Pharao X: No Man´s Land (EP)

Vanhan koulukunnan rokkipumpuilta vaikutteita ottavalle hyvälle hardrockille tuntuu aina löytyvän omat kannattajansa. Jos ei muualta, niin sitten 80-luvulla oman nuoruutensa viettäneiden miesten ja naisten keskuudesta, joille rock-vaihde on jumittunut päälle. Joka tapauksessa kauhavalaisen Pharao X:n hardrockin takominen on noussut viimeistään tämän ensi kuussa ilmestyvän EP:n myötä niin kovalle tasolle, että oman kohdeyleisön löytäminen tuskin tuottaa ongelmia, jos bändi vain saa itsensä ihmisten tietoisuuteen.

Avausbiisi Bad Dream esittelee heti kärkeen aiempaa rankempaa faaraolinjaa, mutta parhaiten pohjalaisäijät onnistuvat nimenomaan rauhallisemmissa ralleissa rikkoen näin genreen kohdistuvia stereotypioita. Suuri kiitos tästä kuuluu soolokitaristi Janne Huhtamäen loistavalle melodiatajulle, sillä Girlfriend ja No Man´s Land -kappaleista löytyy melodiakulkuja, jotka onnistuvat sykähdyttämään fiiliksellään ihan aidosti. Tyylitajuisesta soitannasta kuuluu kunniaa oikeastaan koko bändille, vaikka tiettyä kaavoille kumartelua biiseistä löytyykin. Enemmän Pharao X:n primitiivinen puoli tulee kuitenkin esiin sanoitusten kohdalla, joista töksähtelyt on jo pitkälle karsittu pois, mutta jo EP:n nimi kertoo, että paljon nojataan fraaseihin ja suoraviivaiseen kerrontaan.

Valitettavasti jo edellistä EP:tä, End of the Worldia, leimasi pieni epätasaisuus ja heikommat vetonsa No Man´s Landiltakin löytyy. Ehkä ensi kerralla olisi syytä tyytyä tiiviimpään levymittaan, sillä nyt etunenässä Do It ja Farewell jäävät askeleen verran muun biisikattauksen jälkeen. Samat biisit tuovat levylle myös pientä linjattomuutta selvine kaavarock- ja blues-sävyineen. No Man´s Land onnistuu kuitenkin heikkouksistaan huolimatta jättämään kuulijalle niin paljon käteen, että se on palkittava neljällä tähdellä. Erityisesti nimibiisiä kuunnellessa kevätkin näyttää kauniimmalta.