Tuulenkantajat: Koirankuria

Helmi Levyt

Jotkut etenevät hitaammin. Jyväskyläläinen kansanmusiikkiyhtye Tuulenkantajat perustettiin kolme vuosikymmentä sitten, ja yhtyeen edellinen varsinainen studioalbumi He! julkaistiin vuonna 1994. Yhtye oli voimakkaimmillaan 1980-luvulla, jolloin se oli yhtenä pioneerina yhdistelemässä kalevalaista perinneilmaisua tuoreempiin sävyihin. Tähänastisista tähtihetkistä kirkkaimpina voidaan mainita vuoden 1985 Roskilde, jolloin yhtye oli tanskalaisfestivaalin ainoa suomalaisesiintyjä, sekä vuoden 1986 valinta Ylen musiikkitoimittajan Vuoden levy -palkinnon saajaksi. 1990-luvulla yhtye hyytyi horrokseen, mutta nyt Tuulenkantajat on pitkän tauson jälkeen jälleen aktivoitunut. Yhtye on nähty jo keikalla, ja oivallisesta julkaisupolitiikastaan tunnettu Helmi Levyt on julkaissut uuden Koirankuria-levyn.

Eheän kokonaisuuden muodostavan Koirankurin äänikuva on raikas ja pakoton. Pääasiassa instrumentaalikappaleista koostuvalla levyllä soi kanteleista, akustisesta bassosta, erilaisista lyömäsoittimista, pianosta, klarinetista, tinapillistä ja ties mistä koostuva soitinarsenaali. Itse asiassa yhtyeen nimi kuvaa sen musiikkia erinomaisesti. Tässä ollaan selvästi tuulen selässä liitämässä keskisuomalaisten metsien yllä!

Eräs levyn huikeimmista hetkistä kuullaan toisella raidalla Kaljada, jossa musisoinnin oheen on ympätty aito muinaissuomalainen loitsu. Suurella intensiteetillä lausutut voimasanat ovat aitoa ja alkuperäistä fennohardcorea, joita kuunnellessa mihinkään uskomaton ja kaiken tietävä nykyihminenkin tuntee kylmän kutittavan selkäpiissään. Kulta-ahven puolestaan sisältää lyhyen velmutarinan katiskasta taskuun loikkaavasta vedeneläjästä. Pentti Hiekkavirran kertoma tarina on äänitetty Saarijärvellä 1994, eli mistään tuoreesta sämplestä ei ole kyse. Hilpeästi jatkaa myös, tosin vain instrumentein, Napakettu tottelee revontulia, joka tuo jostain syystä mieleen kalevalahattupäisen Jaakko Kolmosen höyryävien perinneruokapatojen ääreltä - Hyvällä tavalla!

Koirankuria on hieno levy, jota uskaltaa suositella niillekin, jotka uskovat olevansa kansanmusiikille allergisia. Ette te ole, olette vain kuulleet valjua ja väljähtänyttä, hassuun perinnepukuun väkisin puettua suuren muinaisen voiman tulkintaa.