Elektrik Noise Ensemble: Palohaavoja

Omakustanne

Muutaman vuoden takaisella Riitasointuja ahdistuneille-EP:ll� pirkanmaalainen vaihtoehtorock-kolmikko Elektrik Noise Ensemble paljastui mukavan arvaamattomaksi ja polveilevaksi, vaikkei s�velkyn� hionutkaan varsinaisia timantteja. Nyt yhtye jatkaa valitsemallaan tiell� kokonaisen albumin mitan. Raavaan riffirockin ja hiljaisen rapsuttelun v�lill� liikutaan, jos saatekirjett� uskoo. Mutta tiivistyyk� kaavasta jo hittimateriaalia, siin� kysymys..?

Eteenp�in on menty kyll�, mutta silti materiaalista turhan harva hetki j�� useammallakaan py�r�ytyksell� p��h�n soimaan. Laulaja-kitaristi Aimo Laitamon suoraviivaisen �rh�kk� tulkinta sopii hyvin musiikin polveilevaan riffittelyyn, mutta molemmilta - laululta ja riffeilt� - j�� hyv�st� v�riskaalasta huolimatta se viimeinen tiristys saavuttamatta. Vaikka yhtye haastaa helpointa tiet� mutkikkaammilla n�k�aloilla, ei se mene tarpeeksi syv�lle kieroon l�yt��kseen oikeasti jotain uutta ja ennen kuulematonta. Toki kolmikko hioo hyvin melodiakyn��ns� suhteessa polveiluun. Jos saatteessakin valitaan laatusanoiksi energinen, �kkiv��r� ja raju, niin kaksi j�lkimm�ist� j��v�t lopulta liian paljon mausteeksi enk� tuota rajuutta oikeastaan tahdo l�yt�� lainkaan.

Ent�s ne erityiset biisit? Avaus Horjahtaja viipyilevine s�r�ineen toimii ihan ok, muttei hyv�st� kasvatuksestaan huolimatta purista ydinmehuja. Sakset vai liima s�r�vaaniskelee astetta tarttuvamman kerron aikaan, jossa basisti Jaakko Luoman taustalaulu toimii mainiosti. Oikeastaan ENE on vahvimmillaan onnistuessaan yhdist�m��n s�r�vaaniskelevan s�keen melodiseen kertos�ekaareen. Inhimillisen ajatuksen vanki lis�� kuulautta palettiin ja hillitty nytkyttely potkii kelvosti, mutta �kkiv��r��n t�ss�kin on viel� matkaa. Sanalistoja aloittaa t�h�n menness� kipakimmalla potkulla, eik� vastapainona soiva vire� melodiakaarikaan ole lainkaan huono. Sanallinen kiihdyttely tosin menee hiukan ohi...

Hienovaraisen vinosti v�reilev� Silminn�ht�v�sti h�mmentynyt ei oikein onnistu tiivist�m��n vinon soiton ja suoran laulun yhdistelm�st� parasta kontrastia irti, lyhyt nimet�n ja instrumentaalina kaahaava kutosraita potkii hyvin, mutta j�� turhan irralliseksi v�lisoitoksi. K�det on hetkitt�in jo aika zencafea t�ks�yttelyineen, mutta kaartaa sek� sanallisesti ett� soittokulmillaan lopulta turhan suomirock-yll�tyksett�m�sti, vaikka selke�sti pyrkiikin olemaan poukkoileva, yll�tt�v� ja erityinen. Kun sek� haikea mutta turhan paikallaan py�riskelev� Set� surullinen ett� tym�kk� mutta voidelluista vaihteistaan huolimatta lopulta aika yksitoikkoinen Maailma ja min� j�tt�v�t nekin perusrockituksen j�lkimaun, t�ytyy todeta ettei ENE viel�k��n saa rypistetty� hyv�st� yrityksest��n sellaista kipin�� joka viritt�isi aidon innostuksen. Toki jos l�htee v�kisin tavoittelemaan vaikka kierompia ja �kkiv��rempi� maisemia, voi nopeasti astua v�kin�isen ja tekotaiteellisen miinaan. Yhtyeen pyrkimys melodian ja vinomman puolen k�sikynkk��n on hyv�, mutta toteutus ei vain sytyt�. Ehk� yhtye yritt�� nytkin jo liikaa olla erilainen ja hukkaa samalla biisien sielukkuuden? Vaihtoehtoina lienee joko rauhoittua ja luottaa melodiaan turhia h�tkyilem�tt� tai vet�� ihan �veriksi melodiasta piittaamatta.