta alalta, eikä yhtye oikein tiedä kuinka hyödyntää kaikkia lupaavia pelinavauksiaan. No, ehkä sitten seuraavalla levyllä jo.