Reckless Love: Animal Attraction

Universal

Ai että, kun tulee hurja(?) nuoruus mieleen! Vai oliko se vielä lapsuutta..? Ei pysty muistamaan... No, joka tapauksessa kaukana 80-90-luvun taitteen aikaan tällaista musiikkia taidettiin vielä nimittää tukkaheviksi, vaikkei nykymaailman mittareilla Reckless Love ole heviä nähnytkään - hard rockiksikin yhtyeen anti on hyvin pelkistetyn ja turvallisen melodista poseerauspoppia. Mikä taatusti ärsyttää monia, mutta sitä on turha mennä kieltämään, että vaikka keiton ainekset on muitten toimesta sotkettu tuhansia ja taas tuhansia kertoja ja myös tätäkin paremmin, on yhtyeen kakkoslevy Animal Attractionilla vähintään yhtä hitikästä biisimateriaalia kuin itseni ja varmaan monet muutkin positiivisesti yllättäneellä viimevuotisella debyytillä.

Eikä pelkästään sisältö. Myös levyn ulkoinen ilme on päivitetty onnistuneesti debyytin tökeröstä halpisphotari-kasariudesta tyyliä hukkaamatta uskottavampaan rokkihaaraan pantterikuoseineen kaikkineen. Täytyy nostaa oikeasti päähinettä yhtyeen biisinikkarille Pepelle ja tuottaja Ilkka Wirtaselle - Reckless Love on vuodessa viety parikymmentä vuotta eteenpäin. Vaikka kimarasta löytyy muutama aika perusroketti, on hitti-leiman ansaitsevia sävellyksiä kiitettävän monta. Valokeilan kääntäisin erityisesti vauhdikkaasti hölkkäävään Speedin´ -raitaan, erittäin onnistuneeseen klassiseen hardrock-slovariin Born To Break Your Heart sekä mehukkaaseen Hottiin, jossa korkeat kaaret ja keimaileva vaaniskelu kohtaavat toisensa mukavan helposti. Toki heti avausraita Animal Attractionin tai Fantasyn kertosäkeet ovat myös tyylipuhtaita suorituksia.

Tumma Dirty Dreams hyödyntää kaavaan aamuyön pohdiskelevampaa säettä. Dance sykkii vahvemmin tanssilattialle, muttei ihan samaan tapaan lähde edes kerrossaan. Kipakka Fight kasvaa hienosti mahtipontiseen poseeraukseen, muttei hukkaa samalla huohottavaa rytmiään. Tässä kohtaa levy saattaisi notkahtaa hiukan, sillä hyvästä sykkeestään huolimatta Switchblade Babe ei myöskään iske naulaa ihan napakymppiin asti. Reckless-poitsut kääntävät kuitenkin kurssin jo aluksi laiskalta vaikuttavalla mutta hienoon nousuun yltyvällä On The Radiolla ja jättävät erittäin hyvän loppumaun täysin päättömällä mutta sitäkin koukuttavammalla päätösraidalla Coconuts jossa isot pähkylät kolisevat hersyvän pöljästi. Eteenpäin on menty, sanoi jo Antti Muurinen aikoinaan. Kysymykseksi jää notta kuinkahan pitkään Reckless Lovelta lopulta löytyy uutta ideaa uusioveisuihinsa... Ainakin tähän asti oikein hyvin, kiitos kysymästä.