IAN SWEET: Shapeshifter

Hardly Art

Rock ei kuole koskaan, se vain muuttaa aina muotoon ajan hengen mukaisesti. Vuonna 2016 rockin voisi kiteyttää vaikka IAN SWEETin debyyttialbumin kehyksiin, sillä jälleen kerran rock on siirtynyt eteenpäin, ja siinä samalla takaisin perusasioiden äärelle.

Brooklyniin siirtyneen trion soitto on jatkuvasti loikkivaa, haastavaa, levotonta ja voimallista, useamman raidan sykkiessä loputtoman kiireen pakkoa. Ja jos ei ole kiire, niin sitten pitää kääriytyä nopeasti useamman hälykerroksen alle. Yhtyeen soundi onkin sanalla sanoen raaka, mutta samalla hetkittäin niin sekava, että kaikki tuntuu sortuvan päälle. Joillain raidoilla säröinen, utuinen ja huumaava säröpalapeli tuntuu porautuvan kallon ytimeen, toisinaan taas kolmikko osaa luoda kovin vähästä kovin paljon sonicyouthmaisella neroudella.

IAN SWEETin sielun kasvot kuuluvat Jillian Medfordin äänelle, joka kaikuu, ulvoo, valittaa ja pyörii kappaleiden yllä. Neidon kitara pilkkoo ilmaa kilpaa laulun kanssa, eikä kumpikaan tunnu saavan riittävästi tilaa – asia joka kasvaa lievästä ongelmasta koko bändin ilmaisua betonoivaksi ominaisuudeksi, kunhan levylle antaa muutaman soittokerran. Basisti Damien Scalise ja rumpali Tim Cheney jäävät suosiolla Medfordin varjoon, mutta herrat eivät suinkaan vain täytä maisemaa äänellä, vaan rytmiryhmän merkitys rämisevässä soundissa on elintärkeä. Etenkin kun ne nyanssit alkavat hiljalleen erottua, osaa kaksikon työtä arvostaa vain enemmän ja enemmän.

Toiseksi sijoitettu pikkuhitti Slime Time Live koukuttaa jo mukavasti, tarjoten tarttumapintaa satunnaiselle kuulijalle, mutta todelliset aarteet odottavat syvemmällä albumin hämärissä. Kaiken räimeen keskellä kasvava 2soft2chew yllättää hiljaisemmalla kauneudellaan ja kahden eri persoonallisuuden törmäykseltä vaikuttava Knife Knowing You huipentaa bändin kyvyn muuttaa biisin aikana suuntaansa kerran jos toisenkin. IAN SWEETin luonteva mutta arvaamaton siirtyminen silittämisestä tukistamiseen, ja takaisin, antaakin albumille syvyyttä, sillä nämä siirrokset eivät seuraa ”sääntöjä”, trion tehdessä kaiken omilla ehdoillaan.